Kesä odotti meitä Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa. Ihanan pienen maan ihana pieni pääkaupunki. Kukat kukkivat, ihmiset hymyilivät, aurinko paistoi. Kaupunki oli putipuhdas ja palvelut pelasivat.
Kävelimme Vanhan herran kanssa sydämemme kyllyydestä. Katselimme kauniita taloja, kiipesimme linnavuorelle, kävimme museoissa, nautimme ainakin kahdet kakkukahvit per päivä ja söimme slovenialaista, balkanilaista, havannalaista, italialaista ja välimerellistä ruokaa.
Bussittelimme päiväseltään Adrianmeren rannalla Piranissa. Matkaa ei ollut kuin 120 km, mutta bussi sai matkaan menemään kolme tuntia kiertelemällä pikkukaupunkeja ja maalaiskyliä vehmaissa ja mäkisissä maisemissa.
Katsotaanpa hieman lähempää:
Talot olivat toinen toistaan kauniimpia:
Viehättäviä yksityiskohtia:
Kasvitieteellisessä puutarhassa tuoksui valkosipuli,
sillä karhunlaukka oli täydessä kukassa:
Keltaiset kukat helottivat pajuaitaa vasten keskiaikaisen talon sisäpihalla:
Sosialistisen realismin rippeitä näkyi siellä täällä uuden kaupungin puolella:
Kun minä tervehdin menneitä tovereita, tutki huivityttönen tulevaisuuden saloja:
Lasten kirjastoauto oli parkkeerattu keskelle vanhaa kaupunkia viikonloppuvapaataan viettävien perheiden ulottuville:
Luomutorilla oli tarjolla toinen toistaan maukkaampia herkkuja:
Pieni antiikkikauppa vei sydämeni (ja rahani):
Taivaallista ruokaa nauttiessamme saatoimme vain huokaista myöntymisen merkiksi,
sillä ravintolan seinällä luki selvällä sloveenilla:
Venäjän kielen perusteella olin ymmärtävinäni, että:
"MUISTI ON RAJALLINEN. TYHMYYS EI."
Lomanen tuli tarpeeseen ja se täytti tehtävänsä - antoi uutta puhtia, uusia ideoita ja uutta ymmärrystä.
Ja kiitollisuutta siitä, että saan elää tässä kauniissa maailmassa maailman parhaan matkakumppanin kanssa.
Vanha rouva
