8.6.2014

Jos ei heilaa helluntaina...

  

Kahden huushollin kalentereihin kirjoitettiin monta viikkoa sitten, että helluntaisunnuntaina kuokitaan potut maahan. Pikkuihmisen piti ehdottomasti olla paikalla. Nuori herrakin halusi tulla mukaan perunanistutukseen, jotta saattaa syödä uutispottuja hyvällä omallatunnolla. Kolmas mies, Vanha herra,  oli niin tohkeissaan apuvoimista, että varasi kuokat ja lapiot, ämpärit ja pottulootat ojennukseen jo edellisenä ehtoona. 

Kuinkas sitten kävikään: 1) aamulla satoi kaatamalla... 2) Nuorella herralla ei ollut saappaita... 3) Pikkuihmisen oli sateen laannuttua niin kova nälkä, että ensihätään piti syödä muutama karjalanpiirakka kanavoin kera... 4) kaikki liekut olivat kadonneet pottumaasta, joten niitä piti kaksissa mihin Ottopapan kanssa etsiä... 5) välillä piti juosta puutarhan ympäri, kun elämä on niin ihanaa... 6) Nuoripari ja Vanha rouva istuttivat potut, kun kahdella muulla miehellä oli onkivavan etsiminen kesken... 7) onkivavan etsintä kesti niin pitkän tovin, että koristeomenapuu kerkisi varistella osan kukistaan keittiöön...
 

... keittiössä mansikkarahkakakusta sukeutui omenankukkakakku, 
jonka avulla juhlistettiin potunpanijaisia!

 

Potut on istutettu, helluntaiksi sain kolme heilaa ja bonuksena päälle Nuoren rouvan aina niin huvittavaa seuraa. 
Mitä muuta ihminen voisi helluntailtaan toivoa?

kyseleepi Vanha rouva




6 kommenttia:

  1. Nii'i jos ei heilaa helluntaina, nii jonossa juhannuksena:)) Luin tällaisen jostakin. Hyvä että saitte potut maahan vastoinkäymisistä huolimatta:)))

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus.. teillä on ollut todella mukava perunanistutus sessio. Kakku näyttää suussasulavan hyvältä:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä nyt kelpaa odotella ihania uusia pottuja! Kivoja kuvia ja suloinen pikkuherra. Kaunis kakkukin vielä ja varmaan herkkuva!

    VastaaPoista
  4. Potut maahan ja kakun syöntiin. On teillä ollut mukava päivä:D
    Kiitos kun pistäydyit blogissani. Kyllä tuon köynöksen pitäisi sielläkin kasvaa, kunhan paikka on suojaisa. Minulla oli köynnös Kempeleen kodissa aurinkoisessa nurkkauksessa ja hyvin kasvoi.

    VastaaPoista
  5. Voi jestas noita sinun kakkuja. Mistäkeksitkin aina koristeihanuudet! Vai kolme heilaa..! No kyllä on koko kesänä sitten heiloja jonoksi asti. Eikö vanha herra tule jo mustasukkaiseksi?

    VastaaPoista
  6. Siul on ollut täydellinen helluntai,:) Ja taas ihana kakku, kateellisena huokaillen sitä katselen.
    Muute miulla on ptuissa jo isot varret, ja juhannuksena herkutellaan uusilla potuilla, laitoin keväällä ämpäreihin pottuja ja ämpärit kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista