Oton hetulahuivi

Ottokatti miettii kuumeisesti, miksi sitä ei päästetä makuukammarin puolelle. Siellä kun olisi niin pehmoinen ja valkoisella päiväpeitolla kutsuvaksi somistettu parisänky. Peittoon olisi niin mukava hieroa tummaa turkkia. Sitä paitsi sänky on mitä mainioin paikka pestä huiskuhäntää ja käpertyä päivänmittaisille nokosille. Eikö ihmiset sen vertaa ymmärrä?

Sänkykammariin pääsyn strategioita miettiessä voi hierustaa selkäpuoltaan valkeaan hartiahuiviin. Kiukuspäissään voi huivin päissä roikkuvia hetuloita pompottaa ja vetää koko parimetristä tekelettä pitkin olkkarin lattiaa.

Sitä Otto ei vaan jaksa ymmärtää, miksi hyvää, bambuisen pehmoista hartiahuivia pitää joka päivä roikottaa pyykkinarulla. No, onhan siinä tietysti puolensa. Hetuloiden kimppuun pääsee iskemään silloin oikein kunnolla.

Sen sijaan tämä uusi huivin ulkoilutuspaikka on hieman hankala. Se penteleen ottoemäntä istuu terassilla kahvikuppinsa kanssa ja vahtii huiviaan kuin suurtakin aarretta. Ja on heti kiljumassa Pois, ei saa, menetkös siitä!, kun kissa pikkuisen ja ihan viattomasti vaanii huivia. On se kissan elämä tehty hankalaksi.

Terveisin Ottokatti

Vanha rouva nöyrästi lisää, että hän virkkasi huivin ITSEÄÄN varten pehmoisesta bambulangasta. Huivi on tosiaan hetuloineen päivineen kahden metrin mittainen ja puolen metrin levyinen. Keskellä huivia on isoäidinneliö, jonka kummallakin puolella on kaisla-virkkausta. Kaapin perukoilta löytyi Vanhan rouvan 1970-luvulla värkkäämä myrkynvihreä vohvelikangaspyyhe, jonka päihin mummu oli patistanut virkkaamaan oranssit korkkiruuvikiharat. Siksi hetulat.

Kuinkas sitten kävikään...



Pihlajanmarjakoristeita

Naapurin rouva karsi pihapihlajiaan uuden aidan tieltä. Minä olin tietysti norkumassa pihlajanmarjaterttuja korini kanssa. Kerrankin ei tarvinnut lähteä kotikatua kauemmaksi marjoja hakemaan. Kiitokseksi värkkäsin Naapurin rouvalle pihlajakranssin. Itselleni tein oman kranssin, jonka koristelin valkealla syyskukalla. Terttuja jäi yli, joten jotain piti vielä keksiä. Joten tässä terassin pöydän somistukseksi päätynyt syyskori:

 

Pistelin koriin juuttikankaalla ja narurusetilla somistamiani kukkapurkkeja. Väleihin tukin pihlajanmarja- ja aroniaterttuja sekä pallerojäkäliä. Jopa Vanha herra, joka yleensä ei paljon pukahda kätteni töiden perään, noteerasi kukkakorin suorastaan ylistävällä No, onhan se -maininnalla. Ja Ottokatti halusi väenväkisin itsestään kuvan korin vieressä:

 

 

Seuraavaksi taitaa olla vuorossa Naapurin rouvan ja minun yhteisprojektin somistus. Olemme nimittäin suunnittelemassa tonttiemme väliin somaa kaariporttia kera romanttisen kukka-aidan. Siitä sitten, kun ukkokultamme ovat toteuttaneet huikean visiomme ;)

 

Vanha rouva

 

Sipulipiirakka

Makean suolaisen sipulipiirakan ohje tässä, olepa hyvä. 

Pohja: Myllyn paras Pyöreä piirakkapohja suolaiseen leivontaan on ihan must!

Täyte: 800 g sipulia, 1 dl ruohosipulia, 0,5 tl suolaa, 1 tl sokeria, mustapippuria, 1 prk ranskankermaa, 2 munaa, 0,5 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl kuivattua timjamia

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi viipaleiksi. Kuullota sipuliviipaleet öljytilkassa. Älä ruskista! Mausta täyte suolalla, sokerilla sekä muutamalla kierroksella mustapippuria. Jäähdytä. Sekoita täytteen muuta ainekset keskenään. Sulata ja painele taikinapohja pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tasoita vuokaan sipulimössö sekä munaseos. Paista 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla n. 30 min.

