Sano se kukkasin

Valkoinen joulukukkani päätti olla valkoinen uudenvuodenkukka. Niin tai näin, olen syvästi rakastunut kaikkiin 12 puhjenneeseen kukkaan ja neljään pienokaiseen. Ostin amaryllikseni tavallisesta ruokakaupasta kuudella eurolla. Kukka ihastuttaa ja rakastuttaa koko rahan edestä. Sanon sinulle siis kukkasin:

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Vanha rouva

Syntinen pandapiirakka

Tässä sinulle oiva keino päästä eroon joulun liikakonvehdeista: tee pandapiirakka!

Pohjaa varten myllytä 150 g kaurakeksejä ja 75 g voisulaa muruksi. Painele seos irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on 20 cm. Nosta kylmään.

Sitten täyte. Palastele 145 g tumma pandasuklaalevy kulhoon. Lisää 0,5 dl kermaa, 2 rkl tomusokeria ja 25 g voita nokareina. Lämmitä vesihauteessa ja anna suklaan sulaa. Sekoita tasaiseksi ja seisota huoneenlämmössä vartin verran.

Kaada täyte pohjan päälle. Koristele pandakonvehdeilla. Piirakka on syntisen hyvää sellaisenaan, mutta kermavaahto tuplaa synnin määrän ;)

Kun teet piirakan, saat liikoja konvehteja tuhottua rasian verran. Mitä niistä muista konvehtirasioista voisi tehdä?

Vanha rouva

Joulu on tehty

  

Joulu on tehty kukkaämpäreistä ja kaarnapuista.

Joulu on tehty kuusentuoksusta ja ruusukkeista.

Joulu on tehty itämaiden mausteista, piparkakuista ja omenoista.

Joulu on tehty hedelmäkiisselistä ja hämäläisestä rievästä.

Joulu on tehty yllätyslahjoista ja pienistä ihanuuksista.

Joulu on tehty vanhoista astioista ja komeista kanelitangoista.

Joulu on tehty rakkaista - siellä ja täällä.

HYVÄÄ JOULUA!

Vanha rouva

Jäisiä salaisuuksia

 

Kävimme rannassa ihmettelemässä lounaistuulen rantaan pukkaamia jääröysyjä. Rannalla syntynyt ja rannalla kasvanut mies on mittatikkuna, jotta saat oikean kuvan tuulen voimasta ja päättäväisyydestä. 

Tuuli oli samalla puhalluksella muovaillut jään pinnan täyteen ainutlaatuisia taideteoksia:

  

Jään pinta oli tikutettu täyteen veitsenpistoja, tikarinsivalluksia ja sapelinsieppaisuja:

Röysyjen salaisiin uumeniin saattoi melkein kuvitella jääkeijukaisia ja lumienkeleitä:

  

Salatunneleiden päällä seisoi rannan asukas ja nautti keskipäivän auringosta. Minun mieheni, armaani ja ainokaiseni.

Rakkautta päivääsi.

Vanha rouva

Tarkkaan harkitsemisen tärkeydestä

Vanha herra mankusi itse tehtyjä pipareita. Saamansa piti. Tein piparitaikinan mummun reseptillä edellisenä ehtoona kylmään ässehtymään. Eilispäivänä painelin Paraisten pipareita kolme pellillistä isolla sydänmuotillani. Siinä ei kauan nokka tuhissut. Hyviähän nuo ovat - niin hyviä, että enää on vajaa pellillinen jäljellä.

Kun kerta uuni oli lämmin, pyöräytin samaan syssyyn pikkuisia taatelikakkuja kaksin kappalein. Toinen pääsi koemaisteluun ja toinen päätyi pakkaseen odottamaan joulua. Jos olet mummuni taatelikakkuohjetta vailla, kurkkaapa joulunaluspuuhiani vuosimallia 2011.

Leipomisen ohessa saattelin valmiiksi kaksi takuuvarmaa joulunaluskoristusta - seinähärpäkkeen ja vatihärpäkkeen:

Olen tehnyt joka jouluksi kirjansivuista tämmöisiä ruusukkeita. Ja ilmeisesti teen vielä seuraavat tuhat joulua, sillä vanhoja sanakirjoja minulla on miljoona ja ziljoona varastossa.

Varastossa sattui myös olemaan muutama ruotsinmaalainen mittanauha. Niistä sitten kakkusten paistuessa vemputtelin tämmöisiä ruusukkeita, joiden lopullista olinpaikkaa en vielä tiedä. Kuuseen? Maljaan? Pöydälle? Mihin hiivattiin???

Kun leipomukset oli leivottu ja paperit sun muut mitat vemputeltu, oli minun aika siirtyä harkitsemaan joulusiivouksen aloittamista. Taidanpa harkita sitä tarkkaan ja hartaasti piparitarjottimen äärellä... se on tärkeää puuhaa, se tarkkaan harkitseminen...

