Värillä ei väliä, kunhan on punainen!

Sisko ja Vanha herra tekivät minulle konnuuden joulun alla. 

Oikein PUNAISEN konnuuden.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN amaryllis?

Ei ollut, sillä haluan itse valita joulukukkani.

Olisiko konnuus ollut korillinen PUNAISTA lankaa?

Ei ollut, sillä mitä sisko ja mies muka langoista ymmärtävät?

Olisiko konnuus ollut pussilakanasetti PUNAISESTA flanellista?

Ei ollut, sillä shoppailimme uudet petivaatteet yhdessä Vanhan herran kanssa.

Olisiko konnuus ollut PUNAISTEN keittiövärkkien kokoelma?

Ei ollut, sillä toisen purkin sain Nuorelta rouvalta ja toisen kapustoineen ystävättäreltä.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN kahvinkeitin?

Ei ollut, sillä sen toi joulupukki pari joulua sitten.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN eteisen matto?

Ei ollut, sillä sen kudotutin vuosi sitten jouluksi paikallisella matonkutojalla.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN oloasu legginseineen ja tunikoineen?

Ei ollut, sillä asun tilasin itse Ruotsista asti.

Olisko konnuus ollut PUNAINEN olkalaukku?

Ei ollut, sillä hankin nahkalaukun monta vuotta sitten työlaukukseni.

Olisiko konnuus ollut PUNAISET lapikkaat?

Ei ollut, sillä valitsin huopatossut pari vuotta sitten mustien, valkeiden ja vihreiden joukosta.

NO MIKÄ HIIVATTI SE KONNUUS SITTEN OLI???

Tuntomerkit:

PUNAINEN, 

SYLIIN SOPIVA ja 

HILJAISESTI HURISEVA...

Konnuus oli tämä peli, jolla nyt toivotan sinulle 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Lahjasta PUNASTUNUT

Vanha rouva

Hopean hohdetta

Joulunalusviikolla löysin markkinoilta ihastuttavan kaarnakuusen. Taitava tekijä oli sommitellut sen aidosta männynkaarnasta: kerännyt kaarnat metsästä, kuivattanut ne saunanlauteilla, rakentanut pajusta ja kanaverkosta korkean kartion, liimannut kaarnat kartioon ja lopuksi suhuttanut kaarnakuusen himmeän valkeaksi. Puulla on korkeutta kunnioitettavat 95 cm. Rakastuin puuhun suinpäin ja olisin maksanut siitä vaikka maltaita - selvisin kuitenkin selvällä rahalla.

Kaarnapuun ujon kauneuden vastapainoksi asettelin pöydänpäähän blingbligiä: kristallimaljoja täynnä namusia, hopenhohtoisia lasipalloja ja kimeltäviä kynttiläastioita.

Keittiön kaapinpäälle pääsivät Vanhan herran tinapytyt ja mummuni hopeanekka. Mukana on myös kanelitankoja maitopurkillinen ja kolme vuosikertatonttua. Mustan tonttumuorin sain kauan sitten siskonpojalta ja kaksi muuta lähtivät mukaani Riiasta muinaisina aikoina.






Kammarin kirjoituspöydän tyhjensin joulun kunniaksi kirjapinoista ja työpapereista. Viime vuonna rustaamani mustavalkeat tähdet ripustin kattolamppuun ja rakkaan ystävän kiikuttama puurokulho sai tylliin käärittyjä joulukukkasia hoivattavakseen. Joulupallot, kultalangasta kauan sitten virkatut, pyörähtivät pöydän päälle kuin itsestään.

Joululahjoja varten ompelin alkusyksystä paketteja - en kuitenkaan kankaasta, vaan tapetista. Koristelin paketit paperikukkasin.

Taannoisella valotalokurssilla leikkelin minkkiverkosta sydämiä ja upotin ne pellavakuituliemeen. Kauniita niistä tuli, varsinkin kun ripustin ne ikkunanpieleen yksinkertaisella pellavanarulla.

Joulutarjoiluiksi tein tuttua ja turvallista (lettipullaa ja pipareita) sekä uutta ja ennenkokematonta (pähkinäisiä suklaapipareita ja uuniomenakakkua ilman kakkua).

