Truutintekoa ja kurinpitoa

Kaivelin vintin muhista esille kaksi ranstakkaa, missä ne maata möllöttivät virattomina eläkeläisinä. Melkein kaksimetriset ranstakat ovat peräisin niiltä ajoilta, kun talossa oli iso leivinuuni.

Kiikutin ranstakat alakertaan pesulle ja puunaukseen. Pyörittelin ja kääntelin, asettelin ja mallasin. Lopulta ripustin ne pirtin ovenpieleen roikkumaan, lähelle entistä toimipaikkaansa.

Ovenpielessä roikkuvat ranstakat antoivat kieltämättä hirmuisen kuvan talon pelisäännöistä. Jos et sinä lempo käyttäydy kunnolla, saat takalistossasi tuntea... tuumailin minä ja muistelin lapsuudenseutuni lastenkasvatusperiaatteet (juu juu, minä olen niitä muinaisia pilttinä pahanpäiväisesti koivuniemenherroilla sun muilla kurinpitovälineillä peloteltuja, joista nähdäkseni on kaikenmaailman traumoista ja patoutumista huomimatta kasvanut kelpo veronmaksajia). Moisia mielikuvia välttääkseni ja ranstakkojen yksitotisuutta pehmentääkseni päätin kokeilla truutintekotaitojani.

Pyöräytin kartongista truutin. Päällystin truutin valkealla flanellilla. Ympyröin truutinsuun poimutetulla kangassuikaleella. Liimasin sinne sun tänne pitsiä ja koristenauhaa. Tein rusetteja ja ruusukkeita. Lisäsin helmiä ja kristalleja. Pitsireunainen kakkupaperi sai myös armon päästä truutinvartta koristamaan. Siinäpä se.

 

Truuttinteko ei millään meinannut loppua. Kahden ranstakkatruutin lisäksi värkkäsin keittiön ikkunanpieleen kaksi koivuniemenherroille varattua truuttia:

Olohuoneen puolellekin pääsi yksi truutti, vaikka Vanha herra yritteli kurittaa minua hirnumalla aina vain pahenevalle mummutaudilleni (se kuulemma ilmenee rimpsun, rämpsyn ja krumeluurin vallattomana levittäytymisenä huusholliin).

Truutti on muuten oulunkielinen sana, joka tarkoittaa tötteröä. Aikoinaan maamme toiseksi vanhimman leipoman, Katri Antellin työhönottohaastattelut menivät näin: Osaakko nää truutin tehdä, narun katkasta ja olla varistamatta sokuria?

Vanha rouva

Taivastollo ja taiteellinen mielenhäiriö

Minä, joka en ikinä voita mistään mitään (paitsi tietty siinä lottoarvonnassa, jossa miestä minulle arvottiin), voitin muutama aika sitten askartelupaketin. Koso-täti lähetti minulle sydämiä, pitsiä, narua ja nauhoja kera enkelten. Sanoi vielä odottavansa innolla mitä tuleman pitää. Ei siis yhtään paineita...

Painetta pukkasi päähän niin maan perusteellisesti, että tyhjää löi ja pitkään. Piti oikein ottaa tuumaustauko ja lähteä meren rantaan inspiraatiota etsimään:

 

 

Toljotin kaislikkoa. Ei inspiraatiota. Toljotin koivuja. Ei inspiraatiota. Toljotin tolloa, joka killui varjonsa kanssa taivaansinessä. Inspiraatio --- inspiroitui --- ja SITTEN SE ISKI!

Juoksin (siis  minä!) kotikartanolle ja ruuskasin puutarhavarastoni. Löysin taivaansinisen kastelukannun, pikkuisen lohmuisen ja ruosteisen. Vanha herra on sillä pikkuruisena miehenalkuna kastellut äitinsä kukkia:

Löysin jemmastani myös ikäkulun lehmänkellon. Se tuli mieleeni taivastollosta, joka piti moottoreineen niin hirveää meteliä, että merenrannan harras hiljaisuus häiriintyi.

Merestä tuli mieleeni vanha korkkikoho, jonka Vanha herra oli minulle lahjoittanut taiteellisia mielenhäiriöitäni varten. Ajopuita varastossani on jemmassa samasta syytä. Niin minä sitten loin tämän ja sen nimi on: 

SYDÄMMELLINEN ROMUROBILE

 

Kirjoitettuna kahdella ämmällä, kyllä. Mieti itse syy moiseen vääräoppiseen kirjoitustapaan.

