Bestiksen kanssa risteilimme Gotlantiin. Visbyn pikkukaupunki oli määränpäänä kokonaiset yhdeksän tuntia.
Visbyn perustamisajankohtaa ei tiedetä. Ensimmäiset kirjalliset lähteet tunnetaan vasta 1200-luvulta. Kaupunki oli osa Tanskaa 1300-1600-luvuilla, minkä jälkeen valta siirtyi Ruotsille. 1100-1300-luvuilla Visby oli tärkeä Hansaliiton keskus. Kaupunki oli Novgorodiin suuntautuneen kaupankäynnin kannalta tärkeä paikka ja toimi myös lähtöpaikkana Latviaan suuntautuneille ristiretkille. Saksalaiset ovat myös osallistuneet kaupungin rakentamiseen. 1800-luvulla kaupunki alkoi kasvaa muurin ulkopuolelle, teollisuus lisääntyi ja ensimmäiset turistit saapuivat. Nykyään Visbyssä asustaa liki 23 000 ihmistä.
Kaupungissa oli keskiajalla 17 kirkkoa. Vain Pyhän Marian kirkko on jäljellä. Noin 150 keskiaikaista taloa on säästynyt. Vanha asemakaava on suurimmaksi osaksi pysynyt entisellään.
Visby on hurmaava! Pikkuiset talot ovat siistejä ja hyvin pidettyjä. Ilmeinen kunnia-asia visbyläisille ovat kukat. Ruusuja ja sormustinkukkia on niin paljon portinpielissä, seinänvierissä ja katujen varsilla, että ihastusten huokauksista ei tullut loppua.
Pitkäaikainen salainen toiveeni on ollut päästä katsomaan ruusujen Visbytä. Ehdotin ruusureissua bestikselleni ja tämä oli heti valmis matkaan. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun varasin risteilyn netistä. Junailin itseni Helsinkiin, missä astuimme laivaan. Laivalla oli rauhallista (paitsi ilta- ja aamubuffetissa, missä huonokäytöksiset suomalaiset kunnostautuivat kyynärpäin etuilemalla, koska eivät ilmeisesti saa Suomessa syödäkseen).
Kuljimme pitkin vanhaa kaupunkia. Välillä piipahdimme maistamaan gotlantilaista kullankeltaista sahramipannukakkua. Liikkeellä oli sopivassa suhteessa turisteja ja ruotsalaisia lapsiperheitä. Mukaan mahtui hyvin. Liki kolmenkymmenen asteen lämpökään ei haitannut, sillä mereltä tuuli sopivan vilpoisasti.
Ulkomailla Ruotsissa kaikki hyvin!
Vanha rouva
Kiitos matkatunnelmien välittämisestä! Olen kerran käynyt tuollaisella samanlaisella laivamatkalla. Olen lukenut kaikki Mari Jungstedtin dekkarit; niiden tapahtumat sijoittuvat Visbyhyn ja muualle Gotlantiin.
VastaaPoistaJungstedtin takia halusinkin Gotlantiin. Ensi kerralla vuokraamme auton ja kierrämme koko saaren. Se on vissi.
PoistaRuusujen Visby olisi hieno kesäkohde. Jungstedtin kirjat minäkin olen lukenut ja tarinoiden myötä eläytynyt vanhojen muurien lomassa kuljeskeluun. En tiennytkään, että Visbyhyn pääsee suoraan Helsingistä. Joskus asiaa tutkiessani piti matkustaa Tukholman kautta.
VastaaPoistaTänä kesänä on ollut myynnissä muutama Visby-risteily Helsingistä.
PoistaTorniossa asuessani tuli käytyä vähän väliä ulkomailla voita hakemassa, se oli niin paljon halvempaa siellä. Ei Haaparanta ole kuitenkaan läheskään niin kaunis kuin Visby. Ompa siellä todella kaunista näin ruusujen aikaan.
VastaaPoistaHaaparanta on meidän vakikohteita pari kertaa vuodessa. Voita ei enää haeta, vaan servettejä ;)
PoistaKiva kooste Visbyystä kuvinm että teksteineen. En ole siellä käynyt, mutta kuvissasi pääsin tunnelmaan, jonka koin usean kerran ollessani Sigtunassa.
VastaaPoistaSigtuna on minulle ihan outo kohde.
PoistaOih - onko siellä aika pysähtynyt.... minun piti käydä ihan sormia apuna käyttäen laskemaan kuinka monta vuotta siitä on kun pitkät polvisukat (joiden tietty piti olla eriparia) jalassa ja ponnarit sivulle heiluen Kneippbynissä astelin. Klups... 48-vuotta siitä sain, vaikka sormia oli vain 10, yhä. Jotenkin silti niin tuttua... Oliko Huvikumpu paikoillaan? Peppi itse poseeraa viimeisessä kuvassa ihan ladylikenä! Kiitos upeista kuvista!
VastaaPoistaHuvikummussa ei käyty, mutta sen sijaan Peppi maisteli josjonkinlaisia herkkuja ja hyppeli ruusulta ruusulle.
PoistaKävin kerran Visbyssä 90-luvun alkupuolella. Oli syksyn viimeinen reissu, kukkasumutintihkusade ja merellä pahin kokemani myrsky.
VastaaPoistaNyt paistoi aurinko, tuuli vienosti ja meri oli tyyni. Kiva reissu. Tein Stanstat hytissä ;)
Poista♥ Eikös helpottanut mieltä, oloa ja unia?
PoistaNo toden totta. Opetin bestiksellekin!
Poista