Viikset

Sahasimme tienvarsikuusestamme kolme valtavaa oksaa. Niiden kärjet olivat nakuja vuosi vuodelta korkeammiksi käyvien jakeluautojen jäljiltä. Värkkäsin lyhyistä havuista kolme kranssia ja yhden havunauhan pation kaiteeseen. Savotasta tuli myös kolme komeaa oksankärkeä. Niitä en limpsonut, vaan siirryin vähän isompiin sfääreihin:

Vanha herra ruuvasi alahuonerakennuksen seinään kaarevat kuusenkärjet. Tökin pitempiä havuja täytteeksi. Miehen mielestä kuusikaari näytti muhkeilta viiksiltä.

Ei kai sitä tien viereen passaa viiksiä ripustaa. Moisen mielikuvan haihduttamiseksi aloitin ruusaamisen. Serkkulikan metsästä hain jäkäläisiä oksia, mäntytupsuja ja mustikanvarpuja. Täydensin taiteellista vaikutelmaa silkkikukilla ja -lehdillä. 

Naapuri toi kirpparilta pussillisen valkealla maalattuja männynkäpyjä. Roikotin ne kötöstyksen keskikohtaan. Jo loppui viiksivallumeininki. Siinä seinässä saa tämä havukötöstys olla siihen asti, kunnes ensimmäisenä adventtina seinälle pitää naulata Vanhan herran nikkaroima lautakuusi.

Naapuri toi myös tämän samettiköyden. Sari oli ajatellut, että tuo syherö on ihan omiaan minulle saatesanoilla "Tee jotain". Minähän teen jotain, kunhan ensin keksin mitä.

Vanha rouva

Ohukainen ja paksukainen

Sain kevättalvella lahjaksi pussin olkikukan siemeniä. Esikasvattamaan en niitä alkanut, vaan ripottelin kesäkuun alussa siemenet suoraan kukkamaahan. Sieltähän pitkiä kukkavarsia alkoi nousta. Kukat seurasivat perässä. Noukin jokaisen kukkasen puoliaukinaisena ja laitoin kuivamaan. Niin kukat aukesivat.

Liimasin kukkasia ohueen metallirenkulaan ja paksumpaan olkirenkulaan. Vieriviereen ja limittäin niitä tökötin. Kukat riittivät juuri passelisti ohukaiseen ja paksukaiseen. Ja katso, mitkä värit!

Kävin jo hamstraamassa puutarhamyymälän kaikki olkikukkasiemenet. Ensi kesänä kukkia putkahtelee vähän sieltä sun täältä. 

Vanha rouva

Iisakin kirkko

Tätä arkipaitaa olen kutonut koko armiaan kesän. Välillä kutonut, välillä purkanut. Nyt se on vihdoinkin valmis puettavaksi päälle, kun ilmat viilentyvät tarpeeksi.

Sandnes Garn Duo -langassa yhdistyy puuvillan pehmeys ja merinovillan lämpimyys. Lanka on pinnaltaan sileää ja mattaa. Ei kutita! Kudoin 3,5 puikoilla. Ohjetta ei ollut. 

Violettia pohjaväriä jäi edellisestä projektista (KLIK). Raitavärit valikoituivat lankakaupassa, kun laitoin silmät kiinni ja tökkäsin sormeni lankahyllyyn. Ihan oudot värit minulle, mutta aika hauskat.

Seuraava projekti häämöttää ruusujen takana: 1400 grammaa Tinde-lankaa. Se on norjalaisen turkislampaan villasta kehrättyä. Kyseinen lammasrotu on Gotlannin lampaan ja norjalaisen perinnerodun Spelsaun risteytys. Hillesvåg Ullvarefabrikk on Norjan ainoa kehräämö, joka kehrää lankaa tästä silkkisestä ja kiharaisesta villasta. Tindessä erottuu ulko- ja sisäkuitu ja siinä on hento pörröisyys. 

Karkkikauppa tuli mieleen, kun jahkailin värejä lankakaupassa. Mielessä olivat kanervat kankaalla, sammal notkelmassa, pudonnut koivunlehti lammen pinnalla sekä koivunpunikkitatin lakki. 

Eiköhän näistä saa aikaiseksi seuraavan Iisakin kirkon.

Vanha rouva

Kohokohta

Liettuan ja Latvian kiertomatkallamme oli kaksi kohdetta ylitse muiden. Toinen niistä oli The Lost Shtetl Museum Šeduvassa. Siitä kerron täällä. Toinen must- kohde oli Ristikukkula Pohjois-Liettuassa Šiauliain kaupungin lähellä.

 

Ensimmäiset ristit ilmestyivät Ristikukkulalle mahdollisesti sen jälkeen, kun puolalaiset ja liettualaiset olivat epäonnistuneesti kapinoineet Venäjän keisarikuntaa vastaan vuonna 1831. Lisää ristejä nousi toisen kapinan jälkeen vuonna 1863. Kun ristien määrä vuonna 1900 ensimmäisen kerran kirjattiin ylös, niitä oli kukkulalla 130. Vuonna 1990 kukkulalla oli 55 000 ristiä. Nykyään ristien määrää ei tiedä kukaan. Uuden ristin saa vapaasti pystyttää - ellei se ole kooltaan liian iso, jolloin tarvitaan lupa. Ristien lisäksi kukkulalla on suuria krusifikseja ja Neitsyt Marian patsaita. Talkoojoukot siistivät kukkulaa säännöllisin väliajoin poistamalla rikkinäisiä ristejä ja kitkemällä ristien välistä. 

 

Neuvostoliiton miehityksen aikana (1940-90) miehittäjät yrittivät hävittää kukkulan useaan otteeseen. Ristejä poltettiin ja alue jyrättiin puskutraktoreilla, mutta ihmiset palasivat yhä uudelleen uusien ristien kanssa. 

 

Paavi Johannes Paavali II vieraili Ristikukkulalla syyskuussa 1993 pian Liettuan itsenäistymisen jälkeen. Paavi korosti paikan päällä pitämässään messussa, että ristikukkula on uskon, toivon ja vapauden symboli. 

 

Risteihin ei välttämättä liity menetystä tai surua, vaan ristejä on pystytetty myös kiitokseksi, onnentoivotukseksi, pyhiinvaelluksen muistoksi, pyynnöksi tai rakkaudentunnustukseksi. Pysäyttävän  lukunsa muodostavat yhtäältä hääparien tuomat sydämet ja toisaalta Nato-joukkojen ja Ukrainan sodan veteraanien tuomat ristit. 

  

Opiskelin venäjää 1980-luvun lopulla. Menin töihin suomalaiseen incoming-matkatoimistoon, joka tuotti neuvostoturisteille 10 päivän mittaisia pakettimatkoja. Opastin heitä liki 10 vuotta eri puolille Suomea suuntautuvilla all inclusive -matkoilla. Se aika oli elämäni kovin ja antoisin korkeakoulu.

Neuvostoliiton suurin ulkomaanmatkoista vastaava matkatoimisto Inturist järjesti meille suomalaisille incoming-oppaille tutustumiskäyntejä eri puolille laajaa neuvostojen maata, jotta ymmärtäisimme asiakkaidemme lähtökohtia. Kerran olimme Neuvosto-Liettuassa tutustumismatkalla. Pyysimme päästä tutustumaan Ristikukkulalle. Pyyntömme torpattiin ystävällisesti, mutta tiukan kategorisesti. Net ja net. Silloin päätin, että kyllä minä vielä Ristikukkulan näen. Se aika oli nyt, 40 vuotta myöhemmin. 

Ristikukkula on täynnä rakkautta ja voimaa.

Vanha rouva