Anopin koru osui silmiini, kun menin korulaatikolle ronaamaan. Epämääräisen soikea koru on keramiikkaa. Pinta on käsitelty mustanpuhuvaksi ja sateenkaarenväreissä aaltoilevaksi. Takana on neula, joten ilmeisesti koru on tarkoitettu rintarossiksi. En ole ikinä pitänyt korua kauluksessani, mutta nyt keksin sille käyttöä!
Anopin ristipistotaulu oli pahoin rähjääntynyt, mutta en ole hennonnut heittää sitä menemään. Niin se on pyörinyt milloin missäkin kaapinperukassa. Nyt annoin kehyksille uuden elämän (ristipistotyön panin vissiin jemmaan odottamaan uutta tulemista).
Seikkailin netissä ja hoksasin liitutaulutarraa myynnissä. Niin virtuaalikassa kilahti ja kusti polki postilaatikkoon kaksi metriä tarraa kera liitujen.
Leikkasin ja liimasin taululasin päälle tarraa. Somistin toisen reunan mummopöksyjen värisellä pitsikaitaleella. Sen päälle sommittelin mustasta puuvillapitsistä rusetin. Rusetin keskelle kiinnitin anopin korun.
Jotain puuttui. Mutta ei hätää, Vanhan herran perholootassa oli sulkia, mitä lie fasaani- ja helmikanapörriäisiä. Nyysin muutaman ja tökkäsin uuden ilmoitustauluni kulmaan:
Täytyy vielä keksiä paikka ilmoitustaululle. Semmoinen, mistä Vanha herrakin sen hoksaa. Nyt voin kirjoittaa sille vaihtuvia, mutta aina yhtä tyylikkäitä ilmoituksia. Keltaiset laput on tästä hetkestä lähtien julistettu pannaan tällä kartanolla!
Vanha rouva
31.3.2015
25.3.2015
Sukurakkaita tipuja
Virkkailin tämmöisiä tipusia. Olisivatkohan maatiasserkkuja ja kovin sukurakkaita sellaisia,
koska näyttävät viihtyvän parvessa? Siinähän kotkottavat leipälapion varressa.
Vanha rouva
24.3.2015
Takatalvi mykisti pulmuset
Hain eilen rannasta ison kuorman koivunoksia (huomasin kaupungin miesten kaataneen viemäriputkivedon tieltä ison koivun, jonka rungon he olivat vieneet pois mutta jättäneet oksat risuineen päivineen jälkeensä).
Kieputtelin koivusta tuommoisen harottavan, pöllämystyneen kranssin. Mallasin sitä alahuonerakennuksen seinään, mutta se huusi jotain lisää. Naulasin viime pääsiäiseksi tekemäni pulmuskranssin pöllämystyneen keskelle ja jo vain se miellytti silmääni.
Ja tältä näytti pihamaa tänään iltapäivällä neljän korvilla. Vesi ei litissyt, ränneistä roikkui pitkiä jääpuikkoja ja ne pulmuset...
Kuluneen vuorokauden aikana on satanut parikymmentä senttiä lunta. Lumentulo lakkasi vasta neljän hujakoilla, sopivasti työstäpalaajan iloksi. Pulmusia ei laulattanut, eikä minua huvittanut mennä aurinkotooliini istumaan:
Sydämistyneenä takatalven tepposista menin ja paistoin vadillisen joulutorttuja!
Ähäkutti.
Vanha rouva
17.3.2015
Nyhjää tyhjästä -kranssi
Sitten pannaan suu mutturalle ja otsa kurttuun. Mitenkäs tämän rekulan nyt ruusaisi?
Kaivetaan kangaslootasta entisen takin vuorikangas. Limpsotaan se pitkulaisiksi kaitaleiksi. Neulotaan rypytyslanka kaiteleen alareunaan ja vedetään tiukalle. Kurtataan ruusukkeeksi parilla pistolla.
Puretaan helminauha ja kootaan uudestaan rautalangan avulla. Liimataan ruusukkeet kranssirenkulaan. Helmilenkit kanssa.
Pannaan tyhjännyhjäyskranssi pirtin seinälle roikkumaan ja odotetaan kommentteja pirttiparlamentilta. Veikkaan, että mummottelu senkun jatkuu...
