Väljä PitsiPötkö

Tässä iässä on välillä kuuma ja välillä kylmä. Joskus sekä että yhtäaikaa. Yritä siinä sitten pukeutua.

Otin kasin virkkuukoukun, konepestävää villalankaa ja mohairia. Aloin virkata pylväitä. Mittatikkuna käytin vanhaa virkattua villapaitaa vuosien takaa. Omakeksimäni malli on nimeltään Väljä Pötkö.

Virkkasin ja virkkasin. Sain aikaiseksi takakapppaleen ja etukappaleen. Yhdistin ne olkapäistä. Virkkasin hihat olkapäiltä alaspäin. Lopuksi yhdistin etu- ja takakappaleet sekä hihat sivusaumoista virkkaamalla. Seittimäisen ohutta mohairlankaa jäi pikkuinen nötterö. Virkkasin siitä pääntien. Vieläkin jäi lankaa. Kieputtelin lopusta ison pyöreän pitsilämiskän. Neuloin sen etumukseen kiinni. Olkoon siinä.

Nyt ei ole kuuma eikä kylmä, kun vetäisen virkatun Väljän PitsiPötköni mekon päälle. 

Vanha rouva

Pappa ja Poika juhlatuulella

Minä koetin aamulla raakkua Paljon onnea vaan, paljon..., mutta Vanha herra katkaisi taide-esitykseni lyhyeen ilmoittamalla haluavansa eläkkeelle. Minustako? Juhla-aamiaiseksi herra sai Lapin piirakkaa. Se pitää sisällään porojauhelihaa ja suppilovahveroita sienisilpun kera. Aito munakerma kostukkeena ja sidoksena. Päällä lehtipersiljaa ja puolukoita. Kylläpäs maistui makoisalta aamukahvin kera.

Tasan kello yhdeksän Nuori rouva ilmestyi Pikkuihmisen kanssa kartanolle. Siitä alkoi Ottopapan ja Ottopojan juhlahumu: ensin he porasivat autotallissa. Sitten he kävivät potkuttelemassa merenrannassa. Reissua seurasi mäenlasku kukkapenkissäni (?) sekä lintujen ruokinta sireenipuskissa.

Kaiken tuon ajan me Nuoren rouvan kanssa istuimme lepotooleissa, neuloimme ja keskustelimme henkevästi. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja koristellut aamuseitsemältä puolukka-vadelmakakun runsailla kermapursotuksilla ja asettellut kookospullia sun muita pikkuleipiä kahvipöydän väärälleen.

Lahjan ja onnittelulaulun jälkeen oli aika ruokkia kaksi nälkäistä miestä, joiden ehdoton yhteinen herkku on kermakakku.

Sitten huviteltiin hurjasti eli ajettiin kilpaa pikkuautoilla:

 

Puoliltapäivin alkoi väsyttää:

Ei muuta kuin maja pystyyn ja maate Papan viekkoon:

Pitsimajan kätköissä pötköttävät minun maailmani tärkeimmät miehet!

Vanha rouva, kakkumaakari ja majanrakentaja

Eksotiikkaa kaukomailta

Vapunvärisiä serpentiinejä? Muodinmukaisia langanpätkiä? Iloluontoisia pahvinpalasia? Ei sinnepäinkään, eikä lähellekään.

Nämä ovat Thaimaasta käsimatkatavaroissa hellästi kannattuja kookoslastuja. Makeita, rapsakoita ja kookokselta huumaavasti tuoksuvia.

Kookoslastuaarteitani olen malttanut säilyttää parempaa päivää varten. Eilen se parempi päivä oli, kun sain vieraakseni ystävän ja työtoverin monen vuoden takaa.

