Munakukkanen

Työtoveri oli kerännyt ison nipun pastellinvärisiä munakennoja, koska ne olivat kuulemma niin herkän kauniita. Sain munakennokörön itselleni saatesanoilla: "En viittiny heittää pahvinkeräykseen. Ajattelin, että kyllä sää noille uuden elämän synnytät". Pääsiäispyhinä sitten synnytin.

Revin munakennot irti. Osan munakupeista revin hapsureunaisiksi. Osan leikkelin saksilla kukkasiksi. Päällystin pyöränvanteen ruskealla pakkauspaperilla, jottei metallivanne kolhi seinää. Sitten liimasin vanteeseen sikin sokin erivärisiä munakuppeja. Lopuksi lykin kukkasia sinne tänne. 

Nostin kranssin olohuoneen seinälle. Siinä se nyt odottaa vappua, munakukkanen.

Vanha rouva

Keväthurlumhei

Ensimmäinen kevätneule on valmis. Meinasi hermo prakata, kun en osannut lukea himputin monimutkaista ohjetta, joka lienee kurja käännös merkillisine selityksineen. Pitsineuleesta ei tullut vittistä eikä vottista, mutta sitten loksautin peruutusvaihteen päälle. Miksi hitossa minun pitäisi kutoa semmoista, mistä ei tule mitään viidennenkään purkamisen jälkeen?

Otin virkkuukoukun nro 3,5 ja aloin virkata Viking Garnin Björk-langasta. Se on ohuehko bambupuuvillalanka, joka on aavistuksen kiiltävä, pehmeä ja kauniisti laskeutuva. 50 % bambuviskoosia ja 50 % puuvillaa sisältävä Björk-lanka on kaiken lisäksi konepestävä.

Ohjetta ei minulla taaskaan ollut, mutta tavallinen T-paita toimi mitoittajana. Virkkasin helmaan hurlumhei-pitsin, jottei kesähetale ole aivan pötkö. Lankaa kului yhteensä 319 g.

Nyt on virkkuukoukulla jo toinen samanmoinen, mutta kyyhkynharmaasta langasta. 

Vanha rouva

Erottamaton osa

Kaksi viikkoa olen kutonut, virkannut ja purkanut. En osaa enää kutoa enkä virkata, osaan vain purkaa ja kirota! Jollain keinolla piti hermoja helliä, joten otin ja lähdin matkailemaan omassa kaupungissa. Onneksi tarjolla on kaksi ihastuttavaa käsityönäyttelyä.

 

Oulun taidemuseossa on esillä "Eanangiella - Maan kieli", joka on saamelaisen taiteen ja duodjin suurnäyttely. Se on osa Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Näyttelyssä on esillä noin 70 taiteilijan ja duojárin töitä Saamenmaalta. On multimediaa, äänimaisemia,  nykytaidetta ja taidehistoriallisia teoksia sekä paljon duodjia eli saamenkäsityötä eri sukupolvilta.

 

Pohjoissaamenkielinen sana duodji viittaa saamelaisten perinteiseen taiteeseen. Se on saamelaiskulttuurin yksi tunnistettavimpia ilmentymiä, jota rakastetaan, kerätään ja kunnioitetaan ulkomaita myöten. Toisaalta se on yksi hyväksikäytetyimpiä saamelaisuuden ilmentymiä - varsinkin matkailun parissa.

Kulttuuritalo Valveella on esillä käsityötaidon juhlaa kahdelta oululaiselta taiteilijalta. Vuokko Isakssonia ja Anu Junes-Kähkölää yhdistää vuosikymmeniä kestänyt käsillä tekeminen ja näkeminen. 

Vuonna 2024 Vuokko Isaksson väitteli käsityötieteessä kasvatustieteen tohtoriksi. Aiheena oli ”Tilkkutyön nousu sängyltä seinälle. Arjen käyttötekstiilin muuttuminen visuaalisen ilmaisun välineeksi Suomessa vuosina 1945–2015”. Väitöskirja on ensimmäinen tilkkutyötä visuaalisena taiteena käsittelevä tutkimus Suomessa. Nyt näkemäni näyttelyteokset edustavat nykytilkkutaidetta.

