Historianpalasia

Tässä historianpalasia: lattian alta löytyneitä sanomalehtiä, seinistä revittyjä tapettikerroksia, ikkunankarmien fyllinkinä käytettyjä aikakauslehtiä, sekalaisia kuitteja, todistuksia, joulukalentereita ja postikortteja.

Kolme vuotta olen odottanut sitä oikeaa hetkeä, että teen näistä taloremontin yhteydessä piiloistaan esiin putkahtaneista historianpalasista jotain. Viikonloppuna oli se hetki.

Nyt ovat Lenin ja joulu, aseenkantolupa ja rakkausviesti rinta rinnan saunakammarin seinällä. Ne kertovat, että tässä talossa on asuttu vuodesta 1927. Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi seisoo taulujen alla talon papan puusepänarkku. Arkun sisältöä on tarvittu, kun pappa on suunnitellut ja käsin viestänyt talomme ovia ja ovenkarmeja nuorikkoaan varten.

Seuraavaksi ideaa ja inspiraatiota odottavat toisenlaiset historianpalaset. Jemmassa on vielä iso laatikollinen peltisiä rasioita, nappeja, koruja, lasisia pikkupulloja ja hopealusikoita. Yksi risa nallekin odottaa uutta tulemistaan. Ans kattoo ny!

Vanha rouva

Hoppuviikonloppu

Potut on sitten nostettu. Annabelleä, Operaa ja Blue Congoa nousi viisi laatikollista Pikkuihmisen ja Nuoren parin kuokkiessa hiki hatussa 15 asteen auringonpaisteessa.

Viime vuonna Pikkuihminen vielä mahtui pottulaatikkoon suorin jaloin. Nyt piti ketarat panna koukkuun. Siinä hötäkässä tuppasi vähän naurattamaan, sillä ottomummun takapuoli oli aivan liian leveä lootaan tukittavaksi!

Potunnoston jälkeen piti kaivaa suuri kuoppa. Pappa oli luvannut Pikkuihmiselle ikioman viinimarjapensaan. Niin sitten kaivettiin se kuoppa, kasteltiin se hyvästi ja alettiin kaivaa sitä pensasta.

Iso jättipensas halkaistiin neljään osaan. Yhdestä pensaasta tuli Pikkuihmisen oma. Toisen pensaan sai Äiti ja kolmannen Isi. Se neljäs jäi vanhalle paikalleen ja sen sai pitää Pappa.

Minä en kerinnyt saada omaa nimikkopensasta, kun olin rustaamassa ruokaa pottu- ja pensaspesueelle. Menu piti sisällään savuluusoppaa (naudanlihaa ja savuluita porruutetaan niin kauan, että lihat ovat mureita ja irtoavat luista; sekaan pilpotaan pottuja, lanttua, porkkanoita, juuriselleriä ja palsternakkaa sipulia unohtamatta; maustetaan soppa lipstikalla, mustapippurilla ja suolalla) ja makkarapannaria. Tässä jälkimmäisestä kuvia:

 

Jälkiruoaksi tarjoilin suklaakakkua. Tässä ohje: ota voita, munia, vehnäjauhoja, leivinjauhetta, sokeria, sitruunamehua, kermaa, rahkaa, vadelmia, liivatelehtiä, oikeita ruusuja ja ripaus glamouria. Tee kakku. Siinä se. Löytyy minulta hieman laajempikin suklaa-vadelmakakun ohje, jos olet sitä vailla ;)

Potunnoston, ruokailun ja huushollin siivoamisen (Pikkuihminen patsasteli omatoimisesti vessaan kurasaappaillaan ja jätti jällkeensä multavanan) jälkeen maistui sauna ja iltakahvit syvässä hiljaisuudessa. Mikä rauha!

Sunnuntaina piipahdimme ulkomuseossa syysmarkkinoilla. Hillojen, mehujen, limppujen ja toinen toistaan kauniimpien käsitöiden paljouden keskellä ihastuin ikihyvikseni seuraaviin puisiin kaunottariin:

Hoppua pukkasi siis koko viikonlopun: rakkaita ihmisiä, kaunista säätä, hyvää ruokaa, lempeitä löylyjä, maan aarteita ja ahkerien kätten töitä. Mitä sitä ihminen muuta kaipaa ollakseen onnellinen?

Vanha rouva

Puolukkakakkuset

Syksyn punaisten marjojen kunniaksi otin ja leivoin puolukkakakkusia punaisiin pahvivuokiin.

Puolukkakakkusiin tarvitset:

• 100 g voita sulatettuna
• 4 munaa
• 3 dl sokeria
• 4 tl vaniljasokeria
• 6 dl vehnäjauhoja
• 1,5 dl maitoa
• 400 g puolukoita

Vatkaa munat ja sokerit valkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vähitellen yhdessä maidon ja voisulan kanssa. Lisää taikinaan puolukat varovasti sekoittaen. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia. Jäähdytä.

