St. Gallen sijaitsee Koillis-Sveitsissä Liechtensteinin ja Itävallan rajan tuntumassa.Ihastuttava pikkukaupunki oli kaksiviikkoisen matkamme ensimmäinen etappi kahdesta syystä.
Ensimmäinen syy oli St Gallenin tekstiilimuseo. Vuonna 1913 kaupungilla hallitsi puolta maailman tekstiilituotannosta. Nykyään puuvillatuotanto keskittyy erikoistuneisiin pienyrityksiin, jotka toimittavat korkeatasoisia designtuotteita maailman johtaville muotitaloille. Esimerkiksi Lacosten kuuluisa krokotiililogo on tuotettu St. Gallenissa.
Tekstiilimuseossa oli erikoisnäyttely All You CANnot Eat. Mitä kaikkea syötäväksi kudottua ja virkattua silmäni näkivätkään!
Oli kakkua, spagettia, hedelmiä, leivoksia, salaattia yms yms. Mieleni teki maistaa, mutta olisivat tainneet jäädä herkut kurkkuun kutittamaan.
Toinen syy pysähtyä kaupungissa juontaa 1980-luvulta, kun opiskelin taidehistoriaa. Luennoilla näin dioja hurmaavasta St. Gallenin luostarin kirjastosta.
St. Gallenin luostari oli vuosisatojen ajan yksi Euroopan tärkeimmistä benediktiiniluostareista. Luostari perustettiin vuonna 720. St. Gallenin luostarin kirjasto on yksi maailman parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kirjastoista. Vuonna 2005 siellä oli yli 160 000 teosta, joista 2 200 on kirjoitettu käsin ja 500 teosta on yli tuhat vuotta vanhoja.
Kirjaston kokoelma on Sveitsin vanhin ja yksi maailman merkittävimmistä ja vanhimmista luostarikirjastoista. Kokoelmaan kuuluu mm. 1650 inkunaabelia. Se on kirja tai sivu, joka on painettu, ei siis käsin kirjoitettu, kirjapainotaidon alkuvaiheessa Euroopassa ennen vuotta 1501. Inkunaabelit ovat yleensä harvinaisia ja hauraita yksittäiskappaleita.
Olen vieläkin mykistynyt. Tämän visiitin jälkeen katselin hieman huvittuneena Liechtensteinin taideaarteita:
Miettiä sopii, onko litistetty sarvikuono olemassa vielä 1000 vuoden päästä. St. Gallenin kirjat elävät vielä silloinkin!
Itävallan Salzburgissa ja Wienissä tuli linnojen ja palatsien lisäksi ihailtua ruusutarhoja. Ne olivat henkeäsalpaavan kauniita. Taisi Vanhalla herralla tulla ikävä kotiin, kun käskin hänen haistaa kukkasen ja kuvasin joka ikisen ruusupensaan. Enkä ollut ainoa:
Belgian Antwerpenissä vierailimme mykistävässä Onze-Lieve-Vrouwekathedraalissa. Se on roomalais-katolisen Antwerpenin hiippakunnan pääkirkko. Katedraali edustaa goottilaista arkkitehtuuria. Sen rakennustyöt käynnistettiin vuonna 1352 ja ne saatiin päätökseen vuonna 1521.
Katedraalissa on huomattava kokoelma barokkiajan taidemaalarin Peter Paul Rubensin töitä. Todella mykistävä määrä!
Kirkko oli täynnä toinen toistaan korkeampia holveja, kauniita sivukappeleita ja taidetta taiteen päällä, alla ja välissäkin.
Mieluisan ja mykistävän kirkosta teki se, että siellä oli sulassa sovussa ja ripirinnan vanhaa ja modernia taidetta. Katso vaikka tyynyn päällä lepäävää lasista orjantappurakruunua.
Slovakia oli kummallekin uusi tuttavuus. Bratislava on käveltävän pieni kaupunki. Vanha keskusta on siloitellun steriili pizza-pasta-hampurilais-vege-ravintoloineen ja cafe latteineen. Mutta kun kävelimme vartin verran sivumpaan, alkoi slovakialainen menneen maailman huumori kukkia ja kadut toivat mieleen nuoruuden sossumatkat:
Asuimme Bratislavan rautatieaseman lähellä, joten kävely turistikeskustaan antoi aitoa katseltavaa ja maisteltavaa:
Suuri ja mahtava isoveli oli jättänyt jälkensä pieneen maahan. Toki maassa on myös keskieurooppalainen menneisyytensä, jota kävimme tutkimassa Bratislavan linnanmäellä:
Puksuttelimme junalla puolen tunnin matkan päähän (junalippu maksoi kokonaiset 3 euroa / kpl) Trnavan pikkuruiseen kaupunkiin. Oli sunnuntai, ei ristinsielua missään ja koko kaupunki oli meidän seesteisen aamuhetken - mitä nyt sotaisat toverit ottivat meidät vastaan liput liehuen ja torrakot koholla.
Tälle pikkukaupunkiretkelle oli hyvä syy. Trnavasta löytyy kahvila, joka ei ole ihan tavallisimmasta päästä. Kyseessä on vuonna 1897 rakennettu synagoga. Se jäi tyhjilleen, kun 82 % kaupungin juutalaisesta väestöstä tuhottiin toisessa maailmansodassa. Komea rakennus on saanut uuden elämän kahvilana:
Rakennus on restauroitu pieteetillä ja hyvällä maulla. Kaunis interiööri henkii arvokkuutta ja rauhaa. Pianomusiikkia ja suussasulavaa mansikkakakkua. Tuli harras olo ja hieman surullinenkin maailman myllerrysten takia. Kaunis paikka ja sydämellinen isäntä.
Ruoka on yksi suuri syy matkustaa maailmalla. Maailmalla ei tarvitse syödä globaalia mättöä (vaikka kaikki itseään kunnioittavat ravintolat tarjoavat vain ja ainoastaan sitä), vaan voi nauttia mitä jännittävimmistä herkuista:
Sveitsissä ja Saksassa paikallisia makkaroita ja röstiperunoita.
Itävallassa kaviaaria (jos pörssi kestää) ja Belgiassa vasarasuklaata.
Muutama aito Mozartin kuula lurpsahti alas ihan huomaamatta.
Juustoja monemoisia suoraan Sveitsistä.
Saksalaisen pikkumarketin hiirulaisia kera kakkusten.
Matkan parhaat salaatit tarjoili turkkilainen ravintola Antwerpenissä.
Kovin oli lihapainotteista tarjoomukset keskisessä Euroopassa. Alakuvan kavereita emme kuitenkaan maistaneet ;)
Kun viimeinen ilta koitti, Vanha herra yllätti minut pullollisella makeaa kuohuvaa. Osui ja upposi, varsinkin kun juuri oli käynyt näyteikkunaostoksilla Diorilla ja tunsi itsensä (köyhäksi) kuningattareksi!
Sykähdyttävimmät matkamuistot kaksiviikkoiselta Euroopan turneelta olivat taide, kulttuuri ja historian opetukset. Kannatti lähteä.
Vanha rouva
