27.6.2019

Tervatonttuna


Rakas ystävä vei tyttärenpoikansa ja minut retkelle Turkansaaren ulkomuseoon. Maalaiskulttuuria esittelevällä ulkomuseoalueella on 40 arvorakennusta. Kesällä museoalueen pohjoispäässä poltetaan tervahauta.


Osallistuimme Tervatontun kierrokselle. Nuuhkimme tervaa, pyöritimme tervatynnyriä, etsimme tervatonttuja, heitimme hevosenkenkää, katselimme tervaveneitä ja vierailimme juuri sammutetulla tervahaudalla. Opimme, mihin kaikkeen tervasta on apua ja hyötyä. Lopuksi näimme omin silmin, että terva muistuttaa erehdyttästi sulaa suklaata!

Kierros oli lapsille suunnattu. Erityismaininnan ja kiitoksen ansaitsee tervatonttuopas, joka teki kierroksesta hauskan, viihdyttävän, informatiivisen ja elävän. Kuusivuotias seuralaisemme oli tohkeissaan ja halusi lopuksi Tervatonttu Toivo -kirjan, jotta mummu voisi lukea sitä illalla.


Kiersimme kaikki museorakennukset. Välillä kävimme kahvilla ja jäätelöllä. Sitten taas kapusimme aitan ja tuulimyllyn ylisille. Otimme myös heppa- ja possukyydit, ihahaa.


Kesän ensimmäinen kotiseuturetki kesti melkein neljä tuntia. Ihanat neljä tuntia ihanassa seurassa ihanassa paikassa. Nyt on suunnitteilla uusi retki uuteen paikkaan, kunhan ensin uimme, kalastamme, leikimme ja herkuttelemme hetken.


Harrasta sinäkin lähialuematkailua. Se virkistää. 

Vanha rouva

  

8 kommenttia:

  1. Turkansaari on ihana paikka ,monine nähtävuuksineen ja toimintoineen;)
    Olet oikeassa Lähi-matkailua pitäisi harrastaa PAAAALJON ENEMPI.

    ...siis ei merta edemmäs kalaan;))

    Teillä oli ihana reissu ,hyvässä seurassa reissun ilo monin kertaistuu ...
    jaaha lukemis urakan olet aloittanut;))

    VastaaPoista
  2. Varmasti varsin kiva reissupäivä!
    Itsellä on suunnitteilla päiväreissu eväineen Vallisaareen. Samalla paatilla on mahdollisuus poiketa (Lunnaan ja) Suomenlinnaan, mutta jotenkin koen, että "se on niin nähty". Ensin mainitussa käytiin kesällä 2016, jolloin se avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa. Muitakin saaria toki olisi.
    Tässä reissupäivitys kolmen vuoden takaa: https://stansta.blogspot.com/2016/06/terveisia-vallisaaresta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin juuri Vallisaaresta. Olisi teillä niin paljon retkeiltävää minulle, ulkopaikkakuntalaiselle.

      Poista
  3. Terva tuoksuu hyvälle. Pienissä erissä. silloin tällöin.
    Lähellä on paljon nähtävää, mutta miksi, oi miksi, ihminen hamuaa aina kauemmas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt esitit hyvän kysymyksen. Onko se niin, ettei ihminen näe puita metsältä ja aidan takana ruoho on vihreämpää?

      Poista
  4. Kuulostaapa hienolle tavalle elävöittää historiaa. Mahtoi olla hyvät tuoksut kierroksella.

    VastaaPoista
  5. Pitääkin tervata saunatonttu, meillä on pieni pullo oikeaa hautatervaa :O

    VastaaPoista