25.4.2020

Toimeksi saaneena


Tornitaloprojekti sai alkunsa viime syksynä, kun alahuonerakennuksen seinustalle oli ilmestynyt kaksi ränsistynyttä tuuletusikkunaa. Naapuri oli löytänyt ne metsästä ja ajattellut oitis, että kyllä se naapurin yllytyshullu noista jotain keksii. 


Yllytyshullu mietti talven. Idea kirkastui ja projektin kickoff oli pääsiäisenä. Silloin projektin projektipäällikkö / suunnittelija (yllytyshullu) ja projektiryhmä (yllytyshullun mies) istuivat alas tuijottamaan kahta kolmemetristä tuuletusikkunaa.

Tavoitteena oli projektin käynnistämisen lisäksi luoda yhtenäinen käsitys projektiin osallistuville sen aikataulusta, sisällöstä ja tavoitteista. Aloitustapaamisessa asioista keskusteltiin alustavasti, joten oli hyväksyttävää - mutta sangen turhauttavaa yllytyshullulle - että asioita jäi avoimeksi.

Projektiryhmä inventoi lautavarastot, ruuvit, maalit ja peltireiät (KLIK). Sitten se sahasi toisen kolmemetrisen tuuletusikkunan kahtia. Toinen ikkuna pantiin varmaan talteen tulevia projektiponnisteluja varten.

 

Oli vanhan maalin rapsuttelua, ruuvaamista, poraamista, kittaamista, maalaamista ja paanukaton liimaamista. Sangen painava tornihotelli piti asentaa autokatoksen eteläseinään. Siinä tarvittiin A-tikkaita, puutarhatuoleja, Naapurinrouvaa ja tuhatta tulimmaista. 


Tornihotellin harjakaiset vietetään vappuna - toivottavasti useiden asukaskokelaiden läsnäollessa. Varpuset ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa, mutta asukaskiintiön monipuolistamiseksi yllytyshullu laati seuraavansisältöisen asuntoilmoituksen:

Onko perheen perustaminen ajankohtaista? Nyt on tarjolla moderneja ja ainutlaatuisia näköala-asuntoja Perämeren rantamaisemissa. Ilmava luksus syntyy asuntojen uraauurtavasta ilmastointijärjestelmästä, jonka ansiosta etelään antavissa asunnoissa ei ole kesälläkään kuuma. Perinteisen paanukaton, rauhaisan ulkoseinävärityksen ja sydämellisten koristemaalausten ansiosta tornitalo vie voiton naapuruston rivitalosta (KLIK) ja omakotitaloista (KLIK). Asuntojen yksityisnäyttö hyvän sään aikana. Lennä paikalle ja ihastu! 

Toimeksi saaneena

Vanha rouva

25 kommenttia:

  1. Onpa hieno!
    Väkisinkin alkoi naurattamaan, kun mietin, että montakohan erilaista tuonne vielä tuleekaan. Tilaa on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa on, mutta projektityöntekijä tarvitsee kuulemma lomaa ;)

      Poista
  2. Uudenmaan rajojen jälleen avauduttua täältä etelästä saattaa muutama sinitintti ja varpunen liihottaa Perämeren maisemien tornitaloa katsastamaan. Erityisesti kiinnostaa sydämellinen koristemaalaus ja uraauurtava ilmastointijärjestelmä.
    Nimimerkki: Luksusta kesäksi etsivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin nimim. Luksusta kesäksi etsivä. Suosittelen pikaista liihottamista ilmojen halki tänne Perämeren rannalle, sillä tornitalon kysyntä on ylittänyt kaikki odotukset.

      Poista
  3. Sanat eivät riitä kertomaan....voi vitsi miten hieno.Sinitiaisille sopis hyvin värityksen puolesta.Hauskaa vappua harjakaisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein, sinitiaiset ovat hyvin, hyvin kiinnostuneita. Heille on tarjottu jo monta yksityisesittelyä.

