Minä en ole ikinä noteerannut vihreää miksikään. Vasiten syynäsin koko huushollini enkä löytänyt sisältä mitään vihreää lukuun ottamatta muutamaa kasvia, perintövaasia ja vihreäkivistä korua.
Vihreitä vaatteita minulla ei ole ollenkaan. Sen sijaan Vanhan herran vaatekomerosta löytyi paljonkin vihreää - maanläheinen ja itsestään meteliä pitämätön tyyppi, joka sulautuu maastoon vaivattomasti ;)
Kun Vanha herra kalastaa, minä keskityn korostamaan Lapin kesäistä vihreyttä punavärillä!
Puutarhani sentään on kesällä vihreä. Lehtien suojassa on hyvä leikkiä kuurupiiloa: lukea kirjaa taikka tehdä käsitöitä.
Puutarhasta saa kaikenmaailman vihreitä herkkuja. Kuvissa mustajuuri ja ruusupapu juuri poimittuina.
Voileipien päälle on hyvä tukkia kaikenmaailman vihreitä, vaikkei Vanha herra paljon kanin ruoasta välitäkään.
Suolakurkku taitaa olla ainoita vihreitä, mikä menee mukisematta Vanhan herran kurkusta alas. Joka syyskesä minulla onkin valtava kurkkusouvi keittiössä.
Työkokkauksessa olen kauan sitten oppinut, että ne pienet jutut arkiruoassa kiskovat kuivimmastakin nörtistä jonkinlaisen reaktion, oli se sitten kulmien kohotos tai "Pitääkö kukkasetkin syödä?"
Rakkaimpia syötäviä vihreitä ovat kesäkurpitsa ja mangoldi. Alla olevassa kuvassa kesäkurpitsakiekot itkevät suolaripauksen alla. Alimmassa kuvassa mangoldit tekevät tuttavuutta muiden kasvisten kanssa.
Töissä pääsee taikomaan milloin vihreän metsän keskelle kokoussalia tai vihreän juhlasomistuksen tyyliin nyhjää tyhjästä eikä saa maksaa mitään.
Usein työni on viherpesua sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin pesen jättimaljakoita, kuuraan kiviä tai föönaan käpyjä. Vihreällä ruohomatolla.
Tämä juttu on osa Repolaisen värikästä haastetta (KLIK).
Värinä tänään vihreä, jota edelsi keltainen (KLIK).
Vanha rouva ja vihreä drinksu
Ihanan värikäs postaus vihreästä! ♥ Onkohan minullakaan mitään sen värisiä vaatteita? Kauan sitten oli maiharitakki. Vihreää löytyy (vielä) lähes käyttämättömien kesälenkkareiden pohjasta. Kuvien myötä tuli nälkä - ja jano. ;) Aurinkopäivää!
VastaaPoistaOn minullakin joskus ollut vihreä maihari ja pari vihreää villapaitaa. Mutta siitä on aikaa.
PoistaJohan on hieno osanotto vihreään haasteeseen. Parasta se vihreä onkin juuri puutarhassa ja ruokapöydässä. Hallitset todella upeasti nuo "pienet jutut" arki- tai pikemminkin ihan kaikissa ruoissa. Kuolasin kuvia katsellessani ja ajatellessani, miten herkullista olisikaan upottaa kakkulapio tai salaattiottimet noihin annoksiin.
VastaaPoistaPienet jutut tekevät arkiruoasta isoja juttuja ;)
PoistaLöysithän silti paljon vihreää, vaikka et vaatteistasi! Minulla taas vihreää on ollut lapsesta lähtien vaatteissa ja on edelleenkin, kuten lähes kaikkia muitakin värejä (liilaa ei yleensä koskaan). Upean näköisiä nuo vihreät ruokakuvasi - tuli ihan vesi kielelle! Puutarhan vihreyttä saadaan vielä hetki odotella, ainakin meillä Lounais-Suomessa maa on jälleen valkoisena.
VastaaPoistaRentoa ja vihertävää viikonloppua!
Ei viherrä viikonloppu, koska taivaan täydeltä leijuu valkeita jalkarättejä.
PoistaSinulla on sisällä samat kukat kuin minullakin, ainoat joita ei saa tapettua millään 😁
VastaaPoistaSiksi minulla onkin juuri nuo kukat ;)
PoistaWau - mikä Wihreä virkistävä väripläjäys täällä olikaan lauantaista aamuani piristämässä...
VastaaPoistaTillinvihreitä lohileipäsiä söin silmilläni.... annoksesi isot ja pienet on kyllä niin upeita... että ei niitä hampain raskisikaan....
Ja mikä ihana Punahilkka siellä Lapin kesässä nauttiikaan kupposen kuumaa...
Drinkuista puheenollen... yksi taisi riittää???
Ihana KOPPI värihaasteeseen - jälleen... KIITOS!!
Yksi drinksu riitti - oli niin happaman vihreää!
PoistaHaa, olemme vastavärit! Itsehän uin vihreässä: on vaatteet, pari seinää, tyynyjä, ryijy. Kasveista puhumattakaan! Ja taas tuli nälkä kun tätä lueskeli.
VastaaPoistaSyö jotain vihreää ;)
PoistaLöysin tänne Stansan blogin kautta. Upeita kuvia sun blogissa !
VastaaPoistaKiitos kiitos kiitos.
PoistaHei! Stanstan blogi minutkin tänne toi. Onpa ihania kuvia kukista ja syötävistä.
VastaaPoistaMinulla on jonkin verran vihreitä vaatteita; vihreän eri sävyjä.Kodissanikin on vihreää vähän siellä ja täällä.
Tänään kaunis kevätpäivä täällä rannikolla. T. m-m.
Stansta on ruvennut puhenaiseksi ;)
Poista