21.6.2014

Ropisee, ropisee ja vielä kerran ropisee!

 

Että tämmöinen juhannus täällä Perämeren rannalla! Rakeita tuli justiinsa siihen malliin, että pakko oli vääntäytyä ylös kiikusta ja siirtyä tekemään juhannustaikoja:

 

Liiteristä löytyi hyttysikkuna. Siis se semmoinen vekotin, mikä ennen vanhaan tuupattiin avoimen ikkunan eteen, jotta hyttyset eivät lentele sisään. Poistin vanhan verkkokankaan, maalasin kehyksen ja naputtelin kanaverkkoa aukontäytteeksi. Nostin tuunatun verkkoikkunan pation pöydälle. Koristelin verkon taittomitasta vääntelemälläni tähdenlennolla ja näissä keleissä toimettomalla hellehatulla.

Jaa miksikö tämmöinen kötöstys? No, siksi, että... Vastaus löytyy täältä!

Minä vaan kysyn, että koska saan pukea ylleni rimpsumekon, jonka vasiten ostin juhannusta varten?

Vanha rouva

18.6.2014

Juhannuskoriste liiteristä

 

Liiteriä taannoin ruuskatessani löysin ovenpuolikkaan lisäksi kulahtaneen taulunkehyksen. Siinä oli kuvakin: pahville liimattu, kupruileva metsämaisema. Alareunastaan kehys oli vähän reissussa rähjääntynyt, joten sitä Vanha herra naputteli jollain listanpätkällä ehommaksi. Sitten minä maalata hurautin koko kehyksen kanervanväriseksi (jos nyt satut ihmettelemään tätä pihamaamme vallannutta värivalintaa, älä enää suotta pähkäile: luin nimittäin jostain, että oljenkeltaisen seinän vastaväri on kanervanvioletti).

Naputtelin kehyksen pation seinään. Varastosta nyysin Vanhan herran rottinkisen kalalaukun, jossa on hauska aukko kannessa kalojen koppaan lopsauttamista varten. Koppaan laitoin vaasin ja siihen kukkasia. Kulmaan sidoin rusetiksi Vanhan herran isän pojalleen tekemän hyppynarun.

Eikös vaan olekin söötti juhannuskoriste?


Tässä minä keinuttelen juhannuksena
(ilmeisesti pilkkihaalarissa, koska säätiedotus lupasi hallaa ja hilettä taivaan täydeltä) 
ja toivottelen lämpimiä ajatuksia sinulle!

Vanha rouva

17.6.2014

Liiteristä löydetty

 

Romusimme Vanhan herran kanssa joutessamme liiterissä. Et usko, miten paljon sieltä löytyy jonninjoutavaa, vettynyttä halteksia sun muuta kaatopaikkavalmista tavaraa. Mutta on siellä aarteitakin. Kuten tämä ovi. Tai paremminkin ovenpuolikas. Joku onneton paukapää aikana ennen meidän talonpitoamme on mennyt sahaamaan korkean ja kapean kaapinoven keskeltä kahtia! Umpipuisen oven, jonka haalistuneet metsänvihreän ja viininpunaisen värit antavat ymmärtää oven kuuluneen korkeaan ja ruusattuun pirtinkaappiin.

Minä pelastin oven polttotuomiolta. Vanha herra nikkaroi oven poikkisahattuun alalaitaan kapean hyllyn. Minä vetelin santapaperilla maalauspintaa hieman kuluneemmaksi, jotta vanhat värit kuultaisivat läpi. Herra naulasi ovipeiliin kaksi ripustusnaulaa.

Ovi pääsi lähestyvän juhannuksen kunniaksi paraatipaikalle keittiöön. Ripustin nauloihin vanhat kuparimuotit ja tälläsin hyllylle valkean sireeninoksan.

 

Kohta näytän lisää liiteristä löydettyjä aarteita!

Vanha rouva

15.6.2014

No nysse on valmis!

Minä olen koko armiaan kevätkesän vääntänyt yhtä turkasen villapaitaa. Ja nysse on valmis, huokaus!

Edellisen kalapaidan (ja minun villatakin) kävi vähän köpelösti, kun Vanha herra meni pesemään sen ja siitä huopui kukko. Tätä villapaitaa herra ei toivottavasti voi huovuttaa, sillä vironvillojen sijasta käytin norjalaista Maija-lankaa, jossa on 85 % villaa ja 15 % polyamidia. Kudoin paidan kahdella vihreän sävyllä, jotta herrani maastoutuisi mahdollisimman huomaamattomaksi perhostelujokiensa rannoille.





Olisin niin mielelläni värkännyt paitaan palmikoita tai muita koristuksia, mutta Vanha herra sanoi jyrkän ein: Tee kerrankin ihan simppeli perusvillapaita, ettei aina tarvitse selitellä kalakavereille sun aivoituksia! Taidatkos sen selvemmin sanoa, että vaimo ruusaa liikaa, kun raavaan miehen villasukkiinkin pitää kutoa pitsit sukansuuhun...


Kostomielellä lykkäsin kuvausta varten hihansuuhun sireenipuskan, jotta tuo tajuaisi vaimon tarvitsevan joskus rohkaisua... mutta mitä kummaa tapahtuikaan sillä aikaa keittiössä? Vanha herra oli päiväkahvipuuhissa. Paistoi ihan itse pikkuisia karjalanpiirakoita (taito se on sekin, että lykkää raakapakasteet pakkasesta uuniin) ja teki piirakoitten päälle munavoita. Mutta varsinainen ihme oli tämä tälläys. Saatesanoiksi paukautti: Laitoin tommosia orvokkeja, ettet unohda mun silmien väriä... Niin kuin ikinä unohtaisin!

Vanha rouva

9.6.2014

Projektia pukkaa

Muutama aika sitten Vanha herra sahasi ja porasi monta päivää suuren puutarhaprojektinsa parissa. Minä katselin vierestä ja kävin välillä ullakonportaista sihtaamssa, että projekti nousee niille sijoille, mihin olin ajatellut sen nousevan. Kuvitteleminen ja päivähaaveileminen on minulle ihan helppoa, mutta Vanha herra ei ole siinä lajissa kovin kummoinen. Ihmetteli vaan kovaan ääneen, että miksi pakanassa pitää pystyttää ovet kukkamaan laitaan. Hänpä ei osannut mielikuvitella sitä, mitä minä näin jo valmiina. Kas tässä oikealla hieman utuinen kuva pilvikirsikan takaa kuvattuna. Tässä vaiheessa ovat nauhukset jo nousseet maasta taivaita kohti puolisen metriä.

Nyt näet liiterin perukoilta löydetyistä ovista tehdyn kukkakaaren kokonaisuudessaan. Etkös vain osaakin kuvitella sen, minkä minäkin: miten muutaman viikon päästä kaari on peittynyt humalaan sekä päivänsineen ja miten amppelikukat rönsyilevät yli äyräidensä ja miten tämä rouva istuu kaarensa alla kiitollisena elämän ihanuudesta.

Vanha herra onnistui tässä oviprojektissaan yli odotustensa ja vielä vähän kun häntä hellin lätyillä ja mansikkahillolla, niin jo alkoi pukata seuraavaa projektia. Siihen oli tykötarpeet haettu muutama aika sitten merestä.

Ja niin pääsi merenpohjasta itätuulilla paljastunut ruostunut kettinki komistelemaan rauniopuutarhaani. Vanha herra pystytti tolpat ja kiinnitti kettingin sopivasti siihen kohtaan peränurkkatonttiamme, missä ei lauta-aitaa ole ollenkaan.

Herran ährätessä kettingin kanssa minä kannoin kaunistusprojektiin oman korteni ja pystytin raunioihin kaksi pajupylvästä pajukorien seuraksi. Pajupylväiden nokkaan sidoin rautalangalla kristallit kimaltamaan.

 

Sitten iski IDEA! Ja niin me raahasimme liiterin perukoilta kolme vanhaa pölkkyä rauniopuutarhan vierelle. Ruuvasimme kaksi pölkkyä korkkiruuviaidantolppapidikkeillä (Vau, mikä sana!) maahan ja naulasimme kolmannen katoksi. Sitten seurasivat tikapuut, joita pitkin mieliekuvittelin kasvit kiipeämään kohti taivaita.

Rauniopuutarha laajeni heti tuplasti, kun Naapurinrouva heivasi isot luonnonkivensä meille. Kärräsimme niitä kaksi päivää takapuoli pitkällä ja kädet rakoilla. Rakensimme muurin ja tyhjensimme sisustaan kaksivuotisen kompostimultamme. 

