Vanha herra juhli

Vanha herra juhli. Mies oli olevinaan niin vanha ja niin ikäloppu, että pistää miettimään, mistä kummasta moinen raakki on saanut matkaansa näin hehkeän ja näin nuoren emännän?

Emäntä kävi tammikuussa salaisilla retkillä muutamana päivänä (KLIK). Retkipäivien saldona kotiin tuli kaksi pätkää ontelokuteesta paukuteltua raitakangasta, johon värit on otettu Vanhan herran matosta ja seinänpätkästä (KLIK).

Vanha herra jaksaa valittaa, että huushollimme tyynyt on lässyjä, lysyjä ja penteleen tuhnuja. Päätin korjata syntymäpäivän kunniaksi tilanteen ja tehdä raitakankaasta kaksi jämyä, ryhdikästä ja penteleen tomeraa tyynyä. Tässä ne nyt ovat leikkauksen, siksakkauksen, ompelun ja täyttämisen jäljiltä.

Vanha herra saa luvan kanssa oikein rönöttää ja röhnöttää tyynyjensä päällä. Ottakoon vaikka nokkaunet sohvallansa. 

Niin vanha mies ei kuitenkaan ole, etteikö jaksaisi syntymäpäivänään syödä kakkua:

Hyydykekakkua koristavat etelän veriappelsiinit ja roseepippurit, mutta kakun sisällä on pohjoisen aurinkoa eli lakkoja kera rahkan, kermavaahdon ja vaniljatuorejuuston.

Vanha herra söi kakkunsa hyvällä ruokahalulla eikä muistanut ollenkaan olevansa vanha ja ikäloppu. 

Nikkasi silmääkin kuin ennen muinoin.

Vanha rouva

Nurinniskoin

Eilen oli kaunis talvipäivä. Aurinko paitoi, pakkasta rapiat viisitoista astetta ja täysin tyyntä. 

Talvikamppeet päälle ja merenrantaan selälleen, kyljelleen, kontalleen ja polvilleen!

 

 

Vanha herra ei liikoja hötkyile, vaan pysyy tukevasti tolpillaan. 

Jotta voi punkea topatun emäntänsä pystyyn milloin minkäkin pajukon juuresta.

Reippailu päättyi ihan oikein päin pystyasentoon, mutta niskat meinasivat mennä nurin.

Rantakoivujen latvat kimalsivat ja kimmelsivät talviauringossa.

Kaunista.

Vanha rouva

Maalainen kaupungissa

Kyllä minua vähän tuppasi naurattamaan pääkaupungissa, kun lampsin mustiin, harmaisiin ja ruskeisiin sävytettyjen stadilaisten keskellä oranssinvärisissä huopalapikkaissani ja kirkuvanpunaisessa untuvatakissani. Sitten hymähdin, että onpahan ex-maalaisilla mitä töllätä ja kadehtia, kun raukat eivät enää osaa pukeutua vuodenajan, leveysasteen tahi maalaisjärjen mukaan.

Tämä maatiaishämäläinen lennähti toisen samanmoisen luokse viettämään laatuaikaa. Se piti sisällään pitkäkestoisia cityaktiviteetteja, kuten:

a) pitkiä kauneusunia,
b) pitkiä aamukahvi-istuntoja,
c) pitkiä kahvilasessioita,
d) pitkiä ravintolalounaita,
e) pitkiä nähtävyyssessioita ja
f) pitkiä elokuvailtoja ja
g) pitkiä nauruja ja vielä pitempiä hekotuksia.

Tuota kaikkea saa, kun on tuntenut toisen liki neljäkymmentä vuotta. Ei ole kiire mihinkään, sillä toinen on tarpeeksi.

Kävimme opastetulla kulissikierroksella Helsingin kaupunginteatterissa. Nyt osaan kertoa tarkasti, mistä ylimääräiset pahkurat vyötärölleni ovat tulleet! Lisäksi olen nähnyt verstaat, varastot, ompelimot ja maskeeraamot, missä tehdään taikoja meidän mennä ja lumoutua. Suosittelen kierrosta lämpimästi.

Helsinki-vierailujeni must-kohteisiin kuuluu aina itseoikeutetusti Akateeminen kirjakauppa, Alvar Aallon arkkitehtuurin ja miljoonien tarinoiden kauppapaikka. Sen ohella käyn aina museossa, jotta ymmärtäisin paremmin, mistä olen tulossa ja mihin olen menossa. Nyt museonnälkääni taltutti kolme museota: Suomen valokuvataiteen museo, Hotelli- ja ravintolamuseo sekä Teatterimuseo.