Vanha rouva

Taisto ja Tauno

Taisto oli salaa kiivennyt penkin päälle. Sieltä se alkoi röhkiä vimmatusti. Kuuma sille varmaan tuli - mitä veti säärystimet sorkkiinsa ja mallasi rusetin niskaansa. Piti ottaa sika kainaloon ja kantaa ulos jäähylle.

Tälläsin Taiston ovenvieruspenkille toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Mutta ei se röhkinä siitä asettunut...

Sytytin kynttilän Taiton seuraksi, mutta röhkinä sen kun yltyi...

Taisto röhki portin suuntaan vimmatusti. Piti mennä vasiten katsomaan. Ja siellähän se röhkinän kohde oli - Taisto oli bongannut kartanolle saapuneen vieraan:

 

Pihakuusen katveeseessa nökötti Tauno. Pulska ja itsevarma pottunokka. Selitin pojille, että kumpikin mahtuu ihan hyvin samalle kartanolle - Taisto vahtikoon ovenpieltä ja Tauno portinpieltä.

Rauha laskeutui tontille ja hyvä tahto valtasi Taiston ja Taunon. Minä menin sisälle keittämään höllit juhlan kunniaksi.

Vanha rouva

PS. Taiston tarina löytyy täältä! Nyt  kudoin sille joulun kunniaksi punaisen rusetin ja säärystimet.

Taunon tein ihan itse kanaverkosta ja kuusenhavuista. Pituutta Taunolla on rapiat 80 cm. Kudoin Taunon päähän valtavan hiippalakin, täytin lakin muovipusseilla, mallasin takakenoon ja pistelin rautalangalla ukkelin päähän kiinni. Pottunokka on oikea pottu.

Italialainen ruokalähetys

Alkupalaa varten otetaan pussillinen viipaloituja herkkutatteja pakastimesta. Sulatetaan.

Silputaan sipuli tai pari. Murskataan valkosipulinkynsi. Kuullotetaan sipulit voin ja oliiviöljyn seoksessa. Lisätään risottoriisiä ja hyssytellään hetken verran.

Lisätään lihalientä pikkuhiljaa ja annetaan välillä imeytyä. Lisätään taas ja taas. Imeytetään taas ja taas. Kun riisi alkaa antautua hampaissa, lisätään purkillinen kermaa. Annetaan imeytyä sen verran, että risotto on vetelän puuromaista. Riisinjyvien pitää tuntua hampaissa!

Lopuksi hurautetaan joukkoon voita nokare, mustapippuria ja timjamia sekä herkkusienet. Kiepautetaan sekaisin ja nakataan mukaan vielä parmesaaniraastetta. Syödään heti.

Pääruokaa varten vatkataan muna ja raastetaan parmesaania.

Pyöritellään ohuenohutta broilerileikettä munassa ja parmesaaniraasteessa. Paistetaan leike oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Ripotellaan pinnalle pikkuriikkisen suolaa.

Pääruoan tykötarpeiksi tehdään kaksi salaattia.

Keitetyt punajuuret lohkotaan krouvisti ja joukkoon hurautetaan kourallinen saksanpähkinöitä ja mieluisaa salaattijuustoa. Loraus hunajaa ja oliiviöljyä, myllytys mustapippuria ja saksilla tuoretta rosmariinia päälle.

Toisena salaattina tarjoillaan raastettua porkkanaa ja omenaa. Ei mitään muuta. Syödään heti.

Jälkiruoaksi paistetaan mantelikorppuja, joita varten vatkataan 50 g voita ja 2,5 dl sokeria vaahdoksi. Lisätään 2 munaa yksitellen vatkaten. Lisätään yhden pestyn sitruunan raastettu kuori. Lisätään 4 dl vehnäjauhoja, 1 tl vaniljasokeria sekä ripaus suolaa. Lopuksi hurautetaan mukaan 200 g kokonaisia kuorimattomia manteleita.

Muotoillaan 2 pötköä halkaisijaltaan noin 3 cm. Annetaan levätä kylmässä puolisen tuntia. Paistetaan 175 asteessa 20 minuuttia. Viipaloidaan vinottain, nostetaan kyljelleen ja jatketaan paistamista vartin verran. Kannattaa kääntää toiselle kyljelleen puolessa välissä toista paistokertaa. Jäähdytetään. Syödään heti kuuman kahvin kyytipoikana.

Jaa miksikö moinen italialainen ruokapläjäys. No siksi, että työtoverini toimitti aurinkoisesta Etelä-Italiasta herkkulähetyksen kotiportaille: parmesaania, manteleita, kahvipapuja ja oliiviöljyä. Reseptit tulivat kaupan päälle.

