Uusia tapauksia

 

Joka vuosi pullikoin perinteikkäitä jouluruokia vastaan ja teen jotain ennenmaistamatonta. Tänä vuonna rättäsin Lasimestarin kasviksia. Kyllä osasi Lasimestari liemen neuvoa! Kasvikset olivat napakoita, rouskuvia ja ihanan inkiväärisiä. Uusi joulun must-ruoka on syttynyt! 

Lasimestarin kasvisten ohje on tässä: Viipaloi 200 g porkkanaa, 1 punasipuli ja 100 g punakaalia. Kiehauta liemi (2 tl inkivääriraastetta, 1,5 dl vettä, 1 dl sokeria, 1/2 dl etikkaa ja 1/4 tl suolaa). Kaada liemi kasvisten päälle ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokauden verran.

 

Tässä on meidän perheessä jo perinteeksi muodostunut porkkanasalaatti suoraan Neuvostoliitosta. Ohje on simppeli, kunhan muistaa antaa salaatin maustua kunnolla ennen syömistä. Kipakkuutta saa säädeltyä valkosipulin määrällä. Neukku vie takuulla liikojen konvehtien maut suusta!

Raasta 2-4 porkkanaa hienoksi. Purista joukkoon monta valkosipulinkynttä. Lisää oman maun mukaan saksanpähkinärouhetta ja rusinoita. Lisää 1 dl majoneesia. Sekoita. Anna ässehtyä muutama tunti.

 

Tänä vuonna poimimme mustarouskuja koritolkulla. Mustarouskujen polttavan maun saa eliminoitua hyvällä ryöppäyksellä. Sen jälkeen lihaisa, napakka sieni taipuu salaatiksi, joka ei kaipaa muuta kuin sipulihakkelusta, persiljaa, suolaa ja sitruunamehua. Jouluksi marinoin muutaman purkillisen pieniä mustiksia valkosipulinkynsien kera perinteiseen etikkaliemeen. Juju on siinä, että antaa sienipurkkien olla rauhassa maustumassa ainakin kolme kuukautta. 

Vanha rouva

3 ja 1/2 lahjaa

Jouluaaton lahjat olivat sekä yllätyksettömiä että yllätyksellisiä. Aloitetaan näistä kahdesta paketista, joista toinen on minun. Isommassa on Vanhan herran nougatsuklaat (YÄK) ja pienemmässä Vanhan rouvan vihreät kuulat (AAH). Ei tule kiistaa eikä asiaa toisen makeislootalle, ei. Ja jostain kumman syystä Joulupukki tietää joka vuosi, että ilman näitä kahta, varsin yllätyksetöntä toivepakettia ei tule joulu.

Siirrytään sitten niiden yllätysten pariin. 

Ensimmäiseen yllätykseen olen syypää minä itse. Ennen joulua kolusin kaupungin ainoan kirjakaupan yllättääkseni itseni takuuvarmalla kirjalahjalla. Mutta kauppa oli täynnä pintakuohua, trendiopuksia ja tilpehööriä. Ei tullut kirjayllätystä pakettiin. Tuohtuneena marssin paikalliseen kädentaitojen aarreaittaan, Taito Shop Ouluun. Jo alkoi löytyä yllätystä: pässinpökkimien pohjoispohjalaisten maakuntasukkien tekemispaketti. Ostaa täräytin paketin ajatuksella, että joskus teen, kun sattuu oikein pahasti. Edellisestä kirjoneuletyöstäni on nääs kulunut liki 40 vuotta =). Yllätin itseni täydellisesti. Sukat valmistuivat aatonaattona. 

Seuraava yllätys on hauska. Vanha herra oli kylmässä vintissä kronaamassa. Hän astui muhien päälle ja jalan alle osui jotain kovaa. Muhat pöllysivät, kun Vanha herra kaivoi esiin tummansinisen emalikyltin. Reissussa rähjääntyneen ja pahasti likaantuneen. Mies toi kyltin alas, pesi ja puunasi ja ihmetteli, mistä moinen on vinttiin hautaantunut. Minä ihailin ja ihastelin painavaa aarretta, jolloin Vanha herra loihe romanttisesti: "Siinä on sulle joululahja!" Niin kyltin tie vei huushollin tärkeimpään huoneeseen. Varmaksi vakuudeksi siitä, että asioiminen on vaivatonta.

