Sain heinäkuussa ihanalta ystävältä kimpullisen auringonkeltaista pörrölankaa. Mallaamisen ja mittaamisen jälkeen totesin, ettei langoista ole aikuisen pörröpaitaan. Sen sijaan pikkuinen ihmisenalku saisi oivan paidan, jos oikea ihmisenalku sattuisi kohdalle. Ja sattuihan se!
30.9.2020
Auringonkeltainen kimallepörrö
23.9.2020
Puisevia juttuja
Tein pihapöydälle syksyisen asetelman. Astiaksi valistin klohmuisen alumiinivadin, johon hakkasin rautanaulalla reikiä liian veden valua pois. Oasissieni vadin pohjalle ja sieneen rautalankahakasten avulla pulleaa pallerojäkälää. Keskelle neljättä viikkoa kukkiva hortensia ja ympärille oman päärynäpuun hedelmiä.
Olga on venäläinen päärynäpuu. Se kukkiin lumivalkoisin kukkasin kolme viikkoa alkukesästä. Hedelmiä se tekee ahkerasti. Päärynät ovat kivikovia ja niin pahan makuisia, että linnutkin jättävät ne rauhaan. Minulle ne kernaasti kelpaavat koristeiksi.
Pihapihlajamme on kaunis niin keväällä kuin syksylläkin. Mutta sekin on ilkimys, sillä kirpeänhappamista marjoista ei ole ihmisen ravinnoksi. Sen sijaan odotan innolla tilhiparvia, jotka putsaavat pyhän puun helisten ja tirskuttaen.
Tänä vuonna Paljakan rinteet tarjosivat yltäkylläisesti suppilovahveroita, sateesta raikasta hengitysilmaa ja metsänähtävyyksiä: naavaa, kaatuneita kuusia, sammalmättäitä.
Rannat paloivat keltaisena, punaisina ja oransseina.
Keskellä Oulua on Hupisaarten puistoalue, mistä löytyy puuaarteita. Niihin piti päästä tutustumaan. Niinpä otimme oppaaksemme Jennin, biologin ja luonto-oppaan. Kummallisia, mielenkiintoisia, mielikuvitusta kutkuttavia ja ihmeellisiä asioita selvisi kahdessa tunnissa puiston puista. Näimme mm. kuusen, mihin intiaanipäällikön karkottamat hiirulaiset ovat paenneet. Koivut kyynelehtivät ja panevat välillä ranttaliksi rispaannuttamalla lehtensä. Mänty voi olla hippi taikka jäykkäniska. Ihan ihme juttuja!
14.9.2020
Nollasienestystä

Syyskuussa meillä on tapana käydä herkkutattijahdissa Rokuan kansallispuiston maisemissa.
Ajelemme aamutuimaan 80 kilometriä tattimaisemiin. Mukana kulkevat tuhdit eväät, sillä jäkäläkankailla kuluu helposti useampi tunti. Poimimme aarteita, juttelemme mukavia tai olemme itseksemme. Välillä juomme kahvit ja syömme voileivät. Sitten taas metsästetään valkeita sieniä (venäjäksi herkkutatti on "valkoinen sieni"). Sitten taas syömme. Homma jatkuu ja jatkuu.
Mutta ei tänä vuonna. Ei herkkutatin herkkutattia. Nollasienestystä.
Piti sitten syödä niitä eväitä, ihastella maisemia ja hengittää puhdasta ilmaa. Piipahdimme myös Rokua Geopark-alueeseen kuuluvalla Liimanninkosken lehtojensuojelualueella.
Poimimme paremman puutteessa kolme ämpärillistä mehumarjoja: mustikkaa, juolukkaa, puolukkaa ja kaarnikkaa.