Värillä ei väliä, kunhan on punainen!

Sisko ja Vanha herra tekivät minulle konnuuden joulun alla. 

Oikein PUNAISEN konnuuden.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN amaryllis?

Ei ollut, sillä haluan itse valita joulukukkani.

Olisiko konnuus ollut korillinen PUNAISTA lankaa?

Ei ollut, sillä mitä sisko ja mies muka langoista ymmärtävät?

Olisiko konnuus ollut pussilakanasetti PUNAISESTA flanellista?

Ei ollut, sillä shoppailimme uudet petivaatteet yhdessä Vanhan herran kanssa.

Olisiko konnuus ollut PUNAISTEN keittiövärkkien kokoelma?

Ei ollut, sillä toisen purkin sain Nuorelta rouvalta ja toisen kapustoineen ystävättäreltä.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN kahvinkeitin?

Ei ollut, sillä sen toi joulupukki pari joulua sitten.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN eteisen matto?

Ei ollut, sillä sen kudotutin vuosi sitten jouluksi paikallisella matonkutojalla.

Olisiko konnuus ollut PUNAINEN oloasu legginseineen ja tunikoineen?

Ei ollut, sillä asun tilasin itse Ruotsista asti.

Olisko konnuus ollut PUNAINEN olkalaukku?

Ei ollut, sillä hankin nahkalaukun monta vuotta sitten työlaukukseni.

Olisiko konnuus ollut PUNAISET lapikkaat?

Ei ollut, sillä valitsin huopatossut pari vuotta sitten mustien, valkeiden ja vihreiden joukosta.

NO MIKÄ HIIVATTI SE KONNUUS SITTEN OLI???

Tuntomerkit:

PUNAINEN, 

SYLIIN SOPIVA ja 

HILJAISESTI HURISEVA...

Konnuus oli tämä peli, jolla nyt toivotan sinulle 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Lahjasta PUNASTUNUT

Vanha rouva

Hopean hohdetta

Joulunalusviikolla löysin markkinoilta ihastuttavan kaarnakuusen. Taitava tekijä oli sommitellut sen aidosta männynkaarnasta: kerännyt kaarnat metsästä, kuivattanut ne saunanlauteilla, rakentanut pajusta ja kanaverkosta korkean kartion, liimannut kaarnat kartioon ja lopuksi suhuttanut kaarnakuusen himmeän valkeaksi. Puulla on korkeutta kunnioitettavat 95 cm. Rakastuin puuhun suinpäin ja olisin maksanut siitä vaikka maltaita - selvisin kuitenkin selvällä rahalla.

Kaarnapuun ujon kauneuden vastapainoksi asettelin pöydänpäähän blingbligiä: kristallimaljoja täynnä namusia, hopenhohtoisia lasipalloja ja kimeltäviä kynttiläastioita.

Keittiön kaapinpäälle pääsivät Vanhan herran tinapytyt ja mummuni hopeanekka. Mukana on myös kanelitankoja maitopurkillinen ja kolme vuosikertatonttua. Mustan tonttumuorin sain kauan sitten siskonpojalta ja kaksi muuta lähtivät mukaani Riiasta muinaisina aikoina.

Kammarin kirjoituspöydän tyhjensin joulun kunniaksi kirjapinoista ja työpapereista. Viime vuonna rustaamani mustavalkeat tähdet ripustin kattolamppuun ja rakkaan ystävän kiikuttama puurokulho sai tylliin käärittyjä joulukukkasia hoivattavakseen. Joulupallot, kultalangasta kauan sitten virkatut, pyörähtivät pöydän päälle kuin itsestään.

Joululahjoja varten ompelin alkusyksystä paketteja - en kuitenkaan kankaasta, vaan tapetista. Koristelin paketit paperikukkasin.

Taannoisella valotalokurssilla leikkelin minkkiverkosta sydämiä ja upotin ne pellavakuituliemeen. Kauniita niistä tuli, varsinkin kun ripustin ne ikkunanpieleen yksinkertaisella pellavanarulla.

Joulutarjoiluiksi tein tuttua ja turvallista (lettipullaa ja pipareita) sekä uutta ja ennenkokematonta (pähkinäisiä suklaapipareita ja uuniomenakakkua ilman kakkua).

Sain sisareni joulunalusviikolla kylään. Sisko ja Vanha herra olivat yhteistuumin juonineet pääni menoksi konnuuden. Se ei ole hopeanhohtoinen, vaan PUNAINEN. Paljastan sen tuota pikaa...

