24.4.2024

Loppu!

Karstalangat ovat viittä pikkuruista kerää vaille loppu! Johan niitä olen vuoden päivät käännellytkin käsissäni. Villatakista se lähti (KLIK). Seuraavaksi syntyi hame ja T-paita (KLIK). Kuukausi sitten sain valmiiksi neljä tyynyä (KLIK). 

Viimeisenä valmistui jämälankapaita. Takakappale on pelkkää punaista, mutta etukappaleeseen ja hihoihin tein raitoja. Muoto ja malli kantavat nimeä "pötkö mikä pötkö". Ei taaskaan ohjetta, joten purkuhommia ja ärräpäitä piisasi matkan varrella riittävästi. 


Paidasta tuli hyvä ja väljä marjastus- ja sienestysvaate. Sen alle kun pukee pitkähihaisen aluspaidan taikka vaikka ohuen tuulipusakan, on hyvä hätyytellä metsän eläimiä ja hyttysiä. 

Nyt puikoilla on jo jotain ihan muuta.

Vanha rouva



21.4.2024

Sulkasato

Työtoveri oli hommannut monta jätesäkillistä säilykepäniköitä. Niistä on tarkoitus tehdä kukkapurkkeja sun muita säilytysratkaisuja.

Etikettien poiston ja pesun jälkeen suhumaalasimme purkit. Ne kuitenkin kaipasivat ehostusta ja meikkausta. 

Lähdimme kollaamaan kirppareita. Tarkoituksena oli etsiä ja löytää tuunaustarvikkeita. Nauhoja, vöitä, helmiä sun muita aarteita löytyi kiitettävästi.

Tuunaustarvikkeiden lisäksi löytyi naamioita ja glitterilippis. Ne ovat omiaan tuleviin teemajuhliin. 

Vanha herra meinasi saada laakin, kun astui autotalliinsa. Me tuunarit eläydyimme päähineissämme kasari- ja salakapakkapippaloihin. Meteli oli kuin konsanaan 80-luvulla diskoteekissa ;)

Kun työtoveri lähti kotionsa, minä sain sulkanaamion innoittamana huikean idean:


Varastossa on pyörinyt virattomana ensimmäiseltä Bangkokin matkaltani ostettu pölyhuisku vm. 1995. Huisku on kulkenut mukanani uskollisesti. Vähän se on ollut harvassa sulassa viimeiset vuodet - suorastaan sulkasatoinen.

Nyt irrottelin kaikki sulat ruokovarrestaan. Sidoin sulat jämäkästi mustaan metallirenkulaan. Kieputtelin samaiselta Bangkokin matkalta hankkimani silkkihuivin napakaksi ruusukkeeksi.

Nyt ei ole sulkasatoa. 

Vanha rouva

14.4.2024

Siniset silmät

Kauan kauan sitten katsahdin maailman sinisimpiin silmiin. Vanha herra vei ja minä vikisin. Sinistä väriä löytyy silmien lisäksi Vanhan herran vaatekaapista. Sen sijaan minun kaapistani ei löydy yhtään sinistä. Virkanaisvuosina sininen väri kuului virkasotisopaan, mutta kun jäin vapaarouvattareksi vakituisesta työstäni, heivasin siniset vaatteet kirpparille. Sinne meni, hei hei!



Nykyisessä freelance-työssäni sinistä kyllä piisaa, mutta siihen ei tarvitse sonnustautua. Juhlapaikkojen valonheittimet pitävät huolen siitä, että yritysbileet ovat sopivan sinisiä. Vielä kun malttaa somistaa vastaväreillä, sinisyys oikein puskee verkkokalvoille kuten taannoisessa syysjuhlassa. 



Astiakaapista löytyy kaksi sinistä astiastoa. Arabian Valencia muutti tyttöaikaiseen huusholliini kuppipari kuppiparilta. Tein 1980-luvulla matkanjohtajahommia. Kun asiakkaani katselivat lasinpuhallusta Nuutajärven lasitehtaalla, minä kipaisin myymälän puolelle ostamaan yhden teekuppiparin. Niin minä pikkuhiljaa keräsin puoli tusinaa. Vanha herra kun tuli kuvioihin mukaan, hän alkoi lahjoa minua sarjan kahvileipälautasilla. Pikkuhiljaa niitäkin kertyi puoli tusinaa. Kerran herra sitten täräytti osto- ja myyntiliikkeestä minulla tuon ison tarjoiluvadin. 


Yhtenä kauniina päivänä Vanha herra kotiutui työmatkalta. Mukana tuli kaksi sini-valkoista kulhoa. Ne kuulemma passaavat Valencian kanssa yhteen - varsinkin jos emäntä tekee niihin täytettä.


Tein kauan sitten matkanjohtajahommia myös Neuvostoliittoon. Noilta vodkaturistireissuilta olisi monta mehukasta tarinaa kerrottavana. Niiden sijasta katselkaamme kuitenkin näitä Keisarillisen posliinitehtaan aarteita. Paitsi että tuo kukkareunainen kahvileipälautanen ei ole venäläinen, vaan puolalainen. Myös nämä aarteet olen tuonut osa kerrallaan milloin Leningradista, milloin Moskovasta.

Keisarillinen posliinitehdas on venäläinen posliiniesineitä tuottava tehdas, joka on yksi Euroopan vanhimmista. Se perustettiin vuonna 1744 keisarinna Elisabetin myötävaikutuksella Pietariin ja toimii siellä edelleen. Vallankumouksen jälkeen vuonna 1925 tehtaan nimi muuttui muotoon M. V. Lomonosovin mukaan nimetty Leningradin posliinitehdas. Vuonna 2005 nimi Keisarillinen posliinitehdas palasi alkuperäiseen muotoonsa. 