Vanha rouva, inspiroitunut voittajaämmä

Zakuska-pöydästä

Venäjänkielinen sana zakuska (закуска) tarkoittaa S.I.Ožegovin Venäjän kielen sanakirjan mukaan 1. suupalaa, 2. ruokaa, jota nautitaan pikku suupaloina tai pikkuhiljaa. Sana on johdettu verbistä zakusit´ (закусить), joka em. sanakirjan mukaan tarkoittaa syödä vähän tai syödä pikkuhiljaa. Toisaalta verbi tarkoittaa syödä juoman (vodka, viini jne) painikkeeksi. 

Zakuska-pöydässä saattaa olla tarjolla kymmeniä eri ruokalajeja: erilaisia salaatteja, mustaa ja punaista mätiä, kala- ja lihaleikkeleitä, tuoreita ja marinoituja vihanneksia, turskan maksaa, hyytelöitä jne. Alkupaloja syödään pitkään ja hartaasti jalojen juomien kyytipoikana. Alkuruokien jälkeen tarjoillaan keitto. Tyypillisiä venäläisiä keittoja ovat borssi, kala- ja lihaseljanka sekä lihaliemi. Pääruoka jää usein alkupalojen ja keittojen varjoon. Se on tavallisesti paistettua tai uunissa haudutettua naudanlihaa, kalaa tai kanaa, jonka  lisukkeena tarjoillaan riisiä tai perunaa. Jälkiruokia tarjotaan usein vasta sitten, kun ruoka on laskenut. Jälkiruoka on tavallisesti jäätelöä, täytekakkua, leivoksia ja teetä. 

Jotta saat käsityksen siitä, mitä zakuska-pöytä runsaimmillaan saattaa sisältää, lue tsaarien Venäjän suosituimman keittokirjan (Lahja nuorille emännille = Podarok molodym hozjaikam = Подарок молодым хозяйкам, vuoden 1897 painos) luettelo zakuska-pöytään sopivista kylmistä alkupaloista:

• kaviaari
• mäti
• osterit
• ilmakuivattu sampi ja valkolohi
• suolalohi
• savusiika
• marinoidut ja savustetut kuoreet ja muikut
• savukampela ja -silli
• suolasilli
• sardiinit
• säilykehummerit
• marinoitu ankerias ja kuha
• haukikääryleet
• nahkiaiset
• keitto-, savu-, westfaleninkinkku
• savustettu hanhi
• paahtopaisti
• porsasrulla
• nakkimakkarat
• savustettu kieli
• veri-, maksa-, kieli-, moskovan-, puolan-, italianmakkara
• kylmät pasteijat
• hanhenmaksapasteija
• marinoidut sienet
• suolatut rouskut ja leppärouskut
• ulkomaiset ja venäläiset tryffelit
• rahkajuusto smetanan kera ja pomeranssinkuorella maustettu rahkajuusto
• venäläinen chester-, englantilainen stilton-, italialainen parmesaani-, sveitsiläinen emmentaali-, ranskalainen brie-, belgialainen limburginjuusto
• päärynät hunajassa
• täytetyt kuivatut luumut
• votkalla maustettu omenasose
• luumusose
• retiisit
• vastakirnuttu voi
• rapu-, anjovis-, silli- ja munavoi

Ihan noin runsaissa zakuska-pöydissä en ole elämäni aikana päässyt aterioimaan, mutta eivät vuosien saatossa nauttimani kymmenet ja taas kymmenet zakuska-pöydät ravintoloissa, yksityiskodeissa ja banketeissa ole nälkäisiksi jättäneet!

Jälkiruokana annan sinulle kotitehtävän. Etsi kirjastosta Anton Tšehovin novelli nimeltä Seireeni. Siinä hekumoidaan venäläisen ruokapöydän antimien odotuksessa...

Vanha rouva

PS. Yläkuvissa on venäläisen ravintolan kala- ja lihazakuskat Tallinnassa. Alakuvassa olevan venäläisen lihaseljankani resepti löytyy Muonitus-kategoriasta.

Muhista kaivettu aarre

Romusin ullakolla. Meillä on semmoinen läpi talon menevä kylmä ullakko, minkä pitkillä, matalilla seinostoilla on vällyinä muhia [suom. huom. sahanpuruja]. Muhien seasta sattui silmiini turkoosinsininen kahva. Minä tietysti uteliaana menin kiskaisemaan kahvasta tyylillä Mikähän penteleen romu tännekin on haudattu (ullakolle kannettiin vanhoina hyvinä aikoina polkupyöränraadoista lähtien kaikki mahdollinen, jota ehkä tarvittaisiin joskus mahdollisesti sitten kun...).

