Näen neonia

 

Töissä näen neonia vähän väliä. Sirkus- ja taikabileet sekä kasari- ja ysäribileet ovat somistan huikeilla väreillä. 

Neonpinkkiä, neonsinistä, neonturkoosia ja neonviolettia. On tekeminen, että saa pöytäsomistusten värit erottumaan juhlavalaistuksen ja spottivalojen keskellä. Onneksi suomalaisten juhlapukeutuminen on tasavarmasti pelkkää mustaa, harmaata ja ruskeaa, joten ihmiset eivät katoa väri-ilotteluun ;)

Kun tehdään useamman sadan hengen yritysbileitä, ystä sun toista tarviketta tarvitaan. Perusvermeet (esim. maljakot, tarjottimet, valoketjut) kiertävät juhlasta toiseen, mutta väreillä teen teeman ja tunnelman.

 

Yksi vaikeimpia töitäni olivat taannoiset ysäribileet. Kasarin muistan hyvin (enkä kehtaa näyttää silloisia muotivetimiäni, sillä säälin nauruhermojasi), mutta ysäristä ei ole mitään muistikuvaa (silloin painoin töitä yötäpäivää eikä aikaa jäänyt hurvittelulle). Onneksi on avuliaita työtovereita!

 

Ysärin väripalettiin poimin teemaväreiksi neonvihreän, neonpinkin ja neonkeltaisen. Muu rekvisiitta löytyi puutarhamyymälästä: rastasnauhoja ja -tikkuja niin somissa neonsävyissä. 

Onneksi työvaatteet ovat rauhoittavan mustia.

Tämä NEONjuttu on vastaukseni Repolaisen värihaasteeseen (KLIK). Aikaisemmin olen ollut keltainen, vihreä, sininen, punainen, ruskea, sateenkaarenvärinen, valkoinen, violetti, musta, oranssi ja harmaa. Värini löytyvät Ihastus-kategoriasta. 

Vanha rouva, jolla juppivuosinaan oli violetti väriraita päässä ja neonkeltaiset kynnet

Tommoset viikset

Tähän koristukseen käytin kaksi kimppua pölyyntyneitä ja aikansa huushollia koristaneita euklyptuksen oksia, vessapaperirullan, johon tökin oksat ja jonka päällystin palasella edesmennyttä tyynynpäällistä, liekoja ja rautalankaa sekä kuumaliimaa.

"Teit sitten tommoset viikset!" Siinä kommentti Vanhalta herralta, kun olin saanut uuden koristukseni ripustettua olohuoneen seinälle.

Vanha rouva

Talven odotusta

 

Työtoveria nauratti, kun työkeikalla hoksasin kaupungin puistossa pudonneita käpyjä ison makedonianmännyn alla. Keikan jälkeen kävin keräämässä käpyjä kaksi isoa kassillista oravien suureksi harmiksi ja varmaankin puistopuutarhurin suureksi iloksi. Kävyt ovat kauniin vaaleanruskeita ja hiton pihkaisia. Tuoksu on niin voimakas, että Vanha herra kielsi viemästä käpyjä pirttiin. Hanskat kädessä liimailin käpyjä kranssiksi. Ripustin niitä myös kuusipuihini.

Kaupunki on raivannut merenrantaa. Siinä rytäkässä leppä jos toinenkin oli saanut tappotuomion. Minä menin tietysti keräämään lepänoksia. Kiepautin niistä kimpullisen alahuonerakennuksen seinään. Kangasomenat antakoon väriä haljulle maalipinnalle. Omenia eivät oravat vie mennessään. Käpyjä koittavat kovasti omia.

 

Nyt alkaa piha olla täynnä talven odotusta: on kransseja, risukimppuja, kuusipuita, -palloja ja -köynnöksiä. Mitähän sitä vielä värkkäisi? Intoa olisi vaikka muille jakaa.

Vanha rouva

Sunnuntaina

Vanha herra repi minut väkisin sohvan uumenista ja hyvän kirjan parista merenrantaan. Katselimme pikkupakkasen somistamaa rantaa ja kuuntelimme jäiden helinää vasten rantakaisloja.

Sen verran kässehtiessä meni aikaa, että aurinko aloitti laskeutumisvalmistelut. Katselimme taivaanrannan muuttumista ja ihmettelimme maanpäällistä kauneutta.

Sitten köpöttelimme rantaruovikon kautta kotikartanolle. Minun ei tarvinnut repiä Vanhaa herraa väkisin, sillä hän aavisti saavansa ihanan iltakahviseuran lisäksi jotain muikeata:

Vanha herra rakastaa perinteistä kermakakkua, joka on täytetty runsaalla kermavaahdolla ja banaaniviipaleilla. Kotitekoinen kinuski on kuulemma bonusta. Saamansa piti.

Vanha rouva

Pyhäinpäivän herkut

Sain sätkyn pyhäinpäivän aamuna. Leivoin persokertulleni hänen lempileivonnaistaan. Venytin porkkanakakun uunipellin kokoiseksi. 

Aineet:

• 650 g porkkanaraastetta
• 5 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 2,5 dl rypsiöljyä
• 5,5 dl vehnäjauhoja
• 1 rkl leivinjauhetta
• 1 rkl kanelia
• 1 rkl sitruunankuoriraastetta
• 0,5 tl suolaa 

Kuorrutus:

• 150 g pehmeää voita
• 400 g maustamatonta tuorejuustoa
• 4 dl tomusokeria
• 1 dl mantelirouhetta

Tee näin: Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon öljy ja porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään ja kääntele taikinan joukkoon. Kaada taikina syvälle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista kakkua 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. 

Vatkaa pehmeä voi sähkövatkaimella sileäksi. Lisää tuorejuustot välillä vatkaten. Lisää tomusokeri. Vatkaa kuorrutus tasaiseksi ja levitä jäähtyneen kakun pinnalle. Koristele mantelirouheella.

Värkkäsin samoilla tulilla myös lehtitaikinakukkasia. Halusin kokeilla uutta paistonkestävää suola-kinuski-täytettä. Katin kontit se mitään paitonkestävää ollut. Levisi pitkin kukkasten terälehtiä. Pelastin, mitä pelastettavissa oli eli ripottelin tahman päälle pakastekuivattuja puolukoita. Maussa ei kyllä ollut mitään vikaa - alas luiskahtivat kepeästi.

Vanha rouva

Onhan tavallista ruokaa?

Kasvimaa on hautautunut vaahteranlehtiin. Menin haravoimaan lehtiä, mutta löysin lehtien alta aarteita: salvia kasvaa niin terhakkaana keskellä orvokkipenkkiä. Pakko oli napsaista lehtiä ja kukkasia maljakkoon. Osa lehdistä pääsi heti tositoimiin, sillä vähän väliä pihamalle ilmestyy:

Verkkokalastus on kiihkeimmillään, joten pihaan ilmestyy siikaa, kuhaa ja taimenta. Siian kanssa salvia sopii oikein hyvin. Kuha on minun suuhuni mautonta, joten sen kanssa onkin puljaaminen. Taimen sen sijaan ei tarvitse muuta kuin ehtaa voita ja suolaa. 

Kokkaan suppilovahverorisottoa kuhan kyytipojaksi, sillä risottoni sisältää voita, kermaa ja parmesaania. Kyllä sillä kuha saadaan nieleksittyä alas.

 

Piti tehdä porkkanaraastetta ananaksen kera. Alkoi tympiä. Niin tein porkkanakolikoita, jotka maustoin lorauksella sitruunöljyä ja luumu-rusina-kaneli-hunaja-seoksella. Päälle heittelin pakastekuivattuja puolukoita. 

Sain Vanhan herran ällistymään kertakaikkisesti, kun kannoin pöytään alkupalaksi tämmöisen patonkikukkasen. Keskellä on viipaleiksi leikattu camembert. Viipaleiden välissä on valkosipulisiivuja. Juuston, pikkutomaattien ja patonginpalasten päälle pirskottelin sitruunaöljyä ja rosmariinia. Uunissa komeus muhi vartin verran.

Kahvin kanssa on meillä aina oltava kahvileipää. Yleensä se on pullaa taikka piirakkaa. Lauantaina leivoin suklaamuffinseja. Pursottelin niiden päälle suklaasta, voista ja tomusokerista vatkaamani kuorrutteen. Ripottelin perään vielä kaikenmaailman roskia. Vanha herra kaapi pursotteet ja jätti minulle muffinsipohjat ;(

En laita kuvia normipäivien normiruoista: makkarasoppa, kaalisoppa, jauhelihakastike, makaroniloota, kalaloota, lihapullat yms. yms. Kyllä ne taitavat olla meille kaikille tuikitavallisia hengenpelastajia ilman kuviakin. Yleensä keittiön ovelta kuuluu kello viiden aikaa. "Onhan tavallista ruokaa?"

Vanha rouva

Hieman jo harmaantunut

Huushollista ei löydy muuta harmaata kuin intin vanha villahuopa, josta olen ommellut päällisen puusohvalle. Kasasin sohvalle kaksi rakkainta kirjamuistoani:

 

Tsehovin valitut novellit alkukielellä raahasin rinkassa Suomeen vuonna 1981 Haifasta. Tuolloin venäjän kielen taitoni ei ollut häävi, joten kirjojen marginaalit ovat täynnä suomennosmerkintöjä sanakirjoista.

