12.8.2021

Kauniina kesäpäivänä


Teerikankaan metsäaukiolle on pystytetty vuonna 2020 muistomerkki alueemme oikeushistorialle. Muistomerkin nimi on Mestaus-patsas. Se on Suomen ainoa teilipyörällinen muistomerkki. Teerikankaalla on toiminut Muhoksen käräjäkunnan virallinen mestauspaikka vuosina 1766-1802. Tuona aikana paikalla on pantu täytäntöön 4 kuolemantuomiota. Kaikista paikalla mestatuista tuomituista on olemassa oikeuden pöytäkirjat. 

Yksi tuomittu sai mestauspiilusta eläimiinsekaantumisesta, kaksi murhasta ja yksi taposta. Monesta muustakin rikoksesta olisi saanut kuolemantuomion tuon ajan Suomessa. Sellaisia olivat mm. huoruus, kaksinnaiminen, lapsenmurha, sukurutsa, jumalanpilkka ja omien vanhempien ahdisteleminen.

Rikoslaji määräsi, minkälaisia rakennelmia mestauspaikalla tarvittiin. Varkaat hirtettiin ja lapsenmurhaajat poltettiin roviolla mestaamisen jälkeen. Murhamieheltä katkaistiin oikea käsi ja kaula, minkä jälkeen ruumiin osat nostettiin teilinpyöriin muille ihmisille opiksi ja ojennukseksi.

 

Mestaus-patsaan pääkalloon kiinnitetty kirves on tarkka replika Kuopion lääninpyövelin kirveestä. 


Helmikuisena hääpäivänä etsimme muistolaatalla merkatun mestauspaikan (KLIK). Olemme bonganneet myös Suomen tiettävästi ainoan noitavainojen uhrien muistomerkin. Muistomerkki sijaitsee paikalla, jossa perimätiedon mukaan on ollut Oulun kaupungin teloituspaikka.


Vuosien saatossa olemme käyneet vankiloissa, keskitysleireissä, tyrmissä ja kidutuskammioissa.

 


Saatat kysyä, miksi. Siksi, että historia toistaa itseään eri puolilla maailmaa eri aikakausina. Ihminen ei opi mitään lupauksistaan, aikomuksistaan tai lainsäätäjien saktioista huolimatta. 


Kaikkein vaarallisinta on, kun luulee tietävänsä ja toimii luulojensa, huhupuheiden ja silmittömän hyväuskoisuuden vallassa. Mieti, miksi sodat syttyvät. Mieti, miksi joku pahoinpitelee läheisiään. Mieti, miksi joku nauraa eriväriselle ihmiselle. Mieti, miksi pyövelistä on tullut viihdettä. Mieti.

Tuskaa helpottaa, kun tietää edes jotain. 

Vanha rouva

26.7.2021

Ramppa kalkatti


Vanha herra vei minut hupiajelulle merelle. Kyllä ramppa kalkatti, kun viiden hevosvoiman peräprutkulla päästettiin tuhatta ja sataa sinisellä merenselällä. Kohteena oli autiosaari ja termarikahvit.


Kuumalla sannalla oli mukava tepastella, mutta uimaan en mennyt. Vesi tuntui halvatun kylmältä. Saaren takana on syväväylä, missä vettä piisaa 50 metrin syvyyden verran. 



Autiosaarella on merimerkki, muutama jäiden kaluama puu, horsmaa, pietaryrttiä ja heinää. Bongasin rantaviivan tuntumasta myös lillukkaa, joka ei siis ole mesimarja. Kiitos lajimäärityksestä Sohville!

 

Paluumatkalla ramppa kalkatti niin kovasti, että jäimme matalikkoon kiinni. Minä menin pukkaamaan, mutta jäinkin toisesta kintustani veneenlaitaan kiinni. Vanha herra katseli vedessä melskaavaa vaimoaan kummissaan: "Mitä sää siellä teet?" 

Tulipahan heitettyä talviturkki - onneksi oli vaatteet päällä, sillä Jaakko oli juuri heittämässä kylmää kiveä. 

Vanha rouva

18.7.2021

Köyhän ei kannata

Taas se on todistettu: köyhän ei kannata ostaa halpaa. Ostin lankahalvennuksesta kilon puuvillalankaa. Ajatuksena oli tehdä kepeä kesäpusero ja sen kaveriksi ilmava virkattu jakku.  

Kutominen ei sujunut suitsait sujuvasti. Lanka osoittatui halvatun löysäkierteiseksi. Säikeet erottuivat toisistaan ja tekivät ikäviä lenkkejä. Koska en halunnut lenkkipuseroa, tuskailin hitaasti ja kieli keskellä suuta p-leen langan kanssa. 

Tämmöinen pusero langasta sitten tuli. Lantiolle ulottuva. Hiaton, mutta olkapäät peittävä. Löysä, etteivät keskivartalon ihanat kumpareet turhaan viekoittele ohikulkijoita. Ei ole häiritseviä langanhuitaleita ja -lenkkejä, ei. Saapa nähdä, miten lenkkien laita on ensimmäisen pesun jälkeen.

 

Pahuksen halpislankaa jäi ylenmäärin. Virkattua jakkua en edes alkanut yrittää. Sen sijaan tartuin virkkuukoukkuun ja päätin ottaa niskalenkin lenkkilangasta. Lanka on mukavan pehmeää ja painavaa, joten tein Vanhalle herralle ison tyynyn takan tuijottamista varten. 


Näitä puuvilla- ja pellavalangoista virkattuja tyynyjä teen joka kesä, sillä talven aikana ne kummasti karkaavat vintistä. Katso Neulomus-kategoriasta karanneita tyynyjä ja jos samanmoisia tapaat maailman tyynykinkereissä, pane lähettäen kotia päin.


Lenkkilankaa on vielä jäljellä 300 grammaa. Mitähän siitä tekisi?

Vanha rouva

12.7.2021

Mörkönä


Heinäkuisena sunnuntaina mitään aivoja rasittavaa ei tehdä, sillä aivokapasiteetti on valjastettu kuumuuden ehkäisyyn mitä keiroimmilla keinoilla. Yksi kiero keino on paeta merelle kokemaan lohiverkkoja. Merellä käy vieno tuulenhenki ja vesi vilvoittaa.


Maailma alkoi kesken verkonkokemisen osoittaa merkkejä taivaallisesta viilennysoperaatiosta. Pikaisesti hynttyyt kasaan ja kohti rantaa. Hikihän siinä painostavassa ilmanalassa tuli.


Vanha herra jäi vempuloimaan veneensä kanssa, kun minä otin jalat alleni. Pääsin kotipihaan ja sitten taivas repesi salamoiksi ja ukkosenjylinäksi. Vettä tuli ihan maahan asti.


Sateen laannuttua oli mukava ihastella ziljoonan hyttysen kanssa Ahdin antamaa lohta. Märkä Vanha herra oli niin mielissään, että lähdin verkoille mukaan lohimöröksi. Saan kuulemma mennä toistekin.

Vanha rouva