29.12.2012

Pitkä painava pötkö

Aloitin viime kesän Lapin matkalla vaaleanpunaisten pylpyröiden virkkaamisen. Villaa ja silkkiä sisältävästä langasta oli oikein mukava tehdä palasia - samalla kun vilkuili Tenolla huitovaa Suurta kalastajaa. Palasia kertyi melkein muovikassillinen. Mutta sitten alkoi tuskien taival ja kärsimysten ahdistus. Nimittäin kaikki miljoona langanpäätä piti päätellä ja pylpyrät neuloa yhteen. Ja minä kun en ole kuuluisa kärsivällisyydestäni...
Kursin kuin kursinkin homman kuitenkin kasaan hyvissä ajoin ennen Joulupukin ilmestymistä kartanolle. Tekeleen nimittäin piti keritä reen kyytiin ja lahjan saajalle jouluksi. Mutta lahjan saaja, tuo ilkimys, kehtasi tekstata: "Mikä on se pitkä pötkö, joka on yllättävän painava?"
 
 
Nuori rouva ei ilmeisesti tunnistanut shaalia, vaikka panin paketin mukaan vielä asiaa selventävän kuvan kahdesta kakkukahvia nauttivasta ja maailmanmenoa äimistelevästä kukkahattutädistä, joista toisen harteita lämmitti vaaleanpunainen shaali. Voi näitä nuoria!
 
Sen muuten lupaan, etten ikinä enää tee pylpyräshaalia saati muuta palasista koottavaa tekelettä. Ei sovi minun ruumiin- saati sielunrakenteelleni. Piste.
 
Vanha rouva

18.12.2012

Dajm-piparit

 
Tähän huusholliin joulu ei tule ilman dajm-pipareita. Huomasin suureksi hämmästyksekseni, etten ole antanut sinulle näiden suussasulavien pikkuleipien ohjetta, vaikka olen ne maininnut monasti. Nyt korjaan moisen kömmähdyksen, sillä täytyyhän sinun saada vatsasi pömpölleen näitä ihanuuksia. Näistä muuten pitävät myös miehet!
 
Ohje menee näin:
 
Vaahdota 200 g voita ja 2 dl sokeria. Lisää valkeaan vaahtoon vatkaten 2 rkl siirappia ja 1 muna. Sekoita keskenään kuivat aineet (1 tl vanilliinisokeria, 2 tl leivinjauhetta, 1,5 dl kauraryynejä, 4 dl vehnäjauhoja ja 225 g Dajm-rakeita) ja lisää seos taikinaan.
 
Pyöritä taikinasta pikkupalloja ja taputa palloja hieman lyttyyn. Pallot leviävät uunissa, joten sinun kannattaa tehdä koekakkkunen! Paista pikkuleipiä kymmenisen minuuttia 180-asteisen uunin ylätasolla. Jäähdytä hyvin.
 
Mikäli haluat olla hulvaton, sulata suklaata, liruttele suklaasula tötteröön ja vetele pikkuleipien päälle raitoja. Anna kuivua.
 
Ota iso lasi maitoa ja tassillinen pikkuleipiä. Varaudu santsikierrokseen.
 
Vanha rouva
 
 
  

16.12.2012

Pupu ja nalle kartanolla

 
 
Raahasin puuliiteristä polttopuiksi (Vanhan herran aivoitus, kun se ei millään meinaa ymmärtää, että vanha on kaunista) aiotun penkin entisen saunan ikkunan alle. Penkille nostin sinkkiämpärin (jonka pohjasta löytyy muuten vielä nostalginen CCCP-merkintä ja kopeekkahinta) täynnänsä mustikanvarpuja.
 
Jöötä penkillä pitää pupunen, jonka olen kuulemma saanut 1-vuotislahjaksi. Ikkunan pajukranssiin istutin melkein kaljuksi pussatun nalleni.
 
Pupu- ja nallepenkin tarkoituksena on pysäyttää kartanolla häärivät kotitontut ja suoda heille hetken lepotauko kaiken joulukiireen keskellä. Ja voihan tuohon ihminenkin istahtaa kuiskailemaan joulusalaisuuksia.
 
