Aurinko on paistanut niin helakasti koko viikonlopun, että sain lauantaina varmaan pahan auringonpistoksen. Istuttuani koko päivän lampaantaljalla aurinkoista seinää vasten (kudin sylissä ja teemuki vieressä), sain päähäni lähteä hiihtämään. Vanha herra säikähti moista aietta niin pahanpäiväisesti, että haki ilman toista kehotusta mononi vintistä sekä sukseni ja porkkani liiteristä. Kannoin välineet polleana merenrantaan ja eikun suitsait menoksi (totuuden nimissä on tunnustetteva, että naapurin nuorimies kävi vähän neuvomassa tätiä, joka ei eläissään ole nähnyt moista kiinnityssysteemiä; samalla hän repäisi suksien pohjasta kaupan 10-vuotiaat suojapaperit pois...). Olisi varmaan pitänyt antaa niiden paperisuikaleitten olla suksien pohjassa, niin eivät sukset olisi olleet niin vietävän liukkaat. Aikani porkilla sohittuani, puolelta toiselle vaaputtuani ja koneella ajetun ladun omituisuutta manattuani sain kuin sainkin kaivettua selkäytimestä esille muistijäljen, mitä hiihtämisen teknologia tarkoittaa.
Olipas se hikistä hommaa! Kaatumatta ja itseäni, saati kanssahiihtäjiäni telomatta pääsin kuitenkin takaisin kotirantaan. Ensi kerralla pitää ottaa mukaan kunnon eväät, ettei tarvitse tyytyä vaivaiseen kilometriin.
Kun huohotin moisesta sankariteosta voipuneena takaisin kotipihaan, Vanha herra piti ilmeensä visusti peruslukemilla. Oli käynyt hiihtolenkkini aikana turauttamassa kahvit ja serveeraamassa oikein paakelsit pöytään:
Kyllä maistui hyvältä - hiihtäminen siis!
Vanha rouva,
joka ei ole hiihtänyt NELJÄÄNKYMMENEENYHTEEN vuoteen.
Ai, ai että teillä on ollut hieno päivä.. meillä on tuprutellut lunta.
VastaaPoistaNam, ja niin herkulliset näköiset paakelsit vielä:)