Valoisaa matkailua

Vanha herra oli tietämättään Riian kasvitietteellisen puutarhan daalia-malli. Mies varmaan ajatteli kauhuissaan, miten esikasvatettavat daaliat valtaavat hänen autotallinsa ensi keväänä.

 

 Daalioiden jälkeen Vanha herra pääsi nauttimaan naiskauneudesta Riian pörssin taidemuseoon, mistä löytyy Baltian suurin ulkomaisen taiteen kokoelma.

 

Kävelimme edestakaisin Vilnassa, Kaunasissa ja Riiassa bongaamassa komeita kirkkoja.  

  

Kaunasin entisessä getossa eksyimme erään talon sisäpihalle. Kiemo Galerija perustettiin toistakymmentä vuotta sitten. Vytenis Jakas halusi kunnioittaa alueella asuneiden juutalaisten elämää. Sisäpiha muuttui kokonaistaideteokseksi muraaleineen ja installaatioineen. Katso lisää kuvia ja alueen historiikki täältä.

Liettuasta löytyy muraaleja vähän sieltä sun täältä. Ne eivät ole graffitein tuhrittuja, vaan niitä kunnioitetaan taideteoksina. Tässä vielä kaksi kaunista:

 

Kävin Kaunasin Pirumuseossa neukkuaikana, jolloin museossa oli esillä muutama sata pirua eri puolilta maapalloa. Myös Suomesta. Nyt tähän maailman ainoaan piruja esittelevään museoon on kokoontunut jo yli 3000 vanhaa vihtahousua. 

 

 

Pirumuseo on hauska museo. Toisenlaista liettualaista hauskaa tarjosivat liettualaiset kahvilat ja ravintolat. Ja kyllä me söimme liettualaista, latvialaista, uzbekistanilaista, venäläistä ja ukrainalaista. Kaikki maistui taivaalliselta.

 

 

Valoisa matkailu tarkoittaa vierailua kohteissa, joiden teemana on kauneus, riemu, rauha, onnellisuus, rakkaus, ystävyys, luonto, kulttuuri ja sydämeen käyvät kohtaamiset ihmisten kanssa.  Määritelmä on minun. 

Reaalipoliitikko tai pessimisti kysyy nyt, miksi moiset matkailunähtävyydet keskellä sodan ja hädän runtelemaa syyskesää? Siksi, että olen oppaana vienyt ihmisiä monien korvaamattoman arvokkaiden kulttuuriaarteiden äärelle ja oppinut samalla katsomaan maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Yhä edelleen minulla on etuoikeus kertoa asiakkailleni tarinoita ystävyydestä, rakkaudesta, kaipuusta ja elämän suloisista sattumuksista. Olen kiitollinen pinkeistä rilleistäni.

Vanha rouva

Synkkää matkailua

Synkkä matkailu tarkoittaa vierailua kohteissa, joiden teemana on kuolema, suru, sota, onnettomuudet, rikokset, yliluonnolliset tapahtumat tai muut tragediat. Määritelmä löytyy täältä. Kepeintä synkkyyttä edustavat viihteelliset kauhutalot, -näyttelyt ja pakopelihuoneet. Mustinta synkkyyttä edustavat vankilat, keskitysleirit, sotatantereet ja kansanmurhien tapahtumapaikat.

Synkän matkailun kohteet ovat erisävyisiä. Vaaleimmat kohteet kaupallistavat ja romantisoivat tapahtumia. Näillä viihteellisillä matkailukohteilla ei ole suurempaa poliittista, ideologista tai opetuksellista arvoa. Synkän pään kohteet ovat historiakeskeisiä, ja niissä konservointi ja muistaminen ovat keskiössä. Nämä kohteet sijaitsevat usein tragedian varsinaisella tapahtumapaikalla, ja niissä vierailu saattaa riipaista, mullistaa ja itkettää.

Miksi mennä synkkään kohteeseen? Motiivina on usein silkka uteliaisuus ja makaaberi tirkistelynhalu. Motiiviksi kelpaa myös halu oppia, sillä synkkä matkailu antaa perspektiiviä katsoa nykymenoa. 

Teimme puolitoista viikkoa kestäneen matkan Liettuaan ja Latviaan. Osa vierailukohteistamme oli mustaakin mustempia.  

  

   

Ostimme Vilnassa opastetun kohdekäynnin Liettuan tunnetuimpaan vankilaan. Lukiškėsin vankila rakennettiin vuonna 1904 ja se toimi vankilana vuoteen 2019 saakka. Siellä pidettiin sekä rikollisia että poliittisia vankeja. Oppaamme kertoi vankilaelämästä, vangeista ja vartijoista, rikoksesta ja rangaistuksesta. Näimme rangaistus-, eristys- ja tarkkailusellejä, kuljimme kongeja ja tiirailimme muureille viritettyjä piikkilankoja ja teräsverkkoja. Kuvaaminen oli rajoitettu vain oppaan osoittamiin paikkoihin. 

