Kultaisia käpyjä

Oravat ja myrskytuulet ovat syyllisiä siihen, että kartano on täynnä käpyjä. Pelastin ämpärillisen käpyjä autotalliin. Nehän pörhistyivät kuivuessaan niin, että vyöryivät yli ämpärinlaitojen. 

Värkkäsin kävyistä kranssin, jonka paikka löytyi keittiöstä. Siinä se nyt öhöttää muiden omatekemien syyskoristeiden kanssa. 

Talot teimme muutama aika sitten laudoista, jotka löysimme metsästä. Kuusipuiden rungot sahasimme heinäseipäästä ja isot kävyt toimme kauan sitten Bulgariasta.

Kammarin puolelle värkkäsin kultakäpyjä. Muistan kultapaperista tehtyjen käpyjen olleen muotia 1970-luvulla. Koko kylä niitä silloin värkkäsi. Vaan oli minulla muisteleminen, miten niitä tehdään. Kuukkeloin ohjeen ja värkkäsin kolme kultaista koristetta.

Työrintamalla on vipinää, sillä suomalaiset haluavat juhlia vuoden vaihtumista jos jonkinlaisissa pippaloissa. Tapahtumatuotantoa piisaa, joten rekvisiittaa valmistuu urakalla:

Kun piuhat, nauhat, siimat ja sakset antavat myöten, luen ja kudon tasatakseni painetta ja rauhoittaakseni mieltäni. Viimeksi syntyivät polvisukat pikkupojalle, joka ihan itse oli ostamassa lankoja kanssani.

Tämmöistä täällä. Mimmoista siellä?

Vanha rouva

Kranssittaa

Nyt iski kranssitus. Ensimmäisenä pääsi käsittelyyn valmis olkipohja, joka sellaisenaankin on kaunis. Mutta kun tuli Seinäjoelta hankittua betonisia kärpässieniä ja tikun nokkaan pistettyjä mansikoita, piti emännän päästä ne johonkin tökkäämään. Piha on täynnä putoilevia kuusenkäpyjä ja talventörröttäjiä, joista oli suuri apu runsautta hakiessani. Muutama Vanhan herran valkosipulikin katosi noin vain omille teilleen.

Nauha löytyi omasta varastosta ja pakkausmateriaalina palvellut olkihöytyvä Vanhan herran roskiksesta. Kun oli valmista, naulasin tekeleeni eteisen seinään:

Karsin kuusenoksia aidanpielestä. Hyödynsin oksat kahdessa havutyössä. Siinä sivussa meni kopallinen jäkälää ja yksi kellokanerva. Ensimmäinen kranssitus oli tavallinen pyöreä renkula, jonka naulasin alahuoneen seinään ohikulkijoiden katseltavaksi:

Pyöreitä kransseja tulee tehtyä aina. Niihin on jotenkin tottunut ja turtunut. Mutta voisiko kranssi olla suora? Kokeilin kranssituksen sijasta tikutusta. Löysin puutarhavarastosta reilun metrin mittaisen virkaheiton puukepakon, jonka naamioin havuilla suoraksi tikutukseksi ulko-oven pieneen. Tökkäsin siihen muutaman seinäjokisen mansikankin talitinttien riemuksi.

 

Ulko-oven seutu näyttää vielä kovin aneemiselta minun mittapuideni mukaan. Minkähän aidanpielen seuraavaksi karsisin? Käpyjäkin olisi, mutta mustikanvarpuja ei...

Pitääpä tuumailla, ettei kranssittaminen vaan lopahda.

Vanha rouva

Käyn vetten laitaa

Olemme Vanhan herran kanssa hortoilleet vesien laitoja. 

Joskus soilla, joskus joenvarsilla, useimmiten merellä.

Saalistakin on tullut.

Metsäsuon yläpuolelta löytyi 8 kiloa puolukoita. Kunnolla kypsyneitä. Vanha herra mehusti ne jo. 

Samalla reissulla löytyi kolme kiloa suppilovahveroita. Vanha rouva pakasti ne jo.

Vanha herra on pyytänyt mereltä verkoilla syyssiikoja.

Yhdellä kokukerralla tuli 30 hopeakylkeä.

Siikoja on pakastettu, keitetty, savustettu, paistettu ja jaettu ystäville. 

Kuvassa on grillivastuksia odottamassa pellillinen lime-salvia-siikaa. 

Joenvarrelta löytyi marketti, mistä Vanha pari kävi noukkimassa satokausiämpärin. Kiitos ainutkertaisen ystävän, joka vinkkasi. Nyt on säilötty punajuuria, keitetty sipulihilloketta ja syöty lanttu-, punakaali ja porkkanaraastetta.

Vesi on tärkeä elementti ihmisen elämässä, jos meinaa syödä. 

Vesi kastelee ja kasvattaa milloin mitäkin herkkuja.

Vanha rouva

Kirjavaa settiä

Tässä päätin, pyllytin ja jalattimet.

Pyllyttimen vyötärökujassa kulkee puolensentin levyinen musta kuminauha.

Pyllytin on elämäni ensimmäinen laatuaan, mutta tuskin jää viimeiseksi.

Kaikki osaset kudoin seiskaveikasta 3,5 puikoilla. 

Silmukkamäärät ja mallit on ihan omasta päästä (paitsi kärpässienikuvio, jonka hoksasin Elizavetaknits-instasta).

Kädettimet puuttuvat. 

Vieläkö ne saan kutoa? Lankoja olisi.

Vanha rouva