Onnenpotkuja

Pistäydyin Elvi-rouvan luona iltakahvilla. Elvi (80+) on kova käsityöihminen. Hän on pitkän elämänsä aikana virkannut yhden jos toisenkin sängynpeiton. Nyt Elvi-rouva jostain kummaan syystä halusi päästä eroon lumivalkeasta päiväpeitosta, jonka hän on virkannut 1970-luvulla. En edes muodon vuoksi vastustellut, vaan otin peiton kiitollisuudella vastaan. Levitin sen kunniapaikalle kammariin.

Tässä toinen aarre, 1900-luvun alun helmikirjailtu käsveska eli ridikyyli. Hintaa täysin ehjälle, mutta sangen hauraalle aarteelle kertyi kokonaiset yhdeksän euroa. Löysin aarteen ruotsalaiselta kirpparilta.

 

Asetin ridikyylin kammarin pöydälle vanhan vaa´an ja värkkäämieni kultapallojen seuraksi. Passaa siihen oikein hyvin, sillä seurakseen se sai samaiselta kirpparilta löytämäni valokuvakehykset. Katso, miten kaunis kehys on:

Tämmöisiä onnenpotkuja tällä kertaa.

Vanha rouva

Tuokuvaa hopeaa ja kimaltavaa kultaa

 

Ostin kukkakaupasta eukalyptuksen ja ruusun oksia. 

Aikansa oksat nuokkuivat vaasissa, mutta sitten minuun iski kranssinkaipuu. 

Sidoin tuoksuvat oksat rinkulaksi ja lisäsin ruusunkukkia sinne tänne.

Asettelin kranssintekeleen kirpparilta vitosella löytyneen hopeavadin päälle. 

Juu juu, vitosella löytyi hopeavati - oli tummunut mustaksi, joten kukaan ei ollut tajunnut sen olevan aitoa hopeaa. 

Keskelle asettelin mummun peruja olevan hopeakermakon, 

joka on tehty 1800-luvun puolellaTampereella. 

Kun kerta metallien makuun pääsin, tuunasin kirpparilta eurolla löytämäni siemenkotakranssin suhumaalilla. 

Kranssi oli reissussa pahasti rähjääntynyt ja likaantunut. Puhaltelin sen föönillä pölyttömäksi ja kultamaalilla kultaiseksi. 

Kaveriksi kiinnitin silkkisen rintakukkani, joskus jostain kirpparihamstrausreissulta mukaan tarttuneen.

Nyt on olkkarissa tuoksuvaa hopeaa ja kylppärissä kimaltavaa kultaa.

Vanha rouva

Rantaröökynän matka-aski

Löysin kirpparikierroksella aarteen. Se on oikean matka-aski 1920-luvulta. Kyseessä ei ole hatturasia, vaan nimenomaan matka-aski. Askin takareunassa on neljä lokeroa kenkiä varten ja etuosassa paljon tilaa muille matkustustarpeille. 

Minä en ruvennut kenkiäni askiin tukkimaan, vaan päätin tehdä askista asusteaskin. Kenkälokerot täytin helminauhoillani. Muutama strutsinsulkakin pääsi helmien seuraksi. Rintarossit ja silkkikukat tökin kannen vuorikankaaseen. Askin etuosassa on hyvästi tilaa huiveilleni.

Nostin matka-askin vaatehuoneen arkulle. Siinä ovat naiselliset tykötarpeeni nyt kädenulottuvilla, kun alan rantaröökynäksi ja hienohelmaksi. Näkis vaan!

Vanha rouva

Metsänhoitaja

Kävimme metsäretkellä. Kaupunki myllää rantakaistaletta pyörätieksi, joten valmiiksi silvottuja kuusenoksia, ympäriämpäri nakeltuja varpumättäitä ja raadeltuja koivuja makasi ympäriinsä. En alkanut soitella lupien perään, vaan omavaltaisesti otin roskalavan vierestä tykötarpeita taiteellisia tekojani varten.

Sammaltahan minun mieleni teki, mutta se piilotteli lumi / loska / multapatjan alla. En siis tee sammalpalloja, sammaltyynyjä enkä sammalsydämiä. Sammaltöiden sijaan keräsin mustikanvarpuja.

Ensin ajattelin tehdä kranssin, mutta teinkin mustikkapuita.













Mustikkapuun rungoksi pistelin koivunoksia. Kieputtelin runkoihin mustikkanippuja alhaalta ylöspäin. Ei ole järin tähtitietteellinen homma. Mutta minun mielestäni sangen kauniita - varsinkin kun löysin taannoisella kirpparikierroksellani kympillä ison lasipurkin mustikkapuiden kasvualustaksi.

Muutamana iltana virkkasin vihreistä jämälangoista kuusipuita. Tukin puut täyteen tyynyvanua ja tökkäsin oksan perään kannoksi. Vanha herra veisteli koivunoksista kuusenjalat. Minä liimasin kuuset jalkoihin.

Metsänhoidollisin terveisin Vanha rouva

Kultainen marraskuu

Keräsin ennen lumentuloa Naapurinrouvan vaahterasta ison kopallisen kullankeltaisia lehtiä. 

Rullasin lehdet tötteröiksi ja sidoin ne kukkakimpuksi. Kuivatin kimpun. Sitten suhuttelin sen kultamaalilla. Rusetti perään ja siinä se kimppu sitten pötkötti pöydän kulmalla.

Lumi suli ja maailma muuttui pikimustaksi. Ei vetele, tämä emäntä haluaa valoa taloon! Etsin joululootastani patterivalot ja kieputtelin ne kultaiseen kukkakimppuun. Johan alkoi Lyyti kirjoittaa, kuten mummu sanoi. Kullankimaltava kimppu pääsi keltaisen vaa´an päälle keimailemaan.

Marraskuun ankeuden keskelle on kertakaikkiaan ihan pakko saada jotain kimaltavaa, kukertavaa ja ällöttävän yltäkylläistä. Nyt sitä on!

 

 Saattaa olla tulossa vielä jotain muutakin marraskuun kultaista, odotas vähän!

Vanha rouva

Vihdoinkin

Tässä se nyt on:
ikioma omatekemä vaahteranlehtiruusukukkakimppu.

Ensin piti kasvattaa vaahteraa neljä vuotta (ensimmäisen vaahteran söi rusakko). Sitten piti odottaa, että lehdet suostuvat kellastumaan kauniisti (monena syksynä sade on lutuuttanut lehdet ruman ruskeiksi). Sitten piti varoa, ettei tuuli vie kauniin keltaisia lehtiä mennessään (onneksi sattui vapaapäivä juuri parahultaan ennen pohjatuulia).

Tänä syksynä saatoin vihdoinkin kerätä kopallisen oman puutarhan oman vaahteran omia lehtiä. Tuumasta toimeen ja lehtiä rullaamaan.

Tämmöinen kimppu vaahterasta sitten rullaantui.

Voi että minä olen onnellinen!

Vanha rouva

 

Punainen pötkylä

Pihassamme kasvaa yksi marja-aroniapensas. Se antaa joka syksy ämpärillisen mustia marjoja, jotka Vanha herra keittää mehuksi punaherukoiden kanssa.

Komeiden marjaterttujen poimimisen jälkeen aronia ottaa nokkiinsa ja suuttuu. Se muuttaa lehtensä tuskanpunaisiksi ja tulikivenkatkuisiksi. Sitten se lennättää kiukkunsa päin pihanurmikkoa kirkuviksi vastalauseiksi.

Joka vuosi olen kiltisti haravoinut lehdet pois ja tyyrännyt ne kompostiin. Samalla olen harmitellut kauniiden värien menemistä hukkaan. Tänä syksynä sain kuitenkin ahaa-elämyksen ja keräsin oranssinpunaiset lehdet koppaan.

Istahdin puutarhapöydän ääreen ja otin puolalangan esille. Syntyi tämmöinen koriste:

 

Pistelin oranssinpunaisia lehtiä puolalankaa tuhkatiheään. Päälle ja alle pujotin palavanpunaisia koristeomenoita päällepäsmäreiksi ja altavastaajiksi. Lykkäsin koristeen kylppärin pyyhenaulakkoon roikkumaan. Oitis Vanhalla herralla oli painava sanansa sanottavana: Mitä h-vettiä varten toi pötkylä killuu tossa, eihän täsä voi edes käsiään rauhassa kuivata...

Siirsin aroniakoristeeni kiltisti kammarin puolelle roikkumaan. Ja heti kuului nojatuolista kommentti: Miten mää muka otan kaapista emännän haluamat lasit pöytään, kun toi h-vetin pötkylä roikkuu ovessa... 

Rajansa se on marinalla, pituutensa pinnalla, saati paikkansa pötkylällä. 

Tykkää se kuitenkin ;)

Vanha rouva

Granatnaja-hilloke

Istutin pari vuotta sitten marjapihlajan sillä taka-ajatuksella, että saisin hieman makeampia marjoja kuin tavallinen kotipihlaja antaa.

Marjapihlajat ovat kotipihlajan ja esimerkiksi marja-aronian välisiä risteymiä. Tilasin kauppapuutarhalta Granatnaja-merkkisen marjapihlajan, joka kotipihlajan ja siperianorapihlajan risteymä.

Granatnaja on parissa vuodessa vankistunut ja kasvattanut roimasti horsilottioksiaan. Viime vuonna se teki viisi marjaa, mutta nyt se antoi jo ymmärtää, mihin se pystyy. Tummanpunaisia ja painavia terttuja oli tiheässä. Alkusyksystä marjojen maku oli kirpeä. Kylmät yöt pehmensivät makua kummasti.

Marjat soveltuvat kuulemma marmeladiksi, hilloksi, mehuksi ja viiniksi. Minä kuitenkin aloitin granatnaja-hillokkeella:

Näitä käytin:

6 dl marjapihlajan marjoja
30 kuivattua aprikoosia
2 tuoretta chilipalkoa
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
4 tl sinapinsiemeniä
4 tl currya
1 dl punaviinietikkaa
4 dl sokeria
2 dl vettä



Huuhtelin marjat ja chilipalot huolellisesti. Leikkasin aprikoosit suikaleiksi ja hienonsin chilit ilman siemeniä. Kuorin ja hienonsin sipulit. Laitoin kaikki ainekset kattilaan ja keitin seosta hiljalleen, kunnes se sakeni. Siihen meni vajaa tunti. Purkitin hillokkeen kuumana.

Hillokkeesta tuli makean ätjäkkää. Eikä ollenkaan tujakkaa, kuten kotipihlajanmarjoista tehdystä hillokkeesta. Vanhan herran mukaan passaa hyvin liharuokien ja makkaran lisäkkeeksi. Kerrankin olen samaa mieltä ;)

Vanha rouva

Kyyhkynharmaa lokakuu

Minulla ja Vanhalla herralla on perustavaalaatua oleva näkemysero kyyhkynharmaasta. Villalangasta virkkaamani tyynynpäällinen on minun mielestäni kyyhkynharmaa - Vanhan herran mielestä hiirenharmaa. Minulle armeijan vanhasta huovasta tehty patjanpäällinen on variksenharmaa väriltään - Vanhalle herralle rotanharmaa. Siitä olemme sentään samaa mieltä, että joku eläinkunnan edustaja kuitenkin on lokakuisen kotimme käynyt värittämässä.

Virkkasin tyynynpäällisen isostaveljestä viitosen koukulla. Passeli pikkutyyny päänaluseksi, kun takkaantuijottelukausi alkaa. Pikkutyynyn kaveriksi ompelin pellavapyyhkeistä isommat tyynyt: toinen valkea kuin lokki ja toinen tummanharmaa kuin naakanselkä.

Kyyhkynharmaata on mielestäni häivähdys myös köökkivaa´an päälle värkkäämässäni siemenkotapallossa. Rakastuin kesällä värikkäisiin pioniunikoihin, jotka kukittuaan ilahuttivat minua vielä kauniilla siemenkodillaan. 

 

Unikkopallon kaveriksi sidoin kotimaisista valkosipuleista pikkukimpun. Siinäkin on mielestäni häivähdys kyyhkynharmaata - Vanhan herran mielestä unikkopallo on mitättömänvärinen (?) ja valkosipulikimppu syötävänvärinen (?).

 

Jäkäläpallosta sentään olemme herrani kanssa samaa mieltä - se on kyyhkynharmaa. Sinipiikkiputken kukinnoista pistelin jäkäläpalloni seuraksi armaani silmien värisen pallon ja piironginpäälle lykkäsin värikkäistä juolukanlehdistä askartelemani pikkupallon.

Kaikissa palloissa on pohjana oasispallo. Siihen on helppo pistellä siemenkotia. Jäkälien kiinnittämiseen taittelin puolalangasta U-hakasia. 

 

Olohuoneen puusohvalle ompelin kirpparilta löytyneestä ristipistoliinasta kaksi tyynynpäällistä. Kirjotut kukkaset ovat Vanhaa herraa siteeratakseni P-ruskeita, ihan niin kuin toi seinäkin ;(  Minun mielestäni ruusut taas ovat suklaanruskeita ja seinä kaakaonruskea. 

Nyt lähden kerimään uutta väriä kerälle. Sillä värillä ei ole mitään tekemistä eläinkunnan kanssa, vaan se on auringon, lämmön, kesän ja kullan väristä...

Vanha rouva

Ruskaretkellä

  

Sumu saatteli meitä Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. 

Se kietoi kaiken maitomaiseen harsoonsa.

Puiden oksille sumu ripusti taideteoksiaan.

Sammaleet sumu pirskotti täyteen helminauhaa.

Metsissä oli hyvä kävellä. Ilma oli kostean raikas. 

Metsät, pellot ja rannat olivat täynnä muuttomatkalla olevia lintuja. 

 

 

Hiidenportin kansallispuiston mustaan veteen heijastui koko ruskan kirjoma rotkomaisema.

Vein Vanhan herran Karhunpäähän, maalaismaisemaan. 

Sieltä löytyi palanen idylliä.

Laitalan lomat tarjosi suojaksemme 1930-luvulla rakennetun kruununvartijan talon. 

Aika pysähtyi, kello naksutti ja pirtinlattia narisi. 

 

Henna-emäntä laittoi vartavasten vain meille kahdelle karjalaisen pitopöydän. 

 

Kunpa kaikki matkailualalla oivaltaisivat sen, minkä nuori yrittäjä on oivaltanut: 

aitous, huomaavaisuus ja sydämellisyys ovat ainoa tie matkailijan sydämeen. 

Kolmantena päivänä sumu päästi otteestaan sen verran, 

että ruska levitti kaiken yltäkylläisyytensä kotimatkamme varrelle. 

Ruskaretki teki tehtävänsä:

mieli lepäsi, rakkaus lämmitti, luonto ravitsi ja kulttuuri elähdytti.

Taas jaksaa.

Vanha rouva