Sen sijaan seuraavassa kohteessamme sai kuvata mielin määrin. Se kohde oli Liettuan miehitysten ja vapaustaistelujen museo eli tuttavallisemmin Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n museo. Runsas teksti- ja valokuvamateriaali kertoivat, mitä miehitetyssä Liettuassa tapahtui, jos uskalsi olla miehittäjän kanssa eri mieltä. Museon kellarissa ovat KGB:n vankisellit, kuulusteluhuoneet ja teloituskammiot. 

 

  

Museon jälkeen ymmärsin, miksi liettualaisille vapaus on enemmän kuin sana.

Kaunasissa sijaitseva 9. linnake rakennettiin alun perin osaksi Venäjän keisarikunnan Kaunasin linnoitusketjua suojaamaan valtakunnan länsirajaa. Liettuan itsenäistymisen jälkeen linnoitus muutettiin kovan työn vankilaksi. Neuvostoliiton miehitettyä Liettuan vankilasta tehtiin kauttakulkuleiri, josta poliittisia vankeja ja karkotettuja lähetettiin Siperiaan. Toisen maailmansodan aikana natsit muuttivat linnoituksen joukkotuhopaikaksi. Siellä murhattiin arviolta 50 000 ihmistä, joista valtaosa oli Kaunasin getosta ja muualta Euroopasta tuotuja juutalaisia. Nykyään alueella toimii Kaunasin 9. linnakkeen museo. 

 

Riipaisevinta oli seistä huoneessa, missä seinälle oli kiinnitetty 9200 nappia. Ne kuvasivat niitä 9200 ihmistä, jotka teloitettiin yhden yksittäisen päivän aikana. Kolme nappia oli kaivettu esiin joukkohaudasta. 

 

Liettuan pohjoisosassa sijaitsee Šeduvan kylä. Siellä on The Lost Shtetl Museum. Jiddišin kielen sana "shtetl" tarkoittaa juutalaiskylää. Liettuan alueella oli yli 200 juutalaiskylää ennen toista maailmansotaa. Nyt niistä ei ole yhtäkään jäljellä. Liettuan holokaustissa vuonna 1941 murhattiin noin 195 000 ihmistä, mikä on yli 96 % maan juutalaisväestöstä. Šeduvan kaikki 664 juutalaista teloitettiin parissa päivässä. Näihin murhiin eivät olleet syyllisiä yksin natsit, vaan tappamiseen osallistuivat myös liettualaiset.

Museon harjakattoiset rakennukset symboloivat kadonnutta kylää ja sen ihmisiä. Rakennuksen ulkokuori muistuttaa juutalaiskylien paanukattoja, mutta puu on korvattu metallisilla laatoilla. Museon perusnäyttely on rakennettu maan alle. Museoon johtava kävelyreitti kulkee kukkaniityn läpi. Šeduvan juutalaiset vietiin teloituspaikalle niittyjen halki.

Museo on yksityinen rakennushanke. Museorakennuksen on suunnitellut suomalainen arkkitehti Rainer Mahlamäki yhdessä Lahdelma & Mahlamäki -arkkitehtien kanssa. Rakennus valmistui 2025. Rakennus on Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaana vuonna 2026. Rakennuksesta on kirjoitettu paljon kuluneen vuoden aikana. Lue vaikka tämä. 

 

Museo järkytti kauneudellaan. Museo järkytti raadollisuudellaan. Niin kai oli tarkoituskin.

Riiassa oli vuorossa Latvian miehitysmuseo. Se kertoo maan historiasta, kun Latvia oli  vuosina 1940-91 miehittäjien vallassa. Museo kertoo tarinan petoksesta, sorrosta, kauhusta ja väkivallasta, jonka aikana tehtiin rikoksia ihmisyyttä vastaan ja tunnettiin voimattomuutta sekä pelkoa. Esille nousevat myös kertomukset tottelemattomuudesta, vastustamisesta ja sankaruudesta. 

 

Vasta museon toisessa kerroksessa ymmärsin, että olin kulkenut koko näyttelyn läpi ahdettuna vankileiriin, josta pakeneminen oli estetty piikkilangoin ja vartiotornein:

Miksi moiset matkailunähtävyydet keskellä kaunista syyskesää? 

Siksi, että olen oppaana vienyt ihmisiä vankiloihin, hautausmaille, sotatantereille, juoksuhautoihin, katakombeihin ja hirttopuille. Olen kertonut sodista, teloituksista, vankileireistä, varkauksista, kummituksista ja murhaavasta rakkaudesta. Haluan edelleen oppia ja ymmärtää ja haluan edelleen kertoa.

Siksi, että on tärkeä elää rauhassa ja sopusoinnussa uskonnosta, politiikasta, rahasta ja vallasta välittämättä. 

Siksi, että kaikesta huolimatta maailmassa on paljon kaunista, kannattelevaa ja kestävää ystävyyttä ja rakkautta. 

Vanha rouva