Vanha rouva

15.12.2012

Joulunalushommia

Minulla, suurella lapsettomalla lastenkasvattajalla, on se periaate, että Pikkuihminen on mukana tavallisissa arkitouhuissa, kunhan kynnelle kykenee. Ja sehän kykenee! Poika viipottaa perässäni milloin pyykkikoneelle, milloin lumikolan perään. Kaikkein hauskinta tuntuu olevan imurointi, mutta koska sitä ei kolmea kertaa enempää päivässä viitsi tehdä, niin päätin kokeilla muita virikepuuhia. Mummuni oppien mukaan joulunalushommina koti pitää puunata viimeistä nurkkaa myöten, niin päätinpä sitten siirtää tuon opin Pikkuapulaisellenikin.
Ensiksi pestiin kattolamput. Minä keikuin toolilla ja luuttusin lampunsakaroita. Pikkuihminen huuhteli luuttua pesuvedessä ja ojenteli sitä minulle niin, että pesuvesi lotisi. Moppaaminen muuten on pojan toinen lempipuuha, joten nyt hän sai toteuttaa sitäkin mielitekoaan. Sitten pestiin kuupat, huuhdeltiin ja kuivattiin. Lopuksi laittelin kuupat takaisin asemapaikoilleen ja TADAA! Pikkuihminen sattuu rakastamaan myös valon sytyttämistä!
 
Seuraavaksi oli vuorossa peilien pyyhkiminen. Peilejä meillä piisaa, sillä joku (?) halusi remontin yhteydessä eteiseen ja kodinhoitohuoneeseen lattiasta kattoon ylettyvät 3-osaiset peiliovet. Muuten mukavat, mutta pölyyntyvät niin mahdottoman nopeasti. No, onneksi Pieniapulainen hoidattaa itseään meillä säännöllisesti, niin tulee peiliasiakin kuntoon. Nukkaantumaton luuttu nihkeäksi ja sitten peilit puts-plank-puhtaaksi. Minun harmikseni mittaa miehellä on vasta vajaa metri, joten peilien yläosat jäävät toistaiseksi minun pyyhittävikseni. Sillä aikaa Pikkuapulainen virkisti itseään kolmen tunnin mittaisilla päiväunilla. Meinasi melkein tuheennuttaa, kun hommaa olisi ollut vielä vaikka kuinka ja yksi vaan nukkuu tutti suussa lupsuttaen ;)
Kunhan päiväunista, ruokailusta ja puunkannosta selvittiin, päätimme leipoa joulutorttuja Äiti-ihmiselle, joka oli tuleva poikaansa hakemaan. Kukaan meistä ei liiemmin pidä luumuhillosta, joten olimme kaukaa viisaina ostaneet kauppareissullamme mansikka-vadelma-marmeladia tähtitorttujen täytteeksi. Kuvassa Pikkuapulainen miettii, että kyllä Äiti-ihminen on ansainnut päiväänsä muutaman valkean timantin. Joten kaivapas emäntä varastoistasi timantteja tyrkylle! Timantteja löytyi ja maitoa kanssa hauvamukiin. Tortuilla herkuteltiin aina siihen asti, että Nuori rouva tuli hakemaan jälkikasvunsa kotiin.
 
Minä jäin yksikseni ihmettelemään, mitä sitten tekisin, kun kaikki on siltä päivää jo tehty!
 
Vanha rouva
 

14.12.2012

Haalistunutta rakkautta

Kesäisellä Lapin reissulla keräsin repullisen Tenossa uineita ja kauniiksi hioutuneita ajopuiden oksia. Vanha herra virnuili, että Kyllähän noilla talvella takkaa sytyttelee, mutta aika pitkä on puiden kotimatka. Mihin minä tuittuilin takaisin, että Onpahan ainakin jotain saalista, kun noista sun perhosteluistasi ei taida valmista tulla. Meillä on sellainen sopimus reissuillamme, että kaikki mitä itse jaksan kantaa, saan tuoda kotio. Joten ajopuut tungin puuhareppuuni vastaisuuden varalle ja nyt se vastaisuus sitten koitti!
Keräsin koko kevään erivärisiä ruusunkukkia ja roikotin niitä silkkinauhoista pönttöuunin pelleissä. Ruusunauhat saivat väistyä, kun ripustin tilalle appelsiinikoristeet. Ruusut olin melkein jo nakkaamassa kompostiin, mutta sitten sain idean: mitä jos vastaisuuden varalle kerätyt ajopuut ja ruusunkukat solmisivat ikuisen liiton keskenään? Ympyrähän symboloi ikuisuutta ja samalla se on rakkauden merkki.
Tuumasta toimeen ja pyöreän kranssin tekoon. Kuumaliimapistooli esiin ja ajopuiden pätkiä limittäin  ja lomittain, pitkittäin ja poikittain liittämään. Ympärän halkaisija on liki metrin, joten puuta kului koko repullinen. Varastosta löysin kolme peikonpähkinän kippuraista oksaa ja nekin pääsivät kannattalemaan ruusunkukkia. Lopuksi kieputin hopeista spiraalilankaa oksien lomaan.

