Pupuparatiisi

Huoneisiin on ilmestynyt viherkasveja - vaikka Vanha herra kovasti väittää, ettei moisia raakkuja tarvita.
Pah ja pyh, menköön autotalliin äitinsä juorunraakin seuraksi.

Keltaista ja vihreää on ihan pakko laittaa pääsiäiskippojeni täytteeksi.

Sininenkin löysi tiensä savivaasiin. Yhtä sininen, kuin rakkaani silmät.

Helakan vihreä muorinkukan serkku rönsyilee kohti kipsimuniani.

Anopin keltaiseen emalivatiin kokosin kukista yhteisportretin, jossa on kukkivia kaktuksia, paavalinkukka sekä muorinserkku. Keltaisen täplän virkaa toimittaa keramiikkakippo, joka on Vanhan herran silmäterä lapsuuden ajoilta. 

Ylipuutarhurina häärää pupunen. 

Nostin pupusen seinälle, sillä sillä on paha taipumus pistellä paratiisikukkasia parempiin suihin. 

Pupusen kotina on krumeluuri taulunkehys, jonka löysin kirpparilta kulahtaneena ja parhaat päivänsä taakseen jättäneenä. Sudin sen valkoiseksi ja ripustin seinälle.

Tämmöistä launtaipuuhaa täällä päässä, mitenkäs siellä?

Vanha rouva

Elämän ensimmäinen

  

Pikkuihminen oli herännyt kuudelta jännittämään, kerkiääkö hän moottorikelkan kyytiin ja merelle pilkille. Kysymyksessä oli nelivuotiaan elämän ensimmäinen moottorikelkkakyyti ja ensimmäinen pilkkireissu. Aamukymmeneltä lopulta saatiin kypärä päähän, kelkkalasit nokalle ja kaikki vermeet rekeen. Sitten mentiin: Pikkuihminen edessä, Pappa keskellä ja minä hännänhuippuna kahden miehen takana. Parkeerasimme vissiin pilkkipaikkaan. Pilkit esille ja toukkia koukkuihin.

Ahvenenpoika kävi näpyttelemässä, muttei tajunnut jäädä koukkuun. 

Siitäkös Pikkuihminen suivaantui ja ilmoitti, että TÄSSÄ TULEE NÄLKÄ.

 

Kun nälkä oli tainnutettu kahdella makkaraleivällä, yhdellä suklaakakkusella, kolmella mansikkasuukolla, appelsiinilla ja mukillisella mehua, alkoi suuri matka Kanariansaarille:

Ja se matka vasta olikin hurja! 

Matkalla kaukaisiin maihin voi kohdata lohikäärmeitä ja jättiläiskilpikonnia lentävistä liskoista puhumattakaan. 

Vanha rouva

PS. Paluumatkalla kävi toteen vielä yksi elämän ensimmäinen: 

Pikkuihminen ohjasi kelkkaa itsekseen (Papan sylissä) ainakin kymmenen metriä. 

Sitä silmien tuiketta ja leveää hymyä!

Kevät tulee ihan kohta!

Minulla on vielä yksi tapettikirja (KLIK) jäljellä. Se on täynnä maritapetteja. Olen säästänyt mareja Nuorta rouvaa varten, mutta hänen makunsa tuntien uskalsin pihistää kaikki riemunkirjavat palaset. Pitäköön hillityt musta-sini-valkoisensa.

Tapettimateriaali on sen verran letkua, ettei siitä oikein ollut tähtien, kukkasten tai tipusten tekemiseen. Rullailin tapetinpalaa mietteissäni ja siitä se sitten lähti - minäpä teen tapettirullakranssin.

Pyöritin tapettisuikaleita rullalle ja kiinnitin kuumaliimalla. Aika monta rullaa sain pyöritellä, jotta sain ison pajukranssini kauttaaltaan peittoon.

 

Kranssin halkaisija on melkein 70 cm. Muhkea ja painava siitä tuli. Se on ihan omiaan olohuoneen takaseinälle sohvan taakse.

Tässä vielä kuva sivusuunnasta, jotta näet kranssin kolmiulotteisuuden. Ja värit, joilla yritin tavoittaa jotain siitä elämänriemusta, jota talitintit koivunlatvassa helskyttävät. Kevät tulee ihan kohta!

Vanha rouva

Ylös ja alas

 

Löysin kaksi kauan piilossa ollutta tauluani, kun nostin puusohvan kannen ylös. Kuka kumma on ne sinne lattianrajaan jemmannut?

Ostin taulut kauan sitten Liettuasta Druskininkain kylpyläkaupungista. Grafiikanlehdet on signeerannut taiteilija V. Gilius. Ripustin taulut kammarin seinälle - parempi siinä kuin pimeässä lootassa. Alle lykkäsin puusepänarkun ja ruusupallot.

 

Taulut saivat paikan, joka vapautui mummun ryijyltä. Ryijy on vähän hassun mallinen, melkein neliö, joten se ei ole minun maun mukainen seinällä orpona roikkuessaan. Ryijy tipahti vahingossa lattialle ja siihen se sitten jäi, mummun keinun ja piironin kaveriksi. Nyt se pääsee oikeuksiinsa.

Jotta tämmöistä tuunausta perjantain ratoksi - taulut lattianrajasta seinälle ja ryijy seinältä rattianrajaan.

Vanha rouva

Helekkarin romupalli

Elvi-täti soitti tohkeissaan muutama viikko sitten. Hän oli kolunnut puuliiterissä ja löytänyt takkusten takaa vanhan pallin. Se piti heti käydä hakemassa, sillä se kuulemma On niin helekkarin omiaan teidän huusholliin, kun teillä on niitä helekkarin romuja!

Pallin on tehnyt Elvin hellun (lue: aviomiehen) Martta-täti. Jos Hellu on 86 v, niin kuinka vanha Martta-täti lienee ollut nikkaroidessaan pallin puuliiterin perällä Hellun takapuolen alle?

Palli ei siis ole muodikasta uustuotantoa, vaan vanha rohjo. Se oli luovutushetkellä halkeillut, lohkeillut, rapistunut ja klapien alla lähes värittömäksi hankautunut.












Vanha herra kirosi naisten kotkotukset alimpaan manalaan, mutta otti kuin ottikin pallin vaimonsa spanielinkatseen suostuttelemana käsittelyynsä. Hän pesi, hioi, puunasi ja maalasi. Spanieli vahti vieressä kieli pitkällä ja haukahteli välillä kannustavasti.

Tässä tuo helekkarin romupalli nyt sitten on: olohuoneen puusohvan päällä paraatipaikalla. Ja kaunis onkin.

Kyllä Elvi-täti tietää!

Vanha rouva