      Poista
  4. Minä en näytä tätä ilmoitusta meidän pihan lintusille. Tapahtuisi massamuutto muutoin rannikolle. Nytkin tuulihaukka kävi tutustumassa tekemäämme näköalahuvilaan, mutta päätti valita sittenkin Herra ja Rouva Vaakun vintagehuoneiston männyn latvasta. Toisaalta olen tyytyväinen näihin nykyisiin kesäasukkaisiin. Luonnonrauhaa arvostavina ne ovat hyvin omatoimisia ja ympäristötietoisia ja rakentavat itse asuntosa luonnon materiaaleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai meinaat, että vintagehuoneisto männyn latvassa vie tuulihaukan sydämen ennemmin kuin merinäköala?

      Poista
  5. Minulla kävi illan suussa samat ajatukset kuin Tuulikilla;)))
    (Nyt vasta myöhemmin olen täällä vastailemassa.)
    OOT SINÄ taitava Vanha rouva...."kyllä naapurit tietää:))"
    Huippu! koti -lintuille!
    Toivotaan rauhaa rakastava perhe ,vuokralaiseksi...
    Oikein HYVÄÄ wAPPUA.laitahan viestiä "harjakaisista!
    mielenkiinnolla jään ootteleen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjakaiset ovat jo suunnitteilla. Keskustelin tänään asiasta västäräkkipariskunnan kanssa pottupellon laidassa. Pariskunta antoi hyviä vinkkejä tarjoilujen suhteen.

      Poista
  6. Huomaa, että työt on tauolla ;D Projektit ja suunnittelupalaverit on tuotu kotioloihin ;D Toimintatiimi ei ole ilmeisesti aivan yhtä tehokas suunnittelupuolella ja luottaa omaan vaistoonsa ja yksintoimimiseen.
    Yhteinen lopputulos on kuitenkin huikean hieno! Toivotaan, että saatte sinne sopuisia naapureita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuuluisa oma vaisto pistää välillä purkuhommaksi ja uusiotuunaukseksi. Se sitten pännii tämmöistä hoppuhousua.

      Poista
  7. Hieno idea, mahtava toteutus, myös kiinteistövälittäjä osaa markkinoinnin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinteistövälittäjä ei ole eilisen teeren tyttö - jo monta kotia pitkin tonttia on tullut kaupattua.

      Poista
  8. Mahtaa olla jo kovat sirkutukset menossa teidän pihalla, kun linnut kilvan käyt katsastamassa tuota hienoa tornitaloa. Toivottavasti löytyy sopuisat yhteiseläjät :)

    VastaaPoista
  9. Nyt on kaunis kylä-yhteisö, passaa siellä lapsiaan kasvatella. Yhtä kuitenkin kaipaisi lähistölleen, luomuruokakauppaa. Eikö toisesta ikkunasta voisi tehdä hyönteishotellin ?
    Aurinkoista ja lauluntäyteistä harjakaispäivää teille sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomuruokakauppa on jo tontilla, mutta hieman varjoisammassa paikassa. Laulusta en harjakaisissa niin välitä, mutta munkkeja pitää olla ;)

      Poista
  10. Ohhoh, talonrakennuspuuhia. Kohta on kokonainen kortteli! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteliksi vielä pieni, mutta asuinalueeksi sopiva. Ellei paikalle saavu suuri individualisti, joka omii kaikki talot ;)

      Poista
  11. Ihana asuntoilmotus, kuka voi vastustaa? Sitähän haluu kämpän vaikkei edes tarttis 😁 Taiteilijakortteli on muutenkin kiehtova paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijakorttelissa asustaa tällä hetkellä vain oopperamusiikin ammattilaisia ;)

      Poista
  12. Ohhoh. Alkaa kuulostaa aika keskittyneeltä tuo asuminen siellä. Onko teillä erämökkejä tarjolla niille, joita ei vilinä kiinnosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaantuneita erämökkejä löytyy viisi kappaletta kuusien kätköistä. Takuuvarma yksityisyys ja oamehtoinen oleskelu. Merinäköalakin tarjolla, kun lennähtää kuusensa huipulle ;)

      Poista