Teekalustojen lisäksi huushollistamme löytyy kolme sinistä tipua. Isoimmalla olen lahjonut itse itseäni. Keskimmäisen linnun sain sisareltani. Matalimman lintusen hommasin Vanhalle herralle - onhan sen sinisyys melkein kuin miehen silmät.

Muuta sinistä kodistamme ei sitten löydykään. Mutta ulkona on sininen taivas ja sininen meri. Kun menen ulos, koko maailman sini on minun!

Vanha rouva


Tämä juttu on osa 
Repolaisen värikästä haastetta (KLIK).

4.4.2024

Viherpesu

Minä en ole ikinä noteerannut vihreää miksikään. Vasiten syynäsin koko huushollini enkä löytänyt sisältä mitään vihreää lukuun ottamatta muutamaa kasvia, perintövaasia ja vihreäkivistä korua. 

 

Vihreitä vaatteita minulla ei ole ollenkaan. Sen sijaan Vanhan herran vaatekomerosta löytyi paljonkin vihreää - maanläheinen ja itsestään meteliä pitämätön tyyppi, joka sulautuu maastoon vaivattomasti ;)


Kun Vanha herra kalastaa, minä keskityn korostamaan Lapin kesäistä vihreyttä punavärillä!


Puutarhani sentään on kesällä vihreä. Lehtien suojassa on hyvä leikkiä kuurupiiloa: lukea kirjaa taikka tehdä käsitöitä.


Puutarhasta saa kaikenmaailman vihreitä herkkuja. Kuvissa mustajuuri ja ruusupapu juuri poimittuina.

 

Voileipien päälle on hyvä tukkia kaikenmaailman vihreitä, vaikkei Vanha herra paljon kanin ruoasta välitäkään.



Suolakurkku taitaa olla ainoita vihreitä, mikä menee mukisematta Vanhan herran kurkusta alas. Joka syyskesä minulla onkin valtava kurkkusouvi keittiössä.


Työkokkauksessa olen kauan sitten oppinut, että ne pienet jutut arkiruoassa kiskovat kuivimmastakin nörtistä jonkinlaisen reaktion, oli se sitten kulmien kohotos tai "Pitääkö kukkasetkin syödä?"

 

Rakkaimpia syötäviä vihreitä ovat kesäkurpitsa ja mangoldi. Alla olevassa kuvassa kesäkurpitsakiekot itkevät suolaripauksen alla. Alimmassa kuvassa mangoldit tekevät tuttavuutta muiden kasvisten kanssa. 



Töissä pääsee taikomaan milloin vihreän metsän keskelle kokoussalia tai vihreän juhlasomistuksen tyyliin nyhjää tyhjästä eikä saa maksaa mitään.

  

Usein työni on viherpesua sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin pesen jättimaljakoita, kuuraan kiviä tai föönaan käpyjä. Vihreällä ruohomatolla.

 

 

Tämä juttu on osa Repolaisen värikästä haastetta (KLIK). 
Värinä tänään vihreä, jota edelsi keltainen (KLIK).


Vanha rouva ja vihreä drinksu

1.4.2024

Totuus keltaisen takana

Lähden mukaan Repolaisen värikkääseen haasteeseen (KLIK). 

Tänään värini on keltainen:

 

Päivänkakkara ja ruusu. Kummatkin valkoisia, mutta keskellä keltaista. Keltainen keskusta korostaa ympäröivää valkeutta. Ihan kuin keltainen antaisi luvan olla puhdas ja neitseellinen.

 

Kumpikin lilja on keltainen. Sen sijaan heteet ovat erivärisiä. Miten asia vaikuttaa kukkasten ulkonäköön? 


Öttiäiset rakastavat keltaisia kukkasia. Ne piehtaroivat siitepölyssä ja kantavat sitä mennen ja tullen. Pörinä vain kuuluu.


Katso, miten keltainen korostaa ruusupensaan lehtiä ja marjoja. Katso, miten ruusupensaan violetinvihreä suo keltasille kukille mahdollisuuden loistaa.

 

Kesällä kyykin pitkin puutarhaani tutkimassa kukkasten yksityiskohtia. Miten kaunis onkaan kehäkukan terälehdistö!

 

Violetti väri saa keltaisen hehkumaan. Kangasajuruoho olisi vain violetti maanpeittopatja, ellei keltainen maksaruoho potkisi siihen mahtia. Eikä kukaan huomaisi violettia kukkasta, ellei sen keskellä keekoilisi keltainen pyydystin. 


Entäs sitten pientareilla kukkiva pietaryrtti? Kun siitä tekee laakean kimpun päiväkahvikattauksen keskelle, syö kuin huomaamattaan ainakin pari keltaista viineriä.


Lisää voimavärejä: syvänsininen kurkkuyrtti kohtaa keltaisen kaunottaren. Toinen ilman toista olisi platkumpi ja tavallinen tusinakukkanen. 

 

Puutarhani ehdottomia kuningattaria ovat syysskesällä kukkivat nauhukset. Ne muodostavat keltaisen meren, jota perhoset rakastavat kilvan.

 

Kevään kukkija on keltainen rentukka. Sammakonkukat peittävät kotirannan keltaiseksi kukkamereksi. Syksymmällä tienvieret puolestaan lainehtivat valkokeltaisena kukkamerenä, kun saunioita on poimittavaksi asti. 


Lempikukkani on orvokki. Keltainen on päällepäsmäri jopa syvänsinisen ja mustan keskellä. Ilman sitä orvokin lempeys taitaisi olla lällyä.


Lopuksi totuus kukkasten takaa. Keltainen ei olisi keltaista ilman sitä itseään.

Vanha rouva
(lapion varressa)