Tuunattua joulua

Tässä on alkutilanne: iso kasa pahvisia lanka(?)kartioita. Niitä olisi saanut ottaa niin paljon kuin olisi halunnut kantaa. Yritin olla kuitenkin kohtuullinen hamstraaja - varsinkin kun ei ollut minkään sortin tajua siitä, mitä kartioista voisi tuunata. Kartiot olivat tarjolla Tam Silkin tehtaanmyymälässä Kangasalla. Samassa paikassa, mistä viime vuonna ostin hullunhalvalla kaksi kenkälaatikollista näitä:

Vuoden olen miettinyt noita pitsinpätkiä. Iltana muutamana selasin Instaa ja mietin, miksi lenkkiketjut ovat nyt niin IN. Tiedäthän ne ketjut, joita kansakoulussa väkerrettiin paperista kuusenkoristeiksi. Sitten se iski, se suuri älynväläys!

Vaaleista pitsinpätkistä syntyi kolme piiiiiitkää pitsiketjua. Niin pitkää, että sain ne ripustettua pönttöuunin pellinvarsiin. Siinä ne nyt roikkuvat. Paikassa, johon olen vuositolkulla ollut miettivinäni jotain koristetta, joka ei hyökkää Vanhan herran päälle.

Mustat pitsit odottavat vielä tulemistaan. Onhan tässä aikaa. Jonain kauniina päivänä saan kuningatarajatuksen - ennemmin tai myöhemmin. Esimerkiksi näitä kynttilänjalkoja kypsyttelin aikoinani monta vuotta. Keskellä on entinen lampunjalka ja sen kummallakin puolella kirppareilta löytyneitä jalkoja. Osa oli valkoisia, osa kultaisia, osa ei minkään värisiä. Maalasin ja hion ne kulahtaneen mustiksi. Nyt ovat ikään kuin "samaa sarjaa".

Mennäänpä sitten pahvikartioihin. Niistä sukeutui ilman pahempia synnytystuskia suuri kuusimetsä:

Kudoin jämälangoista kuusenhuput, jotka viritin kartioiden ja jatkolatvojen päälle. Vanha herra sahasi liiteristä löytyneistä oikeista kuusenoksista kuusenjalat. Liimasin ne pahvipyörylöiden avulla kartioihin. Metsän alusta on peräisin talomme rossipohjasta löytyneistä laudoista. Punatulkut ja kärpässienet löytyivät kirpparilta. Siinä se. 

Nyt on tuunattu joulua sen verran, että on aika pötkähtää sohvalle syömään suklaata ja lukemaan lahjoja. Ja ehkä ottamaan toinenkin suklaa.

Vanha rouva

Kaksi klassikkoa

Heinäkuussa pääsin tutustumaan Heinolan taidemuseon ja kaupunginmuseon laajaan yhteisnäyttelyyn, jonka nimi oli "Kauneuden kosketus". Muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen 50-vuotisjuhlanäyttely kuljetti minut aikamatkalle läpi suomalaisen muotoilun. 

 

 

Näyttely sisälsi 150 teosta ja esinettä: taidelasiteoksia, hopeakoruja, iltapukuja, pienoismalleja, ryijyjä, keramiikkaa sekä teräsveistoksia.

Pari viikkoa sitten piipahdin Jyväskylässä Suomen käsityön museossa. Muotoilija Markku Pirin retrospektiivinen näyttely "Pirinsininen ja muita värejä" oli muotoilun, käsityön ja taiteen juhlaa. 

Piri aloitti uransa tekstiilitaiteilijana, mutta monitaiturille ovat muutkin materiaalit tuttuja. 

  

 

Piri on suunnitellut kodintekstiilejä, vaatteita, lasiteoksia, keramiikkaa, kaakeleita, tapetteja, hotellisisustuksia sekä teatteripuvustuksia ja -lavastuksia.

Suomen käsityön museo on ainoa laatuaan koko Suomessa. Se on valtakunnallinen vastuumuseo, joka kertoo suomalaisen käsityön tarinaa. Käsityö on laaja käsite, joka kattaa pehmeitä ja kovia materiaaleja, perinteisiä tekniikoita ja uusia innovointeja. 

