31.1.2011

Venäläis-italialainen maitokakku

Kakku sai alkunsa Jelena Sutshkovan kakkukirjasta Торты и пирожные - сладкая роскошь = Kakut ja piirakat - makeat herkut.

Ystävä lähti käymään naapurimaassa ja sain tuliaisiksi nuoruuteni ihanaa herkkua, kondensoitua maitoa. Pettymys tosin oli suuri, kun maito saapui pussissa eikä perinteisessä säilyketölkissä! Sisältö oli yhtä kaikki yhtä hyvää kuin vuonna 1981, kun ensimmäisen kerran sain maistaa tuota taivaallista ylellisyyttä.Tuohon aikaan ei leningradilaisten kauppojen hyllyillä nimittäin ollut paljon myytävää. Purkkimaitoa kuitenkin löytyi ja sitä Nina-ystäväni keitteli purkkitolkulla. Ranskanleivän päälle sitten leviteltiin herkullista kotitoffeeta ja juotiin päälle tummaa gruusialaista teetä. Oi nuoruutta!
 
Kakkupohjaa varten sekoitin keskenään 400 g kondensoitua maitoa, 50 g voisulaa, 200 g vehnäjauhoja, 1 tl soodaa ja 2 munaa. Paistoin kakkupohjaa 175 asteessa niin kauan, ettei hammastikkuun enää tarttunut taikinaa. Jäähdytin pohjaa peitettynä ja sitten leikkasin sen kolmeen osaan.

Venäläinen ohje sanoo, että kakun kostutukseen käytetään lientä, jossa on 50 g vettä, 50 g sokeria ja 50 g konjakkia. Keitin vettä ja sokeria niin kauan, että sokeri suli. Jäähdyttelin ja lisäsin sitten liemeen appelsiinilikööriä (konjakki sattui olemaan loppu).

Kakun kerrosten väliin ja päälle tuli maitokreemi. Siihen tarvitsin 5 dl kermaa vaahdotettuna ja 400 g kondensoitua maitoa. Satumaisen helppo levittää löyhiksi aalloksi!

Alkuperäisen ohjeen mukaan reunat olisi pitänyt koristella hasselpähkinärouheella. Päälle olisi pitänyt vielä pursottaa kermapallukoita, joiden nokkaan olisi pitänyt tökätä kokonainen hasselpähkinä. Ja sitten vielä kaakaoripsautuksia. Siis olisi pitänyt.

Menin kauppaan, mutta unohdin, mitä piti ostaa, kun hoksasin italialaisia savoiardi-keksejä, joissa mausteena oli appelsiinia. Nehän sopisivat kakun kylkeen! Päälle ripottelin pähkinäiden puutteessa suklaarouhetta (pysyi edes värisävy samana kuin alkuperäisessä ohjeessa ;)

Kakusta tuli siis höperyyteni ja jakomielisyyteni takia venäläis-italialainen maitoappelsiinikakku, TA-DAA!
 
Vanha rouva, ikuinen sumplija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti