Auringonkeltainen kimallepörrö

Sain heinäkuussa ihanalta ystävältä kimpullisen auringonkeltaista pörrölankaa. Mallaamisen ja mittaamisen jälkeen totesin, ettei langoista ole aikuisen pörröpaitaan. Sen sijaan pikkuinen ihmisenalku saisi oivan paidan, jos oikea ihmisenalku sattuisi kohdalle. Ja sattuihan se!

 

Sain hätäviestin, että 8-vuotias pikkutyttö on vailla kasarityylistä villapaitaa. Tiesin oitis, että auringonkeltaisesta semmoinen syntyy suitsait isoilla puikoilla. Vastaavista vetimistä on nimittäin kokemusta oikealta kasarikaudelta. Kudoin silloin solkenaan sinisiä ja pinkkejä pörröpaitoja ystäville ja työtovereille. 

Auringonkeltainen pörrö saa ilmettä kimalteesta, joka pilkistää kivasti pörölangan seasta. Lisäksi syvyyttä tuo etumukseen virkkaamani auringonkehrä.

Nyt vain odotellaan, että 8-vuotias neiti saapuu syyslomalla mallaamaan kimallepörröään. Saattaapi olla, että neidin veli haluaa samanmoisen ;)

Kiitos Stansta ihanasta kimpusta. 

Vanha rouva

Puisevia juttuja

Viime viikkoina on tullut vaellettua pitkin merenrantaa, jokivarsia, vaaroja ja puistoja. Siinä sivussa koppiin ja ämpäreihin on kerääntynyt marjoja, sieniä, oksia, jäkäliä, sammalia ja lehtiä. Oli lupa ottaa. Metsänantimien lisäksi puutietämys ja -ymmärrys ovat kasvaneet.

Tein pihapöydälle syksyisen asetelman. Astiaksi valistin klohmuisen alumiinivadin, johon hakkasin rautanaulalla reikiä liian veden valua pois. Oasissieni vadin pohjalle ja sieneen rautalankahakasten avulla pulleaa pallerojäkälää. Keskelle neljättä viikkoa kukkiva hortensia ja ympärille oman päärynäpuun hedelmiä.

Olga on venäläinen päärynäpuu. Se kukkiin lumivalkoisin kukkasin kolme viikkoa alkukesästä. Hedelmiä se tekee ahkerasti. Päärynät ovat kivikovia ja niin pahan makuisia, että linnutkin jättävät ne rauhaan. Minulle ne kernaasti kelpaavat koristeiksi.

Pihapihlajamme on kaunis niin keväällä kuin syksylläkin. Mutta sekin on ilkimys, sillä kirpeänhappamista marjoista ei ole ihmisen ravinnoksi. Sen sijaan odotan innolla tilhiparvia, jotka putsaavat pyhän puun helisten ja tirskuttaen.

Kun päiväsydämen liukastelee sinisten vaarojen rinteillä, tietää tehneensä töitä ruokansa eteen.

Tänä vuonna Paljakan rinteet tarjosivat yltäkylläisesti suppilovahveroita, sateesta raikasta hengitysilmaa ja metsänähtävyyksiä: naavaa, kaatuneita kuusia, sammalmättäitä.

 

Rankan sateen keskellä Koitelinkoski kuohusi, huokasi ja pärski.  

Rannat paloivat keltaisena, punaisina ja oransseina.

Keskellä Oulua on Hupisaarten puistoalue, mistä löytyy puuaarteita. Niihin piti päästä tutustumaan. Niinpä otimme oppaaksemme Jennin, biologin ja luonto-oppaan. Kummallisia, mielenkiintoisia, mielikuvitusta kutkuttavia ja ihmeellisiä asioita selvisi kahdessa tunnissa puiston puista. Näimme mm. kuusen, mihin intiaanipäällikön karkottamat hiirulaiset ovat paenneet. Koivut kyynelehtivät ja panevat välillä ranttaliksi rispaannuttamalla lehtensä. Mänty voi olla hippi taikka jäykkäniska. Ihan ihme juttuja!