Museon pysyvät näyttelyt ovat "Kädenjälki - Taidon kertomaa" sekä "Ajaton perinne - Suomalainen kansallispuku". 

Nämä kaksi klassikkoa kertoivat minulle suomalaisen käsityön merkityksestä. Käsityö on minulle osa elämää. Se on arkea ja juhlaa. Sanoo hän, jonka mummu opetti virkkaamaan ja kutomaan, leikkaamaan ryijyn nukkia ja solmimaan maton hapsuja. Ilman käsitöitä olisin kädetön.

Vanha rouva

Joulukranssi

Joulukranssi on valmis. Pohjana pyöränvanne, jonka virkkasin punaisella umpeen. Sitten jämäpunaiset ja mohairit ruusuiksi. Sujuvasti tuli ruusuja virkattua, kun Vanha herra ajeli autolla Tampereelle ja sieltä takaisin. 

Kuljetin kahta lankaa rinnakkain, jotta sain aikaiseksi muhkeita ruusunkukkia. Langat ovat peräisin kirpparien lankapussukoista. Mohair on peräisin ystävän loppumattomista lankalaareista. 

Nyt on koukulla jotain ihan muuta. 

Ei punaista, eikä kukkasia ;)

Vanha rouva

Oma pää

Katajakranssi sai koristeekseen kirpparilta löytyneen ison huovutetun sydämen. Kranssin mittakaavaa kun mietit, ajattele polkupyörän vanteen halkaisijaa. Aika iso on tämäkin joulukranssi, sillä meillä ei napeilla pelata ;)

Iso muovikassillinen halvimpia appelsiineja on tässä. Viipaloin hedelmät ja kuivatin kasviskuivurissa. Siihen meni aikaa 1,5 päivää. Leikkasin vahvasta pahvista renkulan. Liimasin appelsiiniviipaleet renkulaan. 

Kirpparilta löytyi kymmenen sentin auringonkukkia. Hajotin kaksi silkkikukkaa atomeiksi. Liimasin terälehtiä moneen kerrokseen. Keskelle asettelin auringonkukan ruskean keskustan, jonka vuolin mattoveitsellä matalammaksi. 

Tämä kötöstys pääsi vessan seinään. Vessan katosta löytyy kristallikruunu, jossa on keltaisia helmiä. Joten vessa on nyt tuunattu keltaiseksi.

Kellertävää löytyy myös uusimmista villasukistani.

Vanha rouva omine päineen

Punaisia mummoja

Otin esille neljä punaista villalankakerää ja neljä punaista pellavalankakerää. Lisäsin joukkoon kilon punaista sekoitemohairia. Virkkasin villat ja pellavat mummoneliöiksi yhdessä mohairin kanssa. Neuloin neliöt tyynynpäällisiksi. 

Villa- ja pellavamummot riittivät juuri kahteen pötkötyynyyn. Päällisistä tuli pehmoisen muhkeita. Kolmas pitänee tehdä ilman villoja ja pellavia. Tai sitten pitää käydä kirpparikierroksella.

Mohairia on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon. Onneksi on pyöränvanteita, joita voi päällystää tulevaa taideteosta varten vaikka ruusuilla ja muilla kukkasilla.

Vanha rouva

Solekko tehä

Löysin kirpparilta nipun koristepaperia. Kuka lie tuheentunut ja jättänyt paperityönsä tekemättä. Toki minäkin haudoin papereita kaapin pohjalla jonkun aikaa, mutta sitten sisuunnuin ja aloin nähdä tähtiä.

Taittelin ja liimailin isoja ja pieniä tähtiä. Kas kummaa, ne passaavat oikein hyvin olohuoneen verhojen persikansävyyn. Verhot löysin muutama aika sitten kirpparilta.

Kirpparilta löytyi myös valkoinen, mutta maalipinnaltaan likainen ja rapissut puukynttilänjalka. Hioin, paklasin ja suhuttelin sen mustaksi.

Näinkin pienten hommien tekemiseen saa käytettyä tuhottomasti laiskotusenergiaa. Kunpa muistaisi aina torniolaisen lausahduksen:

Vanha rouva

Ennen kilpavarustelua

Ystävät toivat ison kimpun ruusuja. Kuivatin ne muurin kupeessa. Muutama pikkuruusu Helsingin matkalta oli vielä jäljellä. Sommittelin tämmöisen.

