28.10.2020

Auringonkehrä

 

Löysin arkistoistani kuvan vuonna 2014 virkkaamastani pitsipötköstä (KLIK). Alkoi tehdä semmoista mieli, varsinkin kun lankakopassa odotti hehkuvan oranssi lanka. 

Virkkasin viikon isolla koukulla pehmeästä mohairista. Etu- ja takakappale suoraa pötköä - mitä nyt kainalosisennykset ja pääntiepyöristykset muistin kaventaa. Hihat virkkasin olkapäiltä alas. Kokosin ja kummastelin. Malli justiinsa passelin väljä. Väri hehkuvan oranssi, ihanan ihana. Jotain kuitenkin puuttui.

Ihan ilmiselvästi etumuksesta puuttui auringonkehrä. Sen virkkasin langanlopusta etukappaletta virkistämään. Painoa oranssilla aurinkopaidalla on 220 g. Löysin langat pilkkahintaan kesäisellä kirpparikierroksella. Hintaa auringolle tuli kokonaiset 4 euroa. 

Vanha rouva

26.10.2020

Kultasilaus


Syysauringossa paistattelee viikonloppukakku, jonka leivoin ystävälle.
Toki Vanha herra piti puolensa ;)

 

Leivoin tavallisen sokerikakkupohjan, jonka annoin levätä yön yli ennen täyttämistä. Leikkasin pohjan kolmeen osaan ja kostutin osat maidolla. Kakkuväleihin vatkasin raikkaan syksyisen täytteen: 250 g maitorahkaa, 2 dl vispikermaa, puoli purkkia kondensoitua maitoa, ripaus vaniljasokeria sekä paljon puolukkaa. 


Annan täytekakun aina ässehtyä viileässä painon alla yön yli. Silloin kosteus ja maut tasoittuvat sopusuhtaisesti. Koristelen kakun tarjoilupäivänä juuri ennen h-hetkeä. Tämän kakun päälle vatkasin 2 dl vispikermaa. Lisäsin kermaan vatkauksen loppuvaiheessa puoli purkillista kondensoitua maitoa. Vaahdosta tulee ihanan kuohkea ja helposti levitettävä (ei välttämättä pursotuskuntoinen). Levittelin kerman kakun päälle ja reunoille. 


Käytin koristeina oman omenapuun hedelmistä kuivaamiani omenarenkaita ja metsästä keräämiäni puolukoita. Puutarhasta löytyi vielä tuoretta minttua ja muutama orvokki.  Loppusilaus muutamalla kultatähdellä ja kultapuuterilla.

Vanha rouva

10.10.2020

Pölkkymyssyjä

  

Kun kerta puupölkky on saanut päähänsä myssyn, piti minunkin semmoinen saada!
Puikot käteen kalkattamaan, mars.
Syntyi kaksi myssyä!

 

Violetti yksinkertaisesta langasta. Jujuna hopeinen kimalle ja kuplat.
Punainen mohairista ja sukkalangasta. Jujuna muhkeus.


Kyllä nyt kelpaa istuskella syksyn kuulaudessa.

Vanha rouva