Uusia tapauksia

 

Joka vuosi pullikoin perinteikkäitä jouluruokia vastaan ja teen jotain ennenmaistamatonta. Tänä vuonna rättäsin Lasimestarin kasviksia. Kyllä osasi Lasimestari liemen neuvoa! Kasvikset olivat napakoita, rouskuvia ja ihanan inkiväärisiä. Uusi joulun must-ruoka on syttynyt! 

Lasimestarin kasvisten ohje on tässä: Viipaloi 200 g porkkanaa, 1 punasipuli ja 100 g punakaalia. Kiehauta liemi (2 tl inkivääriraastetta, 1,5 dl vettä, 1 dl sokeria, 1/2 dl etikkaa ja 1/4 tl suolaa). Kaada liemi kasvisten päälle ja anna marinoitua jääkaapissa vuorokauden verran.

 

Tässä on meidän perheessä jo perinteeksi muodostunut porkkanasalaatti suoraan Neuvostoliitosta. Ohje on simppeli, kunhan muistaa antaa salaatin maustua kunnolla ennen syömistä. Kipakkuutta saa säädeltyä valkosipulin määrällä. Neukku vie takuulla liikojen konvehtien maut suusta!

Raasta 2-4 porkkanaa hienoksi. Purista joukkoon monta valkosipulinkynttä. Lisää oman maun mukaan saksanpähkinärouhetta ja rusinoita. Lisää 1 dl majoneesia. Sekoita. Anna ässehtyä muutama tunti.

 

Tänä vuonna poimimme mustarouskuja koritolkulla. Mustarouskujen polttavan maun saa eliminoitua hyvällä ryöppäyksellä. Sen jälkeen lihaisa, napakka sieni taipuu salaatiksi, joka ei kaipaa muuta kuin sipulihakkelusta, persiljaa, suolaa ja sitruunamehua. Jouluksi marinoin muutaman purkillisen pieniä mustiksia valkosipulinkynsien kera perinteiseen etikkaliemeen. Juju on siinä, että antaa sienipurkkien olla rauhassa maustumassa ainakin kolme kuukautta. 

Vanha rouva

Tyhjä työkalenteri

Pomo lykkäsi minulle laatikollisen muoviputkia. Ne olivat olleet ilmapallopidikkeitä, mutta pallot olivat aikoja sitten hapertuneet puhalluskelvottomiksi.

Pillit jäivät ja minä sain ne tuunausvarastooni. Reilun vuoden leikittelin putkilla. Kiitos koronan tyhjentämän työkalenterin sain vihdoinkin  ensimmäisen putkituunauksen aikaiseksi. Tein ulkohimmelin. Käytin himmeliin myös isoja ja pieniä muovihelmiä. Himmelistä tuli ihan ok. Eikä se taida olla moksiskaan sateesta, rännästä eikä lumesta.

Löysin syksyn marjastusreissulla lauta-apajan. Joku järkijättöinen oli kipannut remonttijätteensä metsätienposkeen. Kahmin vettyneitä lautoja kainalollisen. Annoin lautojen kuivua kunnolla. Vanha herra sahasi kolmeen lautaan harjakaton. Sudin laudat maalinrippeillä. Hioin maalaukset kulahtaneiksi. Naputtelin taloihin räystäät pihlajakepeistä. Liimasin ovet ja ruuvasin ovenkahvat. Maalasin ikkunat ja koristelin talot puusydämillä. 

Kuinka ollakaan, takan päälle rakentui joulukylä valoineen päivineen. Vielä kun tonttu tai kaksi asettuu kylään, niin kyllä on mukavaa. Näitä tuunauksia ei ole hinnalla pilattu. Ainoastaan patteriledit piti käydä kaupasta hakemassa. 

Tämmöistä tänään täällä. Mitenkäs siellä?

Vanha rouva

Korkea aika

Jouluruusujen tekeminen alkoi vuosi sitten, kun vierailin ystävien luona Helsingissä (KLIK).

Sinebrychoffin taidemuseossa oli valtava joulukuusi, joka oli koristeltu kreppipaperiruusuilla.

Museon alakerrasta löytyi työpaja, missä saattoi opetella taittelemaan lautasliinoista ranskanliljoja taikka väkertämään floristin kreppipaperista jouluruusuja. 

Työpajasta sai työohjeet ja tarvikeluettelon mukaan. Ostin Helsingistä kaikki tykötarpeet kotiintuomisiksi. Leikkasin ruusujen terälehdetkin valmiiksi, mutta sitten ruusujen sitominen tyssäsi vuodeksi. 

Helsingistä kantautui viikko viikolta huonompia ja huonompia uutisia. Ystävän neljä vuotta kestänyt taistelu väistämätöntä vastaan päättyi toukokuussa. 

