28.1.2013

Ryysyistä ruusuiksi


Inventoin liinavaatekaappia. Erottelin pussilakanoista ja tyynynpäällisistä parhaat päivänsä nähneet Ryysyistä ruusuiksi -kasaan. Kasa pääsi vintille odottamaan kesää. Pihamaalla on kauniina kesäpäivänä hyvä repiä ja leikata lakanoista matonkuteita, tilkkutyöaineita sun muita tuunaustarpeita. Kesää en ihan kuitenkaan malttanut odottaa, sillä yhden tyynynpäällisen verran revin suikaleita lumisella patiolla pipo päässä ja huopatossuset jalassa.

Kieputtelin suikaleita aikani räiskyvän takkatulen edessä. Niin vaan suikaleista sukeutui ruusunkukkia. Kiinnitin ruususet kasaan muutamalla neulanpistolla. Mallasin ruusunkukat kuumaliimalla koivukransseihin, jotka ovat pari viikkoa roikkuneet vanhassa ikkunanpokassa odottamassa jonkunsortin koristusta. No, nyt alkoivat koivut kukkia!

Voisikohan noista ryysyruusuista värkätä kokonaista kranssia?

Vanha rouva

2 kommenttia:

  1. Upea kokonaisuus.. kyllä kierrätys kannattaa.
    Pöytänä näyttää olevan vanha kaunis ompelukone:)

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea käyttää vanhat lakanat. Minäkin ripustin vanhat sukkahousut puuhun ja täytin ne linnunsiemenillä ja pähkinöillä ja tein saksilla pieniä reikiä niihin, kun metsämyyrät jyrsivät kaikki muoviset talipalloverkot rikki. Ähäkutti heille sukkahousut ei olleetkaan niin järsittävissä:)))))

    VastaaPoista