Koristelua varten yhdistin purkillisen valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa maustamattomaan tuorejuustoon. Lisäsin kuorrutteeseen muutaman lusikallisen vaniljakreemijauhetta napakkuutta antamaan. Pursotin kuorrutteen suurella o-tyllalla leivosten päälle pyramidiksi. 

Leivokset näyttivät tässä vaiheessa vähän kököiltä. Kipaisin kasvimaalle ja hain syötävän hyvän ja kirpakan mausteisen rohtosamettikukan kukkasia ja lehtiä. Koristelin niillä pyramidit. Rubiineiksi pyramidien kylkeen pistelin puolukoita.

Kakkuset ovat sisältä pehmeän puolukkaisia. Kirpeyttä pehmentää kuorrutteen kinuskinen maku.

Taidan ottaa vielä kolmannenkin...

Vanha rouva

Ruusuisia papuja ja kaunis kossi

Hyvät hyssykät, että minä hämmästyin, kun rapsautin ruusupavun pitkän palon puoliksi. Palosta paljastui ihanan ruusunpunaisia papuja. Siellä heleänvihreän suojapukunsa piilossa ne olivat pötköttäneet minun mitään asiasta tietämättä.

Riivin pavut kelteisilleen. Seuraksi leikkelin violetin ja kermankukertavia pensaspapuja, kun aloin tehdä papu-mangoldi-muhennostani savulohen seuraksi:

Kuullotin pari sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisäsin sekaan ryöppäämäni mangoldin ja pavut. Sekoittelin ja hämmentelin muutaman hetken. Lisäsin sitruunanmehua ja mustapippuria. Suolaakin taisin ripotella pikkuriikkisen. Annoin muhia pari minuuttia.

Nostin pannun tulelta ja ripottelin mukaan tomaattikuutioita ja auringonkukansiemeniä. Nostin sotkotuksen keoksi tarjouluvadille ja koristelin parmesaanilastuilla. Tästä tuli hyvää.

Ai niin, se savulohi. Vanha herra sai sen verkolla. Sen nimi on kossi. Kossi on on poikapuolinen nuori lohi, joka on kroolannut merillä vasta vähän aikaa. Sen pikkuveli on nimeltään toko, joka laskeutuu syntämäjoestaan merille kolmantena elinvuotenaan. Sen isoveli on nimeltään porsas. Se on paksu ja pulska, punalihainen lohenmötiskä. Niiden isoisoveli on nimeltään kojamo - väkäleikainen, rumanpuhuva ja jo harmaantunut.

Tämä meidän päivällispöytäämme päätynyt vesseli on siis nimeltään kossi. Painoa sillä oli semmoiset puolitoista kiloa. Ja tässä hän on:

Kossin mausteeksi ei tarvita mitään muuta kuin ripaus suolaa ja luraus sitruunanmehua. Kaikki muu on turhaa, sillä kyseessä on aito ja villi Perämeren lohi.

Vanha rouva

Kauniista rumaa, mutta hyvää

Miten kauniita värejä! Kuvassa on tietysti lempparikasvini mangoldi. Löysin viime kesänä norjalaisesta pikkukylästä oranssinvärisen mangoldin siemeniä. Keltaisia, punaisia ja valkoisia varsia olen toki kasvattanut, mutta tämä porkkananvärinen versio oli minulle täysin uusi tuttavuus.

Norjalaiset siemenet itivät hyvin ja kasvoivat komeiksi ja tuuheiksi. Niitä on napsittu koko kesä.

Nyt päätin kokeilla jotain uutta reseptiä iänikuisen mangoldihöystön sijasta. Sopivasti sattui metsästä löytymään komeita isohaperoita ja voitatteja sun muita sekalaisia sieniä. Niin minä sitten aloin kuoria pottuja ja sipulia ja ryöpätä kaunottaria.

Hetken päästä uunista tuli ulos maailman rumin ruoka - mangoldi-peruna-sienivuoka:

Vuokaan tarvitset:

• 300 g mangoldia
• 6 isoa perunaa
• 2 sipulia
• 300 g sekasieniä
• öljyä
• yrttejä ja suolaa

Kiehauta tuoreen mangoldin lehdet ja varret suolavedessä. Valuta ja leikkaa karkeaksi silpuksi. Kuullota kuorittu ja viipaloitu sipuli. Perkaa sienet ja viipaloi. Käytä sienet pannulla sipulin kaverina. Lado kaikki ainekset ja mausteet kerroksittain uunivuokaan. Kaada päälle kastike:

• 4 dl maitoa
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 2 dl juustoraastetta
• ripaus muskottipähkinää
• yrttejä

Kuumenna maito. Sekoita vehnäjauhot pieneen liraukseen kylmää maitoa ja vatkaa kuuman maidon joukkoon. Kiehuta pari minuuttia koko ajan sekoitellen. Mausta ja lisää juustoraaste. Levitä juustokastike vuoan päälle ja paista 225 asteessa kolme varttia.

Minä vaan kysyn, että miten voi jostakin noin kauniista tulla jotakin näin rumaa, mutta äärimmäisen hyvää?