 

 

Voi miten minä rakastan ajopuiden kiemuaisia syitä ja ruusujen haalistuneen vanhaa kauneutta! Edes rusettia en raaskinut laittaa kranssiini. Sellaisenaan kranssi pääsi paraatipaikalle. Vessan seinällä se muistuttaa ihanasta kesästä ja pohjoisen valkeista öistä.

Vanha rouva

9.12.2012

Suurta ja mahtavaa


  
 
Ensiksi luulimme saapuneemme Egyptiin.
 Sitten törmäsimme Joulupukkiin.
Silmät suurina katselimme, kun teräsmiehet laskivat koskea Baby Diorin seurassa.
Tervetuloa Dubaihin!
 
 
Olimme ennen vanhaan Vanhan herran kanssa vuositolkulla töissä Neuvostoliitossa, missä kaikki oli SUURTA ja MAHTAVAA. Jopa neuvostokääpiöt olivat suurempia kuin mädänneissä kapitalistisissa maissa ;) Mutta nyt on pakko sanoa, että Dubai on tainnut kiriä ohi, sillä siellä on:

 
  • maailman korkein rakennus, jossa on maailman korkeimmalla sijaitseva näköalatasanne...
  • maailman suurin tavaratalo, missä on 1200 kauppaa, käsittämätön  määrä ravintoloita ja kahviloita, jäähalli sekä sekä maailman suurin akvaario (himpun verran pienemmästä kauppakeskuksesta löytyy Lähi-idän ainoa laskettelukeskus)...
  • maailman suurin kultasouk, missä on maailman suurin kultasormus (painaa reilut 60 kiloa)...
  • maailman ainoa seitsemän tähden hotelli...

 
Mitä tekee pienen ja vaatimattoman maan kaksi kansalaista tässä yltäkylläisyyden ja ökyrikkauden kaupungissa?
  • katselee maisemia taksin ikkunasta, sillä sikarikkaiden tapoihin ei kuulu rakentaa jalkakäytäviä autottomille... sitä paitsi koko keskusta on pelkkää pilvenpiirtäjätyömaata... ja taksit ovat halpoja...
  • ajelee metrolla (joka on ilmassa), sillä rahat riittävät Gold Class -luokan lippuihin...
  • katselee ihmisvilinää ja kaupantekoa mauste-, kulta-, kangassoukeissa sekä kala- ja vihannestoreilla...
  • käy veneretkellä, akvaarioissa, kaupunkikiertoajelulla, museossa...
  • löhöää uima-altaalla ja merenrannalla entisen suuren ja mahtavan maan kansalaisten kanssa...
  • iloitsee siitä, ettei missään näy humalaisia öykkäreitä, sillä alkoholia saa vain hotelleista, jos niistäkään...
  • nauttii hyvästä ruoasta intialaisissa, pakistanilaisissa, libanonilaisissa ja iranilaisissa pikkuravintoloissa...

 
 
Kun maailmaa on katsellut hetken verran yli 600 metrin korkeudesta, alkaa tehdä mieli omaa palaa kaikesta kimalluksesta. Leivoksen huipulla loistaa lehtikulta ja lasissa ties mikä sammakonkutu. Makoisilta maistuivat.
 
 
 
Makoisalta maistui myös kotiinpaluu. Oma koti kullan kallis. Oma armas rikas rakas. Vai miten se nyt menikään...
 
