Ropisee, ropisee ja vielä kerran ropisee!

 

Että tämmöinen juhannus täällä Perämeren rannalla! Rakeita tuli justiinsa siihen malliin, että pakko oli vääntäytyä ylös kiikusta ja siirtyä tekemään juhannustaikoja:

 

Liiteristä löytyi hyttysikkuna. Siis se semmoinen vekotin, mikä ennen vanhaan tuupattiin avoimen ikkunan eteen, jotta hyttyset eivät lentele sisään. Poistin vanhan verkkokankaan, maalasin kehyksen ja naputtelin kanaverkkoa aukontäytteeksi. Nostin tuunatun verkkoikkunan pation pöydälle. Koristelin verkon taittomitasta vääntelemälläni tähdenlennolla ja näissä keleissä toimettomalla hellehatulla.

Jaa miksikö tämmöinen kötöstys? No, siksi, että... Vastaus löytyy täältä!

Minä vaan kysyn, että koska saan pukea ylleni rimpsumekon, jonka vasiten ostin juhannusta varten?

Vanha rouva

Juhannuskoriste liiteristä

 

Liiteriä taannoin ruuskatessani löysin ovenpuolikkaan lisäksi kulahtaneen taulunkehyksen. Siinä oli kuvakin: pahville liimattu, kupruileva metsämaisema. Alareunastaan kehys oli vähän reissussa rähjääntynyt, joten sitä Vanha herra naputteli jollain listanpätkällä ehommaksi. Sitten minä maalata hurautin koko kehyksen kanervanväriseksi (jos nyt satut ihmettelemään tätä pihamaamme vallannutta värivalintaa, älä enää suotta pähkäile: luin nimittäin jostain, että oljenkeltaisen seinän vastaväri on kanervanvioletti).

Naputtelin kehyksen pation seinään. Varastosta nyysin Vanhan herran rottinkisen kalalaukun, jossa on hauska aukko kannessa kalojen koppaan lopsauttamista varten. Koppaan laitoin vaasin ja siihen kukkasia. Kulmaan sidoin rusetiksi Vanhan herran isän pojalleen tekemän hyppynarun.

Eikös vaan olekin söötti juhannuskoriste?

Tässä minä keinuttelen juhannuksena

(ilmeisesti pilkkihaalarissa, koska säätiedotus lupasi hallaa ja hilettä taivaan täydeltä) 

ja toivottelen lämpimiä ajatuksia sinulle!

Vanha rouva

Liiteristä löydetty

 

Romusimme Vanhan herran kanssa joutessamme liiterissä. Et usko, miten paljon sieltä löytyy jonninjoutavaa, vettynyttä halteksia sun muuta kaatopaikkavalmista tavaraa. Mutta on siellä aarteitakin. Kuten tämä ovi. Tai paremminkin ovenpuolikas. Joku onneton paukapää aikana ennen meidän talonpitoamme on mennyt sahaamaan korkean ja kapean kaapinoven keskeltä kahtia! Umpipuisen oven, jonka haalistuneet metsänvihreän ja viininpunaisen värit antavat ymmärtää oven kuuluneen korkeaan ja ruusattuun pirtinkaappiin.

Minä pelastin oven polttotuomiolta. Vanha herra nikkaroi oven poikkisahattuun alalaitaan kapean hyllyn. Minä vetelin santapaperilla maalauspintaa hieman kuluneemmaksi, jotta vanhat värit kuultaisivat läpi. Herra naulasi ovipeiliin kaksi ripustusnaulaa.

Ovi pääsi lähestyvän juhannuksen kunniaksi paraatipaikalle keittiöön. Ripustin nauloihin vanhat kuparimuotit ja tälläsin hyllylle valkean sireeninoksan.

 

Kohta näytän lisää liiteristä löydettyjä aarteita!

Vanha rouva

No nysse on valmis!

Minä olen koko armiaan kevätkesän vääntänyt yhtä turkasen villapaitaa. Ja nysse on valmis, huokaus!

Edellisen kalapaidan (ja minun villatakin) kävi vähän köpelösti, kun Vanha herra meni pesemään sen ja siitä huopui kukko. Tätä villapaitaa herra ei toivottavasti voi huovuttaa, sillä vironvillojen sijasta käytin norjalaista Maija-lankaa, jossa on 85 % villaa ja 15 % polyamidia. Kudoin paidan kahdella vihreän sävyllä, jotta herrani maastoutuisi mahdollisimman huomaamattomaksi perhostelujokiensa rannoille.





Olisin niin mielelläni värkännyt paitaan palmikoita tai muita koristuksia, mutta Vanha herra sanoi jyrkän ein: Tee kerrankin ihan simppeli perusvillapaita, ettei aina tarvitse selitellä kalakavereille sun aivoituksia! Taidatkos sen selvemmin sanoa, että vaimo ruusaa liikaa, kun raavaan miehen villasukkiinkin pitää kutoa pitsit sukansuuhun...


Kostomielellä lykkäsin kuvausta varten hihansuuhun sireenipuskan, jotta tuo tajuaisi vaimon tarvitsevan joskus rohkaisua... mutta mitä kummaa tapahtuikaan sillä aikaa keittiössä? Vanha herra oli päiväkahvipuuhissa. Paistoi ihan itse pikkuisia karjalanpiirakoita (taito se on sekin, että lykkää raakapakasteet pakkasesta uuniin) ja teki piirakoitten päälle munavoita. Mutta varsinainen ihme oli tämä tälläys. Saatesanoiksi paukautti: Laitoin tommosia orvokkeja, ettet unohda mun silmien väriä... Niin kuin ikinä unohtaisin!

Vanha rouva

Jos ei heilaa helluntaina...

  

Kahden huushollin kalentereihin kirjoitettiin monta viikkoa sitten, että helluntaisunnuntaina kuokitaan potut maahan. Pikkuihmisen piti ehdottomasti olla paikalla. Nuori herrakin halusi tulla mukaan perunanistutukseen, jotta saattaa syödä uutispottuja hyvällä omallatunnolla. Kolmas mies, Vanha herra,  oli niin tohkeissaan apuvoimista, että varasi kuokat ja lapiot, ämpärit ja pottulootat ojennukseen jo edellisenä ehtoona. 

Kuinkas sitten kävikään: 1) aamulla satoi kaatamalla... 2) Nuorella herralla ei ollut saappaita... 3) Pikkuihmisen oli sateen laannuttua niin kova nälkä, että ensihätään piti syödä muutama karjalanpiirakka kanavoin kera... 4) kaikki liekut olivat kadonneet pottumaasta, joten niitä piti kaksissa mihin Ottopapan kanssa etsiä... 5) välillä piti juosta puutarhan ympäri, kun elämä on niin ihanaa... 6) Nuoripari ja Vanha rouva istuttivat potut, kun kahdella muulla miehellä oli onkivavan etsiminen kesken... 7) onkivavan etsintä kesti niin pitkän tovin, että koristeomenapuu kerkisi varistella osan kukistaan keittiöön...

 

... keittiössä mansikkarahkakakusta sukeutui omenankukkakakku, 

jonka avulla juhlistettiin potunpanijaisia!

 

Potut on istutettu, helluntaiksi sain kolme heilaa ja bonuksena päälle Nuoren rouvan aina niin huvittavaa seuraa. 

Mitä muuta ihminen voisi helluntailtaan toivoa?

kyseleepi Vanha rouva