Pilkkupiikkarit, kurpposet ja popot

 

Punaiset pihlajanmarjat mielessäni menin kenkäkauppaan. Semmoiseen vanhanaikaiseen, missä kauppias itse on jo monta vuosikymmentä ostanut tavaran tutuilta tavarantoimittajilta henkilökohtaisesti ja menee takuuseen kenkiensä laadusta. Halusin saada kengät, punaiset kuin pihlajanmarja...

Ensin kauppias tarjosi muikistellen punaisia pilkkuihanuuksia. Ei kuulemma olisi saattimiehistä pulaa, kun nämä kaunottaret laittaisi jalkaansa lauantaiehtoona. Ei tullut kauppoja, sillä nykyinen saattimies riittää omiin tarpeisiin.

Seuraavaksi supliikki kauppamies tarjosi pienenpieniä kurpposia, kyläsuutarin käsin pehmoisesta nahasta tekemiä pikkuruisia kenkiä. Pihlajanpunaista koristeena. Mutta eihän nämä minulle olisi mahtuneet eikä kauppias alkanut näitä minulle koristeeksikaan myymään.

Seuraavaksi kauppias ärsäsi minua iki-ihanilla palavanpunaisilla pikkupopoilla. Kauppias kuulemma pitää niitä kaapin päällä koristeena ja aiheuttaa sydämentykytyksiä kaikissa alle 80-vuotiaissa naisihmisissä. Myönnän, aloin leperrellä kuin äitini ensimmäisen lapsenlapsensa nähdessään...

Lopulta kauppias nikkasi silmää, avasi salaperäisen kenkälaatikon, poisti tukipaperit ja sujautti jalkaani nämä vähän isomman ihmisen popot. Punaiset kuin pihlajanmarja, lämpimät kuin uuninkylki ja mukavat kuin aamutohveli. Suomalaiset talvikengät turkisvuorilla ja sivuvetoketjulla. Kyllä kauppias tiesi, mistä kengännarusta vetää ;) 

Kotona vedin popot jalkaani ja menin heti leuhottamaan Taiston luokse. Vaan mitä teki sikapossu - käänsi päänsä pois ja vinkaisi: Vaan missä on MUN talvivarusteet? Pitänee ruveta lepyttelemään Taistoa. Tekisinkö samanlaiset vai erilaiset asusteet kuin viime talvena?

Vanha rouva

Omenapuun värivinkki

Ensilumi satoi viime yönä. Aamulla maailma oli vitivalkoinen ja täynnä rätsien tappelua. Pihlajanmarjat taitavat kohta saada kyytiä.

Kiertelin aamutuimaan puutarhassa katselemassa lumen kauneutta.

Talviteloille laitettu kasvimaa näyttää puhtaalta ja graafisen koskemattomalta:

 

Lieneekö tiennyt talven tuloa, mutta viimeisen kuukauden olen iltapuhteina kutonut sukkia. Ihan perustaviksia, kun ei töiden jälkeen puhti riitä pitsien, röyhelöiden eikä palmikoiden värkkäämiseen. Kummasti ne nämäkin vaan lämmittävät!

  

  

 

 

Vähään aikaan en taida villasukkiin päin vilkaista, sillä nyt on kaikki langanloput kudottu. Puikoilla on nyt jotain ihan muuta. Vinkin  luomuksen väristä löydät omenapuun lehdestä ja talon seinästä. 

Lumiterveisin Vanha rouva

Vihdoinkin

Tässä se nyt on:
ikioma omatekemä vaahteranlehtiruusukukkakimppu.

Ensin piti kasvattaa vaahteraa neljä vuotta (ensimmäisen vaahteran söi rusakko). Sitten piti odottaa, että lehdet suostuvat kellastumaan kauniisti (monena syksynä sade on lutuuttanut lehdet ruman ruskeiksi). Sitten piti varoa, ettei tuuli vie kauniin keltaisia lehtiä mennessään (onneksi sattui vapaapäivä juuri parahultaan ennen pohjatuulia).

Tänä syksynä saatoin vihdoinkin kerätä kopallisen oman puutarhan oman vaahteran omia lehtiä. Tuumasta toimeen ja lehtiä rullaamaan.