Vanha rouva, syvästi kiitollinen

Joulurauhaa

Taannoisella Marokon matkalla virkkaamani pumpulikuuset valmistuivat parahultaan jouluksi. Ompelin kaksi kuusta yhteen, täytin vanulla ja neuloin mustan samettinauhan killukkeeksi. Siinä ne nyt roikkuvat keittiön kaapinnupeissa.

Löysin kirpparilta muutamalla sentillä ohuesta pumpulilangasta virkatun kauluksen ja villalangasta tehtyä leveää pitsiä. Tein kauluksesta joulukranssin: kovetin kauluksen sokerivedellä ja sitaisin rusetin villapitsistä. Kaksi pikkuruista suklaamuottia kera kultakeskustan ja helmien pääsivät koristamaan rusettia. Alustaksi liimasin ikealaisen metallilautasen, jonka suhutin mustaksi. Aika söpö ja sopivan romanttinen eteisen seinälle.

Näiden joulukoristusten myötä toivotan sinulle 

HYVÄÄ JOULUA!

Vanha rouva

Tuolta ne tuli ja tonne ne meni

Kävimme Vanhan herran kanssa ihmettelemässä pusikoissa vellovaa merivettä. Ei ole miesmuistiin kuulemma vesi ollut joulukuussa näin korkealla. Ai ei vai? Miehen perustellessa väitettään  minä hoksasin rantavedessä kummallisia viiruja:

Ihan kuin joku olisi virkannut hyhmään koristeketjuja. 

Aikani ketjusilmukoita kummastelin ja käännyin sitten ympäri. Ja kas, virkkaaja paljastui: 

Kokonainen sorsaheimo oli ottanut räpylät alleen ja lätkytellyt niemen yli, 

kun eivät ilmeisesti viitsineet sitä uiden kiertää:

Kohta typykät pääsevät luistelemaan, sillä meillä on pakkasta kymmenen astetta!

Vanha rouva

Isän- ja äidinmaallinen

Itsenäisyyspäivänä revin neuvostoaikaisen lyhennesanakirjan kappaleiksi. Kierittelin kirjan alkusivuista tötteröitä ja liimasin ne pyöreälle pahville. Keskelle mallasin jos jonkinlaista joulupalloa ja paperiruusuketta, mutta pisimmän korren veti kirpparilta hamstraamani metallivati kera kahden paperikukkasen. Sossulyhennekranssi pääsi olohuoneen seinälle.  

Lyhenteitä sen kun piisasi ja niin minä rullailin lisää tötteröitä katsellessani linnan juhlia. Nyt liimasin tötteröt soikella aluspahville ja jätin keskustan aika avonaiseksi. Lyhenteiden keskelle mallasin uuden soikean pahvin. Päällystin pahvin pellavaliinalla. Toiseen reunaan värkkäsin paperikukkasia ja toiseen reunaan...

... jemmastani löytyi anoppivainaan taikinapyöriä kaksin kappalein. Niiden seuraan pääsi anopin maustemittana käyttämä palkintolusikka sekä pikkuinen konvehtimuotti. Paras koriste on kuitenkin talomme porstuan alta remontissa löytynyt kardemummapurnukka.

Tämä leivontakranssi pääsi itseoikeutetusti keittiön kaapin päälle.

Suurkiitos niille naisille ja miehille, joiden ansiosta voin omassa kodissani, omassa maassani ja omassa rauhassani tehdä menneiden aikojen aarteista nykypäivän iloja.

Vanha rouva, isän- ja äidinmaallinen

PS. Venäjän kielellä isänmaa on äidinmaa!

Nostalgista mansikkamarenkia

Maistelin zefir-nimistä kakkua monta kertaa sosialistisessa Leningradissa.

Iloni oli suuri, kun löysin sefiirin ohjeen uudesta kakkukirjastani. Kirja on virolaisten Pille Enden ja Lia Virkuksen Verrattomat kakut sekä muita leivonnaisia.

Pillen ja Lian ohjeen mukaan vatkasin kolmen valkuaista kovaksi vaahdoksi. Lisäsin vaahtoon pikkuhiljaa 2,5 dl sokeria. Kuumensin 3 dl mansikkahilloa kiehumispisteeseen ja liruttelin ohuena nauhana hissukseen taikinakulhoon. Jatkoin vatkaamista keskinopeudella 20 minuuttia. Tuloksena oli ilmava, kiiltävä, äkkimakea hillomarenki eli sefiiri.