 

Istutukset monipuolistuvat vielä, mutta toistaiseksi uudessa tarhassa kasvaa syyshortensia, kaksi laakakatajaa, jättikuunlilja sekä kallio- ja metsäkieloja. Koska kasvit ovat vielä pikkuvauvoja, piti mielikuvitella paikkaan joku väriläikkä. Väriläikän virkaa toimittakoon violetti kosmoskukka violetissa ruukussa:


Vanha herra innostui kontolleen langenneesta maalausprojektista niin paljon, että kukkaruukun lisäksi kanervanvärillä peittyi myös hänen ikioma miljoonalaatikkonsa. Tiedäthän sen salaisen paikan jossain siellä autotallin perukoilla? Se on se loota tai kaappi, joka on täynnä tuikitarpeellisia ja harvinaisia muttereita, nipstaakeja ja ruuveja. Joita ilman ei voi elää... No, miljoonalaatikko tyhjentyi pyydettäessä ja ilmestyi kuin ilmestyikin kasvimaalle:


Mitä miljoonalaatikossa kasvaa, se selviää muutaman viikon päästä. Kasvun ihmettä odotellessa ja kipeitä kinttuja ja rakkoisia kämmeneiä parannellessa jätän sinut nuuhkimaan omenankukan tuoksua ja ihailemaan taivaan sineä:


Rakkain terveisin 
Vanha rouva

8.6.2014

Jos ei heilaa helluntaina...

  

Kahden huushollin kalentereihin kirjoitettiin monta viikkoa sitten, että helluntaisunnuntaina kuokitaan potut maahan. Pikkuihmisen piti ehdottomasti olla paikalla. Nuori herrakin halusi tulla mukaan perunanistutukseen, jotta saattaa syödä uutispottuja hyvällä omallatunnolla. Kolmas mies, Vanha herra,  oli niin tohkeissaan apuvoimista, että varasi kuokat ja lapiot, ämpärit ja pottulootat ojennukseen jo edellisenä ehtoona. 

Kuinkas sitten kävikään: 1) aamulla satoi kaatamalla... 2) Nuorella herralla ei ollut saappaita... 3) Pikkuihmisen oli sateen laannuttua niin kova nälkä, että ensihätään piti syödä muutama karjalanpiirakka kanavoin kera... 4) kaikki liekut olivat kadonneet pottumaasta, joten niitä piti kaksissa mihin Ottopapan kanssa etsiä... 5) välillä piti juosta puutarhan ympäri, kun elämä on niin ihanaa... 6) Nuoripari ja Vanha rouva istuttivat potut, kun kahdella muulla miehellä oli onkivavan etsiminen kesken... 7) onkivavan etsintä kesti niin pitkän tovin, että koristeomenapuu kerkisi varistella osan kukistaan keittiöön...
 

... keittiössä mansikkarahkakakusta sukeutui omenankukkakakku, 
jonka avulla juhlistettiin potunpanijaisia!

 

Potut on istutettu, helluntaiksi sain kolme heilaa ja bonuksena päälle Nuoren rouvan aina niin huvittavaa seuraa. 
Mitä muuta ihminen voisi helluntailtaan toivoa?

kyseleepi Vanha rouva




4.6.2014

Kukkia, kakkua ja kettinkiä


 


 


  


 

Kesäkuinen tervehdys orvokkikakun ääreltä. 
Ota pala ja nauti höllikupillisen kera linnunlaulussa ja auringonpaisteessa.
Niin minä teen.

Vanha rouva

1.6.2014

Fregatillinen viinitynnyreitä


Ennen vanhaan tällä paikalla oli suuri ja tärkeä laivavarvi. Varvilla oli töissä taitavia laivanrakentajia. Vuonna 1858 laskettiin vesille ensimmäinen paatti, Suururuhtinas Konstantin. Neljän vuoden päästä valmistui itselleen Venäjän valtiolle sota-alus Waråg. Kaiken kaikkiaan varvilla rakennettiin 11 purjealusta - fregatti Gustaf Adolf, kolmimastoiset parkit Kaleva, Felix, Onni ja Birger sekä kaksimastoinen Aalto. Vuonna 1865 herra Bergbom, suurliikemies ja Oulun suurin veronmaksaja, huusi varvin itselleen Oulun suurelta telakka- ja laivayhtiöltä. Laivanrakennus loppui vähitellen - viimeisenä rakennettiin parkki Felix vuonna 1873 - ja varvin rakenteet purettiin, sillä edessä oli vielä suurempi afääri.



