Päätin tehdä suklaasyntiä. Kävin vasiten merkkikaupassa hakemassa raaka-ainetta. Tavalliseen kermalikööriin en koskenut, vaan valikoin deluxea, missä on "täyteläistä belgialaista suklaata". Osoittautui tummaakin tummemmaksi noin ensi naukulla. Siispä leipomaan!
Uunipellin kokoista pohjaa varten vatkasin 5 isoa kananmunaa ja 4 dl sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Sulatin 200 g voita ja keitin 2 dl vahvaa kahvia. Yhdistin 6 dl vehnäjauhoja, 1 dl kaakaojauhetta ja 1 tl leivinjauhetta. Lisäsin munavaahtoon vuorotellen kuivat ja määrät aineet. Levitin taikinan leivinpaperin päälle uunnipellille ja paistoin 200 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytin. Leikkasin osan annosleivospaloiksi ja lykkäsin pakkaseen. Osa päätyi pitkulaiseksi kakuksi tarjoiluvatiin.Vatkasin 400 g huoneenlämpöistä voita, 6 rkl kaakaojauhetta ja 5 dl tomusokeria kuohkeaksi. Lisäsin 1,5 dl Baileys Chocolat Luxe -kermalikööriä ja jatkoin vatkaamista hyvän tovin. Nostelin suklaavaahdon pursotuspussiin ja täytin mokkapohjan runsailla kiehkuroilla. Loppusilaus hoitui suklaaströsseleillä ja -sydämillä sekä sipsauksella tomusokeria.
Keitin kahvit ja syötin Vanhan herran ähkyyn.
Vanha rouva