Inspistä hakemassa

Wanhassa Raahessa sijaitseva "Suomen pisin seinä" sai tittelinsä 2000-luvun alussa, kun raahelainen kaveriporukka etsi sopivia skeittailupaikkoja. Seinä on syntynyt, kun takana olevia rakennuksia on paikkailtu vuosien saatossa. Päärakennus on museoviraston suojelema ja piharakennukset maakuntakaavalla suojeltuja. Niitä ei saa purkaa eikä muuttaa ulkopuolelta. Miksi pitäisikään?

Seinän värisävyä toistaa elämäni parhaimpiin kuuluva valkosuklaabebe. Se on käsin tehty Langin kauppahuoneen paakarituvassa. Langilla on niin palon katseltavaa, että toinenkin leivos, kakku taikka baakelsi menee kuin huomaamatta:

 

Katso vaikka verhoastelmia. Yltiöromanttista, sanon minä. Ihania katsella sisältä ja ulkoa. Ehkä kuitenkin tämä verhoasetelma on enemmän minua:

Puusepän nikkaroima ikkunanpäällishylly / verhotanko löytyi idealaariini Luohualta Pökkylän Punasesta Tuvasta. Nyt pitää löytyy nikkari!

 

Punasen Tuvan pihamaa antoi niin paljon virikettä rauniopuutarhani tuunaamiseksi, että Vanha herra taitaa olla kohta helisemässä!

Äkkiäkös mies minulle noutaa kivenmurikoita, piikkilankakieppejä, maatalouskoneita yms muuta ruosteista härpäkettä. Eikä tarvitse edes mennä kauas, kun vaan kysyy aarteenmetsästysluvan sukulaisiltaan.

Raahelaisella kukkakaupalla oli tämmöinen kukkateline. Puusepän poika tekaiseen tämmöisen ihan suit sait. Tuo seinä ritelikkökin on jo melkein tehty ;)

Vanha herra kielsi minua hakemasta tälle syksyä enempää lähialueinspistä. Sanoi pikkumatkojen rasittavan hänen rauhaansa. Höh. Minun rauhaani tämmöiset pikkuretket sopivat oikein mainiosti. Varsinkin kun toteuttaa matkat ystävän kanssa, joka ei huokaile paljonpuhuvasti ja muljauttele silmiään nurinniskoin joka ihastuksen kohdalla. 

Vanha rouva

Musta maistuu

Tässä on pullean täydellinen munakoiso. Tein siitä pihvejä, mutta jostain syystä niistä tuli täysin näkymättömiä, mutta ilmeisen maistuvaisia. 

  

Metsä on nyt täynnä mustarouskuja. Mustarouskusalaatti on hyvää hapanleivän päällä. Varsinkin kun siihen sekoittaa tujakan annoksen valkosipulimurskaa.

 

Tässä on mustia beluga-linssejä, joista tuli keitettyinä mustanpuhuvanruskeaa linssisalaattia. Mustat möntit salaatin seassa ovat tummia viinirypäleitä (jotka ovat mustia) ja vaaleammat möntit ovat mustia oliiveja (jotka ovat ruskeita).

Mustamakkara ja beluga-salaatti. Olen kasvanut mustamakkaran voimalla ja sangen voimakkkaaksi varttunut. Elämä ilman mustaamakkaraa  ei ole elämää.

Elämä ilman lakritsia ei ole tarpeeksi mustaa. Elämä ilman salmiakkia (joka on näkymätöntä) ei ole tarpeeksi mustaa. Kaksi ehdotonta herkkua lapsuudessa, aikuisuudessa ja vanhuudessa. Elämä ilman mustia herkkuja ei ole elämää.

Kaupan lakritsi/salmiakkisuklaalevyjä hiplatessani sain huikean ajatuksen. Päätin tehdä herkkujen herkkua. Leivoin tummasta suklaasta muffinseja. Niiden päälle liruttelin paksua lakritsikastiketta. Kastikkeen päälle laittelin lakritsikukkasia ja suklaalla päällystettyjä lakritsipalloja. Voi että...