Tämmöinen kimppu vaahterasta sitten rullaantui.

Voi että minä olen onnellinen!

Vanha rouva

 

Punainen pötkylä

Pihassamme kasvaa yksi marja-aroniapensas. Se antaa joka syksy ämpärillisen mustia marjoja, jotka Vanha herra keittää mehuksi punaherukoiden kanssa.

Komeiden marjaterttujen poimimisen jälkeen aronia ottaa nokkiinsa ja suuttuu. Se muuttaa lehtensä tuskanpunaisiksi ja tulikivenkatkuisiksi. Sitten se lennättää kiukkunsa päin pihanurmikkoa kirkuviksi vastalauseiksi.

Joka vuosi olen kiltisti haravoinut lehdet pois ja tyyrännyt ne kompostiin. Samalla olen harmitellut kauniiden värien menemistä hukkaan. Tänä syksynä sain kuitenkin ahaa-elämyksen ja keräsin oranssinpunaiset lehdet koppaan.

Istahdin puutarhapöydän ääreen ja otin puolalangan esille. Syntyi tämmöinen koriste:

 

Pistelin oranssinpunaisia lehtiä puolalankaa tuhkatiheään. Päälle ja alle pujotin palavanpunaisia koristeomenoita päällepäsmäreiksi ja altavastaajiksi. Lykkäsin koristeen kylppärin pyyhenaulakkoon roikkumaan. Oitis Vanhalla herralla oli painava sanansa sanottavana: Mitä h-vettiä varten toi pötkylä killuu tossa, eihän täsä voi edes käsiään rauhassa kuivata...

Siirsin aroniakoristeeni kiltisti kammarin puolelle roikkumaan. Ja heti kuului nojatuolista kommentti: Miten mää muka otan kaapista emännän haluamat lasit pöytään, kun toi h-vetin pötkylä roikkuu ovessa... 

Rajansa se on marinalla, pituutensa pinnalla, saati paikkansa pötkylällä. 

Tykkää se kuitenkin ;)

Vanha rouva

Granatnaja-hilloke

Istutin pari vuotta sitten marjapihlajan sillä taka-ajatuksella, että saisin hieman makeampia marjoja kuin tavallinen kotipihlaja antaa.

Marjapihlajat ovat kotipihlajan ja esimerkiksi marja-aronian välisiä risteymiä. Tilasin kauppapuutarhalta Granatnaja-merkkisen marjapihlajan, joka kotipihlajan ja siperianorapihlajan risteymä.

Granatnaja on parissa vuodessa vankistunut ja kasvattanut roimasti horsilottioksiaan. Viime vuonna se teki viisi marjaa, mutta nyt se antoi jo ymmärtää, mihin se pystyy. Tummanpunaisia ja painavia terttuja oli tiheässä. Alkusyksystä marjojen maku oli kirpeä. Kylmät yöt pehmensivät makua kummasti.

Marjat soveltuvat kuulemma marmeladiksi, hilloksi, mehuksi ja viiniksi. Minä kuitenkin aloitin granatnaja-hillokkeella:

Näitä käytin:

6 dl marjapihlajan marjoja
30 kuivattua aprikoosia
2 tuoretta chilipalkoa
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
4 tl sinapinsiemeniä
4 tl currya
1 dl punaviinietikkaa
4 dl sokeria
2 dl vettä



Huuhtelin marjat ja chilipalot huolellisesti. Leikkasin aprikoosit suikaleiksi ja hienonsin chilit ilman siemeniä. Kuorin ja hienonsin sipulit. Laitoin kaikki ainekset kattilaan ja keitin seosta hiljalleen, kunnes se sakeni. Siihen meni vajaa tunti. Purkitin hillokkeen kuumana.