Vanha rouva
 

25.11.2012

Mausteisia koristuksia

Tunisian Soussen maustekauppaa on syyttäminen tämän päivän koristuspuhteesta. Kun oikein tarkasta tiiraat viereisen kuvan taka-alaa, näet siellä kilon painoisen pussillisen kanelitankoja. Ostin koko kilon. Vanha herra vähän kohotteli kulmiaan ja kyseli huvittuneena, etteikö hän saa seuraavaan pariinkymmeneen vuoteen mitään muuta kuin rusinasoppaa ruoakseen (minulla on näet tapana tuikata kiisselikulhoon pari kanelitankoa ihanaa makua antamaan). Eipä tiennyt herrani, ettei taida saada enää ollenkaan rusinasoppaa, sillä kanelitangot menivät ihan muihin tarkoituksiin.
 
Otin tänään asiakseni kanelitankojen jatkojalostamisen jouluiseksi koristukseksi. Leikkasin pahvista halkaisijaltaan parikymmensenttisen pyörylän, johon tein keskelle ison aukon. Sitten asettelin kuumaliimalla pyörylälle vieri viereen kanelitankoja. Kerroksia tarvittiin pari-kolme, jotta aluspahvi ei vilkkuisi alta. Sovittelin kanelikranssin päälle josjonkinlaista rusettia sun muuta koristusta, mutta sitten tuumasin, että kruusaamatta paras. Leveä joulunpunainen samettinauha riittäköön.
Kanelikranssin liimauspuuhissa tuli sen verran nälkä, että päätin kruunata tunisialaisen mausteurakkani sahraminkukilla! Otin vihanneslokerosta puolen kilon painoisen pussillisen suomalaisia maa-artisokkia, kolme perunaa ja yhden sipulin. Kuorin kasvikset, pilkoin ne ja hurautin voiselle paistinpannulle muhimaan. Kuullottelin kasviksia viitisen minuuttia. Sitten kaadoin päälle kahdeksan desilitraa kasvislientä. Annoin kasvisten kiehua hissukseen kypsiksi, minkä jälkeen soseutin ne sauvasekoittimella. Lopuksi lisäsin kattilaan pari desiä kermaa ja pikkuriikkisen mustapippuria sekä suolaa. Kiehautus ja kauhominen tarjoilukuppeihin. Keiton päälle hyppysellinen sahraminkukkia. Kun katsot ylintä kuvaa, saatat nähdä juuri  minun terälehteni keekoilemassa oranssin maustekasan huipulla (kauhallisessa säkissä on muuten tulista harissaa, jota ei parane panna hienostuneen maa-artisokan pehmeän makeaa aromia tulistuttamaan)! Nyt nenäni haistaa kanelin ja suuni maistaa sahramin.
Oikein ihanaa marraskuun loppua sinulle, ystäväiseni!
 
Vanha rouva

16.11.2012

Rautalanka + paperinaru = rakastunut sydän

Sain taannoin ihanalta naapuriltani, Rouva M:ltä lahjaksi ison kasan sydämiä. Hän oli niitä joutilaina hetkinään taivutellut rautalangasta.
 
 
Pyörittelin sydänkehikoita käsissäni ja mielessäni monta viikkoa. Ensin kerin kehikoihin ohuen ohutta hopealankaa, mutta eihän paljas metallilanka metallikehikossa pysy. Tonttukin sen tajuaa, vaan en minä. Sitten muistin keränperän paperinarua. Upotin narun erikkeepperiveteen (50/50) toviksi. Kieputin liimaista narua sydämeen sikin sokin (on muuten niin maan perusteellisen sottaista puuhaa) ja jätin kuivumaan yöksi. Tonttukin sen tajuaa, että kehikko ja naru liimautuivat toisiinsa rakastuneesti.

Spreijasin sydämet valkoisella maalilla kummaltakin puolelta, jotta kehikko ei niin kovasti erottuisi valkeasta narusta. Muutama kierros hopeista spiraalilankaa sinetöi liiton. Silkkinauha lenkiksi ja sydämet kammarin perintölamppuun roikkumaan.

 

Ei roiku perintölampussa enää yhtään sydäntä, ei. Nuori rouva pistäytyi kylässä...