Vanha rouva

Pihlajanmarjarakkautta

Tiedän syksyn tulleen, sillä pihlajat ovat punastuneet. Puut ovat niin täynnänsä marjoja, isoja ja pulleita, että taitaa tilhille tulla ähky ennen kuin kaikki marjat on popsittu puista.

Kävin rannassa keräämässä korillisen pihlajanmarjoja. Mietiskelin matkallani minkälainen olisi tämän vuoden pihlajanmarjakoriste. Kuin tilauksesta Vanha herra tepasteli kartanolla joutenpäiten. Katselin sitä aikani ja ajattelin Tuoko se on se minun elämäni suuri rakkaus??! Vastausta ihastellessani sormet tekivät omaa työtään paksun ja ohuen rautalangan sekä marjaterttujen kanssa.

Vastaus on tässä. Olisin mielelläni käyttänyt koko miestä rakkauteni mittatikkuna, mutta kuvatuksi tuleminen oli suuri Oh no! ja kieltäytyminen tuli selväksi hämäläisellekin: Minuahan et kaiken maailman emännille näyttele!

Tämänkokoinen pihlajanmarjasydän muuten painaa monta kiloa. Se piti naulata alahuonerakennuksen seinään neljällä naulalla.

Terveisin Vanha rouva

Omppupoikanen työssään

Omppuampparit ovat tykästyneet Huvitus-omenaamme ikihyvikseen. Ne istuksivat pulleiden omenoiden poskilla ja kaivavat reikiä ylös ja alas. Murkut seuraavat perässä. Ihmekös tuo, sillä omenat ovat läpikuultavan mehukkaita ja makeita. Minulla on kuitenkin eri käsitys siitä, kenelle omenoita kasvatetaan. Ei omppuamppareille, vaan...

...raidalliselle omppupoikaselle. Pikkuihminen on niin innoissaan omenanpoiminnasta, että ihan hyppelehtii ja pommelehtii. Omenanpoiminta on hyvin, hyvin suuri taitolaji, sillä siihen tarvitaan papan TIKAPUITA. Niille on lupa kiivetä, jos pappa on mukana turvallisuuspäällikkönä. 

 

Omppupoikanen keräsi kaksi korillista omenoita (kolmas korillinen omenoita on jo syöty sellaisenaan). Yksi korillinen lähti Nuoren perheen kotiin ja toinen päätyi papan mehumaijaan. Ai että tuli makoisaa omenamehua. Mehuomenien lopuista keitin vispipuuroa ja se se vasta Pikkuihmisen mieleen onkin.

Pyhäpäivän terveisin Vanha rouva

Metsän antimia

Tiistai-iltana piipahdimme lähimetsässä tarkistamassa, joko sienisaalis olisi putkahtanut maan pinnalle. Olihan se. 

Valkoisen ämpärin kangastatit päätyivät pakkaseen annospusseissa. Talven aikana niitä on mukava sujauttaa lihapatoihin ja -kastikkeisiin.

Oranssissa kulhossa olevat herkkutattipalaset kokivat naapuriensa kohtalon. Pakkaseen vaan talven tattikeittojen aineiksi.

Teräskulhossa olevat kangasrouskut on ryöpätty ja valutettu. Ne päätyivät valkosipulin ja -pippurin sekä neilikan maustamaan etikkaliemeen. Kunhan ne ässehtyvät muutaman kuukauden, niin ne nautitaan haarukan nokasta suupaloina.

Tiistaisella sienestysreissulla huomasimme lähimetsän punastuneen somasti. Niin me keskiviikkoaamuna ajelimme takaisin metsään marjastusvälineitten kera. Puolessa tunnissa koukimme kaksi ämpärillistä puolukkaa, joka on just ja just kypsää. Oivaa huuppamarjaa!

Vanha herra survoi marjat nuijalla murskaksi ja minä kauhoin marjasurvoksen talviastioihin. Sen kummempia säilöntäaineita tähän herkkuun ei tarvita.

Talven mittaan puolukkasurvos päätyy liharuokien lisukkeeksi sekä rahkajälkiruokien ja vispipuuron raaka-aineeksi.

Tänään torstaina lähdimme aamutuimaan metsästämään herkkutatteja. Niitä ei ole pariin vuoteen löytynyt, mutta nyt tärppäsi!

Iso korillinen pullukoita ruskealakkeja painaa 40 kiloa! Sienet päätyvät viipaleiksi ja kuivuriin. Tulevien talvien kuluessa kuivatuista tateista syntyy herkku, jos toinenkin.

Kulhossa olevat pienet herkkutatit marinoin kokonaisina. Perheemme joulutraditioihin kuuluu metsältä tuoksuvien ja maistuvien tattivauvojen ihastelu ja maiskuttelu.

Kolmas kori on täynnänsä kehnäsieniä. Kiehautin kehnärit omassa nesteessään ja pakastin. Talven mittaan kokkailen niistä maukasta sienisoppaa.

Terveisin Vanha rouva