Sain sisareni joulunalusviikolla kylään. Sisko ja Vanha herra olivat yhteistuumin juonineet pääni menoksi konnuuden. Se ei ole hopeanhohtoinen, vaan PUNAINEN. Paljastan sen tuota pikaa...

Vanha rouva, syvästi kiitollinen

Joulurauhaa

Taannoisella Marokon matkalla virkkaamani pumpulikuuset valmistuivat parahultaan jouluksi. Ompelin kaksi kuusta yhteen, täytin vanulla ja neuloin mustan samettinauhan killukkeeksi. Siinä ne nyt roikkuvat keittiön kaapinnupeissa.

Löysin kirpparilta muutamalla sentillä ohuesta pumpulilangasta virkatun kauluksen ja villalangasta tehtyä leveää pitsiä. Tein kauluksesta joulukranssin: kovetin kauluksen sokerivedellä ja sitaisin rusetin villapitsistä. Kaksi pikkuruista suklaamuottia kera kultakeskustan ja helmien pääsivät koristamaan rusettia. Alustaksi liimasin ikealaisen metallilautasen, jonka suhutin mustaksi. Aika söpö ja sopivan romanttinen eteisen seinälle.

Näiden joulukoristusten myötä toivotan sinulle 

HYVÄÄ JOULUA!

Vanha rouva

Mandariineista markiiseihin

Luonto on koristellut kartanoamme oikein urakalla. Lumi on kuorruttanut ruusunmarjat ja pihapenkit puuterillaan. Tienvieruskuusi taipui lumen painosta niin alas, että kuormurit pöllyyttivät osan havuista tienpeitoksi. Otimme sahan avuksi ja leikkasimme roikko-oksat pois.

Mitä tehdä kuusenoksista - muuta kuin havukransseja hautausmaalle? Otin leikkurit, narua ja kunnon työhanskat. Niin minä sitten veivasin pationkaiteeseen havuköynnöksen. Kiinnitin siihen 80 valotuikkua säihkymään.

Vanha herra vähän toppuutteli hommaani, mutta kun näki lopputuloksen, alkoi kehua - ihan kuin olisi itse asiaa pitkäänkin miettinyt ja ihan itse koko homman hoitanut ;)

Ohikulkiessani olen tökkinyt ruskeaan konttiin havuja - kuusta, katajaa ja mäntyä. Suuri kontti löytyi pilkkahintaan kirpparilta. Nyt tuo käsin puusta veistetty ja päreistä punottu aarre koristaa ovenpieltä. 

Kun ulkohommat oli klaarattu, siirryin sisähommiin. Nostin pöydänpäähän mandariinikorit. Tiedäthän nuo söpöiset Liiterin puukopat, joissa myydään parin kilon mandariinisatseja. Maalasin korit mennäviikolla valkeiksi. Maalin alle töpöttelin myös puuvillapitsiä. Nyt on pöydän päässä kaksi koria päällekkäin joulukukkien kotina ja yksi mandariinien ottipaikkana. Edesmenneiden verhojen harsoa vähän sinne ja tänne, niin jo on romanttista.

Nostin peräkammarin pöydälle uuden valotaloni. Kävin värkkäämässä sen paikallisessa kädentaitotalossa. Voi että oli mukavaa, kun oli ammattilainen neuvomassa. Tein yhden korkean talon kahden lilliputtitalon sijasta. Korkeutta valotalollani on melkein metrin verran.

Panin jälleen yhden vanhan kirjan silpuksi. Tein hyrriä, jotka ripustin pönttöuunin kupeeseen. Kirja, josta hyrränauhan tein, oli venäläisiä aatelisia miniatyyrimaalauksina esittelevä vanha taidekirja. Tekstiosasta kirjaa taittelin nuo hyrrät, mutta kirjan kuvaosasta tuli jotain ihan muuta. 

Leikkasin aatelisneitoja ja -urhoja irti kirjasta ja liimasen kunkin omaan leivosmuottiinsa (jotka nekin ovat aitoa retrokamaa muinaisesta maasta nimeltä CCCP). Reunoille ripottelin kimalletta ja silkkinauhan ripustuskohtaan timantteja ja kuusenkoristenauhaa.

 

 

Salaneuvokset, markiisit, kreivittäret ja upseerit kohtaavat salaa toisensa jouluaattona, kun ripustan heidät joulukuuseen. Siinähän säätävät valotalon hämyssä ja amaryllisten katveessa.