Kaukomaiden eksoottisen kookoskakun pohjaan tarvitset 200 g digestivekeksejä muruna, 75 g voita sulatettuna ja 100 g valkoista suklaata lastuina. Painele keskenään sekoitetut keksinmurut ja voisula irtopohjavuokaan. Veistele valkosuklaasta lastuja päälle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

Täytteeseen tarvitset:

• 4 dl kookoskermaa
• 1 dl vettä
• 3 rkl maissijauhoja
• 1 dl sokeria
• 4 liivatelehteä
• 1,5 dl kookoshiutaleita
• 250 g mascarponejuustoa
• 1 limetin raastettu kuori ja mehu
• 2 dl kuohukermaa

Kuumenna kattilassa vesi, kookoskerma, sokeri ja maissijauho. Sekoita koko ajan ja anna saostua paksuksi. Jäähdytä. Sekoita joukkoon vaahdotettu kerma, mascarponejuusto, kookoshiutaleet sekä limettiraaste. Liota liivatteita kylmässä vedessä kymmenen minuuttia. Purista liika vesi liivatteista ja liota ne kuumaan limettimehuun. Sekoita pikkuisen aikaa jäähtynyt liivatemehu hyvin täytteeseen. Kaada täyte irtopohjavuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Irrota kakku vuoasta ja koristele. Koristeiksi käyvät tavalliset kookoshiutaleet ja vaikka limettisiivut, mikäli et viitsi vasiten lentää Thaimaahan asti kookoslastuja hakemaan.

Vanha rouva, joka kyllä viitsisi

 

Ei ihan hatturasia, mutta pyöreä kuitenkin

Koso-täti pani pienen mieleni ihan sekaisin tässä muutama päivä sitten. Hän oli mennyt nostamaan maailman ihanimman hatturasian uuden hyllynsä päälle keekoilemaan.

Minä en tähän  hätään löytänyt mistään vanhaa hatturasiaa, mutta jotain pyöreää ja isoa kuitenkin.

Kirpparilta löytyi parilla eurolla vanha jauhosihti, jonka halkaisija on melkein viisikymmentä senttiä. Vanne on puuta ja sihti hauskasti ruudutettua kangasta. Vähän on sihti elämänsä varrella kärsinyt ja kulahtanut, mutta kukapa meistä ei olisi.

Pesin ja paapoin sihtiä mäntysuovalla. Kuivasin ja taputtelin. Sitten nostin sen paraatipaikalle keittiön kaapin päälle. Sihtiä vasten nostin kaksi vuotta sitten värkkäämäni nappikranssin.

Kaapin päällä on nyt kolme muinaismuistoa: jauhosihti, avainloota ja hopeinen kermanekka.

Mitäs nyt sanot, Kososka?

Vanha rouva

 

Tarjotaan korkealypsyisiä lehmiä

Aamutuimaan Vanha herra kysyi, mitä haluaisin tehdä ystävänpäivänä. Kun en heti osannut halujani sanoiksi pukea, hän komensi minut autoon ja huristeli naapurikylään. Niin me piipahdimme anopin ja appiukon haudalla laskemassa kukkakimpun ja sytyttämässä kynttilän.

Seuraavaksi seurasi päivän hupiosuus eli minut komennettiin kirjastoon siksi aikaa, kun herrani kävi tienaamassa lottomiljoonia. Kerkisin selata yhden jos toisenkin akkainlehden ennen kuin minut tultiin noutamaan leivoskahville.

Kotona minua odotti yllätys.

Kaivoin muutama aika sitten puuliiterin perukoilta vankan puulaatikon, joka on jaettu kahteen osaan. Pesin ja kuurasin laatikon ja jätin sen autotalliin odottamaan sitä kuuluisaa inspiraatiota. Sitä ei kuulunut ei näkynyt, joten...

... Vanha herra oli iltapuhteinaan leikannut ja liimannut 1.6.1928 päivätystä sanomalehdenriekaleesta sopivat palaset laatikon pohjalle. Kerrottakoon vielä, että Kalevan riekale löytyi talomme remontissa keittiön rossipohjasta.

Herrani kaiveli miljoonalaatikostaan metallirenkulat ja kokosi niihin kaikki liiterinperukoilta löytyneet avaimet.

Yllätyslaatikko pääsi keittiön piirongin päällä paraatipaikelle. Siinä avaimet nyt killuvat ja taustalla lehti-ilmoituksissa etsitään milloin kätilöä, milloin hierojatarta. Myytäväksi tarjotaan korkealypsyisiä lehmiä ja kesävieraita vastaanotetaan lyhyemmäksi ja pitemmäksi ajaksi.