Tämä MUSTA juttu on vastaukseni Repolaisen värihaasteeseen (KLIK). Aikaisemmin olen ollut keltainen, vihreä, sininen, punainen, ruskea, sateenkaarenvärinen, valkoinen ja violetti. Värini löytyvät Ihastus-kategoriasta. 

Vanha rouva

Humppaa ja huuppaa

Vähän on ollut kade moista kattia, joka makaa reporankana naapurissa. Ei eväänsä heilauta, vaikka kuinka kissittelisin vieressä.

 

 

Minä en ole pahemmin ollut reporankana eikä kukaan ole minulle kissitellytkään. Olen humpannut töitä. Töiden takia kävin kirjastossa Limingassa ja ihmettelin, että ihan minua varten on hankittu kaksi miljoonaan teosta. 

 

Tässä sinulle väri-ilottelua keskeltä Limingan kuntakeskusta. Ruukut ovat melkein ihmisen korkuisia ja täynnä niin elämänmyönteisiä värejä, ettei edes sadesäällä voi olla allapäin. 

Oma pihakin kukkii jos jonkinlaisissa väreissä. Auringonkukka on elämäni toinen ihan itse siemenestä kasvattamani kaunotar. Väri tuntuu sielun sopukoissa asti.

Yhtenä iltana olin työkeikalla meriristeilyllä. Oli kaunis, tyyni, kuulas ilta. Taivas oli sinisenlila, merenpinta laiskanlainehtiva ja ilma lämpimän hyväilevä. Mikäs siinä oli jutellessa hyväntuulisten risteilijöiden kanssa.

Tein syksyn ensimmäisen vispipuuron herukoista. Vaan olihan se hyvää. Muttei niin hyvää, kuin puolukoista keitetty lappapuuro - sanoo Vanha herra. No, minä vein miehen metsään hankkimaan niitä puuropuolukoita.

Löytyi suonreuna, joka oli punaisenaan puolukoita. Vartissa meillä oli kymmenen litran ämpäri täynnä. Sopivan kypsiä (tai sopivan raakoja) huuppamarjoiksi:

Mummulan vanha huuppakapula sai kyytiä, kun Vanha herra paineli puolukoita rikki. Saimme ison lasipurkin kukkuroilleen huuppaa. Sitä syödään pitkin talvea maksapihvien, verilättyjen ja mustanmakkaran kyytipoikana.

Siinä on hymyävä emäntä huuppiensa kanssa. Vielä jäi marjoja, joten lähden keittämään ruispuolukkapuuroa. Heippa!

Vanha rouva

Mustikkasuu

Kävimme sienessä, mutta tulimme takaisin mustikasta. Sienet on loppu meidän huudeilta, sillä on ollut niin kuivaa. Nyt on lutuuttanut pari päivää, joten uusi sienestysretkeily odottaa loppuviikosta.

Vanha herra putsasi ämpärillisen mustikoita. Minä pussitin osan mustikoista pakkaseen. Nyt on pakastettu yhteensä 30 litraa mustikoita. Loput menivät mustikkamaitona, osan keitin hilloksi ja lopuista veivasin tämän mustikkapiirakan:

Pohjaan tarvitaan 150 g voisulaa, 2,5 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl kaurahiutaleita, 1,5 tl leivinjauhetta, 1 dl fariinisokeria ja 1 muna. Täytteeseen menee 5 dl mustikoita, 1 rkl perunajauhoja, 50 g voisulaa, 1 dl fariinisokeria ja 2,5 dl kaurahiutaleita.

Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja kaurahiutaleet. Lisää fariinisokeri, muna ja sulatettu voi. Sekoita taikinaksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle jäiset mustikat ja perunajauho. Sekoita yhteen kauramuruseoksen ainekset ja ripottele murusina mustikoiden päälle. Paista piirasta 200-asteisen uunin alatasolla puoli tuntia.

Koska kotona ei ollut kermaa, tein pursotuksen valkeista orvokeista. Mustikkasuu kiitti ja kumarsi.

Vanha rouva