Teatterimuseossa oli lämmin vastaanotto ja paljon, paljon tekemistä ja kokeilemista. Pääsin vetämään päähäni dollarihatun ja päälleni vaaleanpunaisen rimpsuaamutakin. Ystävä ennusti säätä ja toimi valaistusasiantuntijana, kun minä keekoilin Arkadia-teatterin lavalla.

Välillä piti levähtää ja siihen oiva paikka on Kluuvikadun perinteikäs kakkukahvila. Karamelleja olisi ollut myytäväksi asti eikä makeista matkamuistoista ollut pulaa. Mielenkiinnolla seurasin kolmen japanilaisen matkailijan muumi-fanitusta.

Hyvinvointini tuli hoidettua tasapainoon neljän päivän nauru- ja itkuterapialla. 

Nyt jaksan taas kohdata mitä eriskummallisempia maalaishaasteita. 

Eläköön Henkinen Hammaslääkäri!

Vanha rouva

Uudenlainen ainokainen

Talven ensimmäiset tulppaanit olivat yöllä sanoneet sopimuksensa irti: liloja terälehtiä oli tipahdellut piirongin päälle ja lattialle.

Hoksasin, että piilotajunta oli valinnut tulppaanikimpun väriksi mielivärejäni - kanervaa ja tummaa violettia, joita löytyy tämän vuoden allakasta ja muistikirjasta.

Ihailtuani varisseita kaunottaria hetkisen tein niille katalan tempun: nakkasin ne kartanolle parikyppiseen pakkaseen.

Siinä ne maata retkottivat terassilla, mutta olivat edelleen lumoavan kauniita:

Sitten aloin mööbleerata ja ruuskata kaappien aarteita. Tämä emäntä vaatii tasaisin väliajoin muutoksia, uudistuksia ja uusia näkökulmia vanhaan ja tuttuun, turvalliseen ja takuuvarmaan. Rahaa trendisisustuselementteihin ei ole - eikä kyllä haluakaan. Joten siirtelen aarteitani paikasta A paikkaan B ja yritän keksiä niille uusia olomuotoja.

Ensimmäiseksi muutosvimmani kohteeksi joutuivat tikkaat. Siirsin ne olohuoneesta kammarin puolelle ja kokosin vähät huonekukkaseni paistattelemaan päivää ikkunan eteen.

  

Kaivelin kaapista ihmisten ilmoille 1980-luvulla saamani lasilinnut. Osa itse itseltäni saatuja, osa ihanan siskoni minulle kiikuttamia. Linnut näyttävät olevan hyvin tyytyväisiä orsillaan.

Elvi-rouvan hyllykkö ja pikkupalli pääsivät uusiin asemiin olohuoneeseen. Roudasimme Vanhan herran kanssa kirjakaapin autotalliin, sillä minulla on huikea idea! Siitä kuulet sitten joskus. Kaapin tilalle kannoimme papan nikkaroiman pirtinpenkin parinsa kaveriksi.

Tällä tuunauksella huusholli on taas hetken aikaa uudenlainen, erilainen ja ainokainen. 

Se paras paikka maailmassa. 

Vanha rouva

Kolme aarretta

Tässä ne nyt ovat, kolme komeaa lasipääläriä yhteispotretissa. 

Nostin lasiaarteet keittiön kaapin päälle ja täytin vanhoilla keittiövälineillä.

Tämän päälärin kaivoin monta vuotta sitten esille ullakon muhista. 

Vähän se on reissusssa rähjääntynyt, mutta minusta sangen sievä ruostuneine metallikahvoineen ja hienoisine reunasäröineen. Nyt sen sisällä on kokoelma vanhoja pikkuleipämuotteja ja kuparisia pikkuvuokia.

Tämä Riihimäen iso ja täysin ehjä lasipääläri löytyi kirpparilta pilkkahintaan.

Nyt korkea kannu kantaa mummuni ja anoppini kauneimpia ruokailuvälineitä ja kakkuottimia.

Sokeripihdit roikkuvat kantokahvasta.

Osto- ja myyntiliikkeen myyjätär arveli tätä viimeisintä aarrettani jäätelökoneeksi. 

Hän oli saanut sen kolmelta vanhapoikaveljekseltä, jotka panivat lihoiksi vanhempiensa maatalon. 

Kaunis on metallinen kampi ja puinen kahva. Entäs sitten puinen vispilän sorttinen systeemi itse lasikannussa!

Minkälaisia aarteita sinun kaappeissasi on?

Vanha rouva