Itseltä itselle

Annoin itse itselleni joululahjaksi matkan Tallinnaan. Nautin hiljaisuudesta, kiireettömyydestä, kulttuurista ja kahviloista.

Lahjatahtia ei yhtään haitannut yhden päivän ja yhden yön kestänyt lumimyrsky. Lumikaaos oli mitä mainioin syy poiketa kahvilaan jos toiseenkin:

Tallinnassa on aina mielenkiintoista tekemistä.

Nyt piipahdin piparkakkuarkkitehtuuria esittelevässä näyttelyssä.

 

Päästelin nostalgisia huokauksia antiikkipuodeissa.

 

Kävin runsailla toreilla ja istuin hiljaisissa kirkoissa.

Kolmantena päivänä purjehti Rouva M. rauhoittuneen meren yli luokseni.Tutustuimme Fotografiskassa korealaisen Cho Gi-Seokin valokuvataiteeseen. 

Rouva M. on mitä mainiointa seuraa, koska hän ymmärtää puolesta sanasta, milloin on aika...

...keskittyä olennaiseen...

Olennaisia asioita ulkomaanmatkailussa on myös pariselfien ottaminen:

Kolmen päivän mittainen joululahja itseltä itselle oli juuri sitä, mitä pikkujoulukauden riepottelema ohjelmapalvelutuottaja tarvitsi. Matka oli täynnä hiljaisuutta, hyvää lukemista, kaunista katseltavaa, ihania leivoksia ja rakasta seuraa - kaikkea sopivassa suhteessa. Kiitos joulupukille!

Vanha rouva

  

Talvihuivi

 

Naapurin Sari lahjoitti kesällä 250 grammaa luonnonvalkoista sekoitelankaa. Siinä on villaa, puuvillaa ja pellavaa. Kudoin pitkin syksyä mallikerran kerrallaan silmät sikkurassa, sillä liki- ja ikänäköisen on hankala tihrustaa pikkuruisia kärpäsenkakkoja kännykän ruudulta. Virheitä tuli, mutta korjasin ne sisukkaasti. Selvennykseksi kerrottakoon, etten ole kutonut minkäänmoista pitsineuletta ainakaan sataan vuoteen.

Tauno omi kaulahuivin. Taisi tonttuparka kuitenkin todeta, että 2 m 20 cm on liikaa sen kaulan ympärille, varsinkin kun huivin leveys on 30 cm. Niinpä sain huivin omaan käyttööni. Vein huivin heti ulkomaille:

Huivi riittää hyvin kaksinkertaiselle lenkille kaulan ympäri. Vielä jää kunnon roikotkin, joilla suojata punaista nenää. Se on tarpeen, jos maisema sattuu olemaan tämän sorttinen:

Joulupäivänä pakkanen paukuttelee Perämeren jäällä. Talvihuivi on hyväksi.

Vanha rouva

Rottinkitähtiä

 

Olin rottinkikurssilla. Kun työkseen vetää jos jonkinlaisia asiakastilaisuuksia, oli niin mukava mennä askartelemaan, kun vastassa oli valmis kattaus ja osaava kouluttaja. Siinä me viisi noviisia väkersimme rottinkiliuskoista isoa tähteä. Jätimme keskentekoiset tähtemme perjantaina kuivumaan kurssipaikalle ja seuraavana maanantaina menimme vielä liimaamaan tähden sakarat paikoilleen.

 

Sen verran mukavaa oli liotella ja taivutella rouheaa rottinkia, että ostin mukaani pienemmän tähden tekemispaketin. Ohjeet seurasivat mukana. Osasin ohittaa ensimmäisen tähteni mokat ja pienestä tähdestä tulikin varsin soma ja sopusuhtainen. 

Nyt tähdet roikkuvat kammarin ikkunassa. Niiden sisälle voisi asentaa valot, mutta pidän rottingin karheasta kauneudesta ihan ilman lisämaustetta.

Vanha rouva

Valinnan vaikeus

Tauno ja Elli kömpivät yöllä pönttöuunin takaa kukkavahdeiksi. Olin ihan kuulevinani: "Aina samat piippalakit... kälä kälä... edes jouluna anneta uusia piippalakkeja... jaara jaara...".

Kun selkäni käänsin, oli nalkuttava vanhapari kalppinut patiolle. Tauno oli kavunnut kuuseen ja Elli ratsasti Tauno Possulla. Samat vanhat piippalakit pariskunnalla oli päässä, mutta katse tiukkana ne vahtivat tuultumassa roikkuvia disainpipoja:

 

Mielestäni Tauno ja Elli valittavat ihan turhaan. 

 

Koko syksyn olen kutonut pariskunnalle pipoja. Nyt narisijat voivat valita lyhyiden ja pitkien piippalakkien välillä. Värit sointuvat talonväen sukkiin, joita olen vuoden mittaan saanut aikaiseksi yhden pelukopan verran.

Tauno ja Elli jäivät rautasohvalle ähkimään valinnan vaikeutta, kun minä lähdin luomaan lunta.

Sillä aikaa parikunta omi Vanhan herran hokkarit.

Vanha rouva