Pursotin sefiirin täytekakun päälle. Herkun asettelin sosialistiselle kakkuvadille suoraan Leningradista.

Äkkimakeaa oli - ei enää kolota imelähammasta, ei. Mutta nostalgiset muistot valtasivat mielen, voi nuoruutta...

Vanha rouva

Aito sossu

Elvi-täti oli vasiten minua varten hommannut huutokaupasta kristallilampun. Hän vei sen lasit kilisten kotiinsa ja kutsui minut katsastamaan hankintaa: Se on kuule justiinsa sun näkönen. Vie äkkiä teille.

Yritin hieman vastustella, sillä aika krumeluuri tapaus oli kysymyksessä. Mutta miten vastustaa 85-vuotiasta teräsmummua, joka ei ota kuuleviin korviinsa vastaväitteitä? Yritin hätäpäissäni vedota Vanhaan herraan, jonka mielestä meillä on jo ihan tarpeeksi romua. Elvin ääni kohosi ja kädet huitoivat: Kuule likka, minä tikut vetelen miesten mielipiteillä. Lamppu lähtee teille ja pulinat pois!

Onneksi hoksasin lampunjalassa autuaaksitekevän leiman Made in Tšekkoslovakia. Kiikutin lampun kotio ja myin sen Vanhalle herralle saatesanoilla: Kato ny, tää on aito sossu eikä mikään hongkong. Tää on tšekki, eiks oo hieno!

Vanha herra otti lampun hoiviinsa, purki osiin, poisti sähköjohdot ja metalliset lampunkannat, pesi, kiillotti ja puunasi. Kokosi ja liimasi. Ja toden totta, krouvista sähkölampusta sukeutui aito sossukristallikynttelikkö:

Vanha herra esitteli kynttelikköä serkkulikalleen: 

Kato, se on bohemiaa, samaa, mitä meidän huussin ristalliruunukin on!

Vanha rouva

Aika vinyylin kaupittee

Vanha herra toi keväällä minulle ison kasan tapettikirjoja, jotka maalikauppias oli heittämässä roskiin.

Osa tapeteista oli muovipinnoitettuja vinyylitapetteja, jotka tuoksahtavat omituiselle. Olin jo nakkaamassa vinyylikirjaa kaatopaikkakuormaan, kunnes minulla välähti: jos kerta vinyyli ei passaa sisätiloihin hajuhaittansa takia, miksen koittaisi tehdä siitä jotain ulkotiloihin. Muovitettu pinta ei taida olla moksiskaan ulkoilman kosteudesta, eihän?

Siitä se sitten lähti. Taittelin tähtisakaroita, jotka naksuttelin nitojalla keskeltä yhteen. Niittien päälle röyhelö. Röyhelön päälle silkkikukka.

Nyt on pation ovenpielessä uusi härpäke. On ollut jo toista viikkoa ja takana on niin pakkasta ja lumituiskua kuin vesisadettakin. Ei tähti ainakaan vielä ole miksikään muuttunut - kiitos vinyylin.

Eikä ole muuten maistunut terroristitinteillekään ;)

 

Tänään sitten loput vinyylitapetinpalaset saivat kyytiä. Taiteilin niistä tähtiä, joiden keskelle kiinnitin kuusen- ja tuijanoksia. Keskuskoriste vaihtelee. Näitä voisi kiinnittää vaikka ulko-oveen - tähtikoriste on kevyt eikä raavi ovenpintaa naarmuille.

Taas tuli todistettua oikeaksi mummun sanonta, että aika tavaran kaupittee!

Vanha rouva

Killuttimia ja hilavitkuttimia

Ompelin ylijääneistä verhonpalasista kuusipuita.

Täytin puuvillasta ja brodyyristä ompelemani kolmiot kevyesti. Ennen umpeen neulomista lisäsin alareunaan leveästä samettinauhasta kuusenjalan ja huippuun kiinnitin kapean samettinauhan ripustuslenkiksi.

Näitähän voi ripustella sinne sun tänne. Vaikka kaapinripaan, ikkunavetimeen taikka ovenkahvaan.
Saapahan Vanha herra taas huudahdella: Miksi helkutissa meillä roikkuu joka paikassa kaikenmaailman killuttimia ja hilavitkuttimia?