Turkoosinsinisen kahvan perässä muhista esiin kampesi kokonainen loota. Minä kieputtelin sitä edessuntakaisin aikani ja sitten kysyin Vanhalta herralta lootan tarkoitusta. Se on korpelo. Mää tein sen koulussa. Siellä ei ollu muuta maalia kuin tota sinistä. Sillä oli maalattu koulun huussit. Äiti kanto sen tänne vinttiin, ku se on niin ruma.

Kannoin korpelon [suom. huom. timpurin työkalupakki] ihmisten ilmoille ja määräsin Vanhan herran maalamaan sen valkoiseksi. Niin tapahtui. Nyt korpelo tököttää olohuoneessa paraatipaikalla. Minusta se on kaunis korpelo!

Vanha rouva

Tuhon jälkeen

Minulla oli simpukankuoria iso pesuvadillinen: sinisiä, punaisia, valkoisia, ruskeita, vihreitä, isoja, pieniä, sileitä, röpöliäisiä, kierteisiä, piikikkäitä... Ne olivat esillä aika ajoin lasisella kerrosvadilla, kirkkaassa kristallimaljassa, pläkkipeltisessä vesivadissa tai kukkien keskelle sommiteltuna...

 

Kunnes komusin pimeänä iltapäivänä varastohyllyilläni ja kopsautin koko vadillisen omaan niskaani. Voi niitä helisiviä, murskaantuvia, askelten alla narisevia ääniä. Voi voi niitä sadatteluja, noitumisia ja ärräpäitä, mitä harmaantihkuinen piha sai kuullakseen varastoni hämärästä. 

Siinä menivät tunisialaiset, maltalaiset, egyptiläiset, israelilaiset, kreikkalaiset, italialaiset, espanjalaiset, thaimaalaiset, kanadalaiset, kuubalaiset, eestiläiset, latvialaiset, ukrainalaiset, puolalaiset, venäläiset, norjalaiset, ruotsalaiset, suomalaiset, portugalilaiset, ranskalaiset, amerikkalaiset ja irlantilaiset simpukankuoret häränpyllyä lattianrakoihin ja seinänvierustoihin. 

Itkuhan siinä pääsi. Aikani pillitettyäni otin harjan kauniiseen käteen ja siivosin tuhon jäljet. Muutama kuori oli kuin ihmeen kaupalla säilynyt ehjänä. Pelastin, mitä pelastettavissa oli:

Nyt kaikenmaailman simpukkani on liimattu sydämeksi. Simpukkasydän sai oivan paikan vedenhaltijattaren toisenlaisista rakennuspalikoista - ajopuista - tekemäni sydämen alta:

 

Siinä nuo veden hellimät, vuosien saatossa maailmalta kotiin kannetut muistojen palaset koristavat saunan eteistä. Niiden vetisestä elämästä muistuttaa enää puinen lohi, Vanhan herran isän veistämä leikkuulauta, sekä Papan merimiesarkku.  

Vanha rouva, tohelo tunari

PS. Kirkas läikkä saunaneteiskuvassa on valopallosarja. En osannut ottaa siitä kunnon kuvaa, mutta en uskatanut sitä siirtääkään. Olisin kuitenkin romauttanut sen lattialle tuusan nuuskaksi.

Villiä lähiruokaa

Loppiaisaamuna Vanha herra kiikutti eteeni lämpökerraston, tuulihousut, villasukkia, lämpötossut, kypäränalusreuhkan, tumput, kumikintaat ja untuvatakin. Pue päälles. Aikaa viisi minuuttia ja sitten lähetään! 

Minä tein työtä käskettyä, vaikka unihiekka rahisi silmäkulmissa ja aamupuuro oli hädin tuskin lusikoitu kupista. Potkukelkka alle ja merelle menoksi. Herra potkutteli edellä ja minä perässä. Hikihän siinä kerkisi parin kilometrin aikana tulla, varsinkin kun lämpöasteita oli pari ja minulla naparetkeilijän varustus päällä.

Verkkojen kokeminen on aina yhtä jännää puuhaa. Mitähän - jos mitään - Luoja suo tällä kertaa pyytäjän pataan?

Ensin alkoi tulla kuhia. Sitten pintaan pyrki pari haukea. Kaksi kaunista ahventakin tahtoi joukon jatkoksi.

Viimeisen verkon viimeisillä metreillä aherruksemme palkittiin jättipotilla. Punaista kultaa kaksi ja puoli kiloa. Villi meritaimen päätyi kotona fileiksi ja suolaan. 

Ai mitä noille muille kaloille tehtiin? Ahvenet paistettiin, hauet jauhettiin kalapullavärkiksi ja kuhat fileoitiin ja pakastettiin vastaisuuden varalle. 