Vanha rouva

8.11.2012

Punaisia tupsuja ja itämaisia muistoja

Minun piti kutoa kaulaliina itselleni. Semmoinen pitkä, jonka voi kietoa kaksinkerroin kaulan ympärille. Siis piti. Mutta syntyikin kaksi pitkulaista tyynyä. Tupsuja peräti kahdeksan kappaleen verran. Paksusta villalangasta loin silmukoita kolmekymmentä. Kudoin kympin puikoilla pitkää pötköä aina-oikein-mallilla. Niin pitkään kudoin, että sain sisätyynyn mitan kaksinkertaisena täyteen. Sitten ompelin pitkät sivut yhteen, tungin tyynyn pussiin ja tikkasin pään umpeen. Kuhunkin kulmaan kieputtelin tupsun.
Kaiken syynä on moskovalainen matto! Ostin maton vuonna 1990 "virtuaalisesti". Kollega oli Moskovassa, minä Minskissä. Kollega soitti tuttavan kummin kaiman serkusta, jonka kautta voi ostaa edullisesti itämaisia villamattoja. Minä tietysti tilasin semmoisen saatesanoilla "kunhan on punainen". Maksoin matosta 50 (viisikymmentä) markkaa. Unohdin koko maton. Kunnes muutaman vuoden päästä, kun kollega paluumuutti takaisin Suomeen, minulle kävi käsky noutaa matto Kouvolasta. Minähän noudin ja kauhistuin. Matto oli niin suuri, ettei se kuuna kullan valkeana mahtunut huusholliini. Pakkasin maton anopin vintille ja unohdin raukkaparan moneksi vuodeksi. Kunnes löysin sen vintin perukoilta, kun teimme anoppilasta oman kotimme. Nyt se mahtuu keekoilemaan makuukammariin, jonka pinta-ala on vaivaiset 40 neliötä! Väri on punaistakin punaisempi, joten kaulaliinaa punaistakin punaisemmasta villalangasta kutoessani hoksasin, että "Vau! Nyt saa matto värisensä tyynyt!"

Tupsutyynyjen alla on valkovenäläistä käsityötä. Volkovyskin tuhatvuotisessa kaupungissa kohtasin vuonna 1993 kolme suurta ihastuksen aihetta. Ensimmäinen ihastus oli se, että tori oli täynnä suurensuuria ja herkullisenkeltaisia kanttarelleja. Voi sitä muhennoksen makua (kunnes ilkeämieliset suomalaiset totesivat laboratorioissaan, että kanttarellit rätisivät radioaktiivisuuttaan kuin popcornit ikään - surullisenkuuluisa Tšernobyl sijaitsee muutaman matkan päässä). Toinen ihastus (ja kauhistus) oli sementtitehdas, joka oli kuorruttanut koko seudun harmaan panssarinsa alle. Mitään niin kuollutta maisemaan en ole sen koommin nähnyt. Mutta vähän matkan päässä aukesi eteeni lumoava maisema: mökkien poskessa huivipäiset mummut ja mahorkkaa tupruavat vaarit ritirinnan katsomassa tulipunaisina palavia unikkopeltoja. Ruusuja ikkunanpielet tulvillaan. Ja se kolmas ihastus oli likinäköinen, vapisevasorminen vanhus, joka myi kirjailemiaan tyynynpäällisiä muutamasta setelistä. Ostin kaikki kaksi. Ne ovat siitä lähtien koristaneet kotiani. Vanhusta ei varmaan enää ole, mutta hänen työnsä elää...

...kuten elää myös edesmenneen anoppini kirjontatyö. Kun tarkkaan katsot makkarin ikkunanpieltä, hoksaat, että jotain siellä roikkuu. Ikkunankarmissa on verhon sijasta neljä sydäntä, jotka ompelin anopin tyttöihmisenä kirjailemista pöytäliinoista. Liinat olivat kuluneet hiuti vuosikymmenten saatossa, mutta ehjistä kohdista syntyi anopin ainokaisen makuukammariin neljä sydäntä.

Että tämmöisiä käsitöitä, punaisia muistoja, pitsisiä päänalusia ja sydämellisiä ajatuksia.

