23.8.2018

Kolme vastausta

Kyselin edellisessä jutussani, mitä mahdan tehdä kuivatuista kehäkukan terälehdistä.

Ensimmäinen ehdotti terälehtiä kasvisruoan väripilkuiksi, toinen helpottaisi 'naisten vaivoja' taikka pistelisi terälehtiä salaa leipään tai keittoon, kolmas tekisi salvaa pikkunirhaumiin ja pakkasen kuivattamiin ja neljäs keittelisi siirappia. Muutama ei uskaltanut arvuutella, sillä taisivat arvata, etten minä osaa olla ollenkaan noin järkevä.

Minä kuivatin kehäkukan terälehdet saadakseni aikaiseksi mummun kermanekkatassille arvoisensa taustan:


Siinä se tintti nyt katselee päärynöitä oranssinvärisessä aallokossa. 


Saattelin valmiiksi kaksi kirjokangasta, joiden kohtaloa arvuuttelin keväällä. Kahdesta kirjotusta neitokaisesta tuli kuin tulikin taulut. Pienemmän taulun kehyksen ostin ruotsalaiselta kirpputorilta ja suuremman sekatavarakaupan alelaarista. Vanhan herran vauvatossut ovat neitokaisten rekvisiittana.


Kaksi neitokaista on vielä vailla elämänsä tarkoitusta. 
Alan kallistua albuminkansien suuntaan. Saapas nähdä.


Istuin yhtenä päivänä odotushuoneessa ja selasin akkainlehtiä. Hoksasin mustikkapiirakan ohjeen, joka näytti sangen mielenkiintoiselta. Mietin, miltä se mahtaisi maistua. Nyt tiedän vastauksen: mausteisen makoisalta. Jos haluat tehdä jotain muuta mustikkapiirakkaa, kuin iänikuista kermaviilijuttua, niin näpertele tämä piirakka. Tarvitset:
  • 2 x Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina, makea
  • 30 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 rkl kanelia
  • 0,75 dl sokeria
  • 3,5 rkl perunajauhoja
  • 1 litra mustikoita

Sulata huoneenlämmössä sulatetut pakastetaikinat. Kauli toinen taikina 0,5 cm paksuksi levyksi. Levitä huoneenlämpöinen voi taikinalle. Lisää fariinisokeri ja kaneli. Kääri rullalle. Nosta rulla kylmään siksi aikaa, kun teet pohjan ja täytteen. Kauli pohjataikina ja nosta se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Yhdistä sokeri ja perunajauhot ja sekoita mustikoiden joukkoon. Levitä täyte vuokaan. Leikkaa rullattu taikina 8 mm paksuiksi viipaleiksi. Levitä rullaviipaleet mustikoiden päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.


Muuten hyvä, mutta joku unohti ostaa vaniljakastikkeen ;(
Mutta menee tämä alas kylmän maidonkin kanssa aika liukkaasti.

Vanha rouva

18 kommenttia:

  1. voi pyhä sylyvi,miten mahtavan jutun keksit noille kehäkukan terälehdille!!!
    siis aivan uskomattoman hieno!,Nyt kyllä Vanhalle rouvalle pitää ojentaa ¤papukaija-merkki¤
    ,ajattelin heti kun katsoin kuvaa ,lautasella oikia paikka,toisessa päässä olis tuonut aaltomaljaan tyhjyyden,mutta nyt se on täys 10+ :)
    Tuo asettelu on taidetta!
    Taulut tossuineen ihana kokonaisuus,
    ...tuota samaa ohjetta luin minäkin...pittäisköhän kokkeilla joskus?
    näyttää herkulliselta:)
    Mukavaa ,tunnelmallista viikonloppua!
    jk.Oletko muistanut harjoitella..."ilimakitaran soittoa " ?
    minä ykstoikkosta tahtia harjotellu,pyykkiä silitellessä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilimakitaran unohdin aivan totaalisesti. Kaipa ne iliman muakin selevisivät.

      Poista
  2. Suloiset taulut ja erittäin omaperäinen kuivakukka-asetelma.
    Näin erikoinen mustikkapiirakanohje piti ottaa talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivakukkia pitäisi saada lisää. Katostaan, onko syysmarkkinoilla jotain tarjolla.

      Poista
  3. Olipa loistava idea tuo kehäkukkien käyttö, niin kauniin värisiä! Nuo neitokaiset on kyllä aivan upeita, niin kauniita ja ihanan nostalginen tunnelma♥ Tuota piirakkaa on kyllä kokeiltava joskus, näyttää niin hyvältä! Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Kaikenmoista on hommattu ihanassa elokuisessa ilmassa.

      Poista
  4. Onpa hienon näköinen tausta kermanekka-alustalle. Kekseliästä! Ja kokeilemisen arvoinen on tuo mustikkapiirakkavinkkikin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkapiirakka oli Vanhan herran makuun niin, että minä sain vain kolme palaa. Hyvä kun kelpasi.

      Poista
  5. Ostoslistallani tulee olemaan piirakkataikinaa! Kehäkukka-astelma on huikea. Oivallinen kehys mummon lautaselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinaa kannattaa jemmata pakkaseen, sillä ikinä ei voi tietää, milloin inspis iskee.

      Poista
  6. Minun pitäisi päästä sinulle kakunteko-oppiin ;) Mustikkapiirakka maistuisi kyllä täälläkin.
    Harmi kun ei minulla ollut kehäkukkia kasvamassa. Ensi kesänä sitten ja kuivatan samalla lailla terälehdet kuin sinäkin (jos muistan sitten vielä ) =)

    VastaaPoista
  7. Onpa muuten ihanat värit kehäkukan terälehdissä, juuri oikea väri asetin kanssa.
    Mustikkapiirakka kuulostaa herkulta, oisinkohan nähnyt jossain jonkun pullataikina version? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullataikinaversion olen tainnut minäkin jossain joskus nähdä. Vaan mun pullataikinapiirakkani paisuu aina niin, että marjat tipahtelee uunin pohjalle =(

      Poista
  8. juu,taas Vanhan Rouvan keksintö,laittaa noin kauniisti kehäkukan terälehdet. Oi,suloiset tossut on Herralla olleet. Kirjaillut kuvatkin ovat kehyksissä kauniit. Tuota mustikkapiirakkaa minäkin olen tehnyt. Meni se alas,mutta ei siitä suosikkiresptiä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInäkään en niin välittnyt tuosta piirakasta, mutta Vanhaa herraa se ilahdutti suunnattomasti ;)

      Poista
  9. Korvapuustimustikkapiirakka!
    Katoin ensin kuvaa ja mieleen tuli korvapuustit ;)
    Pitää kehittää tuosta gluteeniton versio, sen verran hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko gluteenitonta piirakkataikinaa kaupan pakastealtaassa? Jos ei, äkkiäkös sinä kehittelet semmoisen! Me tullaan sitten Intsun kanssa syömään.

      Poista