Toinen kirja-aarre on Osip Mandelstamin kootut runot ja lyhyet kertomukset. Ne tilasin Pariisista vuonna 1983. Kun maailma murjoo, sytytän kynttilän ja luen viisaita sanoja. 

Tenon rannalta on vuosien varrella tullut kerättyä toinen toistaan kauniimpia ajopuita. Niistä olen kotona tehtaillut harmaita kötöstyksiä:

Jättipotti löytyi monta vuotta sitten Norjasta, Varangin vuonon rantamailta. Haukoin henkeäni ja meinasin saada laakin. Vanha herra ei nääs lupautunut kantamaan kiven kiveä autoon. Hövelisti mies kuitenkin lupasi minulle yhden kiven, jos itse kannan sen ylös rinnettä.

Ranta oli täynnänsä toinen toistaan kauniimpia kiviä. Oli harmaita, oli valkoisia, oli sinertäviä ja oli punertavia. Oli pyöreitä, oli soikeita, oli latuskoja, oli kolmionmallisia. Kaikki sileitä ja lähestulkoon samettisia. Tiedän, ettei luonnosta saa kahmia mukaansa mitä sattuu. Mutta yhden pienen harmauden kiikutin kotiin ja asetin näytille:

 

Satavuotiaat harmaantuneet laudat löytyivät keittiömme rossipohjasta remontin yhteydessä. Niistä naapurinmies leikkasi minulle sisustuslautoja. Ne ovat kauniita, ainutlaatuisia ja korvaamattomia aarteitani.

Itselleni en ole ikinä kutonut harmaita vaatteita. Vanhalle herralle ja sisarelleni kyllä. Tämä sukkapari on vuosien takaa. 

Tämä HARMAA juttu on vastaukseni Repolaisen värihaasteeseen (KLIK). Aikaisemmin olen ollut keltainen, vihreä, sininen, punainen, ruskea, sateenkaarenvärinen, valkoinen, violetti, musta ja oranssi. Värini löytyvät Ihastus-kategoriasta. 

Terveisin

Vanha rouva, hieman jo harmaantunut

Saniaisen puiseva kaveri

Keräsin metsästä saniaisia. Kieputtelin niistä kranssin. Jäin odottamaan kähertäjän taikatemppuja. Parin päivän päästä ojennuksessa olleet saniaiset oli käherretty kikkuralle ja värjätty tummemmiksi.

 Lykkäsin pari punaista eukalyptuksen oksaa kikkuran keskelle antamaan väriä.

Punaiset pupupopot löytyivät Oulun kädentaitomessuilta. Minä en niitä edes huomannut kaiken ihanuuden seasta, mutta onneksi seuranani oli Neiti Näpsä Tampereelta.

 

Neitiä ohjattiin kädestä pitäen kokeilemaan tuftausta. Oli kuulemma mielenkiintoista. Ei kuitenkaan niin mielenkiintoista, että tekemispaketti olisi lähtenyt matkaamme. Onneksi punaiset popot lähtivät.

 

Jokin aika sitten löysin kaupasta mitä-lie-ulkomaisia puunpätkiä, joiden väliin oli tukittu valkosia kiviä. Laatikossa lymyili valkovenäläisten kivihelmien raato. Sekä muutama juuttisäkki ja polkupyörän vanne.

Muutama hetkinen meni, että leikkasin juuttisäkeistä nauhaa. Nauhalla kieputin mustan vanteen piiloon ja samalla kasvatin muhkeutta vanteeseen. Sitten liimapyssy esiin. Tämmöinen tuli:

Puu-kivi-kranssi on aika iso. Mikä on naisten pyörän halkaisija? Painoakin kertyi sen verran, että Vanha herra ruuvasi seinään kaksin kappalein pitkiä ruuveja kannattelemaan uusinta tekelettäni.

Vanha rouva

Hartiat ja kaula

Syysaurinko paistoi puistonpenkille. Pitihän se minun nostaa uudet lankani paistattelemaan päivää. Kivasti kimalsivat ja kimaltavat edelleen:

Iltojeni ilona on suuren hartiahuivin virkkaus. Koukuttelen menemään ja katselen samalla Areenan tarjontaa. Mukavaa hommaa tämän jälkeen:

Maaliskuussa löysin ison kasan ihania lankoja (KLIK). Sain kudottua kaksi käsinvärjättyä palmikkoa yhdeksi huiviksi helkutin pienillä puikoilla. Meinasi mennä näkö ja hermo! Pituutta huiville kertyi 2 metriä 10 senttiä ilman tupsuja. Painoa on 190 grammaa tupsujen kera. 

Kummallinen väriyhdistelmä lienee paikallaan, kun oikein roimii räntää ja mieli mataa maassa. Silloin kiedon kaulani käsinvärjätyn villahuivin huomaan. Hartiahuivi vielä varmemmaksi vakuudeksi.

Vanha rouva