Matkavalmistelut hyvissä ajoin

 

Aloitin Dubrovnikin matkavalmistelut vuonna 1991. Varasin seuramatkan, mutta se peruttiin. Jugoslavian alueella Balkanin niemimaalla alkoi raaka sota, joka kesti vuosikymmenen loppuun saakka. Sotaa käytiin Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Kosovossa ja Etelä-Serbiassa. Sotien sarja oli Euroopan verisin toisen maailmansodan jälkeen.

En päässyt tuolloin Dubrovnikiin, en. Mutta nyt pääsin - olinhan aloittanut matkavalmistelut hyvissä ajoin. Lensimme Splitiin, mistä purjehdimme Dubrovnikiin. Sieltä ajelimme onnikalla Makarskan rivieralle ja edelleen takaisin Splitiin. Hoidin kaikki matkajärjestelyt netin kautta. Kaikki toimi. Lämpötila huiteli koko viikon parinkymmenen asteen paremmalla puolella. Matkailusesonki oli lopuillaan, joten suuria turistiruuhkia emme kohdanneet.

 

 

Kävelimme paljon kujilla ja rantamaisemissa. Nousuja ja laskuja kertyi, sillä Kroatian rannikkoa reunustavat korkeat vuoret ja sininen Adrianmeri.

Kävimme toreilla nuuhkimassa laventelia, yrttejä ja hedelmiä. Maistelimme kakkuja ja kahvia, joimme makeita viinejä ja kylmiä oluita. Jäätelö oli hyvää ja sitä myytiin joka kulmalla.

Vanhat kaupungit ovat kauniita. Joka talossa on yksityiskohta yksityiskohdan perään - tai ainakin pari kattia - kuvattaviksi. 

 

Maisemissa ei ollut valittamista. Eikä kroatialaisessa palvelualttiudessa, kielitaidossa taikka kauneudessa. Ainoa valittamisen aihe oli ruokakulttuuri, joka oli alistettu kansainvälisen turistivirran makutottumuksille: pitsaa, hampurilaista, pastaa, pitsaa, hampurilaista, pastaa, pitsaa... Hakemalla sai hakea kroatialaista ruokaa, mutta kun pikkukuppilan jostain sivukaduilta sattui löytämään, ruoka oli hyvää, maittavaa ja sitä oli paljon.

 

 

Jokaisella ulkomaanmatkalla käymme hautausmaalla. Kaikki ne ihmiset, kaikki ne kohtalot, kaikki se rauha keskellä modernia elämänmenoa.

 

Jokaisella matkalla on kohokohtia, joista matkan muistaa pitkienkin aikojen päästä. Tämän matkan kohokohtia olivat maisemat ja maisemien pienet, kiehtovat yksityiskohdat.

Hyvissä ajoin kun suunnittelin, saan olla tyytyväinen matkan antiin. 

Ja seuraan ;)

Nyt sitten alamme säästää: pitäähän ne muutkin ex-Jugoslavian maat käydä bongaamassa. 

Vanha rouva

Täytettä työn lomaan

Syyskuussa tein töitä vaihtelevalla tuntimääräällä: 0-48 tuntia / viikko. Sen verran menee 14 tunnin työpäivät näillä ikävuosilla raatoon, että palautuminen vie oman aikansa. Silloin tuijottelen kattoon, kässehdin puutarhassa taikka torkun pihakeinussa.

0-työviikkoina olen kuivannut talven varoiksi yrttejä ja kehäkukan terälehtiä:

Olen ihmetellyt villiintynyttä Olgaa, joka kantoi tänä vuonna 348 päärynää.

Olen leikannut marjapensaat, kääntänyt kasvimaat ja syyslannoittanut koko kartanon:

Ihmettelin kerran keinutorkkujeni aikana, mikä ihme korvissani naksuttaa:

Koska oravanpoikanen valmistautuu tomerasti talveen, 

minäkin houkuttelin Vanhan herran hamstrausretkelle:

Puolukkasavotan jälkeen alkoi siikasavotta. Nyt on pakastettuna 53 siikaa ja reilu kilo siianmätiä:

Työpäivien jälkeen ei huvita somistaa eikä tuunata, koska töissä saa tehdä sitä ihan tarpeeksi. 

Syksyllä on kuitenkin ihan pakko näpertää vaahteraruusuja - muuten ei ole lupa aloittaa jouluvalmisteluja:

Täytettä työn lomaan on ollut sen verran, etten ole päässyt ihan maatumaan.

Vanha rouva