Vanha rouva

Omenapuu

Kuvasin kukkivan omenapuumme kesäkuun 16. päivä, kun auringonpaiste oli jo illanvärinen. Vanha herra kehotti kuvaamaan kukkaset heti, sillä hennot terälehdet saattaisivat lentää maahan mereltä puhaltavassa yötuulessa. 

Ostimme omenapuun anopilleni äitienpäivälahjaksi melkein kymmenen vuotta sitten. Anoppi toivoi, että hän edes kerran elämässään näkisi omenapuun kukassa omalla pihallaan. Kun puu lopulta suostui toissavuonna kukkimaan ensimmäisen kerran, anoppirukka ei enää jaksanut kukasta kiinnostua. Viime vuonna kukkia oli muutama enemmän ja satoa yhden, ison ja punaisen omenan verran. Nyt, kun anopin kuolemasta on kaksi vuotta, hänen omenapuunsa on riehaantunut vallan ja kokonaan. Toivottavasti omenakarnevaali ilahduttaa pilvenreunalla jalkojaan heiluttelevaa anoppia!

 

Koko vuoden olemme vahtineet puuta. Pupujussit kävivät sitä talvella tervehtimässä käpälänjäljistä päätellen, mutta turhautuneena Vanhan herran suojaverkkoon ne pomppivat naapurin puolelle ja nakersivat aikuisen puun melkein alastomaksi! Lumien sulettua Vanha herra koristeli puun muttereilla - halusi taivuttaa oksia ilmavammiksi. Sitten leikkelimme liikoja kasvuja pois ja puhelimme puulle lempeästi aina ohi kävellessämme. Puu palkitsi meidät huimaavalla kauneudella.



 

 

Ja suurella sadolla! Koko syyskesän olemme jännittäneet, pysyvätkö punaposket puussa. Jos ei tuule, niin sataa kaatamalla. Jos ei ottokatti pompi puun alla lintujahdissa, niin oravat poimmittavat kävyillä. Omenavarkaita ei sentään ole vielä yhytetty puun lähettyviltä.

 

 

Muutama hetki täytyy vielä odottaa, sillä siemenet ovat vielä valkoisia. Mutta ihan kohta saamme satoa ihan herkutella asti!

 

Vanha rouva

 

PS. Omenapuun lajiketta en muista. Liekö Huvitus? Suomalainen kumminkin. Vieressä kasvaa muuten toinen omenapuu, venäläinen Borgovskoje, joka ei ole vielä tehnyt kukan kukkaa, omenoista puhumattakaan. Se pieni ero ;)

Kevyttappaja

Nälkä oli. Kaapissa ei mitään. Kauppaan ei huvittanut lähteä. Siispä kasvimaalle mars!

 

 

Pannulle, öljytirauksen päälle päätyi huuhdottua ja revittyä mangoldia ja kuorimaveitsellä suikaloitua porkkanaa. Mukaan pari valkosipulinkynttä viipaleina, sitruunanmehua ja soijakastiketta tujaus, purkinpohjan aurinkokuivatut tomaatit. Parin minuutin heiluttelu pannulla. Pippuria ja suolaa.

 

 

Kelpasi sitä kevyesti tappaa nälkää ja lukea raskasta romaania.

 

Vanha rouva

 

 

Syyskuun satoa lautasella

Pottupellon kuokkiminen on ruokahalua kasvattavaa puuhaa. Mutta lieden ääressä ei välttämättä halua seisoa tuntitolkulla, kun on saanut maan antimet laatikoihin:

 

Kasvimaalta salaattia, yrttejä ja kukkasia. Hedelmäkulhosta tomaattia, kesäkurpitsaa ja nektariinia. Jääkaapista fetaa. Pilppuamista ja sekoittamista. Päälle loraus öljyä, kierros mustapippuria ja sormiote fariinisokeria. Alkuruoka on valmis:

 

 

Pääruoaksi grillattua kalkkunaa. Mausteena merisuola ja voi. Kastikkeena kermaviili. Kyytipoikana kesäkurpitsarullat. Ne tein jo edellisenä päivänä, koska tiesin olevani potunnoston jälkeen aivan purkipahkipoikki.

