Vietimme loppiaisviikon Marokossa, Atlas-vuoriston juurella sijaitsevassa Marrakešin kaupungissa. Jo kaupunkiin pääseminen oli suurta luksusta, monikymmenvuotisen unelman täyttymys. Luin nimittäin opiskeluaikanani Elias Cannettin kirjan Marrakešin ääniä, ihastuin ja päätin, että tuonne minä joskus menen.
Lisää luksusta isolla ällällä tarjosi majapaikkamme. Asuimme vanhassa kaupungissa riadissa, mikä tarkoittaa yksityistalosta pikkuhotelliksi muuttua majoitusliikettä. Talon italialainen isäntä oli sisustanut talon kahdeksan vierashuonetta sekä yleiset tilat etnisillä koriste-esineillä, italiaisella designilla ja maailmalla ottamillaan valokuvilla. Voi sitä tutkimisen ja hiplaamisen määrää!
Marrakešin kujilla ja soukeissa kävelimme, katselimme, haistelimme ja maistelimme. Eksyimme medinaan, vierailimme puistoissa ja palatseissa ja tutkimme toreja. Haahuilimme myös suurella ulkoilmakirpparilla, mistä löytyi kaikkea mahdollista vesihanoista kluhmuisten paistinpannujen kautta hiuspinneihin ja antiikkipeileihin.
Marokkolainen ruoka helli väreillään ja mauillaan. Kasviksia, hedelmiä, lihaa, kanaa, kalaa. Kauniisti esillepantuna ja ystävällisen hymyn saattelemana.
Välipalaksi sopi nauttia tuorepuristettua greippimehua kera mönkiäisten (lienevätkö olleet etanoita?).
Ja kun imelähammasta oikein alkoi kolottaa, apu löytyi kaupungin sadoista leivoskahviloista. Melkein heitin toivoni, etten kerkiä viikon aikana maistaa kaikkia ihanuuksia. Yrittämisen puutteesta minua ei ainakaan voi syyttää!
Nautimme viikon kuurin kauneutta, ystävällisyyttä, värejä ja tuoksuja. Mitä muuta pieni, pakkasenpurema ihminen voi pyytää? Ai niin, se suurin luksus oli tietysti matkaseura - rohkea käärmemies!
Vanha rouva