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun vietin viimeisiksi jääneet yhteiset päivät ystävän kanssa.

Nyt oli korkea aika tehdä ruusut valmiiksi ja ripustaa ne joulukuuseen.

Yhteisten neljänkymmenen vuoden muistoksi.

Vanha rouva

Yllytyshullu

Sartsa esitteli tuijakuusensa ja heitti ilmoille joulupuun kasvattamishaasteen (KLIK). Tottakai piti pistää enemmäksi ja tehdä kolme puuta! Kaksi varrellista ja yksi pötikkä.

Yllytyshullulla oli jemmassa kaksi betonimötikällä varusteltua puunvartta, joista toinen oli tositoimissa vuosi sitten (KLIK). Tänä vuonna halusin jotain muuta. Tein kuusutötterön varren yläpäähän, iskin betonimötikän sinkkiämpäriin (jonka maalasin kalkkimaalilla retuliiniksi) ja täytin ämpärin pottumaalla. Niin hemmetin painava kötöstyksestä tuli, että ei pitäisi puhurien ihan heti kaataa puuta. Tökin puuntyveen mustikanvarpuja.

Huomaat varmaan, että varrellisen puun vieressä on Sartsalta matkittu joulupuu. Minuun siis iski armoton joulupuukateus. 

Tongin puutarhavarastosta kymmenen vuotta vanhan kanaverkko-rima-hässäkän, jonka Vanha herra teki minulle ensimmäisenä yhteisenä syksynämme tällä tontilla. Täytin taas sinkkiämpärin pottumaalla ja iskin hässäkän ämpäriin. Sitten puottelin kuusenoksia kanaverkkoon alhaalta ylöspäin. Tuijiani en raaskinut leikellä, joten tämä minun joulupuuni on tämmöinen maatiasrotuinen.

Valot kun vielä kiedon maatiaisjoulupuuhuni, niin kukaan ei huomaa tuijattomuutta, eihän?

Hakkuualueellamme käydessäni saksin mukaan myös puolukanvarpuja kranssia varten. Mutta sitten iski kokeilunhalu: mitä jos pujottelisin puolukanoksia kanaverkkoon ja tekisin jonkunsortin ulkoryijyn? Työtä käskettyä ja menoksi. Riivin pitkän puolukanvarvun alapään lehdistä. Sitten pujottelin varpu varvulta kanaverkon täyteen puolukkaa. Puolessatoista tunnissa sain aikaiseksi 20 x 40 cm suorakaiteen.

 

Nyt tulivat tarpeeseen käsityölaatikkoni aarteet. Pari vuotta sitten kävin Kirjo nappi -kurssin paikallisessa Taito-yhdistyksessä. Kiinnitin kirjotut nappini puolukkaryijyyn yhdessä kirpparilta löytyneen käsinvirkatun pitsin kanssa. Tykkään.

Tämmöisiä yllytyshullun tekeleitä tänä sunnuntaina.

Vanha rouva

Vannetaidetta

Tuli sisäkranssille tilaus, 

sillä mustikkarusetti (KLIK) meni tuhannenpalasiksi päällekäyvän imurinvarren takia. 

 

Roskalavalta löytyi kiertoon lähetetty pyöränvanne ja työmaalta roskiin passitettu kertakäyttöpöytäliina. Vanne pesuun ja pöytäliina repimällä pitkiksi kaitaleiksi.Pöytäliinakaitaleet kierteella ja kierteet vanteen ympärille, jotta kranssipohjasta tuli pöyheän muhkea. Sitten kaikki irtonaiset tilpehöörit liimapistoolin ulottuville. Niin päätyivät paperi- ja munakennoruusut, männyn- ja kuusenkävyt, viipaloidut oksan ja heinäseipäät, kuivatut mandariiniviipaleet ja juuttinarut koristamaan 80-senttistä seinärinkulaa.

Tömmöistä vannetaidetta tällä kertaa.

Vanha rouva

Auringonkehrä

 

Löysin arkistoistani kuvan vuonna 2014 virkkaamastani pitsipötköstä (KLIK). Alkoi tehdä semmoista mieli, varsinkin kun lankakopassa odotti hehkuvan oranssi lanka. 

Virkkasin viikon isolla koukulla pehmeästä mohairista. Etu- ja takakappale suoraa pötköä - mitä nyt kainalosisennykset ja pääntiepyöristykset muistin kaventaa. Hihat virkkasin olkapäiltä alas. Kokosin ja kummastelin. Malli justiinsa passelin väljä. Väri hehkuvan oranssi, ihanan ihana. Jotain kuitenkin puuttui.

