Ölövi blondi

Ölövinä on oltu. Jos et ymmärrä oulua, suomennettakoon sana metsästä bongatun parkkimittarin tekstillä ;) Eli muina naisina, ihan muuten vaan, joutenpäiten aivot parkissa.

Koko ajan olen kuitenkin jotain värkännyt. Kysymys ei siis ole laiskuudesta eikä saamattomuudesta. Ylenmääräistä laihtumistakaan ei voi syyttää, sillä viereisessä kuvassa en ole minä, vaan Goldie.

Puin kultatytön päälle pellavajakun, jonka sain valmiiksi pari viikkoa sitten. Kirpparilta ostetut pellavalangat loppuivat miehustaan, joten hihoja varten piti käydä koronan uhallakin lankakaupassa. Uusi ja vanha lanka olivat sen verran erisävyisiä, että piti värjätä koko komeus mustaksi. Nyt ei blondikaan hoksaa sävyeroa.

 

Pellavahurtuukin rintamukseen neuloin kolme bakeliittinappia, jotka Anselmi-setä toi 1930-luvulla Ameriikasta asti. Toisetkin napit tuli samassa matkassa ja ne ovat tähän asti kolisseet nappilaatikossani. Nyt kolme ameriikankaunotarta pääsi villa-puuvilla-langasta virkkaamani kesäneuleen rintamukseen:

 

Neulomusten ohella on tullut hortoiltua:

 

Hortoilin autiotalon pellolla, mistä löytyi nokkosta kokonaisen lakeuden verran. Vasullinen kotimaista villiparsaakin (lue: horsmanversoja) pääsi kotikartanolle. Suurin osa nokkosista pääsi kuivuriin, mutta osa lumpsahti horsman ja sipulin kanssa keväiseen villivihannespiirakkaan.

 

Kukonlaulun aikaan on istutettu perunat ja kylvetty siemenet kasvimaahan. Samoilla unisilla silmillä korkattiin myös kuuskymppislahjaksi saatu joukkotuhoase eli rikkaruohorauta. Toimii erittäin hyvin ja vempeleen polkeminen voikukkien niskaan lievittää stressiä ja tyydyttää murhanhimoa ;)

 

Mikähän siinä on, että iloisenkeltainen voikukka herättää ölvinä patsastelevan, periaatteessa ihan rauhantahtoisen naisihmisen totaalisen hävitysvimman, mutta yhtä iloisenkeltainen rentukka saa saman naisihmisen lepertelemään elämän ihanuudesta ja maailmankaikkeuden kauneudesta?

Tämmöistä se on, kun on ihan ölviä blondia.

Vanha rouva

Ei mitään megaa

Ei kerrassaan mitään, mistä saisi nyhjäistyä megaotsikoita. Tämä nyt on ollut tätä:

Haravoi piha. Leikkaa pensasaidat ja haketa oksat. Mullita vanhat kukkamaat ja tee uusi kukkamaa. Osta siemeniä. Varjele kaikkea kasvavaa rankkasateilta, raekuuroilta, lumipyryltä ja yöpakkasilta. Kudo, virkkaa, lue. Nuku. Syö. Syö. Nuku. Vali vali vali.

Ei  niin mitään kuvauksellistakaan näköpiirissä. Njet. Paitsi kaksi kattia, jotka ovat täysihoidossa Vanhan herran ystävällä. Kun kuppini täyttyy ja mieli mataa, jenkaan pyörällä saamaan kehräysterapiaa ja tassuhoitoa.

 

Vanha herra kutsui serkkunsa kylään, vaikka olin uhannut paeta Himalajalle. Juhlat oli juhlittu Afrikassa (KLIK), joten en ollut satsannut uusintaottoon. Vieraiden tuloon oli kaksi tuntia aikaa, joten saivat sitä, mitä kaapista löytyi: mustikkamuffinseja voikreemikuorrutuksella ja patonginpalasia kanalla ja briellä.

Kukkia, voikukkarauta ja lahjakortteja.

