Ensin Nuoren rouvan täti tilasi charlottakakun. Siinä piti olla
mansikkaa ja kermarahkaa täytteenä ja kermaa pinnassa. Muita toiveita ei ollut.
Minä tein omiani: kääretorttupalasten sijasta vuorasin astian
suklaisella kakkupohjalla, kun en osannut gluteenitonta kääretorttua kääriä
mieleisekseni rullaksi (se kakku murenee joka kerta minun käsiini, yhyy).
Kostutin kakun omatekemälläni punaherukkahillolla, jota olin ryydittänyt
tujauksella rommia. Lätsin hilloa lusikalla niin kauan, että se imeytyi
suklaiseen kakkuun. Sitten hurautin astiaan täytteen (rahka, kermavaahto,
sokeri, mansikkamössö, liivate) ja peittelin astian jääkaappiin yöksi.
Aamusella humautin kaakun tarjoiluastiaan. Komeasti se kellahti
oikein päin, koska olin suihkauttanut valmistuskulhon vuokaspraylla luikkaaksi
(minä olen sen verran mukavuudenhaluinen emäntä, etten ala kelmujen ja
voipaperisuikaleiden kanssa värkkäämään ilmanpäiten). Sitten huipulle hilloa
liimaksi ja eristeeksi, jäisiä puolukoita ja liivatekiille puolukoille. Reunoille
kermaa. Toivottavasti maistuu!
Tämä oli helppo juttu, tämä charlottakakku. Mutta lisätoive -
kissakakku - vei yöunet ja aiheutti armotonta nettisurffausta pitkin maailmaa.
Aivan ihania kissakakkuja löytyi venäläisistä leivontablogeista, joten olkoon
tämä tyttökatti niiden kunniaksi nimeltään Sofia Kolokolnikova (suom. Sofia
Tiukunen [suom. huom.]):
Sofia-katti söi silmät aukaistuaan vatsansa täyteen
suklaatäytettä ja naminamihilloa. Päällensä se puki valkean kermaturkin.
Lakuviiksensä se piippasi kiharalle ja huulensa punasi vadelmaisiksi. Sitten se
otti käpälät allensa ja lähti kylille. Sillä on nimittäin TÄRKEÄT treffit
1-vuotiaspäiviään viettävän Nilla-pojan kanssa tänä iltana.
Vanha rouva