Huimaa ja heikottaa

Saimme työtoverin kanssa älykkään idean kiivetä Tuomiokirkon torniin! Kipin kapin työpäivän jälkeen kirkonmäelle ja anomaan kirkko-oppaalta, että hän johdattaisi meidät korkeuksiin. Poika suostui työtoverini lempeän hymyn viemänä, tyttö kun on kaunis kuin karamelli ja sorja kuin kesäheinä. Mamma pääsi siinä sivussa.

Oulun nykyisen kirkon edeltäjä rakennettiin luonnonkivestä 1770-77. Sen suunnitteli sundsvallilainen Daniel Hagman. Valmistuessaan kirkko oli maan toiseksi suurin Turun tuomiokirkon jälkeen. Kirkko nimettiin Kustaa III puolison mukaan Sofia Magdalenan kirkoksi. Kirkko kuitenkin paloi 23.5.1822, kun suuri tulipalo poltti likipitäen koko Pohjolan valkean kaupungin. 

Berliiniläissyntyinen arkkitehti Carl Ludvig Engel suunnitteli uuden kirkon entisen paikalle 1832. Kuusikymmentä metriä korkea torni valmistui 1845. Uuden kirkon runkona olivat  Sofia Magdalenan kiviseinät. Engel oli omaksunut empire-tyylin Pietarin kautenaan. Tyylin piirteisiin kuuluvat suoraviivaisuus, juhlallisuus, pronssin ja arvokkaiden kivilajien käyttäminen, vaaleat pinnat ja kultaukset. 

 

Me kapusimme ja kapusimme. Puuportaat kiersivät tornin sisäosia jyrkkinä ja vaativina. Ohitimme kirkonkelloja ja kieltokylttejä. Ohitimme majesteettisen kellokoneiston ja entisaikojen graffiteja:

Pää pyörällä ja pohkeet maitohapoilla punnersimme itsemme ylimmälle tasanteelle ja sitten näimme kaupungin jalkojemme alla. Näimme vanhoja arvorakennuksia ja uudempia urotöitä. Näimme tehtaita ja merenselän. Näimme puistoja ja naurettavan pieniä ihmispoloja:

 

Korkeanpaikankammoinen minä pitelin seinistä kiinni ja yritin sohia kamerani kanssa miten parhaaksi näin. Työtoverini sen sijaan oli rauhallinen kuin viilipytty ja uskaltautui aivan ikkunan viereen mallikseni.

Sitten alkoi urakan vaikein vaihe - alas laskeutuminen. Työtoverini laskeutui nenä edellä, minä takapuoli pitkälläni. En rohjennut vilkuilla alaspäin, muuten nököttäisin edelleen tornissa. Oppaamme laskeutui viimeisenä, selkä suorana ja arvokkaan tyynesti. Taisi sitä naurattaa mamman valkea nenänpää ja vinkuva hengitys.

Alhaalla meitä odotti rauha, tyyneys ja teeskentelemätön kauneus:

 

Votiivilaiva kuvaa 1830-luvun piirustusten perusteella tehtyä parkkilaiva Columbusta. Se on rannikkokaupunkien kirkoille tyypillinen symboli, joka muistuttaa Oulun merellisestä historiasta. Vertauskuvana votiivilaiva tarkoittaa Kristuksen kirkkoa, joka purjehtii aikojen myrskyssä kohti iankaikkisuuden satamaa.

Kuorin lasimaalaukset ovat vuodelta 1898 ja peräisin Saksasta. Sivulaivojen päätyikkunoiden lasimaalaukset Jeesuksen syntymä, opetukset ja ihmeteot teki G.Forsström 1932 ja vuodelta 1977 ovat peräisin Bruno Tuukkasen Kristuksen elämäntie, Onni Ojan Vuorisaarna ja Lauri Ahlgrenin Pyhä kolminaisuus. 

Alttaritaulun nimi on Kristuksen kirkastuminen. Sen on maalannut kuninkaallinen hovi- ja historiamaalari Robert Wilhelm Ekman vuonna 1859 Pariisissa. Keskiössä on Kristus, sivuilla Mooses ja Elias sekä alareunassa opetuslapset Pietari, Jaakob ja Johannes. Oulun porvaristo lahjoitti taulun Krimin sodan jälkeisen rauhan kunniaksi.

Oulun tuomiokirkon arvokkain taide-esine on Johannes Messeniuksen renessanssimuotokuva. Se on Suomen vanhin ei-kuninkaallista henkilöä esittävä öljymaalaus ja ensimmäinen varmasti identifioitavissa oleva muotokuva Suomessa. Muotokuva kulki Messeniuksen mukana karkotukseen Kajaaniin. Karkotuksen loputtua Messenius muutti Ouluun. Messenius itse lahjoitti muotokuvansa Oulun kirkolle 1635 ennen kuolemaansa Oulun linnassa. 

Muotokuvan on ilmeisesti maalannut hovimaalari Cornelius Arendtz vuonna 1611. Tuolloin korkeastioppinut herra Messenius oli 30-vuotias ja toimi valtiotieteen ja lainopin professorina Upsalan yliopistossa. Hänellä on muotokuvassa päällään papiston ja muiden oppineiden tumma, edestä napitettava puku, valkoinen pitsikaulus ja ylös käännetyt kalvosimet. Messeniuksen oikea käsi lepää kirjalla, missä näkyy Messeniuksen tunnuslause: Muusat jäävät elämään kuoleman jälkeen / Elämä ilman niitä on kuolemaa. Kirjan vieressä on pääkallo, jonka silmistä ja nenästä kasvaa kukkia - mikä hieno kuoleman ja elämän vertauskuva!

Huimasi ja heikotti, todellakin. Eikä pelkästään siitä syystä, että minä heikkohermoinen kapusin ensimmäistä kertaa elämässäni kirkontorniin. Vaan myös siitä syystä, että kaiken maallisen kuorrutuksen alta kuuluu korkealta ja kovaa:  MINÄ OLEN A ja O.

Vanha rouva