Polven kapein kohta

Tilasin ummikkona verkkokaupasta työmekon. Ihanan oranssin A-linjaisen trikoomekon.

Mutta oi ja voi, se osoittautui aivan liian lyhyeksi. Pikemminkin kysymyksessä oli tunika. Tai no, olen siinä mielessä vanhanaikainen, että mekon pitää ulottua polven kapeimpaan kohtaan. Minimekot ovat kauniita nuorten ja sulokkaiden neitojen päällä. Minä olen vain sulokas, joten asialle piti tehdä jotain. Palauttaa en vaatetta halunnut, sillä muuten se oli täydellinen.

Aikani kaikenmaailman pidennysvirityksiä mietittyäni päädyin virkaheittoon pitsinpätkään. Olen virkannut puuvillapitsin joskus kauan, kauan sitten ja siitä lähtien se on odottanut elämäntehtäväänsä. Nyt se sen sai - mustaksi värjättynä.

Niin mekosta tuli justiinsa oikean pituinen ja oman mielen mukainen. Oitis sveitsiläinen naisasiakas kävi töissä helmoihini käsiksi ja oli ohjetta vailla ;)

Aurinko paistoi puoliltapäivin niin helakasti, että tälläsin itseni seinustalle nauttimaan ihanasta lauantaista. Kutsuin Vanhan herran kanssani penkille ja peittelin hänet kanssani viltin alle. Kysyin: "Arvaas, missä me nyt olemme?" Vastaus: "Vanhainkodissa!" Ja minä kun sveitsiläisrouvan elähdyttämänä kuvittelin meidän alppimajalle viltin alle päivää paistattelemaan...

Komensin miehen matkoihinsa - ei niin mitään mielikuvitusta, ei. Mutta kohta kävi käsky syömään ja siinä sitä olikin sitten mielikuvittelua kerrakseen. Vanha herra nimittäin rustasi punajuurista sosekeittoa ja koristeli höyryävän herkkulautasen siemenillä ja smetanalla. Ja silmissä oli ihan selvästi uskollisen sveitsiläisen vuoristokoiran lutunen ilme. Vain se rommitynnyri leuan alta puuttui ;)

Vanha rouva