18.2.2020

Disainhärpäke

Platkuja myssylankoja jäi. Kirpparilta vuosia sitten hamstrattuja lankarullia pyöri tyhjänpanttina. Puuhelmiäkin löytyi jemmoista.

Siitä se ajatus sitten lähti. Varsinkin kun johonkin muistin sopukoihin olin taltioinut roikkuvan lankahärpäkkeen. Liekö nähnyt kaupassa taikka kyläpaikassa.

Pyörittelin jämälankoja kerille ja rullille. Pujottelin puuhelmiä rullien ja lankakerien väliin. Kuroin kasaan roikkuvan härpäkkeen. Loppuhuipennukseksi sidoin alpakkalusikan ja vuorikristallin. Pitäähän sitä jotain kiiltävää harakalla olla!

Kuljin härpäke kädessäni ympäri huushollia Vanhan herran seuratessa kuljeskeluani huolestuneen kiinnostuneena.
Raukka varmaan luuli, että lykkään roikottimen hänen kulkureitilleen.

Aikani kuljeskeltuani lankajuttu pääsi roikkumaan paraatipaikalle olohuoneen kaapinnokkaan. Siitä Vanha herra harvemmin kulkee, koska kaappi seisoo nurkassa, mistä ei pääse oikaisemaan mihinkään.

  

Klikkaa kuvia isommiksi, jotta näet lankahärpäkkeen lähemmin.

 

Mallailuhommien aikana aurinko ilmestyi esiin. Hienosti mollikka valaisi koko harmaan huushollin, upouuden disainhärpäkkeen ja pöydänpäässä koreilevat ripsutulppaanit. Tuli ihan aurinkoinen olo!

Disainterkuin Vanha rouva

16.2.2020

Kutoo kutoo


Mustina iltoina mustista langoista syntyi tämä musta villapaita. Kahdella langalla ritirinnan (Dropsin Flora ja Alpaca) kudoin ja kudoin. Ei taaskaan ohjetta, vaan omat pötkömitat. Muuten suoria kappaleita, mutta hihoissa viistotusta ja kunnon kaula-aukko. Loppusilaus virkkaamalla helmaan, hihansuihin ja kaulalle. Lankoja meni yhteensä 540 g.


Rinnan puserokutomuksen kanssa olen tehtaillut taas pipoja. Kudoin kaksinkertaisella alpakkalangalla, jonka rinnalle tuuppasin kimaltelevan nauhalangan. Löysin nauhalangan kirpparin alekorista hintaan 600 g yht. 6 euroa. Nyt on päässä sivistyneen hillitysti blingblingiä.


Vanha herra: Sulla on putki päällä, joten KUTOO KUTOO!
Vanha rouva: Kutois kutois, jos tietäisi mitääääää...

Kutomaterveisin
Vanha rouva

13.2.2020

Pimeitä ehdotuksia

Ostin kirpparilta vitosella kaksi täysmittaista ja kaksilevyistä verhoa.

Yksi kangas on paksua raidallista puuvillaa. Toinen on pimennysverho, jossa on semmoinen kumimainen käsittely nurjalla puolella.

Ensimmäiseksi ompelin raidallisen kangaskorin ruman kukkapurkkin peitoksi. Vuorin virkaan passasi oikein hyvin valkoisen pimennysverhon kumikäsittely. Kangas hylkii vettä ja on niin ollen oiva valinta korin sisäkankaaksi. Koristelin kukkakorini tallinnalaisella pellavapitsillä.

Seuraavaksi kekkasin ommella toisen korin hedelmille. Siitä tuli lössö, joka taipuu ja muotoutuu sen mukaan, kuinka paljon appelsiineja ja omenoita Vanha herra kaupasta kotio kantaa.

 

Samoilla tulilla ompelin raitakankaasta kaksi kaitaliinaa. 
Valkoista pimennysverhoa on vielä jäljellä, joten nyt vain pimeitä ompeluehdotuksia kehiin!

Vanha rouva

8.2.2020

Erokasa


Tein ystävälleni erosiivousta. Paperia, pahvia, lasia, metallia, muovia ja muuta sälää roudattiin säkkikaupalla kierrätykseen. Tyhjensimme kuranttia tavaraa"rouvan" ja "herran" kasoihin. Sitten jäi vielä niitä tavaroita, joista teimme erokasan nimeltä "tuunari". Se kasa oli minun!


Tuunarin erokasassa oli iso körö palapelejä. Yhtenä yönä sain huikean idean. Tein paksusta pahvista sydämen ja neliön. Liimasin palapelipaloja vieri viereen ja päällekkäin. Kultasuhuttelun jälkeen minulla oli kaksi palapeliteosta.


