Onhan tavallista ruokaa?

Verkkokalastus on kiihkeimmillään, joten pihaan ilmestyy siikaa, kuhaa ja taimenta. Siian kanssa salvia sopii oikein hyvin. Kuha on minun suuhuni mautonta, joten sen kanssa onkin puljaaminen. Taimen sen sijaan ei tarvitse muuta kuin ehtaa voita ja suolaa. 

Kokkaan suppilovahverorisottoa kuhan kyytipojaksi, sillä risottoni sisältää voita, kermaa ja parmesaania. Kyllä sillä kuha saadaan nieleksittyä alas.

 

Piti tehdä porkkanaraastetta ananaksen kera. Alkoi tympiä. Niin tein porkkanakolikoita, jotka maustoin lorauksella sitruunöljyä ja luumu-rusina-kaneli-hunaja-seoksella. Päälle heittelin pakastekuivattuja puolukoita. 

Sain Vanhan herran ällistymään kertakaikkisesti, kun kannoin pöytään alkupalaksi tämmöisen patonkikukkasen. Keskellä on viipaleiksi leikattu camembert. Viipaleiden välissä on valkosipulisiivuja. Juuston, pikkutomaattien ja patonginpalasten päälle pirskottelin sitruunaöljyä ja rosmariinia. Uunissa komeus muhi vartin verran.

Kahvin kanssa on meillä aina oltava kahvileipää. Yleensä se on pullaa taikka piirakkaa. Lauantaina leivoin suklaamuffinseja. Pursottelin niiden päälle suklaasta, voista ja tomusokerista vatkaamani kuorrutteen. Ripottelin perään vielä kaikenmaailman roskia. Vanha herra kaapi pursotteet ja jätti minulle muffinsipohjat ;(

En laita kuvia normipäivien normiruoista: makkarasoppa, kaalisoppa, jauhelihakastike, makaroniloota, kalaloota, lihapullat yms. yms. Kyllä ne taitavat olla meille kaikille tuikitavallisia hengenpelastajia ilman kuviakin. Yleensä keittiön ovelta kuuluu kello viiden aikaa. "Onhan tavallista ruokaa?"

Vanha rouva

Hieman jo harmaantunut

Huushollista ei löydy muuta harmaata kuin intin vanha villahuopa, josta olen ommellut päällisen puusohvalle. Kasasin sohvalle kaksi rakkainta kirjamuistoani:

 

Tsehovin valitut novellit alkukielellä raahasin rinkassa Suomeen vuonna 1981 Haifasta. Tuolloin venäjän kielen taitoni ei ollut häävi, joten kirjojen marginaalit ovat täynnä suomennosmerkintöjä sanakirjoista.

Toinen kirja-aarre on Osip Mandelstamin kootut runot ja lyhyet kertomukset. Ne tilasin Pariisista vuonna 1983. Kun maailma murjoo, sytytän kynttilän ja luen viisaita sanoja. 

Tenon rannalta on vuosien varrella tullut kerättyä toinen toistaan kauniimpia ajopuita. Niistä olen kotona tehtaillut harmaita kötöstyksiä:

Jättipotti löytyi monta vuotta sitten Norjasta, Varangin vuonon rantamailta. Haukoin henkeäni ja meinasin saada laakin. Vanha herra ei nääs lupautunut kantamaan kiven kiveä autoon. Hövelisti mies kuitenkin lupasi minulle yhden kiven, jos itse kannan sen ylös rinnettä.

Ranta oli täynnänsä toinen toistaan kauniimpia kiviä. Oli harmaita, oli valkoisia, oli sinertäviä ja oli punertavia. Oli pyöreitä, oli soikeita, oli latuskoja, oli kolmionmallisia. Kaikki sileitä ja lähestulkoon samettisia. Tiedän, ettei luonnosta saa kahmia mukaansa mitä sattuu. Mutta yhden pienen harmauden kiikutin kotiin ja asetin näytille:

 

Satavuotiaat harmaantuneet laudat löytyivät keittiömme rossipohjasta remontin yhteydessä. Niistä naapurinmies leikkasi minulle sisustuslautoja. Ne ovat kauniita, ainutlaatuisia ja korvaamattomia aarteitani.

Itselleni en ole ikinä kutonut harmaita vaatteita. Vanhalle herralle ja sisarelleni kyllä. Tämä sukkapari on vuosien takaa. 

Tämä HARMAA juttu on vastaukseni Repolaisen värihaasteeseen (KLIK). Aikaisemmin olen ollut keltainen, vihreä, sininen, punainen, ruskea, sateenkaarenvärinen, valkoinen, violetti, musta ja oranssi. Värini löytyvät Ihastus-kategoriasta. 

Terveisin

Vanha rouva, hieman jo harmaantunut

Saniaisen puiseva kaveri

Keräsin metsästä saniaisia. Kieputtelin niistä kranssin. Jäin odottamaan kähertäjän taikatemppuja. Parin päivän päästä ojennuksessa olleet saniaiset oli käherretty kikkuralle ja värjätty tummemmiksi.

 Lykkäsin pari punaista eukalyptuksen oksaa kikkuran keskelle antamaan väriä.

 

Jokin aika sitten löysin kaupasta mitä-lie-ulkomaisia puunpätkiä, joiden väliin oli tukittu valkosia kiviä. Laatikossa lymyili valkovenäläisten kivihelmien raato. Sekä muutama juuttisäkki ja polkupyörän vanne.

Muutama hetkinen meni, että leikkasin juuttisäkeistä nauhaa. Nauhalla kieputin mustan vanteen piiloon ja samalla kasvatin muhkeutta vanteeseen. Sitten liimapyssy esiin. Tämmöinen tuli:

Puu-kivi-kranssi on aika iso. Mikä on naisten pyörän halkaisija? Painoakin kertyi sen verran, että Vanha herra ruuvasi seinään kaksin kappalein pitkiä ruuveja kannattelemaan uusinta tekelettäni.

Vanha rouva

Hartiat ja kaula

Syysaurinko paistoi puistonpenkille. Pitihän se minun nostaa uudet lankani paistattelemaan päivää. Kivasti kimalsivat ja kimaltavat edelleen:

Iltojeni ilona on suuren hartiahuivin virkkaus. Koukuttelen menemään ja katselen samalla Areenan tarjontaa. Mukavaa hommaa tämän jälkeen:

Maaliskuussa löysin ison kasan ihania lankoja (KLIK). Sain kudottua kaksi käsinvärjättyä palmikkoa yhdeksi huiviksi helkutin pienillä puikoilla. Meinasi mennä näkö ja hermo! Pituutta huiville kertyi 2 metriä 10 senttiä ilman tupsuja. Painoa on 190 grammaa tupsujen kera. 

Kummallinen väriyhdistelmä lienee paikallaan, kun oikein roimii räntää ja mieli mataa maassa. Silloin kiedon kaulani käsinvärjätyn villahuivin huomaan. Hartiahuivi vielä varmemmaksi vakuudeksi.

Vanha rouva

Syysbongaus

Viimeinen Euroopan mantereen itsenäinen valtio bongattu! Enää on käymättä kaksi eurooppalaista saarivaltiota eli Islanti ja Kypros. Sitten on selätetty koko Eurooppa. 

Kolmen päivän syysbongaus Kosovossa alkoi kartalla ja kakkukahvilla. Siinä tehtii reittisuunnitelma ja tarkistettiin päiväretkien bussiaikataulut.

Kosovon kansalliskirjasto oli ehdottomasti ensimmäinen käyntikohde. Kansalliskirjasto on rakennettu vuonna 1982, vaikka sen tyyli muistuttaa erehdyttävästi sossuaikaisia brutalismin helmiä.

Amerikan suuri merkitys kosovolaisille näkyy Pristinassa. Näimme Bill Clintonin, George Bush Avenuen, Vapaudenpatsaan, Madeleine Albright -muistomerkin, Hilary-boutiquen yms. 

 

Pieni maa kipuilee ja naapuruussuhteiden normalisoituminen Serbian kanssa takkuaa. Kosovo on hakenut sekä EU:n että YK:n jäsenyyttä. Vielä ei ole päässyt kumpaankaan, mutta yritys on kova. 

Vuonna 1999 perustetun Nato-johtoisen KFOR-operaation tehtävänä on sotilaallisella läsnäolollaan estää vihamielisyydet ja taata rauha monietnisessä Kosovossa. Suomi on osallistunut operaatioon vuodesta 1999 lähtien.

 

Teimme kaksi päiväretkeä. Ensimmäisen kohteena oli Prizrenin kaunis kaupunki Kosovon eteläosassa, lähellä Albanian ja Makedonian rajaa. Kaupungissa asuu liki 200 000 asukasta, joten se on pääkaupunki Pristinan jälkeen Kosovon toiseksi suurin kaupunki. Kaupungin asukkaiden enemmistö on albaaneja, mutta joukossa on myös bosniakkeja, turkkilaisia ja romaneita.

Prizren on monen moskeijan ja kirkon kaupunki. Se on käveltävän kokoinen, syötävän hyvä ja ystävällisen leppoisa pikkukaupunki.

Toinen päiväretkemme suuntautui Pejan kaupunkiin. Se sijaitsee 516 metrin korkeudessa Kosovon länsiosassa, vuoristoisella Rugovan alueella. Drin-joen putoukset ovat 25 m korkuiset. Rehevä kasvillisuus ja raikas vuoristoilma elähdyttivät kummasti kesän jälkeen rusehtavaa matkaa Pristinasta Pejaan. 

 

Kolme kokonaista päivää Kosovossa meni hujauksessa. Torit, monumentit ja nähtävyydet tuli koluttua. Parhainta huvia olivat kuitenkin katukahvilat. Niissä kun istuu ja antaa ajan kulua, ei ole kiire mihinkään. 

Pristina oli täynnä kirjakauppoja. Parkkeerasin Vanhan herran katukuppilaan ja tongin kauppojen tarjontaa mielin määrin. Kumpikin oli tyytyväinen.

 

Minne seuraavaksi? Islantiin vai Kyprokselle?

Vanha rouva