Ihan ilmiselvästi etumuksesta puuttui auringonkehrä. Sen virkkasin langanlopusta etukappaletta virkistämään. Painoa oranssilla aurinkopaidalla on 220 g. Löysin langat pilkkahintaan kesäisellä kirpparikierroksella. Hintaa auringolle tuli kokonaiset 4 euroa. 

Vanha rouva

Kultasilaus

Syysauringossa paistattelee viikonloppukakku, jonka leivoin ystävälle.

Toki Vanha herra piti puolensa ;)

 

Leivoin tavallisen sokerikakkupohjan, jonka annoin levätä yön yli ennen täyttämistä. Leikkasin pohjan kolmeen osaan ja kostutin osat maidolla. Kakkuväleihin vatkasin raikkaan syksyisen täytteen: 250 g maitorahkaa, 2 dl vispikermaa, puoli purkkia kondensoitua maitoa, ripaus vaniljasokeria sekä paljon puolukkaa. 

Annan täytekakun aina ässehtyä viileässä painon alla yön yli. Silloin kosteus ja maut tasoittuvat sopusuhtaisesti. Koristelen kakun tarjoilupäivänä juuri ennen h-hetkeä. Tämän kakun päälle vatkasin 2 dl vispikermaa. Lisäsin kermaan vatkauksen loppuvaiheessa puoli purkillista kondensoitua maitoa. Vaahdosta tulee ihanan kuohkea ja helposti levitettävä (ei välttämättä pursotuskuntoinen). Levittelin kerman kakun päälle ja reunoille. 

Käytin koristeina oman omenapuun hedelmistä kuivaamiani omenarenkaita ja metsästä keräämiäni puolukoita. Puutarhasta löytyi vielä tuoretta minttua ja muutama orvokki.  Loppusilaus muutamalla kultatähdellä ja kultapuuterilla.

Vanha rouva

Pölkkymyssyjä

  

Kun kerta puupölkky on saanut päähänsä myssyn, piti minunkin semmoinen saada!

Puikot käteen kalkattamaan, mars.

Syntyi kaksi myssyä!

 

Violetti yksinkertaisesta langasta. Jujuna hopeinen kimalle ja kuplat.

Punainen mohairista ja sukkalangasta. Jujuna muhkeus.

Kyllä nyt kelpaa istuskella syksyn kuulaudessa.

Vanha rouva

 

Auringonkeltainen kimallepörrö

Sain heinäkuussa ihanalta ystävältä kimpullisen auringonkeltaista pörrölankaa. Mallaamisen ja mittaamisen jälkeen totesin, ettei langoista ole aikuisen pörröpaitaan. Sen sijaan pikkuinen ihmisenalku saisi oivan paidan, jos oikea ihmisenalku sattuisi kohdalle. Ja sattuihan se!

 

Sain hätäviestin, että 8-vuotias pikkutyttö on vailla kasarityylistä villapaitaa. Tiesin oitis, että auringonkeltaisesta semmoinen syntyy suitsait isoilla puikoilla. Vastaavista vetimistä on nimittäin kokemusta oikealta kasarikaudelta. Kudoin silloin solkenaan sinisiä ja pinkkejä pörröpaitoja ystäville ja työtovereille. 

Auringonkeltainen pörrö saa ilmettä kimalteesta, joka pilkistää kivasti pörölangan seasta. Lisäksi syvyyttä tuo etumukseen virkkaamani auringonkehrä.

Nyt vain odotellaan, että 8-vuotias neiti saapuu syyslomalla mallaamaan kimallepörröään. Saattaapi olla, että neidin veli haluaa samanmoisen ;)

Kiitos Stansta ihanasta kimpusta. 

Vanha rouva

Syysjaloille

 

Syyskuu on alkanut kirkkaassa auringonpaisteessa ja taivaan huikaisevassa sinessä.

Lämpiminä päivinä on mukava istua puutarhassa, antaa ajatuksen lentää ja käsien tehdä työtään.

 

Ostin kirpparilla viidellä eurolla ison pussillisen villalankoja.

Niistä on syntynyt sukkia syysjaloille.

Vanha herra tosin on tyrmistynyt, sillä yhdetkään sukat eivät ole hänelle.

Odottakoon vuoroaan.

Vanha rouva

Noutopöytä

Keväällä paikallisessa mediassa oli asuntoilmoitus, jonka voit kerrata klikkaamalla.

Rivitaloon muutti  markkinointiponnistelujen seurauksena kolme varpusperhettä. Koko kesän olemme seuranneet aitiopaikalta poikasten piipitystä, ruokintaa ja haparoivia lentoharjoituksia.

Uuden kerrostalon kolmea luksusasuntoa ei kuitenkaan ole vielä saatu kaupattua, joten päätimme korottaa panoksia.

