Jotain muuta

Vanhalle herralle kelpa ruoka kuin ruoka, kunhan siinä on pottuja, pottuja ja pottuja. Minä taas en niin perusta potuista, kun minut on Umpi-Hämeessä kasvatettu pelkillä potuilla.

Ajattelin sitten maksaa potut pottuina ja kokata erilaisen pottusopan.

Kuullotin keittopadassa öljyssä pari silputtua sipulia ja muutaman kynnen verran valkosipulia. Lisäsin perään kurkumaa, timjamia, rosmariinia, valkopippuria, kalalientä, perunoita, porkkanoita, varsiselleriä, tomaattia ja lehtikaalia. Porruutin pataa miedolla tulella kunnes potut ja porkkanat alkoivat antautua. Lisäsin kermaa pari desiä ja puoli kiloa paloiteltua lohta. Keitin pari minuuttia. Lopuksi hurautin joukkoon pussillisen kuorittuja katkarapuja.

Koristelin sopan silputulla ruohosipulilla ja timjamilla ja tarjosin kyytipojaksi oliivisämpylöitä ehdan voin kanssa.

Vanha herra käänteli soppaa epäluuloisesti. Mutta kun ensimmäinen pottu osui lusikkaan, alkoi soppakin maistua.

Vanha rouva

Romanttiset pottulootat

Näin puutarhakaupassa sievän kukkanurkkauksen, joka oli toteutettu maalaisromanttisessa hengessä. Siinä oli käytetty ulkomaisia viinilaatikoita, joista rönsysi josjonkinlaisia kukkasia. Siellä täällä oli pikkupatsaita ja lintuhäkkejä sun muuta "vintagea" yltiöpäisinä astelmina.

Aikani ihanuutta tollotin ja sitten alkoi päässä surrata! Siltä seisomalta läksin kotio ja ruuskasin varastosta kaksi pottulootaa (taatusti aitoa vintagea, sillä Vanhan herran pappa on aikoinaan ne nikkaroinut) ja eriparisia naulalaatikoita. 

Vanha herra teki lootien alalaitaan levennykset, jotta naulalaatikoihin istuttamani kukkaset pysyvät tukevasti paikoillaan. Sitten Vanhan herran lapsuuden kastelukannu ruuvilla paikoilleen, ettei kukaan vaan sosialisoi sitä ohi kulkiessaan. Peltisydämet ja kristalli vielä kyytipojaksi, niin jo on maalaisromantiikkaa!

Tyytyväinen Vanha rouva

Pömpeleitä ja lämpäreitä

Jokaisessa puutarhassa pitää olla vesiaihe - ainakin jos on puutarhalehtiä uskominen. Tosin naapureissa on tänä kesänä niitä vähemmän onnistuneita vesiaihelmia luotu mullalla umpeen ja hakattu rautakangella tuusannuuskaksi. Niinpä minä päätin aloittaa varovasti oman vesiaihioni tekemisen.

Löysin sekatavarakaupasta betonisen jättilautasen. Mikälie kukkaruukun alunen. Siinä on sen verran reunaa, että puoli kastelukannullista vettä pysyy siinä nätisti. Hintaa lautaselle kertyi vajaa kuusi euroa. Ostin lämpäreitä kaksin kappalein, kun ajattelin, että aika tavaran kaupittee.

Omistin ennestään virkaheiton halpakauppasinkkipömpelin, joka on toiminut kesäkukkapömpelinä pari vuotta. Vanha herra on plöräyttänyt pömpelin täyteen laastinloppuja ja kiviä, jotta se pysyy tukevasti pystyssä. Raahasin hampaat irvessä tuhottoman painavan pömpelin kukkamaahan ja asettelin sen oikein vatupassin kanssa suoraan. Sitten mallasin betonilämpäreen paikoilleen. Ja niin oli vesiaiheeni valmis!

Sitten sain jymyajatuksen. Mitä jos tekisin toisesta pömpelistä ja toisesta lämpäreestä pöydän paukkupuutarhaani?! Tuumasta toimeen. Käänsin lämpäreen nurinniskoin, jotta syvennys on alaspäin ja sileä pohjapuoli ylöspäin.
A vot! - nyt on kahvimukille ja kirjalle paikka humalakaaren alla:

Olin jotenkin saanut päähäni, että taivaan lintuset ottaisivat vesilämpäreeni omakseen ja alkaisivat sirkuttaen ja lirkuttaen kylpeä siinä. Kattia kanssa. Tänä aamuna, sen seitsemän sortin kukkaisunien jälkeen löysin lämpäreestä tämän:

En alkanut suudella sammakkoa, sillä en tarvitse ylimääräistä prinssiä. Yksi riittäköön. Sammakko suuttui ja loikki kukkapuskiin. Minä istahdin sen seuraksi ja vietin juhannuspäivän nautiskellen:

Juhannusiltaterveisin

Vanha rouva

Pinkeän sydämellistä juhannusta

Nyt minä jännitän itseni pinkeäksi! Menin ja ostin viisi komeaa daaliaa. Pari päivää ne majailivat puutarhavarastossa. Olisivatko niin vähässä ajassa tottuneet arktiseen ilmanalaan?

Tänään istutin joriinini saviruukkuihin. Ruukut kiikutin pation rappusille. Nyt voi juhannus tulla, koska viimeisetkin kesäkukkani ovat ulkosalla.

Viime juhannuksena satoi jättirakeita. Sen jos taivas tekee, niin taitavat porraskukkani olla entisiä...

 

Onneksi puutarhassa on myös semmoisia ihanuuksia, 

jotka eivät ole moksiskaan taivaan rakeista ja tuulista:

 

Keväisen koivusavotan aikana Vanha herra hoksasi, että yksi puunrunko oli sydämellisen kaunis. Salaa herra oli kiikuttanut koivusydämen rauniopuutarhaani. Siinä se nyt keekoilee kärryissä ja nikkaa minulle silmää heti aamusta, kun aukaisen keittiön verhot.

Vanha rouva

Kylmää kauneutta

Kesän ensimmäinen Lapin matka on tehty. Elokuussa sitten toisen kerran.

Ajelimme Norjan puolella tutuissa maisemissa, mutta kummasti minä aina haltioidun karusta kauneudesta: pienistä kylistä, lammaslaumoista, valkeista kivistä, suolaisesta tuulesta, ruskeasta juustosta, siintävistä rannoista, purojen jääkylmästä vedestä...

 

Suomen puolella asustelimme viikon päivät tutussa mökissä tutun isäntäparin luona. 

Totta puhuakseni Vanha herra majaili suurimman osan ajasta Tenossa:

Minä bongasin tuttuun tapaan kiviä ja laineita:

Nautin Vanhan herran saaliskaloista:

Hommasin itselleni myös uuden ystävän, jonka suosioon pääsin perinaisellisin keinoin - vatsan kautta:

Halkopinon alla majaili söötti myyrä, joka rakasti porkkanoita, tilliä, omenaa, kirsikkahilloa ja kanelipullaa. Taimenesta se ei jostain syystä pitänyt, vaan mullisteli minua kiukkuisesti nappisilmillään moisen aterian ääreltä.

Kotimatkalla poikkesimme metsään jossain Sodankylän ja Rovaniemen välimaastossa. 

Kotiintuomisiksi saimme korillisen herkkuja:

Nyt on pyykit pesty ja tavarat laitettu talteen odottamaan seuraavaa reissua. 

Toivottavasti silloin ei tarvitse varautua tähän:

Kylmästä kauneudesta tarpeekseen saanut

Vanha rouva