Punaiset pihlajanmarjat mielessäni menin kenkäkauppaan. Semmoiseen vanhanaikaiseen, missä kauppias itse on jo monta vuosikymmentä ostanut tavaran tutuilta tavarantoimittajilta henkilökohtaisesti ja menee takuuseen kenkiensä laadusta. Halusin saada kengät, punaiset kuin pihlajanmarja...
Ensin kauppias tarjosi muikistellen punaisia pilkkuihanuuksia. Ei kuulemma olisi saattimiehistä pulaa, kun nämä kaunottaret laittaisi jalkaansa lauantaiehtoona. Ei tullut kauppoja, sillä nykyinen saattimies riittää omiin tarpeisiin.
Seuraavaksi supliikki kauppamies tarjosi pienenpieniä kurpposia, kyläsuutarin käsin pehmoisesta nahasta tekemiä pikkuruisia kenkiä. Pihlajanpunaista koristeena. Mutta eihän nämä minulle olisi mahtuneet eikä kauppias alkanut näitä minulle koristeeksikaan myymään.
Seuraavaksi kauppias ärsäsi minua iki-ihanilla palavanpunaisilla pikkupopoilla. Kauppias kuulemma pitää niitä kaapin päällä koristeena ja aiheuttaa sydämentykytyksiä kaikissa alle 80-vuotiaissa naisihmisissä. Myönnän, aloin leperrellä kuin äitini ensimmäisen lapsenlapsensa nähdessään...
Lopulta kauppias nikkasi silmää, avasi salaperäisen kenkälaatikon, poisti tukipaperit ja sujautti jalkaani nämä vähän isomman ihmisen popot. Punaiset kuin pihlajanmarja, lämpimät kuin uuninkylki ja mukavat kuin aamutohveli. Suomalaiset talvikengät turkisvuorilla ja sivuvetoketjulla. Kyllä kauppias tiesi, mistä kengännarusta vetää ;)
Kotona vedin popot jalkaani ja menin heti leuhottamaan Taiston luokse. Vaan mitä teki sikapossu - käänsi päänsä pois ja vinkaisi: Vaan missä on MUN talvivarusteet? Pitänee ruveta lepyttelemään Taistoa. Tekisinkö samanlaiset vai erilaiset asusteet kuin viime talvena?
Vanha rouva