Ostimme kirpputorilta muutamalla roposella valkoisen pöytälokerikon, jossa oli kolme lasiluukuilla varustettua vetolaatikkoa. Vanha herra poisti lasit ja naputteli niiden tilalle verkot. Minä maalasin lokerikon rungon vadelmanpunaiseksi. Keräsin käpyjä kotikuusen alta, pihistin käkkyräistä tuohta puuliiteristä ja hain kaislaa rannasta. Täytin laatikot tykötarpeilla. Laatikot paikoilleen ja lokerikko kerrostalon viereen.

Kirjoitin markkinointitekstiin lisäyksen: "Nyt voit omistautua perheellesi ilman arkisia huolia. Haluamme helpottaa elämääsi asuntojen vuotuisella täyspuhdistuksella. Se on omiaan lisäämään asuntosi arvoa, sillä paikat pysyvät aina kunnossa. Lisäksi olemme ensimmäisenä lintutaloyhtiönä Suomessa panostaneet 24/7-noutopöytään. Lennä meille ensi keväänä - silloin asuinalue täyttyy iloisista pörriäisistämme". 

Saapas nähdä, miten mainos puree kevään tullen ;) 

Vanha rouva

Stay safe

Kotimaanmatkailua on nyt harjoitettu ilolla ja antaumuksella. Ensin junailin Seinäjoelle. Sitten lentelin Helsinkiin, mistä minua kyydittiin Tammisaaren kautta Hankoon ja takaisin. Taas on tullut todistettua, että kotimaa on turvallinen, kaunis, mielenkiintoinen ja antoisa matkailukohde.

Suomi on täynnä suljettuja ovia ja ikkunoita, joiden takaa löytyy uusia, kiehtovia maailmoja. On rikkaita kartanoita ja köyhiä torppia. Löytyy kivistä ja puista porrasaskelmaa, ulkomaiden eleganssia ja kotimaista käsityötä. On rouheaa ja karheaa, sileää ja suloista.

 

   

Kun Suomi näyttää kesäisen kauneutensa, on sininen taivas korkealla ja veden välke hopeinen. 

Ilta-aurinko kultaa rantahiekan ja pumpulipilvet siunaavat myöhäisiä uimareita.

 Aika merkkaa asuinsijoja.

Ihminen tekee ajan näkyväksi, jos pystyy.

 

Ajantajun mahdollistaa hyvä opas, ajan ja kulttuurin tulkki.

Minulla oli suuri ilo nauttia matkallani kolmesta puhuttelevasta ja ajatuksia herättävästä opastuksesta:

Kulttuurikollektiivi Sillan Suljetut ovet -museodraama vedettiin muutoin yleisöltä suljettussa Törnävän kartanossa Seinäjoella. Kierros kuljetti 1840-luvulle kartanon kulta-aikaan. Kartanon eri huoneissa näytelty tarina johdatteli herrasväen elämäntapaan ja houkutteli kurkistamaan suljettujen ovien taakse. Taustana on aito rakkaustarina, joka esitettiin sen aidolla tapahtumapaikalla. Loistava esitys, loistava toteutus ja loistava ympäristö. Haukon vieläkin henkeäni.

Toinen syy haukkoa henkeäni löytyi Hangosta. Tilasin ystävälleni yllätykseksi rooliopastuksen. 

Ihastuttava Therese on Julin, itsensä Marskin serkku, promeneerasi meidän kahden kanssa kaksi tuntia aurinkoisessa huvilakaupungissa. Mitä tarinoita, mikä viehko huumorintaju ja mikä tunnelma. Suomeksi sanottuna: käsinpoimittua luksusta.

Kolmanteen opastukseen osallistuin Helsingissä Malmin hautausmaalla. Oppaana toimi Kai Sadinmaa, monta vuotta Malmin hautausmaan hautausmaapappina työskennellyt älykkö. Kävely perustui Sadinmaan kirjoittamaan kirjaan Kuolleiden kirja – Eli kuinka kävelin Suomen suurimman hautausmaan halki ja opin kaiken elämästä, hautaamisesta, rakkaudenkaipuusta ja puista. 

Ihailin suunnattomasti Kain tapaa nivoa joskus rosoinenkin elämäntarina ja elämän merkitysten pohdinta yhdeksi kokonaisuudeksi, ilman julistusta ja paatosta. Nautin suunnattomasti myös hänen kirjastaan, jonka hankin opiksi ja ojennukseksi. Suosittelen.

Melkein kaksi viikkoa Suomen suvessa.

Seinäjoella tuore ystävyys, Helsingissä 40-vuotias ystävyys.

Erilaisia, tärkeitä, merkityksellisiä ihmisiä.

Vanha rouva

PS. Lopussa viisaus seisoo ;)