Kaksi pientä ruusukranssia ja keskellä hortensiakranssi. Ylähyllyllä komeilee anopin peruja oleva rakas kukkataulu. Kohta joutavat telakalle, kun alkaa jouluvarustelu!

Vanha rouva

Sokerina pohjalla

Tein aronianlehdistä ruusun. Halusin kokeilla, miten värikkäät lehdet taipuvat liiman avulla lasinreunaan. Tarpeeksi kun niitä taivuttelee, syntyy ihan nätti ruusu. Kannattaa kerätä lehtiä tarpeeksi, sillä kuivuessaan ruusu harvenee ja löpsähtää, jos ei malta tehdä tiivistä kukkasta.

Callunoita oli halpakaupassa hullunhalvalla. Ostin kolme. Yhden leikoin kaljuksi. Kieputtelin oksat kukkalangan avulla virkaheittojen sydänten päälle. Sydämet pääsivät terassin seinälle, sillä sisällä pikkuruiset kukkaset varisevat äkkiä.

Sokerina pohjalla on punainen lankakukkanen. Hommasin langat täältä. Pitihän Sartsaa auttaa, ettei raukka vallan huku lankoihinsa. Punaisen pehmoista lankaa on kokonainen kilo, joten on siinä väkertäminen. Joulu mielessäin...

Vanha rouva

Aina voi mennä lähelle

 

Naapurikaupungissa näin Johan Lindhin maalaukset Kokkolan rikkaimpiin kuuluneen Roosin suvun naisista. Roosit olivat varakkaita kauppiaita ja laivanvarustajia. Vuoden 1800 varallisuusselvityksessä Andreas Roos vanhempi oli Suomen rikkain mies. Hänen elinaikanaan Kokkola oli Suomen johtavia tervakauppa- ja merenkulkukaupunkeja. Andreas Roos rakennutti vuonna 1813 kivitalon perheensä kodiksi ja kauppaliikkeeksi. 

Tyylikkyydessä en ollenkaan yltänyt yllä olevien rouvien tasolle, kun vierailin nykyisin K.H. Renlundin museona toimivassa Roosin mahtitalossa. Siellä on vaihtuvia näyttelyitä sekä kauppaneuvos Karl Herman Renlundin testamenttaama arvokas taidekokoelma. 

 

 

K.H. Renlundin museo on kaunis. Kuljin hiljaisissa huoneissa ja nautin eleganteista yksityiskohdista ja suomalaisesta arvotaiteesta.

Tarjolla on Edelfeltiä, Enckelliä, Halosta, Danielson-Gambogia, von Wrightia,  Westerholmia, Järnefeltiä ja paljon muita kultakauden suuria nimiä: www.kansalliskirjasto.fi/fi/uutiset/khrenlundin-museon-taidekokoelmat-avautuvat-finnaan.

Kokkolan vanha kaupunki on nimeltään Neristan. Se on yksi Suomen yhtenäisimmistä ja laajimmista säilyneistä puukaupunkialueista. Neristan kattaa 12 korttelia ja satoja puutaloja, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. 

Neristanissa aistin vanhan kaupungin hengen ja rauhan. Hoksasin muutamassa ikkunassa posliinikoiria. Kun talon isäntä on kotona, emäntä kääntää koirat katsomaan sisälle taloon päin, mutta kun isäntä on merimatkoillansa (tai nykyään proosallisesti keikkatöissä), koirat katsovat ulos isäntää odottaen. Talojen ikkunoiden pielissä on myös juorupeilejä, joiden kautta voi salaa tarkkailla kadun tapahtumia.

Tänä päivänä suurin osa rakennuksista on remontoitu mukaviksi asuintaloiksi. Neristanista löytyy myös ravintola, liikkeitä, majoitusta ja juhlatiloja. Piipahdin viehättävässä antiikkipuodissa:

 

 

Ihailin kekseliäitä yksityiskohtia, kuten seinään rakastunutta polkupyörää, kutsuvia sisäpihoja ja kauniita ulko-ovia.

Muutaman tunnin mittainen haahuilu sateisessa Kokkolassa kannatti. 

Mieli rauhoittui ja ajantaju syveni.

Aina voi  mennä lähelle. 

Vanha rouva