26.4.2017

Rauhaa ja ruusuja

Lensimme Turkkiin kotikentältä ja olihan se mukavaa! 

Yleensä me ei-eteläsuomalaiset joudumme köröttelemään / lentelemään pääkaupunkiin ja yöpymään siellä ainakin mennessä tai tullessa. Se tietää rahassa suurinpiirtein viidensadan euron lisäkustannuksia kahdelta - ja tätähän ei eteläsuomalainen matkanjärjestäjä eikä kanssamatkustaja ollenkaan tule ajatelleeksi. 


Vietimme lomamme kuuden kilometrin päässä Siden keskustasta. Mutta se ei haitannut ollenkaan, sillä dolmus-bussit kuljettivat pilkkahintaan sinne ja tänne. Hotelli oli viiden tähden all inclusive -paratiisi. Koska sesonki oli vasta aluillaan, hotellissa oli väljää ja koko kaupungissa oli väljää. Ruokaa ja juomaa piisasi: aaminen, myöhäisaamiainen, lounas, päivällinen, yöpala ja noiden välissä kakkua, piirakoita, vohveleita, lättyjä, pitsoja, voileipiä sun muita hiukopaloja. Ja juomia.



Somasti viikko vierähti kävellen, uiden, virkaten, lukien ja olla öllötellen. 


Matkakumppani oli maailman rakkain.


Teimme pari omatoimista bussiretkeä Manavgatiin katselemaan shoppailijoita. 
Paljettitossut ja nupukkikorkkarit jäivät ostamatta, mutta nautin täysin siemauksian väreistä, tuoksuista ja mauista!


Nautin kukista, kukista, kukista:

 

 

Vierailimme Siden vanhassa kaupungissa. 
Apollon ja Ateenan temppelialue on peräisin 1800 vuoden takaa, Rooman valtakunnan ajoilta, mutta alueella on toki myös uudempia, Bysantin ajan raunioita. Amfiteatteri, joka veti aikoinaan 15 000 katsojaa, lienee suurin nykyisen Turkin alueella ollut amfiteatteri. 

 

 

 

Pylvästiellä kävellessäni mietin, mitä meistä ja ajastamme on nähtävillä 1800 vuoden päästä.
Kokistölkit ovat hävinneet, selfietikut ruostuneet ja lasipalatsit romahtaneet. 


Hotellimme oli ruusujen ympäröimä.




Ruusujen lomassa eleli myös hotellin vahtikatti:


Katille ja sen kavereille oli rakennettu portin pieleen oma talo tyynyineen ja täysihoitoineen. 


Nautimme ystävällisestä palvelusta, auringon lämmöstä ja erinomaisesta tarjoilusta. 
Parasta kuitenkin olivat rauha ja ruusut!

Vanha rouva


23.4.2017

Varoituskolmio!

Pane silmät kiinni, jos et halua vyötärönapin singahtavan veke, 
sillä nyt seuraa varoituskolmion turbokäytön oikeuttavaa kuvamateriaalia.




Kolme ylimmäistä kuvaa ovat kapeimmassa päässä varoituskolmiota. 
Nyt seuraa varoituskolmion keskivaiheen kattaus:




Nyt tulee varoituskolmion leveimmän osan täydeltä tuhoisaa katseltavaa:


Loppuhuipennus ei sovi mihinkään kohtaan varoituskolmiota:


Makeaa, tahmaista, siirappista, hunajaista, äklöä, imelää ja suussasulavaa. 
Pidin kuitenkin pintani ja söin vain:


Uskokoon, ken tahtoo 😎

Pääsiäislomalta palannut 
Vanha rouva,
joka tuotapikaa paljastaa sangen kurinalaisen jälkiruokalautasensa sijaintipaikan


19.4.2017

Pakko pärjätä


Alkupalaksi itse tehtyjä perunarieskoja. Kyytipoikana kylmäsavulohimoussea, jota sai levittää vielä lämpimien riskojen päälle aimo annoksen. 


Väliruoaksi keikkauskakkusia, joita maustaa ananasmehu. Kermavaahtotötterön alla piilottelee ananasrengas kirsikkasydämellä.


Pääruoaksi persikkakakkua. Tein uunivuokaan tuiki tavallisen kermaviilipiirakan persikkapaloilla. 
Jäähtyneen piirakan päälle levitin kerroksen vaniljavanukasta. Sitten rustasin koristeeksi persikkaviuhkoja, pensasmustikoita, viinirypäleitä ja sokeroituja kirsikoita. Loppusilauksena valkosuklaaseen upotettuja mansikoita.

Näillä piti pärjätä puolet pääsiäisestä.

Vanha rouva

1.4.2017

Mäyräkoira ja muutama muu elukka

Mäyräkoira on lunastanut itselleen nimikkopaikan hellan vierestä. Vanha herra on veistänyt sen alakoulun kolmannella luokalla. Maalaus ja koristelu on hänen taiteellinen näkemyksensä mäyräkoiran syvimmästä olemuksesta.

Anopin aikana mäyräkoira piti vahtia ovenpielessä avainnaulakkona. Minä opetin mäyräkoiralle uusia temppuja ja nyt se vahtii kuono pitkällään keittiösaksia ja patalappuja.

Toinenkin koira huushollistamme löytyy. Se on keramiikkaa tai mitä lie kuttaperkkaa. Klohmuinen ja naarmuinen se jo on, mutta se ulkoilee aina pääsiäisen tienoilla. Yhdessä pupun kanssa ne nököttävät pari viikkoa hyllyn reunalla, kunnes taas palautan ne kaappiin lepäilemään. Vanhan herran viikikymmentä vuotta vanhoja leekuja.


Minun perujani on Kupittaan saven norsu. Isänäiti piti sitä aikoinaan ovitopparina ja kun äkäpussi pikkusiskoni paiskasi oven kiinni, norsun kärsä kärsi. Sitä sitten liimattiin yhteistuumin, ettei mummu vaan huomaisi. Norsu muutti minun mukanani opiskelija-asuntoon ja sen jälkeen jokaikiseen kortteeriini.


Vanha herra ihastui kauan sitten minuun ja norsuuni. Vai menikö se toisin päin? No, hällä väliä, eroa ei kuulemma nykyään huomaa. Maailman turuilta ja toreilta, osto- ja myyntiliikkeistä ja kaiken maailman vanhain tavarain kaupoista on hankittu seuraa alkuperäiselle kärsäpuolelle norsulle. Nyt Kupittaan norsulauma on sangen iso ja se majailee kodinhoitohuoneen hyllyllä.


Perhoset ja lampaat ovat muuttaneet kotiimme Neuvosto-Moskovasta. Käsinmaalatut keramiikkataulut ovat tsekkoslovakialaisia. Taulut ovat kolmiulotteisia ihanuuksia kaukaiselta 1980-luvulta.



Eläimiä kuvatessani huoksasin, ettei minulla ole yhtään kissaa. Ei katin kattia niin missään taulussa tai tavarassa. Ei, vaikka minä rakastan kissoja. Asiaa aikani märistyäni havahduin Vanhan herran tokaisuun "No onhan sulla vaatekaapissa se kammottava kattipaita"!


Vanha herra ei yleensä huomaa eikä noteeraa vaatteitani, mikä on aika kätevää. Saan hankkia vaikka kuinka monta uutta hurtuukia eikä mies ole moksiskaan. Mutta jostain syystä tämä kissatunika on aiheuttanut allergisen reaktion.

Vanha rouva

PS. Pihapossu Taisto on alkanut vihjailla, ettei hän haluaisi enää olla joulupukki. 
Hän haluaisi kuulemma olla pääsiäisnoita?!