Opiskeluaikana 1980-luvun alussa tuli värkättyä kirjoneuleita luennoilla niin paljon, että yksi professori käski olla kalisuttelematta puikkoja. Opiskelujen jälkeen alkoi työelämä eikä puhti riittänyt moiseen kalisutteluun. Nyt, kun työelämä alkaa olla lusittu, aloin elvytellä vanhoja taitoja.
Ostin itselleni joululahjaksi suomalaisten lampaiden pökkimiä lankoja. Kieli keskellä suuta muistuttelin mieleeni, miten lankoja kuljetetaan. Sain kuin sainkin kahdet kirjoneulesukat aikaiseksi. Vanha herra nyysi heti toiset. Tummaa lankaa jäi, joten aloin muistella kohoneuleen tekemistä. Sain kudottua yhdet sukat leveällä resorilla. Passaavat oikein hyvin talvinilkkureiden kanssa.
En ole tehnyt kohoneuleita 30 vuoteen, mutta niin vaan ostaa täräytin paksut villalangat kutoakseni aran-neuleen. Tulostin ohjeen. Sen jälkeen olisin tarvinnut tulkkia, ensiapua, hermoparantolaa ja rauhoittavia. Kudoin, purin, kudoin, revin, kudoin, kerin....
Nyt on takakappale valmiina. Etukappale on kokenut kolme starttia. Aina on joku silmukka edessä taikka takana, mutta kuitenkin väärällä puolella. Reikäpalmikosta uupuvat reiät ja kierteet menevät ihan päin jotakin pimeää paikkaa. Periksi en kuitenkaan anna. Kohta on kevät ja haluan violettien kumisaappaiden kaveriksi violetin palmikkoneuleen.
Jos en ole reiluun 30 vuoteen tehnyt kirjoneuletta enkä kohoneuletta, saman verran aikaa on vierähtänyt verilättyjen paistamisesta. Näin unta mummun tirisevistä verilätyistä. Lauantain ratoksi tein lättytaikinan, annoin ässehtyä ja sitten paistelin lätyt valurautapannussa ehdassa voissa.
Uutta puhtia täynnä olen taas valmis tulkitsemaan kärpäsen ohjepaperille jättämiä hieroglyfejä!
Vanha rouva