Sydänpalapeli sai mutkaansa eroruusun, johon myös suhuttelin kultaa. 
Nyt palapeli koristaa keittiökaapin päällystää.


Palapelipaloista innostuneena päällystin myös pienen pahvilaatikon. Siitä tuli jämäkkä neliskanttinen koroke, jonka päälle voi romahtamista pelkäämättä lykätä vaikka kukkapurkin taikka maljakon. Nyt se kuitenkin pääsi ruokapöydän päähän neliskanttisen "pöytäliinan" keskelle.

Tämmöisiä koristuksia ja tuunauksia tällä viikolla. 

Vanha rouva

2.2.2020

Ruokakysymys ja -vastaus

Stansta kyseli tässä taannoin, laitetaanko meillä sunnuntaisin erilaista ruokaa kuin arkena.

Jäin oikein pohtimaan asiaa ja kysyin jopa Vanhan herran mielipidettä. Emme päässeet puusta pitkään pohdinnoissamme. Aina kuitenkin ruokaa laitetaan, se on vissi. Onko se erilaista kuin normaalista - paha sanoa. Jappasemisesta tuskastuneena vastaan nyt kuitenkin: joskus juu, joskus ei.

Tänään kuitenkin on erilaista ruokaa kuin viikolla. Sain ruokakimmokkeen Stanstalta. Hän kokkasi taannoin munakastiketta, jota meillä sanottiin lapsena tipukastikkeeksi. Monta päivää haaveilin tuosta pehmeästä valkokastikkeesta, jonka seuraksi täytyy ehdottomasti saada makkaraa taikka kalaa. Älä kysy miksi.

Niin minä sitten aloin tyhjentää pakastinta sekalaisista kaloista (ahven, siika, kuha) ja tehdä täräytin kalapullia (resptin löydät KLIKkaamalla). Vanha herra teki pottumuusia ja minä hemputin valkokastiketta.


Ai niin, unohdin sanoa, että ennen kalapullasavottaa olin tehnyt padallisen ohraryynipuuroa takkaan muhimaan. Sitä syödään iltapalaksi kiisselin kanssa. Mutta se ei ole vain sunnuntairuokaa, sillä sitä muhitetaan uunissa aina, kun takka on sopivasti lämmin. En nyt kuitenkaan mene takkaan kuvaamaan muhivaa pataa, joten saat uskoa näinensä ;)


Tämä kakku nyt on sitten sitä sunnuntairuokaa. Kakku on suklaakakku, minkä sisällä on rahkasta, vaniljakastikkeesta ja kermavaahdosta sotkotettu täyte. Kivasti kolme kerrosta erottuvat, kun ruskea kakkupohja kohtaa valkean täytteen. Päällystin kakun lopulla täyteseoksella löysästi. Kakun päälle mallasin suklaakeksejä, suklaakonvehteja, suklaarusinoita ja toffeepaloja. Punaiset pallot ovat suklaasalmiakkia. Viimeinen silaus mariannerouheella.

Joten saldona lienee se, että tänä sunnuntaina kokkasin erilaista kuin eilen. Huomenna taas syömme tämän päivän jämiä.

Vanha rouva

31.1.2020

Kapakan kautta kotiin

Tammikuu on huopatossukuukausi.

Juuri on juhlittu pikkujoulut, joten vielä ei ole aika tyhy-, tiimi-, kokous- ja yrityshäppeningeille. Nyt asiakkaat vetävät henkeä ja tienaavat rahaa, kunnes seuraava sesonki eli kevään ja alkukesän rynnistys alkaa. Silloin saa painaa pitkää yötä ja hyvällä omallatunnolla sanoa työmatkan kulkevan kapakan kautta kotiin ja takaisin.

Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tapahtumatuottajat vetäisivät huopatossut jalkaan tammikuussa ja hiippailisivat jouten kotinurkissa. Kaukana siitä.

Koko kuluneen kuukauden olen hiki hatussa ja aivot solmussa kirjoittanut tuotekuvauksia uusille, lanseeraustaan odottaville tapahtumatuotannoille. Lisäksi olen freesannut vanhoja tuotteita ja kehitellyt aivan uusia. Tuotekehitys on pitkäpinnaista (-piimäistä) puuhaa, joten valmista tavaraa saa joskus odottaa useamman kuukauden, ellei peräti muutaman vuoden. Ideat jalostuvat pikkuhiljaa, kun palapeli koostuu miljoonasta pikkunippelistä.

