Kesällä kaikki on niin kukkasellista

Grillattujen maissien päälle piti keksiä jotain jäynää ainaisen voilaapaisun sijasta, kun meille oli tulossa kunnianarvoisia vieraita. Silppusin kasvimaan yrttejä ja vaivasin ne huoneenlämpöiseen voihin. Pyörittelin palloja ja pallojen keskelle tökkäsin rohtosamettikukkasen. Salaatti puolestaan kaunistautui kehäkukan terälehdillä.

Kunnianarvoisat vieraat eivät uskaltaneet syödä kukkasiani, vaikka ne on ihan oikeasti kasvatettu hellällä hoidolla, sadevedellä ja ilmalannoituksella (lue: puhuttu peetä paljon ja hartaasti kasvimaan laidalla). Tästä sydämistyneenä korotin panoksia ja kunnianarvoisten vieraiden seuraavalla visiitillä tarjosin savukalapiirakkaa, jonka munamaitoon vispasin tilliä ja kehäkukanterälehtiä. Eivätpä saaneet nypittyä terälehtiä erilleen, lällällää!

Kolmannella kunnianarvoisalla vierailulla halusin tarjota syksyistä ruokaa: pottumuusia, paistettua maksaa ja puolukkahilloa. Muuten kaikki meni ihan hyvin, mutta Millä juukelilla sää oot menny värjäämään muusin siniseksi?! ystävä kysyi ja tökki epäluuloisena annostaan.

Istutimme keväällä pottumaahan muutaman rivin Blue Congo -perunaa. Muusi tehdään ihan normaaliin tapaan ja maku on ihan normaalin pottumuusin maku. Väri vaan on eksoottisen violetinsininen.

Mitä väriä ja mitä kukkajekkua sitä seuraavaksi keksisi?

Vanha rouva

Lohikäärme tiirantassujen jäljillä

 

Haluan näyttää sinulle pari kuvaa elokuun alusta ennen kuin syyskuu saapuu ja tuo tullessaan eri puuhat. Ensimmäinen päivä elokuuta kävimme Pikkuihmisen kanssa kokemassa hänen elämänsä ensimmäiset katiskat! Se se vasta jännää puuhaa oli, mutta siinä hötäkässa jäivät kuvat ottamatta - pitä nääs pidellä riemusta kiljuvaa Pikkuihmistä aloillaan, ettei olisi tapahtunut Molskis ja Polskis, kun ahvenia alkoi tipahdella katiskan kidasta veneen pohjalle.

Evästauon pidimme hiekkapankilla. Se on valkoista hiekkaa, veden liplatusta ja tiiran tassunjälkiä keskellä aavaa merta. Sepäs vasta riemun paikka oli - melkein jäivät eväät syömättä, mutta onneksi vain melkein.

 

Kun meripurjehdukselta päästiin kotikartanolle, olikin sitten edessä ihan muut puuhat:

Äidin matonpesua piti tarkkailla ihan likituntumasta! Sillä aikaa ottomummun osaksi tuli potunpesu ja ruoan kokkaaminen, kuinkas muuten.

Vanha rouva

Rouvastelua lohenpunaisessa

 

Kesälomakohteeseemme Tenolle on meiltä matkaa 699 kilometriä. Homma menee niin, että Vanha herra ajaa ja minä huolehdin muonituksesta. Muun ajoajan saan tehdä mitä lystään. Lukea en voi, sillä juuri kun uppoudun hurjiin ja huimiin seikkailuihin, vinkuu oma sankarini suklaata tai appelsiinia tai muuten vaan on juttutuulella (normaalioloissa kotona saa sanoja kiskoa hohtimilla suusta). Joten yleensä matka-ajankuluni on jokin käsityö, joka on helppo nakata syrjään palvelutapahtuman alkaessa.

Tämän kesän matkakäsityö oli kassi. Ostin talvella kirpparilta bambukahvat nostalgiapuuskassani. Muistan nimittäin mummuni keikutelleen kädessään 1960-luvulla virkattua kesäkassia, jossa oli bambukahvat.

Ajomatkan aikana sain aikaiseksi puuvillalangasta nelosen virkkuukoukulla pitkulaisen pötkön, jonka neuloin sivuilta yhteen. Yläreunat jätin auki kymmenen sentin matkalta, jotta pussukkaan saa jotain sisäänkin. Pussukan yliluottelin parsinneulalla kahvoihin kiinni.

Ihan näpsäkkä kassista tuli. Pitäisiköhän siihen tehdä vuori? Ei voi tietää...

Värin sain päähäni elämäni ensimmäisistä omakasvattamistani miekkaliljoista, joissa on aavistus vaaleanpunaista, ripaus oranssia ja paljon, paljon lohenpunaa.

Nyt sitten mekko päälle ja kaupungille rouvastelemaan!

Vanha rouva

Kaksiviikkoinen maraton

Kovin on meikäläisen elämä ollut kivistä ja soraista viimeiset kaksi viikkoa. Kylmää ja viimaa on piisannut. Hyttyset ovat inisseet päivät ja kärpäset surisseet yöt.

Takapuoli pitkällään ja pohkeet maitohapoilla olen tarponut erämaita ja mantuja. Kitistä en ole uskaltanut ääneen, jupista sentään kuitenkin itsekseni.

Syy moiseen?

No, jokavuotinen Lapin reissu, josta jostain kumman syystä paisui tänä vuonna kaksiviikkoinen maraton!

 

 

 

 

  

Minä kuljeskelin Tenon rannoilla. Nousin ja laskin tunturin kupeita ylös ja alas. Keräsin ajopuita talven askarteluiksi. Kuvasin kiviä, sammalia, tuohia sun muita kauniita. Noukin neljäkymmentä litraa mustikkaa, parikymmentä litraa variksenmarjaa sekä puoli ämpäriä lakkaa. Kudoin kolmet sukat ja puolikkaan villatakkia ja virkkasin yhden kassin. Luin viisi kirjaa. Nautin puhtaasta ilmasta, hiljaisuudesta ja puusaunan lempeistä löylyistä.

Ja mitä teki elämäni valo tällä aikaa: KALASTI!

Harreja Vanha herra narrasi savustettavaksi, suolattavaksi ja paistettavaksi. Nam nam.

Punalihaisia lohia Ahti soi melkein parikymmentä kiloa. Jo oli mies maireana ja polleana. Hyvä, ettei kompastunut perhostelusaappaisiinsa!

Nyt sitten alkaa vuoden mittainen odotus, jotta pääsen takaisin Lappiin.

Vanha rouva, kalastajan muija