Kiitokseksi ihanasta ystävänpäiväyllätyksestä leivoin herralleni kukkapullia. Juuri kun olin aikeissa kuvata pullat, yhytin armaani pulla suussa telkkarin edestä. Tarjoiluvadilla ammotti neljän pullan mentävä aukko!

Onneksi muutama pulla jäi vielä minulle ja sinulle, rakas ystäväni. Otapa pulla ja kupillinen iltakahvia seurakseni.

Vanha rouva

Ruusuja kukkapöydällä

Minulla on tasan yksi sisäkukka. Vehkapalmu. Se on niin sitkeä kukkanen, että sen voi paikallisradion mukaan pukata vaikka vaatekomeron pimeimpään loukkoon ja unohtaa sinne. Puolen vuoden päästä, kun (viher)peukalo muistaa kaivella palmun loukostaan ihmisten ilmoille ja antaa sille tilkkasen vettä, palmu palkitsee huithapelin virkoamalla taas kukoistukseen.

On  minulla ollut paljonkin kaikenmerkkisiä huonekasveja. Kaikki olen saanut hengiltä. Lisäksi Vanha herra vinkuu henkihieverissä, että hän on allerginen kaikelle vihreälle sekä sisäisesti että ulkoisesti...

Kukkapöytä näyttää jokseenkin säälittävältä yhden ainokaisen palmun alla. Niin minä sitten päätin väsätä lisää ruusupalloja munakennoista. Edelliset kaksi palloa saivat hennon valkean suhumaalin pintaansa ennen hopeaseittien viritystä. Nyt päätin kokeilla uutta maalaustekniikkaa.

Töpöttelin siveltimellä kuhunkin kukkaan paljon valkoista seinämaalia. Kahteen kertaan sain töpötellä, sillä kummasti vain munakennojen tekstit kuulsivat suhukerrosten läpi. Nyt ei näy munakuntia eikä virikekanaloita yhdessäkään kukassa! Edes hopeaseittiä en alkanut punoa ruusujen lomaan, sillä niin kauniin valkeiksi sain ruusupalloni maalattua.

Nyt pitänee kaivaa ruusunkukkien arvoiset vaasit ja vadit esille!

Vanha rouva

Sankarijuhla

Taannoinen hääpäivä hurahti iltaan, ennen kuin kumpikaan hääpäivän viettäjistä muisti koko asiaa. Minä kyllä manasin hiljaa mielessäni, että kuka kumma on mennyt panemaan kirjaston salasanaksi niin oudon numeroyhdistelmän. Vanha herra oli puolestaan istuksinut autotallissaan ja tuijottanut seinäkalanteria: Kas, tänään on Vainottujen päivä... Muisti palasi kummallekin ja viimevuotiseen tapaan paistelin juhlan kunniaksi blinejä.

 

Lämmitin 3 dl bulgarianjukurttia kädenlämpöiseksi ja liotin siihen 15 g hiivaa. Lisäsin 2 dl tattarijauhoja ja 1 tl hunajaa, sekoitin tasaiseksi ja peittelin tuukin alle ässehtymään. Muurin kupeessa taikinan oli hyvä itsekseen porista kolmisen tuntia. Erottelin yhden munan keltuaisen ja valkuaisen toisistaan. Vatkasin valkuaisen kovaksi vaahdoksi. Lisäsin taikinaan 1 dl lämmintä maitoa, 1 tl suolaa ja 1 rkl voisulaa. Lopuksi nostelin keltuaisen ja valkuaisvaahdon taikinaan.

Sitten vain valurautapannu hellalle ja voipaketti viereen. Tästä taikinamäärästä tuli 17 pientä bliniä. Tulikuumien blinien päälle kökkäsimme häähumun kunniaksi smetanaa, siianmätiä ja sipulisilppua. Myllystä suolaa ja mustapippuria... mmmm...

Blinit olivat kuulemma oiva tapa muistaa elämäni suurinta Sankaria. Hän taas muisti oman elämänsä suurinta Sankaritarta peräti kahdella lahjalla.

Vanha rouva