Hillokkeesta tuli makean ätjäkkää. Eikä ollenkaan tujakkaa, kuten kotipihlajanmarjoista tehdystä hillokkeesta. Vanhan herran mukaan passaa hyvin liharuokien ja makkaran lisäkkeeksi. Kerrankin olen samaa mieltä ;)

Vanha rouva

Kyyhkynharmaa lokakuu

Minulla ja Vanhalla herralla on perustavaalaatua oleva näkemysero kyyhkynharmaasta. Villalangasta virkkaamani tyynynpäällinen on minun mielestäni kyyhkynharmaa - Vanhan herran mielestä hiirenharmaa. Minulle armeijan vanhasta huovasta tehty patjanpäällinen on variksenharmaa väriltään - Vanhalle herralle rotanharmaa. Siitä olemme sentään samaa mieltä, että joku eläinkunnan edustaja kuitenkin on lokakuisen kotimme käynyt värittämässä.

Virkkasin tyynynpäällisen isostaveljestä viitosen koukulla. Passeli pikkutyyny päänaluseksi, kun takkaantuijottelukausi alkaa. Pikkutyynyn kaveriksi ompelin pellavapyyhkeistä isommat tyynyt: toinen valkea kuin lokki ja toinen tummanharmaa kuin naakanselkä.

Kyyhkynharmaata on mielestäni häivähdys myös köökkivaa´an päälle värkkäämässäni siemenkotapallossa. Rakastuin kesällä värikkäisiin pioniunikoihin, jotka kukittuaan ilahuttivat minua vielä kauniilla siemenkodillaan. 

 

Unikkopallon kaveriksi sidoin kotimaisista valkosipuleista pikkukimpun. Siinäkin on mielestäni häivähdys kyyhkynharmaata - Vanhan herran mielestä unikkopallo on mitättömänvärinen (?) ja valkosipulikimppu syötävänvärinen (?).

 

Jäkäläpallosta sentään olemme herrani kanssa samaa mieltä - se on kyyhkynharmaa. Sinipiikkiputken kukinnoista pistelin jäkäläpalloni seuraksi armaani silmien värisen pallon ja piironginpäälle lykkäsin värikkäistä juolukanlehdistä askartelemani pikkupallon.

Kaikissa palloissa on pohjana oasispallo. Siihen on helppo pistellä siemenkotia. Jäkälien kiinnittämiseen taittelin puolalangasta U-hakasia. 

 

Olohuoneen puusohvalle ompelin kirpparilta löytyneestä ristipistoliinasta kaksi tyynynpäällistä. Kirjotut kukkaset ovat Vanhaa herraa siteeratakseni P-ruskeita, ihan niin kuin toi seinäkin ;(  Minun mielestäni ruusut taas ovat suklaanruskeita ja seinä kaakaonruskea. 

Nyt lähden kerimään uutta väriä kerälle. Sillä värillä ei ole mitään tekemistä eläinkunnan kanssa, vaan se on auringon, lämmön, kesän ja kullan väristä...

Vanha rouva

Ruskaretkellä

  

Sumu saatteli meitä Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. 

Se kietoi kaiken maitomaiseen harsoonsa.

Puiden oksille sumu ripusti taideteoksiaan.

Sammaleet sumu pirskotti täyteen helminauhaa.

Metsissä oli hyvä kävellä. Ilma oli kostean raikas. 

Metsät, pellot ja rannat olivat täynnä muuttomatkalla olevia lintuja. 

 

 

Hiidenportin kansallispuiston mustaan veteen heijastui koko ruskan kirjoma rotkomaisema.

Vein Vanhan herran Karhunpäähän, maalaismaisemaan. 

Sieltä löytyi palanen idylliä.

Laitalan lomat tarjosi suojaksemme 1930-luvulla rakennetun kruununvartijan talon. 

Aika pysähtyi, kello naksutti ja pirtinlattia narisi. 

 

Henna-emäntä laittoi vartavasten vain meille kahdelle karjalaisen pitopöydän. 

 

Kunpa kaikki matkailualalla oivaltaisivat sen, minkä nuori yrittäjä on oivaltanut: 

aitous, huomaavaisuus ja sydämellisyys ovat ainoa tie matkailijan sydämeen. 

Kolmantena päivänä sumu päästi otteestaan sen verran, 

että ruska levitti kaiken yltäkylläisyytensä kotimatkamme varrelle. 

Ruskaretki teki tehtävänsä:

mieli lepäsi, rakkaus lämmitti, luonto ravitsi ja kulttuuri elähdytti.

Taas jaksaa.

Vanha rouva