Herra Bergbom rakennutti paikalle ikioman kaksiraamisen höyrysahan, koska laivanrakennuspuutavaran uittaminen kaukaa vesisahoilta oli sangen vaivalloista puuhaa. Sitten alettiin sahata! Saha siirtyi Oulu Osakeyhtiölle 1935 ja kiivaimpina vuosina sodan jälkeen sahalla oli töissä yli 1000 ihmistä. Saha lopetti toimintansa 1990 ja saha-alue riisuttiin kelteisilleen vuosina 1995-97. 



Yhtiön päivinä sahayhteisö oli oma pieni valtakuntansa. Oli omia asuntoja, oma palokunta, palkittua karjaa, oma lääkäri, terveyssisar, sosiaalisisar ja -huoltaja. Kylvettiin omassa saunassa, pestiin pyykkiä omassa pesutuvassa ja leivottiin omassa paakarintuvassa. Kakarat pantiin omaan lastentarhaan ja 1873 aloitti oma koulu. Tyttökerhot- ja poikakerhot vahvistivat sikiöitä ja isommaksi kasvaneet harrastivat kirjastossa, kursseilla ja urheiluaktiviteeteissa. Yhtiö rakennutti 1951 Honka-Pirtin musiikkia, teatteria ja eläviä kuvia varten. Siellä on tainnut Vanha herrakin ensimmäisen kerran kohdata Tarzanin! 



Alueella lienee vielä taloja, jotka on rakennettu sahalta tuoduista kilpukoista. Katujen nimet kertovat suuruuden ajoista. Sahan vanhat konttori- ja asuinrakennukset on kunnostettu asuinkäyttöön, samoin kuin ruokala ja Porilan talot. Ympärille kohoaa uusia taloja pikkuhiljaa... mutta muutaman vuoden päästä pitäisi alkaa rytistä oikein kunnolla, kun entiselle varvi- ja saha-alueelle aletaan rakentaa 2500 hengen merenrantalähiötä. Jopas jotakin, sanoi elämää nähnyt appiukkoni, joka pikkupoikana sai sahan satamasta pikimustalta merimieheltä palan saippuaa: Kun oot niin p-nen!



Tässä varmemmaksi vakuudeksi historiallinen kuva tuosta maineikkaan varvin ja suuren sahan alueesta. 
Kuva ei ole omani, vaan nyysin sen osoitteesta http://oulu.ouka.fi/yhdistykset/pateniemi/.

Viime kesänä, kauniina aurinkopäivänä rannat ovat tämmöisiä:

 

Mitä paljastuukaan merenpohjasta, kun itätuuli puhaltaa puolitoista viikkoa yhteen soittoon? 
Sen saimme tuta, kun lähdimme tällä viikolla hiekkapankkeja ihmettelemään yllä olevien kuvien paikkeille:


Tässä samanmoinen kuvapari: 
vasemmalla maisema kesällä 2013, oikealla sama maisema toukokuussa 2014:


Merenlahdella häämötti myös outo hirviö?


Ei, ei se ole hirviö. 
Se on pohjaan upotettu roomu, joka on aikoinaan rahdannut sahatavaraa redillä odottaville valtamerialuksille. 
Nyt se toimittaa kohtalotovereittensa kanssa muka aallonmurtajan virkaa.
Muutakin, hieman pienempää tavaraa sopivilla tuulilla merenpohjasta paljastuu. 
Tämmöisen löysin tällä kertaa aarrejahtini päätteeksi:


Mitä kettingistä sitten tuleekaan? 
Sen saat nähdä kohtapuoliin, kun kerkiän (tai siis Vanha herra kerkiää) asentaa sen paikalleen. 
Mutta sitä odotellessasi voi ihailla maineikkaan, merkittävän ja nyt niin surullisen paljaan saha-alueemme rantavesistä kahlaamaani taideteosta:


Romuromanttinen kukkavaasini on tehty kahdesta merenpohjasta löytyneestä vanteesta ja samasta paikasta kahlatusta ruostuneesta rautapänikästä. Haluan kuvitella, että vanteet ovat aikoinaan pidelleet nahoissaan paksumahaista viinitynnyriä, josta on laskettu jaloa juomaa rautaiseen kannuun. Kristalli symboloikoon samettiseslongilla makoillutta ylhäissukuista kapteeninrouvaa, joka on kaukoputkella tiiraillut kotikoivuani...

Vanha rouva