Vanha rouva

31.10.2012

Kierrätettyä roskataidetta

Sydämellisiä terveisiä Perämeren rannalta näin lokakuun viime tunteina suoraan minulta suoraan sinulle.
 
 
Lakaisin aamulla höytyväisiä lumia terassilta. Huiskin liikoja lumihattaroita kellokanervatötteröistäni. Vaaleanpunaisia kukkasia varisi pitkin terassia. Suutuspäissäni raksin kummankin tötterön paljaaksi puolukanvarvuista ja kanervista sekä hopeanharmaista amppelikukista, jotka olin jo kertaalleen uudelleensijoittanut kompostikehikoistani tötteröihini roikkumaan.
 
Ahaa-elämyshän se sitten iski kasviroskia kompostiin kantaessani. Tekisin roskataidetta loska-aikaan. Tuumasta toimeen. Väänsin kranssikehikon rautalangasta. Päällystin kehikon kanervilla. Koristelin hopeanhohtoisella spiraalilangalla. Rustasin kranssiin vielä rikkimenneen valosarjan peltikoristeet. Nyt roskakranssi koristaa puuliiterin ovea:
 
 
Hopeanhohtoiset amppelikukat kieputin rautalangalla vanhan pajukranssin ympärille. Pajukranssi on monta vuotta koristanut pihapiiriä jos jonkinlaisella virityksellä koristettuna. Nyt näin:
 
 
 
Kranssin jalona tarkoituksena on kätkeä ruma pistorasia, joka tököttää pääoven vieressä keskellä seinää semmoisella korkeudella, että siihen takuulla kiinnittää huomiota (ja hakkaa takaraivoaan saunan jälkeen puusohvalla vilvoitellessaan). Ainakin nainen. Sähkäri ei ollut nainen, valitettavasti. Tökin siis hopeanhohtoisella mikä-lie-kukalla päällystämääni pajukranssiin muutaman jäkäläisen kuusenoksan ja paperinarurusetin. Eihän pistä silmään pistorasia, eihän? 
 
Moisesta roskataiteilusta elähtyneenä kävelin merenrantaan. Ja voi, lisää roskia!!! Mitä kummaa taiteilisin rantaruovikosta?
 
 
Vanha  herra saattaa kyllä sanoa muutaman valitun sanasen, jos joutuu niittämään kaislikkoa. Paras kai itse ottaa sakset matkaan ja lähteä roskasavottaan. Taidan ottaa termospullollisen kahvia ja puolikkaan banaanikakkua evääksi, sillä maisemaa taivastellessa saattaa tulla nälkä:
 
 
Kierrätysterveisin Vanha rouva, roskataiteilijatar

 

18.10.2012

Jätä minut rauhaan

Tässä se nyt on - minun ihkaensimmäinen paperinarutyöni!

Kävin käsityöliikkeessä muuten vaan noolaamassa, kun silmiini osui paperinarusta kudottu pöytäliina. Ostaa hurautuin vyyhdin paksua ja vyyhdin ohutta paperinarua.

Tuumasta  toimeen. Kerin narut kerälle Ottokatin suureksi riemuksi. Tartuin puikkoihin numero 7 ja aloin kutoa. Pitkä ja kapea piti liinastani tulla, mutta kutomistyön tiimelllyksessä naru ja puikot päättivät toisin. Liinasta tuli tasapaksu neliö.

Mihin semmoisen neliön muka voi sopuisasti asetella? Ei mihinkään, joten jatkoin työtä. Tällä kertaa viitosen virkkuukoukulla ja sillä ohuemmalla narulla. Neliön reunoihin syntyi viisi kerrosta ketjusilmukkakaaria. Ja lankakerät hupenivat olemattomiin Oton suureksi suruksi.

 
Litistin liinan höyrysilitysraudalla. Kuljettelin liinaa kammarista toiseen, ruokapöydältä piirongin kautta tv-tasolle. Liina kuitenkin päätti toisin. Se asettautui makuukammarin pirtinpöydälle eikä hievahtanut sieltä enää minnekään. Huusi vaan makuuasennostaan minulle: "Tässä minun on hyvä olla. Katsoa saat muttet koskea. Jätä minut rauhaan ja mene pois!"
 
Edes Otto ei uskalla käpälöidä liinanreunaa.
 
Vanha rouva