Kolmas yllätys saapui Helsingistä, missä ilmeisesti sijaitsee Joulupukin eteläinen toimipiste. Paketti oli iso ja painava. Se sisälsi papukaijalukkoja, siemeniä, suklaata, sydänheijastimia ja heijastavia sirppejä ja kepakoita. Ensi kesänä istun kukkameren keskellä ja liimailen sirppejä ja kepakoita omatekoisiin heijastinkoristuksiin, jotka kiinnitän papukaijoilla rusakoitten riesaksi. Suklaat taitavat tulla syödyiksi ennen sitä. Kiitos S, Joulupukin aputonttu!

3 ja 1/2 lahjaa rikkaampana olin hövelillä päällä ja päätin lahjoa myös Taiston. Taisto oli joulunaluspäivät vähän änkyrä eikä halunnut punaista pipoa päähänsä. Puin sen kuitenkin rusettiin ja keitin sille mukillisen kuumaa glögiä. 

Jouluterveisin Vanha rouva

Tyhjä työkalenteri

Pomo lykkäsi minulle laatikollisen muoviputkia. Ne olivat olleet ilmapallopidikkeitä, mutta pallot olivat aikoja sitten hapertuneet puhalluskelvottomiksi. Pillit jäivät ja minä sain ne tuunausvarastooni. Reilun vuoden leikittelin putkilla. Kiitos koronan tyhjentämän työkalenterin sain vihdoinkin  ensimmäisen putkituunauksen aikaiseksi. Tein ulkohimmelin. Käytin himmeliin myös isoja ja pieniä muovihelmiä. Himmelistä tuli ihan ok. Eikä se taida olla moksiskaan sateesta, rännästä eikä lumesta.

Löysin syksyn marjastusreissulla lauta-apajan. Joku järkijättöinen oli kipannut remonttijätteensä metsätienposkeen. Kahmin vettyneitä lautoja kainalollisen. Annoin lautojen kuivua kunnolla. Vanha herra sahasi kolmeen lautaan harjakaton. 

Sudin laudat maalinrippeillä. Hioin maalaukset kulahtaneiksi. Naputtelin taloihin räystäät pihlajakepeistä. Liimasin ovet ja ruuvasin ovenkahvat. Maalasin ikkunat ja koristelin talot puusydämillä.

Kuinka ollakaan, takan päälle rakentui joulukylä valoineen päivineen. Vielä kun tonttu tai kaksi asettuu kylään, niin kyllä on mukavaa. 

Näitä tuunauksia ei ole hinnalla pilattu. Ainoastaan patteriledit piti käydä kaupasta hakemassa. 

Tämmöistä tänään täällä. Mitenkäs siellä?

Vanha rouva

Korkea aika

Jouluruusujen tekeminen alkoi vuosi sitten, kun vierailin ystävien luona Helsingissä (KLIK).

Sinebrychoffin taidemuseossa oli valtava joulukuusi, joka oli koristeltu kreppipaperiruusuilla.

Museon alakerrasta löytyi työpaja, missä saattoi opetella taittelemaan lautasliinoista ranskanliljoja taikka väkertämään floristin kreppipaperista jouluruusuja. 

Työpajasta sai työohjeet ja tarvikeluettelon mukaan. Ostin Helsingistä kaikki tykötarpeet kotiintuomisiksi. Leikkasin ruusujen terälehdetkin valmiiksi, mutta sitten ruusujen sitominen tyssäsi vuodeksi. 

Helsingistä kantautui viikko viikolta huonompia ja huonompia uutisia. Ystävän neljä vuotta kestänyt taistelu väistämätöntä vastaan päättyi toukokuussa. 

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun vietin viimeisiksi jääneet yhteiset päivät ystävän kanssa.

Nyt oli korkea aika tehdä ruusut valmiiksi ja ripustaa ne joulukuuseen.

Yhteisten neljänkymmenen vuoden muistoksi.

Vanha rouva

Riittääkö kertapala?

Elämä makeaksi kertapalalla!

Kertapalaan tarvitaan pohjaksi kääretorttutaikinasta leivottu renkula. Täytteeksi tukitaan kahden sortin suklaata (maitosuklaata ja valkoista suklaata) sekä hiukkasen kermaa, tuorejuustoa ja himpun verran sokeria. Kakun päälle tiputellaan kaikenmaailman örkkyjä (dajm-paloja, vaahtokarkkeja, piparipaloja ja suolapähkinöitä). Sitten supsutellaan tomusokerilla.