Vanha rouva
16.3.2015
Kaunis maailmannainen
Kysyin ystävältä: Kummanko haluat viiskymppislahjaksi, täytekakun vai ravintolapäivällisen? Hetkeäkään epäröimättä ja silmänkään värähtämättä ystävä vastasi: No kakun tietysti!
Tiesin heti, minkälaisen kakun ystävä saa. Puolipyöreän kakun sisälmys on itsepoimittua suomalaista puolukkaa täynnänsä - kermavaahdolla, rahkalla ja tomusokerilla lempeäksi aateloituna. Täytteen ja kuorrutuksen välissä on sokerikakkukupu, jonka maustoin ripauksella kanelia. Kakku sai päällensä venäläisen maitokuorrutteen (venäläistä kondensoitua maitoa, kermavaahtoa ja kreemijauhetta), josta tuli ilman minkäänlaista värilisäystä keltainen. Keltaisuutta korostaakseni ripottelin valmiin kakun päälle valkeata raesokeria.
Kakun koristelussa käytin sinisiä mustikoita ja sinikeltaisia kukkasia. Pestyt ruusut asettelin kakkuvadin reunalle ja suojasin niiden varret foliolla. Ruusut eivät ole syötäviä, vaikka syötävän kauniita ovatkin. Sen sijaan orvokit ovat syötäviä kukkasia - ihmeekseni löysin niitä kylän pikkukaupasta keskellä talvea. Pisteet kauppiaalle.
Kakun symboliikasta muutama sananen lienee paikallaan. Muoto olkoon maapallo, sillä ystävä on opiskelun ja työn takia matkustanut maapalloa ristiinrastiin, Amerikat ja Afrikat, Euroopat ja Aasiat. Puolukat ja mustikat kertovat ystävän kotimaasta, rakkaasta Suomesta. Kukkaset ovat kauniita kuin ystäväni. Sininen ja keltainen väri kakun päällä ja punainen väri kakun sisällä kertovat kielistä, jotka tuovat leivän ystäväni pöytään. Venäläinen kuorrute viittaa kansainvälisyyteen, joka on ystäväni kalleimpia arvoja.
Vanha rouva, kauniista maailmannaisestaan ylpeä
15.3.2015
Täydellistä potkimista
Merellä on täydellinen potkukelkkakeli! Lunta ei ole nimeksikään, vaan jää on peilikirkas.
Vanha herra otti potkurit esiin ja pakkasi verkkopunkat täyteen verkkojenkokemisvälineitä. Minä keitin termarin täyteen kahvia, voitelin voileivät ja kätkin aimopalaset mustikkapiirakkaa eväsrasiaan. Appelsiiniakin lohkoin mukaan, sillä minun mielestäni mikään ei voita kanelihunnun saaneita kylmiä appelsiiniviipaleita kirkkaalla jäälakeudella.
Jääpiikit kenkien pohjassa takasivat huikean menon. Kymmenessä minuutissa olimme potkineet itsemme kolmen kilometrin päähän kotirannasta, passelisti kalaverkkojen kokupaikalle. Voi sitä vauhdin hurmaa ja auringon kilotusta. Paremmasta ei väliä.
Sitten alkoi jännitys! Mitä suo Ahti verkonkokijan pyydykseen? Suoko mitään? Suoko paljon? Suoko vähän?
Potkuttelimme myötäisessä hissukseen kotirantaan. Sauna lämpisi sillä aikaa, kun perkasimme ja valmistelimme kalat sunnuntain herkkuhetkeä varten. Ahvenista tuli savukalaa ja siioista suolakalaa. Kuha pääsi pakastimeen. Made ja hauki lähtivät naapuriin.
Vanha herra otti potkurit esiin ja pakkasi verkkopunkat täyteen verkkojenkokemisvälineitä. Minä keitin termarin täyteen kahvia, voitelin voileivät ja kätkin aimopalaset mustikkapiirakkaa eväsrasiaan. Appelsiiniakin lohkoin mukaan, sillä minun mielestäni mikään ei voita kanelihunnun saaneita kylmiä appelsiiniviipaleita kirkkaalla jäälakeudella.