Vanha rouva

Tuolta ne tuli ja tonne ne meni

Kävimme Vanhan herran kanssa ihmettelemässä pusikoissa vellovaa merivettä. Ei ole miesmuistiin kuulemma vesi ollut joulukuussa näin korkealla. Ai ei vai? Miehen perustellessa väitettään  minä hoksasin rantavedessä kummallisia viiruja:

Ihan kuin joku olisi virkannut hyhmään koristeketjuja. 

Aikani ketjusilmukoita kummastelin ja käännyin sitten ympäri. Ja kas, virkkaaja paljastui: 

Kokonainen sorsaheimo oli ottanut räpylät alleen ja lätkytellyt niemen yli, 

kun eivät ilmeisesti viitsineet sitä uiden kiertää:

Kohta typykät pääsevät luistelemaan, sillä meillä on pakkasta kymmenen astetta!

Vanha rouva

Isän- ja äidinmaallinen

Itsenäisyyspäivänä revin neuvostoaikaisen lyhennesanakirjan kappaleiksi. Kierittelin kirjan alkusivuista tötteröitä ja liimasin ne pyöreälle pahville. Keskelle mallasin jos jonkinlaista joulupalloa ja paperiruusuketta, mutta pisimmän korren veti kirpparilta hamstraamani metallivati kera kahden paperikukkasen. Sossulyhennekranssi pääsi olohuoneen seinälle.  

Lyhenteitä sen kun piisasi ja niin minä rullailin lisää tötteröitä katsellessani linnan juhlia. Nyt liimasin tötteröt soikella aluspahville ja jätin keskustan aika avonaiseksi. Lyhenteiden keskelle mallasin uuden soikean pahvin. Päällystin pahvin pellavaliinalla. Toiseen reunaan värkkäsin paperikukkasia ja toiseen reunaan...

... jemmastani löytyi anoppivainaan taikinapyöriä kaksin kappalein. Niiden seuraan pääsi anopin maustemittana käyttämä palkintolusikka sekä pikkuinen konvehtimuotti. Paras koriste on kuitenkin talomme porstuan alta remontissa löytynyt kardemummapurnukka.

Tämä leivontakranssi pääsi itseoikeutetusti keittiön kaapin päälle.

Suurkiitos niille naisille ja miehille, joiden ansiosta voin omassa kodissani, omassa maassani ja omassa rauhassani tehdä menneiden aikojen aarteista nykypäivän iloja.

Vanha rouva, isän- ja äidinmaallinen

PS. Venäjän kielellä isänmaa on äidinmaa!

Lempeää romuromantiikkaa

Olen pitkään miettinyt hopealusikoidemme kohtaloa. Lyhyenlännät lusikat uppoavat vartta myöten kahvimukeihin, jälkiruokalusikoina ne ovat tuskattuvan pienipesäisiä ja suurikouraisen Vanhan herran hyppysissä ne näyttävät lähinnä huvittavilta. En voi anopin peruja myydä enkä liioin leikkoa ja taivutella koruiksi.

Nyt piirongin lootassa lymyilevät hopealusikat pääsivät ihmisten ilmoille. Tein niistä roikkuvan härpäkkeen takan viereen.

Piikkilankarenkula suoraan 1940-luvun Lapista pääsi killumaan kattoon neljän mustan samettinauhan varaan. Valkealla organzalla ripustin lusikoita renkulaan. Väleihin roikotin pitkiä lasiriipuksia, jotka Nuori rouva minulle lahjoitti hajotettuaan äitinsä kattovalaisimen. Härpäke näytti kovin aneemiselta, joten lisävarustelin sen paperikukkasilla.

Tykästyin niin paperintaitteluun, että kukkasten lisäksi värkkäsin kartioita ja isoja tähtiä piirongin päälle:

Samalla istumalla tein kaksi isoa tähteä tapettipaperista ja vanhoista kirjansivuista. Saunakammarin seinälle pääsi tähtönen, jonka keskustaa sulostuttaa pariton lautanen, mitä lie itäblokkikrumeluuri:

Eteisen seinään naulaamani tähden keskustaan leikkelin ja liimasin tuohitötteröstä pikkurenkulan:

Lisää tähtiä lienee tulossa...

Terveisin 

Vanha rouva