 

Kirjoitushommien vastapainona olen työkaverin kanssa rakentanut tässä kuussa salakapakan jonnekinpäin kaupunkia: "...piilo-ovi aukeaa, kun koputat kolme kertaa ja lausut tunnussanan. Kun juhlaväki on sisällä, lukitaan ovi ja valot sammutetaan. Säädyllinen kirjakerho muuttuu pirtukuninkaan paratiisiksi. Kova tee tekee kauppansa, höyhenpuuhkat hurmaavat ja ilmassa on uhkapelien kiihottava kutsu. Kannattaa kuitenkin opetella hengittämään sisäänpäin, sillä nuuskijoita saattaa olla liikkeellä. Ratsian uhka on todellinen… ". Että tämmöistä tekstiä täällä syntyy. Tuotekuvaus on puettava myös konkreettiseksi elämysmaailmaksi, missä jokaisella esineellä on oma merkityksensä.


Nyt on työn alla salakapakkaa läheltä liippaava teematuote, sillä esinainen heitti hulvattoman haasteen sanoilla "tarttis saada jotain iloiselta 20-luvulta". Ahaa...Vai niin... Hmm... Höyheniä ja bling-blingiä on ja muutama otsapantakin tuli viime vuonna rustattua (KLIK), mutta mitä hiivattia saan runoiltua tästä:


Idea muhii jossain alitajunnassa omia aikojaan. Sillä välin on niin mukava tarttua kouriintuntuviin peltilämiköihin, sähköpiuhoihin, helmiin, kaulanauhoihin sun muihin kierrätysaarteisiin ja teollisuuden jämämateriaaleihin. Kruunukorkit muuntautuivat korviksiksi ja sormuksiksi, peltilämikät magneeteiksi. Raatelin hiireni piuhoiksi ja kieputtelin piuhat kaulakoruksi. Oli, mitä näyttää, kun saapastelin kokousasiakkaiden eteen.


Herrat ja rouvat tuunasivat ikäkulusta sanakirjasta paperikukkasia. Helppo työ, kun aikaa oli rapian vartin verran. Ne ovat nämä nykyajan kokousasiakkaat tiiviisti ohjelmoitua väkeä ;)

Tein asiakkailleni näytille myös isompia kukkasia naistenvaatekatalogista. Ihan vain siksi, että näkisivät, miten erilaisia isot ja värikkäät kukkaset ovat minikokoisten sanakirjakukkasten rinnalla. Muutama taisi ottaa ideasta vaarin, sillä sanoivat menevänsä kokouspäivän päätteeksi penkomaan akkainlehtikasojaan. 

Minun akkainkukkani päätyivät kotona pönttöuunin kupeessa riippuvan amppelin kyytiin. Mitähän kultaköynnös tuumaa moisesta invaasiosta? 


Nyt on tämän tapahtumatuottajan aika panna aivot narikkaan. 
Se tarkoittaa villapaidan kutomista töllön edessä. Moikka.

Vanha rouva

25.1.2020

Platku värikartta

 

Vedenpinta käväisi viikolla yli metrin korkeammalla kuin normaalisti. Ei ollut merenjäälle meneminen ilman kumilauttaa, kanoottia, kahluukenkiä taikka sukelluspukua. Tyydyin katselemaan värittömiä rantamaisemia kuivalta paikalta silmät vettä valuen (tuuli niin penteleesti, että meinasi ihan heijata).

 

Kotikartanolla piha oli kuin nuoltu. Jäätä, liukasta jäätä. Jotain piti tehdä, joten hiekoitushommiksi meni keskipäivä. Kun en hiekoituksen lisäksi muuta ulkopuuhaa keksinyt, tuunasin alahuonerakennuksen seinän 60-luvun kairoilla ja puisella pilkillä.


Sen verran sain rantakeikalla aikaiseksi, että napsin naapurin kaatamasta puusta komeita koivunoksia ruokapöydän päähän. Jotain oksat kaipasivat, mutta mitä?

  

Sutaisin sanakirjasta kolme paperikukkasta oksien seuraksi. Samoilla tulilla suhuttelin syksyisen vaahterakranssini valkoisen suhupurkin pohjilla. Iskin mukahuurteisen kranssin olohuoneen seinälle.


Viimeinen valkea amaryllis kukkii maljakossa.


Poro kävi jättämässä sarvensa olohuoneeseen.


Työn alla on villapaita. Musta. Plääh.


Värikarttani on tällä haavaa sangen platku. Joskus näinkin.

Vanha rouva