Monta hyvää syytä

Pakko tuputtaa heti alkuun Hugo Backmanssonin vuonna 1905 maalaama "Pietarin Grand Hotel". Ihan sen takia, että melkein yhtä hulppea olo oli meikäläisellä Helsingissä. Lämpimästi otettiin vastaan, hyvää ruokaa tarjottiin ja muutenkin oli ystävyys ylimmillään. 

 

Kauneutta piisasi. Niin kuin nämä kirjallisuusklassikot, jotka oli puettu somiin tekstiilikansiin. Entäs sitten nämä olkihatut?

 

Helsinki oli yhden viikonlopun verran täynnä teatteria, kirjallisuutta, taidetta, värejä, naurua, outoja ostoksia ja muuta mielenvirkistystä. Metrollakin pääsin ajelemaan!

 

Melkein pakahduin kohdatessani kaksi vanhaa suomalaismestaria: Isaak Wacklinin "Miehen muotokuva" vm 1756 ja Aleksander Lauréuksen "Vanha nainen kehrää auringossa. Kissa seisoo pöydällä" vm 1814. Yhtä syvä huokaus pääsi ilmoille katsoessani kuvanveistäjä Michael Schilkinin veistosta "Madonna ja lapsi" vm. 1956.

Villa Gyllenberg on yksityinen taide- ja kotimuseo, joka sijaitsee Länsi-Helsingissä Kuusisaaren lounaisrannalla. Museon kokoelma on saanut alkunsa pankkiiri, kauppaneuvos Ane Gyllenbergin intohimosta kerätä taidetta. Nyt museossa on "Schjerfbeck & muoti – taidetta ja pukuhistoriaa 1880–1950". Näyttelyyn on koottu taidetta ja muotia kiehtovaksi kokonaisuudeksi. 

Jo pelkkä taiteilijoiden nimiluettelo antaa ymmärtää, että suuren äärellä ollaan: Gunnar Berndtson, Väinö Blomstedt, Yngve Bäck, Birger Carlstedt, Marcus Collin, Albert Edelfelt, Ragnar Ekelund, Akseli Gallen-Kallela, Olga Gummerus-Ehrström, Axel Haartman, Greta Hällfors-Sipilä, Eero Järnefelt, Erkki Koponen, Väinö Kunnas, Vilho Lampi, Yrjö Ollila, Jalmari Ruokokoski, Tyko Sallinen, Santeri Salokivi, Helene Schjerfbeck, Hugo Simberg, Venny Soldan-Brofeldt, Ilmari Vuori, Dora Wahlroos, Matti Warén, Torsten Wasastjerna ja Maria Wiik.

 

 

Ompelijat ja muotihuoneet kertovat näyttelyssä omaa tarinaansa. Taideteokset toimivat kuvittajina. Miten kauniilta kankaista luotu taide näyttikään tavallisen villasukankutojan silmissä!

Aivan erityinen "näyttely" löytyi Kalliosta osoitteesta Neljäslinja 20. Se oli Tekstiililiike Selma Palmu Oy. Se on tarjonnut "Keskustelua ja maailmanparannusta Kalliossa vuodesta 1953".

Kallion maamerkkinä tunnettu Selma Palmu on vanhan ajan lyhyttavaraliike. Selma Palmun seiniä koristavat lattiasta kattoon ylettävät hyllyt täynnä kirjavaa käyttötavaraa.

Legendaarinen liike oli vaarassa lopettaa toimintansa kokonaan.

Liikkeen ikkunassa oli ilmoitus, että liikkeelle etsitään jatkajaa. Kolme rohkeaa naista ajatteli, että kyseessä on sen verran merkittävä kivijalkakauppa, että se täytyy pelastaa. 

Selma Palmu vei sydämeni kertaheitolla. Mitä aarteita sieltä löytyykään! Kaiken kattava hyväntuulisuus ja aurinkoinen palveluasenne suorastaan mykistivät hitaan ja hiljaisen hämäläisen.

Mene hyvä ihminen nauttimaan puodin antimista ja edes pienellä ostoksellasi kannattamaan, että Selman tarina jatkuisi vielä ainakin seuraavat 60 vuotta. Hyvän olon kauppa!

Helsingin Itäkeskuksessa sain kollata sydämeni kyllyydestä etnisiä supermarketteja. Mitä herkkuja! Mitä tuoksuja! Mitä värejä!

Siemenissä löytyy! Oliiveissa löytyy! Itämaisia leivoksia en edes kerinnyt kuvata, kun ne luikahtivat iltateellä parempiin suihin.

Remontoitu Hakaniemen halli läpäisi tarkastukseni ja kauniiksi havaittiin. Stansta todistaa!

Georgialaisen ravintolan ruoka helli makunystyröitä eikä italialainen ravintolakaan pekkaa pahempi ollut. Nopeasti meni aika. Mutta nyt on monta hyvää syytä suunnitella uusi matka isolle kirkolle. Jälleennäkemisiin Stansta, Aili ja Marianne!

