Ruusupalloja ajopuun katveessa

Ensin oli neljä muovikassillista munakennoja, jotka Naapurin rouva kiikutti porstuaan. Sitten oli Nuori rouva, joka halusi ilahduttaa äitiään tämän syntymäpäivänä. Minulta vuosi sitten vohkimiaan palloja hän ei suostunut antamaan äidilleen, joten hän ajatteli tietysti sievässä päässään, että piankos sitä viraton ja joutilas ihminen ruusupalloja tekee...

Revin ja näpertelin munakennoja uuteen uskoon kolme iltapäivää. Sormenpäät sauhuten kuumaliimasin ruusunkukkia styroksipalloihin. Spreijasin palloja kolmeen kertaan valkoisella maalilla. Lopuksi kieputtelin pallojen ympärille hopeista spiraalilankaa.

Neljä palloa sain aikaiseksi. Sitten loppuivat hermot. Kaksi palloa lähti heti Nuoren rouvan matkaan. Loput kaksi pääsivät omaan kodinhoitohuoneeseen vanhan arkun päälle.

Revin ylijääneistä kennonpalasia tuusannuuskaksi. Liotin nuuskaa vedessä pari tuntia. Ajoin nuuskan muusiksi monitoimikoneella. Puristelin liian veden pois ja töpöttelin muusin piparkakkumuottien avulla sydämiksi. Odottelin pari päivää sydämien kuivumista. Mitä hennonharmailla ja kevyenkevyillä sydämillä voisi tehdä? Rispustaa puuhun tietysti!

Mutta ensin oli rakennettava se puu. Onneksi olin kesän Lapin reissuilla kerännyt Tenon rannasta pitkiä ajopuita matkamuistoksi. Nyt sidoin puista mustan hamppunarun avulla luurankopuun kodinhoitohuoneen takaseinälle. Siihen oli soma ripsustaa munasydämiä! Rujo on puu ja yhtä rujoja ovat sydämet.

  

Onneksi ruusupalloissa sentään on hippusen bling-blingiä, kun valo osuu hopeaseitteihin!

Vanha rouva

Lukunuttuja kaksin kappalein

Ensin valmistui tämä punainen lukunuttu. Virkkasin sen alpakkalangasta tutulla verkko-virkkauksella.
Klikkaa isommaksi, niin näet virkkausmallin tarkemmin. Nuttu painaa melkein 700 grammaa. Se on reilun kokoinen ja pituinen, sillä mitään muuta en niin inhoa kuin pintoja pitkin kinnaavia kekkanavaatteita. Mitään ohjetta minulla ei ollut. Ihan vain omasta päästäni vanhaa villapusseroa mittana käyttäen aloin virkata. Etumukseen neuloin punaiset napit. Napit eivät kuitenkaan ulotu ihan alas asti, jotta hulmuhelmani mahtuvat hulmuamaan kunnolla ;)

Seuraavaksi valmistui tämä luonnonvaalea lukunuttu. Se on hieman harvemmalla virkkauksella tehty, etten aivan tukehdu lukunurkkaukseeni. Vaaleaan nuttuun tein solmisnauhat rinnuksen kohdalle. Nauhoista on soma kieputtaa rusetti pitämään alpakkaliepeitä kohdillaan. Lankaa kului puolen kilon verran.

Nyt on nuttuja kaksin kappalein. Mitähän sitä seuraavaksi virkkaisi?

Vanha rouva

Pantteri pilvissä vanttuut käpälissä

Pikkuihminen tuli helssaamaan äitinsä kanssa meitä tänne maalle. Pakollisen kiekottelun, poraamisen, kalanperkaamisen ja pihalla juoksentelun jälkeen päästiin itse asiaan eli kakunsyöntiin.

Nuoren rouvan harmiksi tarjolla ei ollut täytekakkua, sillä sen olimme ahmineet kahteen pekkaan viikonloppuna. Mitäs ei tullut aikoinaan! Nyt halusin kokeilla pitkästä aikaa kääretortun tekemistä. Pikkuisen ottopoikani iloksi ruuttasin leivinpaperille ensin kaakaolla värjästystä taikinasta palloja. Sitten täytin pallojen välit värjäämättömällä taikinalla. Paistoin ja kumosin, jäähdytin ja täytin. Täytteenä käytin rahkan, kermavaahdon ja persikkapalojen sekoitusta vaahterasiirapilla makeutettuna.

Oli minulla aikomus tehdä pantterille korvat ja häntäkin, mutta nuorella miehellä oli niin kiire kakun kimppuun, etten sitten ehtinyt. Alas meni ilman niitäkin!

Vanhempaa herraa hemmottelin rommirusinalätyillä, joihin hän on nyt rakastunut. Tällä kertaa kaulin taikinan ja otin siitä muotilla pyörylöitä. Nyt ei reunoista tullut röpyliäisiä, kuten ensimmäisellä kerralla. Omenatkin asettelin toisella tavalla ja koristelin keskustan kultapalloilla.

Pikkuihminen huvitti meitä karhutempuilla. Vähän se suutahti minulle, kun kielsin tuuppimasta kirjahyllyn kirjoja seinää vasten. Istui Ottopapan sylissä alahuuli mutturalla ja katseli minua altakulmain. Leppyi kuitenkin, kun kannoin tarjolle kulhollisen jäätelöä ja toisen omenahilloketta.

Vanha rouva

PS. Alla Vanhalle herralle kutomani vanttuut ja Pikkuihmiselle virkkaamani pilvet.

 

Höylin emännän lusikkaleipiä

Pyhäinpäivän kunniaksi päätin leipoa jotain vanhaa ja perinteikästä. Mummun keittokirjasta selasin esiin lusikkaleipien ohjeen. Sen verran kuitenkin pidin omaa päätäni, etten tehnyt lusikkaleivistä pieniä. Käytin anopin hopeista jälkiruokalusikkaa muottina, joten pikkuleivistä tuli reilun kokoisia ihanuuksia.

Edellisen kerran tein lusikkaleipiä emäntäkoulun maatalousharjoittelussa. Suoritin harjoittelujaksoni lypsykarjatilalla, jossa oli pitopalvelu sivuelinkeinona. Tiedossa oli 500 hengen maalaishäät. Muita pikkuleipiä ei tilattu, joten emäntä käski minun tehdä kaksi lusikkaleipää vierasta kohti. Se tarkoitti käytännössä 1000 valmista lusikkaleipää, joita varten tarvittiin 2100 puolikasta. Ylimääräiset sata puolikasta olivat rikkoutumisvarana ja persojen pullahiirien syöttinä.

Leivoin ja paistoin lusikkaleipien puolikkaita kolme päivää (samaan aikaan häitä varten paistettiin kakkupohjia, pullalenkejä, hiivaleipiä ja laatikkoruokia, joten minun vaivaiset pikkuleipäni sain paistaa, milloin emännältä uuneja liikeni eli yöllä). Päivän verran liitin puolikkaita yhteen omanahillon kanssa. Sitten minun piti odottaa yön yli, että puolikkaat liimautuivat kunnolla toisiinsa. Sitten vasta pääsin pyörittelemään leipiäni sokerissa ja pakkaamaan niitä. Silloin vannoin, etten ikinä enää tee lusikkaleipiä.

Taas kerran Vanha rouva tervehtii sinua sanoilla Vannomatta paras!