Kahden daamin loukussa

 

Kreivi Aleksei Ivanovitš Musin-Puškin oli suurmaanomistaja, valtiomies, historioitsija ja taiteentuntija 1700-luvun Venäjällä. Hänellä oli laaja yksityinen kirja- ja käsikirjoituskokoelma. Ei ihme, että keisarinna Katariina II kiinnostui miehestä ja hänen kokoelmastaan - olihan Katariina sangen sivistynyt ja  lukenut nainen. Mutta sitten Aleksein ihailijoihin liittyi tuntematon kaunotar...

 

Nuo kaksi kaunista ja yltäkylläisyyden ympäröimää kaunotarta pukeutuivat silkkiin ja samettiin, pitseihin ja jalokiviin. Kultabrokadi välkkyi, musta pitsi kätki ja paljasti, malakiitti vihersi ja rubiini punersi. Painavat helmet kimalsivat ja pumpuliset alusmekot kahisivat. Mutta mitä meni kreivi Aleksei, tuo hyväkäs tekemään?

Aleksei Ivanovitš nai rikkaan ruhtinatar Jekaterina Volkonskajan, joka synnytti kreivilleen kolme poikaa ja viisi tytärtä. Vladimir-poika oli itsepäinen soturi, joka vastoin mahtavan äitinsä tahtoa otti ja rakastui suomalaiseen neitoon, 16-vuotiaaseen Emilie Stjernvalliin. Niin helsinkiläisestä Emiliestä tuli kreivitär Emilie Musin-Puškin. Hän oli kuuluisan Aurora Karamzinin pikkusisar, muttei yhtään vähäisempi kauneudessaan!

Raija Orasen historiallinen romaani Aurora kertoo hurmaavaa ja traagista tarinaa kahden daamin loukkuun jääneen Aleksein suvusta, Musin-Puškineista. Se kertoo suomalaisista Emiliestä ja Aurorasta, joista tuli kauniita ja rohkeita, upporikkaita ja mahtavia, onnellisia ja onnettomia, rakastuneita ja hylättyjä. Voi lue!

Löysin kirjahyllystäni venäläisiä miniatyyrimaalauksia sisältävän taidekirjan. Sivut ovat aikoja sitten kellastuneet ja osa kuvista haalistunut lähes tunnistamattomiksi. Päätin pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Aleksei, Katariina ja tuntematon kaunotar 1700-luvulta saivat kukin oman taulunsa: sommittelin nauhoista, helmistä, pitseistä, medaljongeista, posliinilautasista ja brokadinpalasista yltiöäklöt pikkutaulut. Taustana käytin kellastuneiden venäläisten taidekirjojen kansia - ne kun on tehty vanhan ajan malliin oikeasta kankaasta. Miniatyyrikirjani kankaiset kannet puolestaan liimasin sellaisinaan isompien kirjankansien päälle.

Tauluni eivät ehkä yllä yhtä yltäkylläisiin sfääreihin, mihin Musin-Puškinit tai Aurora Demidov-Karamzin olivat tottuneet, mutta Vanhan herran ne ainakin panivat mykäksi. Aikansa ällistyneenä tauluja tuijotettuaan hän tokaisi: Et kai sää aio noita seinälle panna?

Vanha rouva

Sininen hetki

Lähdin kotoa 19-kesäisenä. Muutin maalta suureen kaupunkiin opiskelemaan. Mukaani mummulasta valitsin sinisen lasivaasin, pinon kirjoja ja rintarossin.

Vaasi ja kirjat ovat kulkeneet mukanani paikkakunnalta toiselle, opiskelijasolusta omiin huusholleihin. Kirjat ovat seisseet kirjahyllyssäni ja vaasi lymynnyt piironginperukoilla. Rintarossi on koristanut milloin villanpuseron etumusta, milloin huivinsolmua.

Kaivoin käsityöarkustani mummun pitsejä päivänvaloon ja sitaisin rusetin perintökirjojeni ympärille. Päälle vielä laskostettu pikkuliina ja rintarossi kohdilleen. Nyt pitää enää roudata kirkkaanpunainen joulumatto vintille ja vaihtaa punainen päiväpeitto valkeaan, jotta sininen hetkeni pääsee oikeuksiinsa. Kauhea homma yhden kirjapinon takia!

Vanha rouva

Pientä ja suurta luksusta

Vietimme loppiaisviikon Marokossa, Atlas-vuoriston juurella sijaitsevassa Marrakešin kaupungissa. Jo kaupunkiin pääseminen oli suurta luksusta, monikymmenvuotisen unelman täyttymys. Luin nimittäin opiskeluaikanani Elias Cannettin kirjan Marrakešin ääniä, ihastuin ja päätin, että tuonne minä joskus menen.

Lisää luksusta isolla ällällä tarjosi majapaikkamme. Asuimme vanhassa kaupungissa riadissa, mikä tarkoittaa yksityistalosta pikkuhotelliksi muuttua majoitusliikettä. Talon italialainen isäntä oli sisustanut talon kahdeksan vierashuonetta sekä yleiset tilat etnisillä koriste-esineillä, italiaisella designilla ja maailmalla ottamillaan valokuvilla. Voi sitä tutkimisen ja hiplaamisen määrää!

Saimme liki koko lomamme ajan nauttia talon antimista kaksisteen. Meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Ruoka oli taivaallista, palvelu huomaavaista ja hammamin hoidot sulaa hemmottelua. Luksusta siis, pientä ja keskisuurta ja suurta, oli niin paljon, että tämän kokemuksen jälkeen ihan tavallinen hotelli taitaa olla aika plääh.

 

Marrakešin kujilla ja soukeissa kävelimme, katselimme, haistelimme ja maistelimme. Eksyimme medinaan, vierailimme puistoissa ja palatseissa ja tutkimme toreja. Haahuilimme myös suurella ulkoilmakirpparilla, mistä löytyi kaikkea mahdollista vesihanoista kluhmuisten paistinpannujen kautta hiuspinneihin ja antiikkipeileihin.

Marokkolainen ruoka helli väreillään ja mauillaan. Kasviksia, hedelmiä, lihaa, kanaa, kalaa. Kauniisti esillepantuna ja ystävällisen hymyn saattelemana.

Välipalaksi sopi nauttia tuorepuristettua greippimehua kera mönkiäisten (lienevätkö olleet etanoita?).

Ja kun imelähammasta oikein alkoi kolottaa, apu löytyi kaupungin sadoista leivoskahviloista. Melkein heitin toivoni, etten kerkiä viikon aikana maistaa kaikkia ihanuuksia. Yrittämisen puutteesta minua ei ainakaan voi syyttää!

Nautimme viikon kuurin kauneutta, ystävällisyyttä, värejä ja tuoksuja. Mitä muuta pieni, pakkasenpurema ihminen voi pyytää? Ai niin, se suurin luksus oli tietysti matkaseura - rohkea käärmemies!

Vanha rouva  

Afrikan tuliaisia

Karheaa ja silkinpehmeää.

  

Kiemuraista ja nahkeaa.

 

Kullankeltaista ja sinivihreää.

 

Äitelää ja kapeaa.

 

Sinistä ja piikikästä.

 

Huopuvaa ja haisevaa.

 

Kimaltavaa ja kirpeää.

 

Tuoksuvaa ja kosteaa.

 

Kovaa ja makeaa.

 

Rönsyävää ja yksinkertaista.

 

Itämaista ja rautaista.

 

Terveisiä Marrakechista!

Vanha rouva