Jos olet vailla kunnollista ohjetta, käytä vaikka Valion kolmen suklaan juustokakkua. 

Minä jätin tumman suklaan pois (Vanha herra ei tykkää) ja tein pohjan sokerikakusta (irtoaa kakkulautasesta ilman talttaa). Ja koristelukohdassa sain hepulin =)

Pistä elämä makeaksi!

Vanha rouva

Yllytyshullu

Sartsa esitteli tuijakuusensa ja heitti ilmoille joulupuun kasvattamishaasteen (KLIK). Tottakai piti pistää enemmäksi ja tehdä kolme puuta! Kaksi varrellista ja yksi pötikkä.

Yllytyshullulla oli jemmassa kaksi betonimötikällä varusteltua puunvartta, joista toinen oli tositoimissa vuosi sitten (KLIK). Tänä vuonna halusin jotain muuta. Tein kuusutötterön varren yläpäähän, iskin betonimötikän sinkkiämpäriin (jonka maalasin kalkkimaalilla retuliiniksi) ja täytin ämpärin pottumaalla. Niin hemmetin painava kötöstyksestä tuli, että ei pitäisi puhurien ihan heti kaataa puuta. Tökin puuntyveen mustikanvarpuja.

Huomaat varmaan, että varrellisen puun vieressä on Sartsalta matkittu joulupuu. Minuun siis iski armoton joulupuukateus. 

Tongin puutarhavarastosta kymmenen vuotta vanhan kanaverkko-rima-hässäkän, jonka Vanha herra teki minulle ensimmäisenä yhteisenä syksynämme tällä tontilla. Täytin taas sinkkiämpärin pottumaalla ja iskin hässäkän ämpäriin. Sitten puottelin kuusenoksia kanaverkkoon alhaalta ylöspäin. Tuijiani en raaskinut leikellä, joten tämä minun joulupuuni on tämmöinen maatiasrotuinen.

Valot kun vielä kiedon maatiaisjoulupuuhuni, niin kukaan ei huomaa tuijattomuutta, eihän?

Hakkuualueellamme käydessäni saksin mukaan myös puolukanvarpuja kranssia varten. Mutta sitten iski kokeilunhalu: mitä jos pujottelisin puolukanoksia kanaverkkoon ja tekisin jonkunsortin ulkoryijyn? Työtä käskettyä ja menoksi. Riivin pitkän puolukanvarvun alapään lehdistä. Sitten pujottelin varpu varvulta kanaverkon täyteen puolukkaa. Puolessatoista tunnissa sain aikaiseksi 20 x 40 cm suorakaiteen.

 

Nyt tulivat tarpeeseen käsityölaatikkoni aarteet. Pari vuotta sitten kävin Kirjo nappi -kurssin paikallisessa Taito-yhdistyksessä. Kiinnitin kirjotut nappini puolukkaryijyyn yhdessä kirpparilta löytyneen käsinvirkatun pitsin kanssa. Tykkään.

Tämmöisiä yllytyshullun tekeleitä tänä sunnuntaina.

Vanha rouva

Vannetaidetta

Tuli sisäkranssille tilaus, 

sillä mustikkarusetti (KLIK) meni tuhannenpalasiksi päällekäyvän imurinvarren takia. 

 

Roskalavalta löytyi kiertoon lähetetty pyöränvanne ja työmaalta roskiin passitettu kertakäyttöpöytäliina. Vanne pesuun ja pöytäliina repimällä pitkiksi kaitaleiksi.Pöytäliinakaitaleet kierteella ja kierteet vanteen ympärille, jotta kranssipohjasta tuli pöyheän muhkea. Sitten kaikki irtonaiset tilpehöörit liimapistoolin ulottuville. Niin päätyivät paperi- ja munakennoruusut, männyn- ja kuusenkävyt, viipaloidut oksan ja heinäseipäät, kuivatut mandariiniviipaleet ja juuttinarut koristamaan 80-senttistä seinärinkulaa.

Tömmöistä vannetaidetta tällä kertaa.

Vanha rouva

Auringonkehrä

 

Löysin arkistoistani kuvan vuonna 2014 virkkaamastani pitsipötköstä (KLIK). Alkoi tehdä semmoista mieli, varsinkin kun lankakopassa odotti hehkuvan oranssi lanka. 

Virkkasin viikon isolla koukulla pehmeästä mohairista. Etu- ja takakappale suoraa pötköä - mitä nyt kainalosisennykset ja pääntiepyöristykset muistin kaventaa. Hihat virkkasin olkapäiltä alas. Kokosin ja kummastelin. Malli justiinsa passelin väljä. Väri hehkuvan oranssi, ihanan ihana. Jotain kuitenkin puuttui.

Ihan ilmiselvästi etumuksesta puuttui auringonkehrä. Sen virkkasin langanlopusta etukappaletta virkistämään. Painoa oranssilla aurinkopaidalla on 220 g. Löysin langat pilkkahintaan kesäisellä kirpparikierroksella. Hintaa auringolle tuli kokonaiset 4 euroa. 

Vanha rouva

Kultasilaus

Syysauringossa paistattelee viikonloppukakku, jonka leivoin ystävälle.

Toki Vanha herra piti puolensa ;)

 

Leivoin tavallisen sokerikakkupohjan, jonka annoin levätä yön yli ennen täyttämistä. Leikkasin pohjan kolmeen osaan ja kostutin osat maidolla. Kakkuväleihin vatkasin raikkaan syksyisen täytteen: 250 g maitorahkaa, 2 dl vispikermaa, puoli purkkia kondensoitua maitoa, ripaus vaniljasokeria sekä paljon puolukkaa. 

Annan täytekakun aina ässehtyä viileässä painon alla yön yli. Silloin kosteus ja maut tasoittuvat sopusuhtaisesti. Koristelen kakun tarjoilupäivänä juuri ennen h-hetkeä. Tämän kakun päälle vatkasin 2 dl vispikermaa. Lisäsin kermaan vatkauksen loppuvaiheessa puoli purkillista kondensoitua maitoa. Vaahdosta tulee ihanan kuohkea ja helposti levitettävä (ei välttämättä pursotuskuntoinen). Levittelin kerman kakun päälle ja reunoille. 

Käytin koristeina oman omenapuun hedelmistä kuivaamiani omenarenkaita ja metsästä keräämiäni puolukoita. Puutarhasta löytyi vielä tuoretta minttua ja muutama orvokki.  Loppusilaus muutamalla kultatähdellä ja kultapuuterilla.

Vanha rouva

Pölkkymyssyjä

  

Kun kerta puupölkky on saanut päähänsä myssyn, piti minunkin semmoinen saada!

Puikot käteen kalkattamaan, mars.

Syntyi kaksi myssyä!

 

Violetti yksinkertaisesta langasta. Jujuna hopeinen kimalle ja kuplat.

Punainen mohairista ja sukkalangasta. Jujuna muhkeus.

Kyllä nyt kelpaa istuskella syksyn kuulaudessa.

Vanha rouva

 

Auringonkeltainen kimallepörrö

Sain heinäkuussa ihanalta ystävältä kimpullisen auringonkeltaista pörrölankaa. Mallaamisen ja mittaamisen jälkeen totesin, ettei langoista ole aikuisen pörröpaitaan. Sen sijaan pikkuinen ihmisenalku saisi oivan paidan, jos oikea ihmisenalku sattuisi kohdalle. Ja sattuihan se!

 

Sain hätäviestin, että 8-vuotias pikkutyttö on vailla kasarityylistä villapaitaa. Tiesin oitis, että auringonkeltaisesta semmoinen syntyy suitsait isoilla puikoilla. Vastaavista vetimistä on nimittäin kokemusta oikealta kasarikaudelta. Kudoin silloin solkenaan sinisiä ja pinkkejä pörröpaitoja ystäville ja työtovereille. 

Auringonkeltainen pörrö saa ilmettä kimalteesta, joka pilkistää kivasti pörölangan seasta. Lisäksi syvyyttä tuo etumukseen virkkaamani auringonkehrä.

Nyt vain odotellaan, että 8-vuotias neiti saapuu syyslomalla mallaamaan kimallepörröään. Saattaapi olla, että neidin veli haluaa samanmoisen ;)

Kiitos Stansta ihanasta kimpusta. 

Vanha rouva