Kiviharjun emäntä heitti toukokuussa haasteen, johon tartuin innoissani. Vanha herra naureskeli makeasti, etten ikinä saa sataa kukkaa kerättyä kesän aikan (olen ollut suurimman osan aikaa töissä), mutta ähäkuttia vaan epäuskoiselle. Nyt on sata kukkaa kimputettu!
95. Osmankäämi
Jopa 2-metriseksi kasvava osmankäämi on monivuotinen ruohokasvi. Sen kukinto on varren latvassa pönöttävä tiivis, lieriömäinen, kaksiosainen tähkä. Kukat hyvin pieniä. Hedekukat kukinnon ovat yläosassa, emikukat alaosassa ja hede- ja emikukkaosat ovat kiinni toisissaan.
Lajin pamppumainen kukinto on kirvoittanut joukon julkaisukelvottomia nimiä, joista siisteimmästä päästä on "ämmänkulta". Osmankäämi on monipuolinen kasvi: ennen vanhaan nuoria versoja ja kukintoja syötiin vihanneksina, vankka juurakko voitiin jauhaa jauhojen jatkeeksi tai keittää siirapiksi, siemenistä saatiin puristettua öljyä, pehmeitä haituvia käytettiin eristeenä ja tyynyntäytteenä, lehdistä ja varresta saatiin kuitua vaikka paperin tekoa varten, lehdet soveltuivat puuastioiden saumojen tilkitsemiseen ja versot olivat oivaa karjanrehua. Kynttilänä tai soihtuna osmankäämiä on käytetty monissa maissa.
Lapsuudenkodissani pamppuja kerättiin maljakkoon.Aina ne purkautuivat, vaikka kuinka äiti niitä suihkutteli hiuslakalla. Nykytiedon mukaan purkaantumisen voi estää huonekalulakalla tai glyseroliin kastamalla.
96. Peltoukontatar
Ukontattaresta tunnetaan Suomessa kaksi alalajia, punertavavartinen ja yleensä punakukkainen rantaukontatar sekä yleisempi peltoukontatar, jonka kukat ovat useimmiten vihertävänvalkoisia. Ukontatar on myrkyllinen, mutta sitä on käytetty lääkekasvina mm. ripuliin, reumatismiin, kihtiin ja keltatautiin.
97. Sinikaisla
Sinikaisla on sarakasvien heimoon ja järvikaislojen sukuun kuuluva vesikasvilaji. Kasvi kasvaa 0,5–2 metriä korkeaksi. Sinikaislan tunnistaa sinertävästä varrestaan. Sen kukinto koostuu 15–40 tähkästä. Sinikaisla yleisenä savipohjalla murtovesissä.
98. Kurjenkello
Sininen (ja joskus myös valkoinen) kurjenkello on komea luonnonkukka, jota on jo 1600-luvulla kasvatettu perennana näyttävien kukkiensa vuoksi. Pölyttäjät etsivät kookkaista kelloista mettä ja siitepölyä, sateella ja tuulella myös suojaa.
99. Peurankello ja vuohenkello
Tänä kesänä olen oppinut, että oma kellon ovat omineet seuraavat eläimet: harakka, hirvi, kissa, kurki, peura, varsa, vuohi ja sammakko. Lisäksi ukolla on oma kellonsa.
Yllä kuitenkin kukkapenkkiini omia aikoaan asettunut vuohenkello. Se on sukunsa harvoja hyötykasveja: sen mukulamaisen turpea juurakko on syötävä ja muistuttaa maultaan palsternakkaa. Myös vuohenkellon nuoria lehtiä on syöty salaattina.
Vuohenkello on perinteinen ja helppohoitoinen perennakasvi, joka kuitenkin leviää pikku hiljaa yhä laajemmalle suikertavan juurakkonsa avulla. Vuohenkello leviää helposti myös siemenestä - ja sen kyllä huomaa sinisten kellojen helistessä siellä ja täällä.
100. Ahdekaunokki
Yllättäen pellonpientareelta bongaamani ahdekaunokki on kaunis päätös sadan kukan kimppuuni.
Sadan kukan myötä kiitän ja kumarran Aaro Hellakosken sanoin:
Kesäyö
Kentillä
kasteisilla
hämärä
käy yli maan.
Valkea
niittyvilla
vielä
on valveillaan
katsoen
kummissansa
kuinka
rukoukseen
kaikki
kukkien kansa
kumartui
hiljaiseen.
Kuusen
latvasta ääni
pienoisen
huilun soi.
Minäkin
kumarran pääni.
Minunkin
sisällä soi.
Vanha rouva
seittitakiaisen takaa