Vanha rouva

Katoava kakku

Loppiaiseksi tätä kakkua ajattelin, mutta se katosi ennen kuin loppiainen pääsi edes alkamaan. Pönttötonttu taas asialla, ilmeisesti. Se taisi suuttua, kun en sitten sitä joulua alkanut tehdä, vaan pakenin paikalta. No, kirjoitanpa reseptin talteen, jos sinä haluaisit tehdä Katoavaa kakkua!

Pohjaa varten tarvitset: 150 g taloussuklaata, 150 g voita, 4 munaa, 2 dl sokeria, 2,5 dl vehnäjauhoja, 1,5 tl leivinjauhetta. Sulata paloiteltu suklaa ja voi. Jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri valkeaksi vaahdoksi. Lisää suklaasula sekoitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista 22-senttisessä vuoassa uunin alatasolla 175 asteessa n. 45 min. Kumoa jäähtyneenä ja jaa kolmeen osaan.

Täytekiisseliin tarvitset: 400 g pakastevadelmia, 1 dl vadelmamehua, 0,5 dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoja. Keitä vadelmista, mehusta, sokerista ja perunajauhoista kiisseli. Jäähdytä.

Täytekermaan tulee 2 dl kuohukermaa, 2 tl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi.

Kokoa kakku. Kostuta kerrokset 2 dl vadelmamehua. Levitä kerrosten väliin ensin kiisseliä ja sen päälle kuohukermaa. Muista kostuttaa myös kansilevy. Laita kakun päälle paino ja kakku kylmään yön yli mehustumaan.

Kuorrutusta varten sulata 200 g taloussuklaata ja 1 dl kuohukermaa miedolla lämmöllä. Lisää voinokare kiiltoa antamaan. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. 

Minä koristelin kakun sulalla valkosuklaalla. Pursotin kakun päälle pitsiä. Lopusta suklaasta pursotin kuusipuita, joiden latvaan tuikkasin kultapallon. Annoin puiden jähmettyä jääkaapissa. Nostelin kovettuneet puut kakun reunoille.

Vanha rouva

Kalareikä ja horisko Joulupukki

 

Siaminlahti on vaihtunut Perämereksi ja palmupuut pajupuiksi, mutta matkaseura on tuplaantunut! Ja mikä hurmaava tuplaus! Pikkuihminen saapui uuden vuoden kunniaksi hoidattamaan itseään meille. Aamun sinisenä hetkenä potkuttelimme pojan kanssa Papan perään kokemaan verkkoja.

Kiltisti Pikkuihminen istui kelkassa, kun Pappa koki verkkoja. Sitten kun minä olen iso poika, saisinko minäkin ottaa kalaa reiästä? Pikkuihminen kyseli silmät suurina, kun jään alta nousi norssia, särkeä, siikaa ja kuhaa.

Kalareissun jälkeen alettiin valmistella illan juhlia: imuroitiin, kannettiin takkapuita, perattiin kalaa, nukuttiin päikkäreitä, sulatettiin suklaata, kuorittiin pottuja ja koristeltiin pöytää. Illansuussa Nuori pari saapui residenssiimme. Söimme Lapin ukon porokeittoa ja grillattua sitruunasiikaa pottuvoin kera.

Ruoan jälkeen kuului kummia koputuksia porstuasta ja kas kummaa, tonttu oli tuonut lahjoja. Hyvä, ettei Joulupukki tullut, kun minua se vähän jännittää! Pikkuihminen tuumasi lahjakoria ikkunasta tiirailleissaan. Kori kannettiin sisälle ja sitten päästiin avaamaan jälkitoimitettuja paketteja. Mistä kummasta Korvatunturilla oli tiedetty, että Pikkuihminen on vailla villahaalareita, Nuori rouva vintage-lasilautasia, Nuori herra valopalloja, Vanha herra amerikkalaista pannukakkusettiä ja Vanha rouva sitruunasuklaata ja Snore & Peace -uniteetä?

Lahjojen jälkeen päästiin syömään Pikkuihmisen hartaasti odottamaa suklaakakkua. Mutta kakun kanssa kävi vähän köpelösti, sillä Nukkumatti alkoi kuiskutella pienen herkkusuun korvaan.

Hätä ei ollut kummoinenkaan, sillä piankos sitä kakkua, pullaa ja pikkuleipiä pakettiin pyöräytetään. Pikkuihminen lähti ansaitulle yölevolle - samoin kuin ottomummulan väki.

Ihana päivä.

Vanha rouva