Vanha rouva

Enkeliparvi

Löysin autotallin lattialta ihania kiharoita. Mitä lie Vanha herra höylännyt puusta.

Ihan kuin enkelin kiharoita, hoksasin, ja siitä se sitten lähti.

Liimasin kiharapilven massapalloon, pukkasin pellavalangan pitkällä nukkeneulalla pallon läpi ja solmin langanpäät pitsihamosen (kaksi ympyrää päällekkäin) alla yhteen. Valkeasta paperinarusta taittelin rusetin, jonka liimasin siiviksi. Valmis.

Kiharaenkeli pitsihepenissään.

Somiahan nämä ovat, mutta kun niitä syntyi ja syntyi ja syntyi... 82 kappaletta. Mihin minä joudun tämän enkeliparven kanssa?

Vanha rouva

Pläjäysinspis

  

Harppi löytyi liiteristä. Kauniin ruosteen peitossa joka puolelta. Jemmasin harpin visuun talteen, missä se on odottanut älynväläystäni neljä vuotta. Väläys tuli alkusyksystä (KLIK), kun Intsun kanssa kiertelimme käsityömessuilla. Eräs taiteilijaihminen oli maalannut lautoja valkeiksi ja sutinut siinä samalla maalin alle pitsiliinoja ja huopasydämiä.

Päivänä muutamana ruuskasin liiteristä sopivan lankunpalasen ja pesin sen. Nuhraantunut pitsiliina pohjamaalista kostealle lankulle ja lateksia perään. Kolme kertaa taisin teoksen maalata ennen kuin sain mieleiseni pinnan aikaiseksi. Viimeisen maalikerroksen nahkeaan pintaan ripottelin kultahippuja.

Harppitaide nojailee nyt seinään keittiön kaapin päällä ja osoittelee Sarpanevan lasitaiteen suuntaan. Iso orkidea-maljakko on mummun peruja ja pienempi kirpparilöytö. Kaappi ja pikkutooli ovat papan puolelta. Harpin peruja en tiedä.

Lisää lautoja ja ruosteisia aarteita odottaa seuraavaa taidepläjäysinspistäni. Onneksi on maalia ja pitsiliinoja hamstrattuna. Vanha herra myhäilee tyytyväisenä, kun rouva on tyytyväinen ja romut muuttavat olomuotoaan.

Vanha rouva

Lakka, tyrni, mango - keltaisia kaikki

 

Vanha herra ei ole isä, mutta isänpäiväkakun ja -lahjan hän sai. Hän on sen ansainnut, sillä hän olisi maailman paras isä lapsellensa, jos Luoja olisi meille lapsen suonut. Olen asiasta täysin varma.

Vanha herra rakastaa lakkoja ja tyrnimarjoja. Niinpä en ollut ollenkaan ihmeissäni, kun hän toivoi lakkakermakakun tyrneillä.

Kehittelin kakun omasta päästäni eikä se ole mikään kevarikakku, ei. Siihen meni kahdeksan desiä kermaa, puoli kiloa mascarponea, viisi desiä Bourbon Vanilla -vanukasta, pari desiä mangopyrettä, puoli kiloa lakkoja ja kourallisen verran tyrnimarjoja. Muina tykötarpeina oli munia, vehnäjauhoja, sokeria ja liivatetta.

Kakusta tuli kerroksellinen, jotta kaikki maut olisivat omina, selkeinä kokonaisuuksinaan. Vanha herra ei oikein tykkää mössökakuista, joissa kaikki on sekaisin. Selkeä mies vaatii selkeitä makuja. Kiivetäänpä alhaalta ylöspäin:

1) sokerikakkupohja, joka on kostutettu maidolla

2) lakkoja paksu kerros ilman sokeria

3) mango-mascarpone-kerma-hyytelö

4) sokerikakkukansi, jota ei ole kostutettu

5) paksu kerros lakkoja, jotka on hyydytetty lakkamehulla

En kantanut kakkua pöytään kelteisillään, vaan pursottelin sen reunat kermavaahto-vaniljavanukas-seoksella pörhölleen. Toivotut tyrnit ripottelin lakkahyytelön päälle ja supsautin perään tomusokeria:

Vanha herra söi kertaistumalta 1/4 kakkua ja otti santsiannoksen mukaansa autotalliin. Ilmeisesti tykkäsi keltaisesta kakustaan.

Vanha rouva