Säikyttelyä ja möksähtelyä

  

Haahuilin aamutakissani pitkin puutarhaa ja kuvasin keltaisia kukkasiani. 

Löysin muutakin mielenkiintoista:

 

 

Kesken kaiken Vanha herra tuli hoputtamaan: Tuu heti pois sieltä pensaista - naapurit säikähtää!

Niin minä laitoin ulkoiluvaatteet päälle ja ajelin herrani kanssa metsän siimekseen naapureita pelottelemasta.

Ennen marjametsään menemistä pysähdyimme tervehtimään suurta sotapäällikköä. Pekka Vesainen oli talonpoika, joka johti kesällä 1589 Vienan Karjalaan suuntautuutta ryöstö- ja hävitysretkeä. Kiiminkiläissyntyinen kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen teki 1936 Vesaisen patsaan Ylikiimingin Vesalaan - kuva patsaasta julkaistiin jopa The Times -lehdessä.

Minua aina kovasti hymyilyttää tarina pikkuisesta Pekasta. Pekan äiti oli pesemässä poikaansa, kun vainolaiset hyökkäsivät ryöstämään kotikylää. Pako oli niin kiireinen, että Pekka-poika unohtui paatipunkkaan. Vasta vihollisten mentyä äiti uskalsi palata takaisin pikkuisen poikansa luokse. Vesi oli ehtinyt jäätyä paatipunkassa, mutta poika oli vielä hengissä. Pikku-Pekka oli istunut hipihiljaa hyisessä vedessä vihollisen riehuessa kotitilalla ja varmaan vannonut pienessä mielessään Kyllä minä teille vielä näytän!

Metsä oli suosiollinen. Kaksi ämpärillistä puolukkaa ja kaksi ämpärillistä variksenmarjaa. Juuri kun kaarsimme takaisin kotipihaan, soi puhelin ja naapurista ilmoitettiin Täällä olisi ihan hirveästi omenoita, tulkaa hakemaan. 

Vanhan herran putsatessa variksenmarjoja minä kuskasin kottikärryillä omenoita kotikartanolle. Leikkelin omenat lohkoiksi hilloamista ja mehustamista varten. Keräsin joutessani chilit ja ihmettelin möksähtänyttä pörriäistä, joka vielä aamupäivällä torkkui ruusunkukassa:

 

Keittelin päivälliseksi kasvissopan sävy sävyyn: puna- ja lehtikaalia, sipulia, herneitä, papuja, porkkanaa, perunaa ja pikkuisia tomaatteja. Höyryävän keiton päälle lusikallinen smetanaa. A vot.

Että tämmöinen syyssunnuntai.

Vanha rouva

Metsänvihreä

Etsin syyskuulle vihhreää inspiraatiota metsästä, mutta näin vain punaista:

 

Sitten älysin, että punainen on punainen, koska sitä ympäröi vihreä.

Älynväläyksestä viisastuneena tein tämän:

Riisuin kesäamppelin talviteloille, mutta säästin riippuvat lonkerot. 

Kieputtelin ne kranssipohjan ympärille ja lisäsin pihlajanmarjaterttuja.

  

Löysin patiolta muutakin vihreää. 

En ollut sitä ennen huomannut, sillä olin vain tuuskannut showstopperin virkaa toimittavien kukkasten kanssa:

 

Taas sain muistutuksen siitä, että elämän väripilkut ja juhlahetket pääsevät sopivasti esiin,

kun tausta on rauhallinen ja harmoninen. 

Mitä mieltä sinä olet?

kyselee

Vanha rouva

vihreiden apposten ääreltä

Timantteja taivaalta

Yöllinen sade paljasti aamun tullen kaikki lahjaksi tiputtelemansa timantit. Niitä oli joka puolella puutarhaa: kukissa, lehdillä, ruohoissa, hedelmissä, maassa, puissa ja kivenkoloissa. Niin kaunista, niin ihmeellistä.

Kuunliljan kukkavana nuokkui timanttilastinsa alla.

Sen sijaan kuunliljan lehti kantoi aarteensa mukisematta, kunniakkaasti. 

Nauhus ei ollut moksistaan moisista rihkamapisaroista.

 

Kurjenmiekan lehti taipui kaareksi minun tulla ja kuvata.

  

Mangoldi muuttui kasteesta entistä houkuttelevammaksi.

Omena huusi: Lisää lisää lisää! Tahdon olla suuri ja mehukas!

Sinipiikkiputki mietti mielessään, mihin kummaan sininen väri on valunut.

Ruusunkukka tuoksui portaiden pielessä taivaalliselta.

Jättipoimulehti oli kerännyt suurimman timanttisaaliin. 

Edes perhosten viipyily auringossa kimaltavilla lehdillä ei pyöräyttänyt timantteja maan matosille.

Taivaallisten timanttien kimallus. Pieni ja kuitenkin niin suuri ihme.

Tätä rikkautta meille holvataan taivaan täydeltä.

Kiitos siitä.

Vanha rouva

Potuttaa

Lauantaiaamuna pihaan kurvasi autollinen pottuvoimaa, joten pellollinen pottuja nousi tuota pikaa ylös maasta.

 

Pikkuneiti oli sietä mieltä, että jokainen itsekaivettu pottu pitää oitis myös pestä.

Isoveli on jo kuusi vuotta vanha, joten hän tuntee pottusysteemit prikulleen: 

Ei pottuja pestä, vaan ne lajitellaan koon mukaan näihin pottulaatikoihin, katso!"

Potut saatiin laatikoihin koon mukaan (suurin painoi muuten 525 g) ja sitten olikin jo kiire välipalalle:

Sumuisen potutusaamun jälkeen taivas repesi ja aurinko räkitti siniseltä taivaalta.

 

Enää ei potuta!

Vanha rouva