Jääpiikit kenkien pohjassa takasivat huikean menon. Kymmenessä minuutissa olimme potkineet itsemme kolmen kilometrin päähän kotirannasta, passelisti kalaverkkojen kokupaikalle. Voi sitä vauhdin hurmaa ja auringon kilotusta. Paremmasta ei väliä.
Sitten alkoi jännitys! Mitä suo Ahti verkonkokijan pyydykseen? Suoko mitään? Suoko paljon? Suoko vähän?
Siikoja, kuhia, ahvenia, mateita ja haukia. Niitä soi Ahti meille tällä kertaa.
Vanha rouva ja mustikkasuu
8.3.2015
Oudonvärinen lammaskoira
Entisessä elämässäni istuin päiväkaudet valvomassa opiskelijoita, jotka ähersivät tenttivastaustensa kimpussa. Kirjaa en voinut lukea, kun olisin uppoutunut siihen niin perusteellisesti, etten olisi älynnyt seurata tenttijöiden edesottamuksia ollenkaan. Joku viisas opettajanhuoneessa neuvoi ottamaan tenttiin lankaa, virkkuukoukun ja tarpeeksi yksinkertaisen ohjeen.
Niin minä sitten pitkinä tenttipäivinä virkkasin siniharmaan villapeiton. Ilman mitään ohjetta tai taiteellista etukäteissuunnitelmaa. Isoja ja pieniä ruutuja ja suorakulmia sillä langalla, mikä kopasta sattui käteen tarttumaan.
Eräs opiskelijani lahjoitti nyssäkän koiransa karvoista tehtyä lankaa, joka on niin pehmoista ja lumivalkoista. Virkkasin sen peittooni. Samoin kuin tummanruskeat ja valkeat pässinpökkimät lammaslangat, jotka sain emäntäkoulun lammasfarmariopettajalta. Ainostaan siniset ja harmaat villalangat olen ostanut. Vuorasin peiton sinisellä flanellilla, ettei villalanka liikaa kutittaisi torkkuja ottaessani.
Peitto on ollut ilonani kymmenen vuotta. Välillä olen nakannut sen pesukoneeseen eikä se ole ollut moksiskaan. Ainoastaan flanelli on hieman haalistunut.
Muutama kuukausi sitten aloin virkata kaveria lammaskoirapeitolleni. Nyt piti mennä ihan lankakauppaan ja ostaa kanervanväristä konepestävää villalankaa. Tein jättisuuria mummoneliöitä. Neliöiden yhtymäkohtiin virkkasin kirjavia kukkasia ja kiinnitin ne yhdessä punaisen bakeliittinapin kanssa flanellivuoriin. Flanellin jouduin värjäämään kahteen kertaan, jotta sain haluamani oranssinruskean sävyn.
Vanha herra vähän ihmetteli moista väriyhdistelmää. Niin minäkin aluksi, mutta sisäinen pieni taiteilija minussa nyt vaan vaatimalla vaati saada jotain värikästä. Minkäs teet.
Nyt minulla on sitten kaksi itsetehtyä torkkupeittoa. Minä pidän tämän oudonvärikkään ja Vanha herra saa kääriytyä vanhaan siniharmaaseen, kun kerta on itsekin vanha ja harmaantumaan päin.
Vanha rouva
7.3.2015
Mummutaudin oireita
Nyt se iski, se mummutauti. Ainakin jos on uskominen tohtorismiestä. Vanha herra saapui työreissultaan kotikartanolle, meni kammariin ja antoi siltä astumalta tuomionsa: Ei voi muuta sanua, kuin että sulla on karmeet vaihevuodet menossa. Mummutautia pukkaa...
Diagnoosin syy roikkuu kammarin seinällä. Värkkäsin ison kranssin kangaslootan pohjalla tyhjänpatteina maanneista pitsiverhoista, brodyyrihameenhelmasta sekä läikkien tuhrimista pitsiliinoista. Liimasin sinne ja tänne helmiä ja yhden kipsisen medaljongin, jonka Naapurinrouva antoi minulle lahjaksi.
Kranssista sukeutui tämmöinen yltiöromanttinen kukerrus. Mutta ei se kyllä minun mielestäni anna aihetta moiseen diagnoosiin. Vai antaako? Ei kai?
Vanha rouva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)