Nyt on pikkupikkuruinen ongelma - mihin tukkia 7 litran pänikällinen oliiviöljyä? Juonko suoraan kanisterin suusta vai kaadanko ensin lasiin?

Vanha rouva,

kuvattuna pänikän kotikonnuilla

Krääsäkopasta

 

Krääsäkopasta löytyi turhakkeita: pitsinpätkiä, pikkuliina, kranssinteosta ylijääneitä munakennoruusuja, rautalankaa. Niistä syntyi tämä:

Lykkäsin krääsäkranssin eteisen seinälle. Olkoon siinä toivottamassa tervetulleeksi milloin ketäkin. 

 

Samaisesta krääsäkopasta kaivelin esiin kirpparilta löytämäni taulunkehyksen. Liimasin kehyksen keskustaan kaikki loput munakennoruusut. Sutaisin kultamaalia sinne sun tänne:

 

Naulasin kultaisen krääsätaulun vessan seinälle. 

Sinne ihan omiaan.

Vanha rouva

Paistinpannukakku

Ties mistä syystä Vanha herra oli kiikuttanut varastoonsa talon vanhan valurautaisen paistinpannun. Yleensä lykkäämme sen varaavan takkamme arinalle, kun mieli tekee ryyni- tai mustamakkaraa. Nyt ei ole makkarapäivä, joten hoksasin, että nyt tämä tyttö kokeilee kakun tekoa mummun tapaan. Tuumasta toimeen.

Vatkasin 225 g huoneenlämpöistä voita ja 2,5 dl fariinisokeria ja  0,75 dl sokeria vaahdoksi. Lisäsin kaksi munaa koko ajan vatkaten. Sitten perään jauhoseos (5 dl vehnäjauhoja, joihin sekoitin 1,5 tl leivinjauhetta) sekä 100 g maitosuklaata rouheena. Painelin takinan leivinpaperilla vuoraamaani paistinpannuun ja lykkäsin 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

Paistinpannukakku tutisi hiukkasen keskeltä, kun otin sen uunista. Niin sen pitääkin, jotta se olisi mahdollisimman mehevä. Nostin vähän aikaa ässehtyneen kakun pannusta ja sipsuttelin sen päälle kaakaojauhetta ja tomusokeria. Leikkasin pari palaa maistiaisiksi (NAM NAM NAM) ja nostin kakun takaisin pannuun. Se on siinä niin symppiksen oloinen.

Kakun paistuessa pyöräytin pullataikinan. Siitä paistelin kanelikierukoita rakkaalleni, joka ahkerasti kantaa puita liiteristä pirttiin yhdellä kädellä (se toinen on kantokiellossa leikkauksen jäljiltä).

Tämmöinen vapaapäivä täällä, mites siellä?

Vanha rouva

Munia ja fasaaninsulkia

Tein uuden munakranssin, koska entinen pääsi uuteen kotiin. Munakranssi on tehty munakennoista. Maalasin kennoruusut valkoisella lateksilla ja liimasin sitten kranssipohjaan vieri viereen.

Valkea munakranssi näytti olmilta valkean piirongin päällä. Väriksi ja kontrastiksi pistelin hyllyn päälle punaisia saviastioita kera kuivatun ruusunkukan.

Vieläkin puuttui jotain. Niinpä suodatinpussikranssi kera fasaaniruusukkeen kiipesi kaveriksi. Passasi vihdoinkin minun silmilleni. Vanha herra tosin moitti kruusauksesta.

Vanha rouva

Kirmailua ja kurkistelua

 

Luulin, että päivät lyhenevät ja että mörkkiä hämärähyssyä pidetään hamaan jouluun asti. Ei maailma kuitenkaan ihan värittömäksi eikä valottomaksi ole heittäytynyt. Ei sinnepäinkään.

Tänä aamuna maailma oli muuttunut valkoiseksi. Lunta on sadellut lisää koko päivän. Voi tätä valkeutta!

Pari päivää sitten ei ollut vielä lumesta tietoakaan. Vesikin oli kadonnut kotirannasta. Mennessään se oli urittanut rantatöyrään mitä hienoimmilla hiekkarannuilla.

Aivan törmään oli vesi paennut. Seisoin törmän reunalla ja mielikuvittelin Vellamon ja Ahdin ja Näkin kurkistelevan minua kuuden metrin syvyydestä. Enkä ollut syvyyksiä kummastelemassa yksin:

Minkkipesue oli kirmaillut edessuntakaisin hienolla hiekalla. Mieleni teki minunkin kirmailla... ja taisin ihan pikkuisen tehdäkin niin ;) Minä niin rakastan syksyä!

Vanha rouva