Yksi tärkeä oivallus iski tajuntaani Isakssonin ja Junes-Kähkölän tilkkutaidetta ihaillessani: luovaa ja ilmaisullista tilkkuilua ei voi tehdä väärin!

Sain näistä kahdesta näyttelystä potkun persuksiin. Tulin kotiin ja aloin kutoa ja virkata - ehkä taas puran, mutta se on erottamaton osa taiteellista luomistyötäni ;)

Vanha rouva

Paratiisi ja helvetti

Auringonnousu Kenian Masai Marassa kello seitsemän. Oppaamme Surat kyöräsi meidät väkisin höyhensaarilta kello 05:30 katsomaan savannin heräämistä. Mies hyvitteli meitä tuoreella kahvilla ja sämpylöillä ennen kuin käski katsoa kaunista maailmaa. Ja mehän katsoimme.

Taivas muutti värejään punertavasta hailakkaan sineen aamupäivän aikana. Kunnes taivaanranta musteni mustenemistaan.

Ukkosmyrsky oli ohitse kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen taivas muuttui siniseksi ja pilvet valkoisiksi. Oli kaunista ja hiljaista. Ajelimme hissukseen laakealla maankamaralla. Ei ollut kiire mihinkään. Katse kiinnittyi komeisiin puihin. Ja pahkasikaan ja haikaraan.

Ngorongoro on Tansaniassa sijaitseva maailman suurin ehjä, tulivuoren romahtamisesta syntynyt kaldera. Se on yksi Afrikan seitsemästä luonnonihmeestä. Se on noin 610 metriä syvä. Matka kraatterin pohjalle oli jyrkkä ja vehreä. Alhaalla ei kasvanut puita eikä pensaita, mutta villieläimiä oli niidenkin edestä.

Tansanian Tarangire oli pelkkää puuta, puskaa ja korkeaa heinikkoa. Kasvillisuuden joukosta oli mielenkiintoista bongata milloin norsu, milloin seepra ja joskus jopa leijona. 

Toisenlaisia maisemia tarjosi Sansibarin saari. Vuorovesivaihtelu on aika hurja. Ensimmäisessä kuvassa olimme kävelyllä merenpohjassa. Toisessa sama ranta on illansuussa.

Rakastuin päätä pahkaa baobabpuihin. Apinanleipäpuut ovat paksuja. Vanhimmat puut on arvioitu 3000 vuotta vanhoiksi. Vanhan herran puu on vielä nuorukainen - vain 1000 vuotta vanha. Sen sijaan Vanhan rouvan puu on jo niin iäkäs, että se on pannut pötkölleen - mutta jatkaa kuitenkin kasvuaan.

Mombasassa iski matkailuteollisuuden ehdoilla rakennettu turistihelvetti. Toki hotellimme oli siisti ja toimiva, mutta steriili ja sieluton. Äänimaisema ei ollut linnunlaulua eikä norsuntörähdyksiä, ei. Ruotsinlaivojen hissimusiikki soi aamusta iltaan ja mzungut (swahilinkielinen termi tarkoittaa valkoihoista ulkomaalaista) voivottelivat braatvurstin puutetta ja kummallista drinkkivalikoimaa. Jonkin sortin aivopieru lienee iskenyt, kun menin valitsemaan moisen turistirysän viimeiseksi afrikkalaiseksi majapaikaksemme. 

 

 

Yleinen ranta oli saatu betonoitua turistien temmellyskentäksi. Toki paikalliset saivat käyttää rantaansa, mutta hotellialueelle ei ollut tuleminen. Siitä pitivät lukuisat vartijat huolen. He myös hätistivät rantakauppiaat alueensa laidoille.

 

Toisenlainen helvetti odotti meitä Dubaissa, mikä oli välilaskupaikkamme mennen tullen. Voiko mitään keinotekoisempaa olla?

 

Nyt on ihailtu maanpäällistä taivasta ja kauhisteltu maanpäällistä helvettiä. Maisemasta on moneksi. 

Vanha rouva