Syy moiseen: seitsemääkymppiä käydään.

Äläkä sano, että ikä on vain numero.

Ei nääs lohduta.

Löytyihän se megauutinen, kun vähän pusersin: 

megaikäkriisi.

Vanha rouva

Muikea suu

 

Viikonloppukakku syntyi kauppareissun innoittamana. Poimin ruokakaupasta K-ruokaohjelehden. Sen etuaukeamalla oli limekakun ohje. Siihen piti heti hankkia tykötarpeet alla olevan ohjeen mukaisesti.

En kuitenkaan ostanut digestive-keksejä, sillä inhoan sydämeni kyllyydestä kylmästä kangistuvaa keksinmuru-voi-pohjaa. Taltalla ja vasaralla palasteltavan pohjan sijasta tein mysli-voi-pohjan, joka irtoaa kylmänäkin ihan perinteisellä kakkuveitsellä ja tuo leivonnaiseen kivasti purutuntumaa.

Koristelin kakun hedelmillä ja rosmariinitupsuilla. Kakku ei ole järin korkea, vaan littanan lättänä. Toisaalta se on ihan hyvä, sillä limen maku on sen verran kirpakka, ettei leveää ja korkeaa kakkupalaa ehkä mielisi syödä - ainakaan yhdeltä istumalta.

Lime pistää suun muikeaksi ;)

Vanha rouva

Hövelisti ja jämästi

Minun olisi pitänyt päästä armeijaan köksäksi. Niin ainakin Vanha herra väittää, kun yrittää selättää kokkaamiani jättiruokia. Mutta kun ei vaan osaa tehdä yhden kerran ruokia. Turhaa hellan edessä seisomista - samallahan sitä enemmän tekee.

Normaalisti pakastan ylijäämiä työkeikkojen, pahan päivän ja laiskamadon varelle. Nyt ei ole keikkoja eikä pahaa päivää ja laiskamatokin on tainnut mennä kesäunille.

Kun pottumuusia jäi puoli kattilallista yli, jatkojalostin muusin maitolirauksella, jauhoilla ja parilla munalla rieskataikinaksi. Voi että olivat hyviä kuumina voinokareen kera.

No sitten tämä tapaus, kun sulatin herkkutatteja yli tarpeen. Keittoa ja soossia en halunnut tehdä, vaan mietin jotain laatikkoruokaa. Hoksasin kuitenkin jääkaapissa parmesaaniraastetta ja pekonia. Syntyi ylimaalisen hyvä sienipiirakka!

Pohjataikinaan tuli 2 dl lämmintä maitoa, johon huljuttelin 25 g hiivaa. Maitoon lisäsin puoli teelusikallista suolaa, 50 g sulattettua voita ja 5 dl vehnäjauhoja. Vaivasin taikinaksi ja annoin kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.

Piirakkatäytettä varten paistoin pekonikuutiot ja kuullotin sipulisilppun. Lisäsin sulaneet herkkutattipalaset. Maustoin valkosipulilla, timjamilla ja mustapippurilla. Sekoitin joukkoon 2 dl ranskankermaa ja pari munaa.

Kaulitsin kohonneen taikinan uunipellille. Levitin täytteen taikinan päälle. Ripottelin viimeiseksi piirakalle pussillisen parmesaaniraastetta. Paistoin piirakkaa 250 asteessa parikymmentä minuuttia.

Yhtenä päivänä hövelin emännän keittiössä jäi yli puoli kattilallista spagettia ja jauhelihakastiketta.

Sotkotin kaikki sekaisin ja lisäsin vielä jääkaapin jämät eli tomaattilohkoja ja kinkkuleikkeen loput.
Tasoittelin jämäsotkotuksen uunivuokaan. Kaadoin päälle kerma-muna-seoksen ja pinnan peitin juustoraasteella.

Spagettivuoka ässehtyi 175 asteessa reilun puoli tuntia. Olihan se hyvää vihersalaatin kanssa.

Minkälaisia jämäruokia sinä teet?

Vanha rouva