 

Leikkasin kesäkurpitsat pitkittäin viipaleiksi. Itketin viipaleet merisuolalla, pyyhin kuiviksi ja paahdoin grillivastusten alla öljylirauksen, pippurimyllytyksen ja chiliripauksen maustamina. Sitten vaan rullalle ja jääkaappiin ässehtymään.

 

Jälkiruokana tarjoilin edellispäivänä pyöräyttämäni viinimarjakaakun kahvin kera:

 

 

Onneksi tomaattisadon korjaamisesta ja säilömisestä ei koitune suurempia ongelmia.

Sato on nimittäin tässä:

 

 

 Vanha rouva, äärettömän purkipahkipoikki - kaakun jäljiltä





Kuninkaallinen pariskunta

Prinsessa ja prinssi saivat toisensa 1959. Liekö nuorikko suuren rakkauden siivittämänä pistellyt nämä kaksi somaa taulua kultakehyksiin. Kuninkaallisen pariskunnan kruununperillinen peri taulut, kun äitiprinsessa meni isäprinssin perässä taivasten valtakuntaan.

 

Kruununperillisen puoliso ihmetteli vuoden verran mihin asettelisi kuninkaalliset rakastavaiset. Sitten välähti: kun kerta ollaan romantillisia, niin ollaan sitten kunnolla. Miniä väänteli pitsinauhoista rusetit ja rustasi niiden keskelle vielä puolalaisen sydännapit.

Kuninkaallinen pariskunta seikkaili aikansa huoneesta toiseen mallattavana. Vihdosta viimein pariskunta löysi valtakuntansa peilipiirongin kahta puolta.

Piirongin peilissä roikkuu nappikranssi kera romantillisen pitsirusetin. Piirongin päällä on miniän kastemalja sun muuta tilpehööriä kera parfyymin. Romantillista sellaista. Ja missä koko romantillinen kattaus sijaitsee? No romantillisessa makuuhuoneessa, tietty.

Vanha rouva, kruununperillisen romantillisesti rengastama

Kaksi kaverusta

 

Ottokatti heräsi sikeiltä päikkäreiltään, kun Pikkuihminen kolisteli sisään. Uteliaisuus vei voiton kauneusunista, joten pakko katin oli hypätä alas saunanlauteilta. 

 

 

Kovin tuttavalliseksi kävivät kaverusten välit alta aikayksikön. Jopa niin tuttavallisiksi, että Otto olisi niin mielellään syönyt Pikkuihmisen maitokupista ja Pikkuihminen Oton kinkkulautaselta. Väsyttäähän moinen tuttavallisuus, joten välillä Oton oli otettava rennosti - varsinkin, kun Pikkuihminen pötkähti Vanhan rouvan sängylle.

 

  

 

Pienen rauhallisen hetken jälkeen (joka oli juuri passeli Nuoren ja Vanhan rouvan syödä kattilallinen kesäkeittoa) kaverukset löysivät jälleen toisensa. Leikin tiimellyksessä Pikkuihminen kävi välillä tarkistamassa ikkunasta, että oma ihana Alma oli tallella terassilla.

 

 

Mutta kilpailijan olemassaolo ajoi Oton epätoivoisen mustasukkaisuuden partaalle. Niinpä se päätti ottaa eron moisesta Pikkupetturista ja loikata ikkunasta pihalle.

 

 

Pikkuihminen ei ollut moksiskaan kissamaisesta keikaroinnista, vaan aloitti raivokkaan suursiivouksen (jonka aikana Rouvat kerkisivät juoda päiväkahvit kera mustikkamuffinsien).

 

 

Pikkuihminen kera Alman ja äitinsä lähti illaksi kotiin ja minä jäin Oton  kanssa keskustelemaan, voiko ottokissa kiivetä tiskipöydälle vai ei ;)

 

Vanha rouva

 

PS. Oton oikea kotikin on löytynyt. Otto on muuten tyttö. Naisellisella viekkaudella se on alkanut pehmittää Vanhaa herraa. Herra melkein jo lepertelee...