 

Merenrannan puut taipuvat syysmyrskyssä. Kotikuuset roskaavat pihan. Kohta vaahterat punastuvat. 

Onhan näitä - puisevia juttuja.

Vanha rouva

Nollasienestystä

Syyskuussa meillä on tapana käydä herkkutattijahdissa Rokuan kansallispuiston maisemissa.

Ajelemme aamutuimaan 80 kilometriä tattimaisemiin. Mukana kulkevat tuhdit eväät, sillä jäkäläkankailla kuluu helposti useampi tunti. Poimimme aarteita, juttelemme mukavia tai olemme itseksemme. Välillä juomme kahvit ja syömme voileivät. Sitten taas metsästetään valkeita sieniä (venäjäksi herkkutatti on "valkoinen sieni"). Sitten taas syömme. Homma jatkuu ja jatkuu.

Mutta ei tänä vuonna. Ei herkkutatin herkkutattia. Nollasienestystä.

Piti sitten syödä niitä eväitä, ihastella maisemia ja hengittää puhdasta ilmaa. Piipahdimme myös Rokua Geopark-alueeseen kuuluvalla Liimanninkosken lehtojensuojelualueella.

Poimimme paremman puutteessa kolme ämpärillistä mehumarjoja: mustikkaa, juolukkaa, puolukkaa ja kaarnikkaa.

 

 

Olen jatkojalostanut puutarhan antimia. Herukoista ja omenoista tein uunipellilliset piirakkaa. Pohjaa ja päällysmurua varten tarvitset: 8 dl vehnäjauhoja, 4 dl sokeria, 250 g voita sulatettuna, 1 tl soodaa ja 1 tl vaniljasokeria. Sekoita em. aineet keskenään ja siirrä 1/3 taikinasta erilleen, jotta voit murustella sen piirakan päälle ennen paistamista. Lisää loppuun taikinaan 2 dl kermaviiliä ja 1 muna. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Ennen marjojen / omenaraasteen lisäämistä tee muheva juustokerros sekoittamalla 400 g maustamatonta tuorejuustoa, 1 muna, 1/2 dl sokeria, 1 rkl vehnäjauhoja, 1 tl vaniljasokeria. Jos käytät piirakassasi marjoja, lisää juustotäytteeseen kanelia. Jos käytät omenaa, lisää sitruunankuoriraastetta. Sekoita tuorejuustotäyte hyvin. Levitä täyte taikinan päälle.

Ripottele tuorejuustokerroksen päälle litran verran marjoja taikka saman verran raastettua/kuutioitua omenaa. Ripottele vielä erillään oleva taikinamuru marjojen/omenan päälle. Paista piirakka 200 asteessa n. 35 min.

Piirakka menee liukkaasti alas sellaisenaankin, mutta minä rustasin ystävää varten piirakkaleivoksia. Vatkasin 2 dl kermaa kovaksi vaahdoksi, lisäsin 100 g vaniljatuorejuustoa ja ripauksen sokeria. Pursotin leivosten päälle ruusukkeen ja koristelin ruusupavun kukilla, orvokeilla ja mintunlehdillä.

Muitakin ruokaruusauksia on syyskuussa tullut tehtyä. 

Töihin tarvittiin kokouseväitä ja voileipäkakkuja. 

Tein tämmöisiä.

Mehumarjojen poiminta jatkuu. Mikäs on metsässä ollessa, kun aurinko paistaa. 

Eväät mukaan ja menoksi!

Vanha rouva

Syysjaloille

 

Syyskuu on alkanut kirkkaassa auringonpaisteessa ja taivaan huikaisevassa sinessä.

Lämpiminä päivinä on mukava istua puutarhassa, antaa ajatuksen lentää ja käsien tehdä työtään.

 

Ostin kirpparilla viidellä eurolla ison pussillisen villalankoja.

Niistä on syntynyt sukkia syysjaloille.

Vanha herra tosin on tyrmistynyt, sillä yhdetkään sukat eivät ole hänelle.

Odottakoon vuoroaan.

Vanha rouva