Vanha rouva 

64 vee

Vanha herra täytti vuosia. Mies toivoi tiettyä lahjaa ja odotti saavansa sen heti aamusta. Saamansa piti. Kun mies puki päälleen uutta pyjamaa, minä tuuskasin keittiössä herkkuaamiaista.

Aluksi oli tarjolla pinaattivohveleita  avokadon ja lohen kera. Seuraavaksi paistoin belgialaisia vohveleita. Tarjoilin ne mascarponevaahdon ja raparperihillon kera. Vihannes- ja hedelmälautanen viimeistelivät aamiaisen. 

Kuvia ei ole, sillä päivänsankari söi kaiken ennen kuin kerkisin kissaa sanoa.

Syntymäpäiväkakusta tuli tämmöinen. Tein sen reseptillä, jota en ole ikinä kokeillut. Reseptistä poiketen en paistanut pohjaa uunipellillä, vaan irtopohjavuoassa. Leikkasin pohjan kahtia ja levitin väliin kinuskikreemiä ja kuorrutetta. Niiden väliin laitoin jäisiä vadelmia. Leikkauskohdan viimeistelin myös vadelmilla. Marjat poimimme viime kesänä muhoslaiselta marjatilalta. Pakastetut marjat pitävät muotonsa sulaessaan, eivät lysähdä eivätkä vuoda. Kertakaikkiaan hintansa arvoisia. Kuorrutettu kakku sai koristeikseen vadelmien ohella vaaleanpunaista ruby-suklaata sekä ripauksen verran kullankeltaisia strösseleitä. 

Päivänsankari söi kakkunsa ja kulki puoli päivää uudessa pyjamassaan. 

Vanha rouva

 

Luppoviikot

 

Luppoviikot täyttyvät kässehtimällä (lue: sohva-keittiö-sohva-vaeltelulla), romuinstallaatiota vaihtelemalla (lue: kaappeja kaivelemalla) ja kylillä kävelemällä (lue: koti-kauppa-koti-täsmäiskuilla).

Kokosin kaikki huushollin puristelasit seinähyllylle. Samaan kimppaan asettelin kirjomani taulut. Olkoon siinä pölypesien seurana, kunnes saan seuraavan inspiraation.

Työhuoneen ikkunaan ripustin virkkuupylpyrät. Ne päästävät valon läpi kauniisti. Aurinko käy silloin tällöin vilkauttamassa itseään ja muistuttamassa, että pöly on loppumaton luonnonvara.

Lunta on kolattu ja harjattu. Pihassa ja pottumaalla on isot lumivallit. Odotan pakkasen hellittävän. Sitten otan kahvitermarin, mukin ja kirjan. Menen aurinkoon istumaan ja nauttimaan ihanasta talvielämästä.

 

Kävin ystävän kanssa nauttimassa komeasta pakkaspäivästä Oulun keskustassa. Piispa Franzen tarkkaili, kun kurvasimme ohitse taidemuseoon. Sitten kurvasimme valvovan katseen ohitse toistamiseen, kun menimme elokuviin.

Päivänäytökset on hurjan hieno keksintö. Lippu on hieman halvempi kuin iltanäytösessä ja paikalla on rauhallinen tunnelma. Ilta jää vapaaksi mennä aikoinaan nukkumaan. Vanha ei enää jaksa kukkua kovin myöhään.

Näin täällä luppoviikkoina. 

Vanha rouva

Neulesetti

Tammikuussa muistin mummuni itselleen 1970-luvulla kutoman neulesetin. Niin aloin kutoa retroa settiä enkä malttanut laskea kutomusta käsistäni, vaan tikuttelin kolme viikkoa YleAreenan annin kera.

 

Tämä villatakki valmistui viime vuonna Pirtin Kehräämön karstalangasta (KLIK). Se on osoittautunut mainioksi pitovaatteeksi. Takki lämmitti minua mukavasti kuukauden mittaisella Italian ja Balkanin reissulla viime huhtikuussa (kuva otettu Faenzan keramiikkamuseossa Italiassa). Se ei ollut moksiskaan junissa ja busseissa rötjäämisestä, ei nyppääntynyt eikä rähjääntynyt.

Nyt kudoin villatakin seuraksi puolihameen ja T-paidan. Kaikki samasta langasta. Ohjetta ei ole, sillä summa ja mutikka sekä purkuhommat takaavat omaan vartaloon sopivat mitat ja mallit. 

Lankaa kului vajaa 400 grammaa. Vielä on vuoden takaisesta kilon lankamäärästä jäljellä 198 grammaa. Loppulanka saattaa tulla tarpeeseen, kun alan sommitella uutta villajuttua:

Tilasin lisää 800 grammaa Pirtin kehräämön karstalankojen poistoeriä, jotka maksoivat 3,50 euroa / 100 grammaa. Ei paha. Mitä keltaisesta, haaleanvihreästä, persikanvärisestä ja kaakaonruskeasta villalangasta sukeutuu, sen näyttää aika ja inspiraatio.

Vanha rouva